Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suru, kun kohdalle osui haastava lapsi ja en jaksa enempää lapsia

Vierailija
03.10.2026 |

Alapeukuttakaa rauhassa, mutta antakaa minunkin jossakin avautua. Lapsi on ollut kovin toivottu ja rakas, mutta en kuvitellut vanhemmuutta tällaiseksi. Olen itse rauhallinen, mies on verkkainen ja lapsi on todella vilkas, levoton, hyvin omapäinen ja herkästä tulistuva. Lapsi on usein pahantuulinen ja saa vaikeita raivareita. Näennäisesti kehitys on ok, mutta monet arjen asiat syömisestä alkaen takkuavat. Lapsi on haastava myös päiväkodissa. Kavereita on ollut vaikea saada, leikkitreffien perään saa aina itse kysellä.

Alkuun ajattelin, että tämä helpottaa lapsen kasvaessa, mutta ei ole helpottanut. Yhä on vaikeaa ja pian on koulukin edessä. Olen yrittänyt hakea kaiken mahdollisen avun, mitä haastavan lapsen kanssa voisi saada. Yhteiskunnan tarjoama tuki on ollut vähäistä, lähinnä perheneuvolan psykologi voivottelee, että voi kun olette väsyneitä lapsenne kanssa.

Aikanaan kuvittelin, että saisin elää kahden lapsen äitinä. Todellisuus on se, että tämä yksi haastava lapsi on vienyt minusta mehut niin, etten voi kuvitellakaan toista raskautta. Eikä psyykkeeni kestäisi enää, jos toinen lapsi olisi samanlainen kuin ensimmäinen. Hävettää myöntää, mutta usein mietin, miksi sain yhden ja haastavan lapsen, kun jotkut saavat useamman helpon lapsen. Olen väsynyt lapsen raivareihin ja siihen, että tämän lapsen eteen täytyy nähdä tuplasti työtä verrattuna siihen, millaista helpon lapsen kanssa olisi.

Kommentit (182)

Vierailija
141/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ympäristömyrkyistä ja lääkkeistäkö tuo johtuu. Autisteja alkaa olla vaikka kuinka paljon. Eläimetkin saa jälkeläiset kuriin yhdellä ärähdyksellä. Ei lasten kasvatuksen kuuluisi olla noin kauheaa.

En usko, että 50-luvulla syntyneen vanhempani, 80-luvulla syntyneen minun ja 2000-luvulla syntyneiden lasteni autismi kenelläkään meistä johtuisi ympäristömyrkyistä ja lääkkeistä, vaan eiköhän kyse ole ihan vaan perinnöllisyydestä. 

Suomessa on käytetty valtavasti ihmiselle myrkyllisiä aineita 1900- luvulla esim DDT, vesakkomyrkyt, asbesti, lahonestoaineet rakennuksissa, PCB, lyijy.. monet lääkkeetkin on poistettu käytöstä kun vaarat on ymmärretty. Että on niille altistuttu monessa sukupolvessa.

En usko, että ne aiheuttaisivat tällaista periytyvää autismia. 

Myrkyt ovat voineet vaikuttaa sukusoluihin ja sen takia siirtyvät seuraavaan sukupolveen.  Siitä sitten seuraavaan samalla tavoin kuin mutaatiot vaikuttavat.

Höpöhöpö nyt. Ei se noin toimi. Ja johan siinä silloin olisi koko seutukunta autisteja, eikä vain tietyissä suvuissa esiintyisi. 

Äidinmaidossa lapseen ja esim sienestävät perheet saaneet niitä enemmän. Kaikkihan ei syö sieniä. Kuka millekin altistunut, on ihan tuurissaan ollut kun ei ole tiedetty eikä osattu kiinnittää huomiota.

No ei ole yhtään mitään linkkiä minkään perheen sienestyksen ja autismin välillä. Jotain rajaa nyt. Autismin kirjon perinnöllisyys on voimakasta, se tiedetään oikein hyvin. 

Mistä sinä voit tietää.. no etpä mistään. Ja ruokailutottumukset myös "periytyy".

Olen autistina lukenut aika laajasti autismiin liittyvästä tutkimuksesta. 

Ihmettelen, mistä tulee tuollainen tarve keksiä ihan päästään jotain uusia syitä autismille, kun sen jo kaikkien tutkimusten pohjalta tiedetään olevan voimakkaasti perinnöllistä. Miksi tätä tietoa pitää vastustaa kaikilla tuulesta temmatuilla ideoilla? 

Vierailija
142/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ympäristömyrkyistä ja lääkkeistäkö tuo johtuu. Autisteja alkaa olla vaikka kuinka paljon. Eläimetkin saa jälkeläiset kuriin yhdellä ärähdyksellä. Ei lasten kasvatuksen kuuluisi olla noin kauheaa.

En usko, että 50-luvulla syntyneen vanhempani, 80-luvulla syntyneen minun ja 2000-luvulla syntyneiden lasteni autismi kenelläkään meistä johtuisi ympäristömyrkyistä ja lääkkeistä, vaan eiköhän kyse ole ihan vaan perinnöllisyydestä. 

Suomessa on käytetty valtavasti ihmiselle myrkyllisiä aineita 1900- luvulla esim DDT, vesakkomyrkyt, asbesti, lahonestoaineet rakennuksissa, PCB, lyijy.. monet lääkkeetkin on poistettu käytöstä kun vaarat on ymmärretty. Että on niille altistuttu monessa sukupolvessa.

En usko, että ne aiheuttaisivat tällaista periytyvää autismia. 

Myrkyt ovat voineet vaikuttaa sukusoluihin ja sen takia siirtyvät seuraavaan sukupolveen.  Siitä sitten seuraavaan samalla tavoin kuin mutaatiot vaikuttavat.

Höpöhöpö nyt. Ei se noin toimi. Ja johan siinä silloin olisi koko seutukunta autisteja, eikä vain tietyissä suvuissa esiintyisi. 

Äidinmaidossa lapseen ja esim sienestävät perheet saaneet niitä enemmän. Kaikkihan ei syö sieniä. Kuka millekin altistunut, on ihan tuurissaan ollut kun ei ole tiedetty eikä osattu kiinnittää huomiota.

No ei ole yhtään mitään linkkiä minkään perheen sienestyksen ja autismin välillä. Jotain rajaa nyt. Autismin kirjon perinnöllisyys on voimakasta, se tiedetään oikein hyvin. 

Mistä sinä voit tietää.. no etpä mistään. Ja ruokailutottumukset myös "periytyy".

Olen autistina lukenut aika laajasti autismiin liittyvästä tutkimuksesta. 

Ihmettelen, mistä tulee tuollainen tarve keksiä ihan päästään jotain uusia syitä autismille, kun sen jo kaikkien tutkimusten pohjalta tiedetään olevan voimakkaasti perinnöllistä. Miksi tätä tietoa pitää vastustaa kaikilla tuulesta temmatuilla ideoilla? 

No tietenkin siksi pitää vastustaa ettei tulevaisuuden lasten tarvitse kärsiä näistä ongelmista, vai onko kivaa olla raivoamiskierteessä tai erityisherkkä, jonka vanhemmatkin uupuvat. Tällä hetkellä ollaan luovutettu heidän suhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ympäristömyrkyistä ja lääkkeistäkö tuo johtuu. Autisteja alkaa olla vaikka kuinka paljon. Eläimetkin saa jälkeläiset kuriin yhdellä ärähdyksellä. Ei lasten kasvatuksen kuuluisi olla noin kauheaa.

En usko, että 50-luvulla syntyneen vanhempani, 80-luvulla syntyneen minun ja 2000-luvulla syntyneiden lasteni autismi kenelläkään meistä johtuisi ympäristömyrkyistä ja lääkkeistä, vaan eiköhän kyse ole ihan vaan perinnöllisyydestä. 

Suomessa on käytetty valtavasti ihmiselle myrkyllisiä aineita 1900- luvulla esim DDT, vesakkomyrkyt, asbesti, lahonestoaineet rakennuksissa, PCB, lyijy.. monet lääkkeetkin on poistettu käytöstä kun vaarat on ymmärretty. Että on niille altistuttu monessa sukupolvessa.

En usko, että ne aiheuttaisivat tällaista periytyvää autismia. 

Myrkyt ovat voineet vaikuttaa sukusoluihin ja sen takia siirtyvät seuraavaan sukupolveen.  Siitä sitten seuraavaan samalla tavoin kuin mutaatiot vaikuttavat.

Höpöhöpö nyt. Ei se noin toimi. Ja johan siinä silloin olisi koko seutukunta autisteja, eikä vain tietyissä suvuissa esiintyisi. 

Äidinmaidossa lapseen ja esim sienestävät perheet saaneet niitä enemmän. Kaikkihan ei syö sieniä. Kuka millekin altistunut, on ihan tuurissaan ollut kun ei ole tiedetty eikä osattu kiinnittää huomiota.

No ei ole yhtään mitään linkkiä minkään perheen sienestyksen ja autismin välillä. Jotain rajaa nyt. Autismin kirjon perinnöllisyys on voimakasta, se tiedetään oikein hyvin. 

Mistä sinä voit tietää.. no etpä mistään. Ja ruokailutottumukset myös "periytyy".

Olen autistina lukenut aika laajasti autismiin liittyvästä tutkimuksesta. 

Ihmettelen, mistä tulee tuollainen tarve keksiä ihan päästään jotain uusia syitä autismille, kun sen jo kaikkien tutkimusten pohjalta tiedetään olevan voimakkaasti perinnöllistä. Miksi tätä tietoa pitää vastustaa kaikilla tuulesta temmatuilla ideoilla? 

No tietenkin siksi pitää vastustaa ettei tulevaisuuden lasten tarvitse kärsiä näistä ongelmista, vai onko kivaa olla raivoamiskierteessä tai erityisherkkä, jonka vanhemmatkin uupuvat. Tällä hetkellä ollaan luovutettu heidän suhteen.

Häh? Siis vastustatte lääketieteellistä tutkimustietoa autismin kirjon perinnöllisyydestä, ettei tulevaisuuden lasten tarvitsisi kärsiä...mistä? Autismistako? Eihän tuossa ole mitään logiikkaa, eihän nuo asiat liity toisiinsa. 

Ja kyllä, kyllä minusta ainakin on ihan kivaa olla olemassa näin autistina, ja minusta on myös kiva, että lapseni ovat olemassa. Meidän suhteenhan on kaikkea muuta kuin luovutettu - nykyäänhän löytyy jo tietoa ja ymmärrystä (joskaan ei kaikilta), kuinka autismin kirjon lasta voidaan auttaa mm. koulunkäynnissä, on nepsy-valmennusta ja kuntoutusta jne. 

Vierailija
144/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Autisminkirjon PDA:han kannattaa tutustua. Meillä nyt 18v pda tyyppi, olisinpa ollut tietoinen aikaisemmin, elämä olisi voinut olla helpompaa. Ne miljoonat raivarit, mitkä tuli aivan puskista, niihinkin oli "järkevä" syy mitä ei näin normi aivoilla varustettuna käynyt mielessäkään. 

Vierailija
145/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Autisminkirjon PDA:han kannattaa tutustua. Meillä nyt 18v pda tyyppi, olisinpa ollut tietoinen aikaisemmin, elämä olisi voinut olla helpompaa. Ne miljoonat raivarit, mitkä tuli aivan puskista, niihinkin oli "järkevä" syy mitä ei näin normi aivoilla varustettuna käynyt mielessäkään. 

Todellakin! Meillä PDA-lapsi ehti autistiseen burn outtiin ennen kuin tajuttiin, mistä on kyse. Onneksi tajuttiin, niin pystyttiin auttamaan hänet siitä burn outista. 

Vierailija
146/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisminkirjon PDA:han kannattaa tutustua. Meillä nyt 18v pda tyyppi, olisinpa ollut tietoinen aikaisemmin, elämä olisi voinut olla helpompaa. Ne miljoonat raivarit, mitkä tuli aivan puskista, niihinkin oli "järkevä" syy mitä ei näin normi aivoilla varustettuna käynyt mielessäkään. 

Todellakin! Meillä PDA-lapsi ehti autistiseen burn outtiin ennen kuin tajuttiin, mistä on kyse. Onneksi tajuttiin, niin pystyttiin auttamaan hänet siitä burn outista. 

Millä tavalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisminkirjon PDA:han kannattaa tutustua. Meillä nyt 18v pda tyyppi, olisinpa ollut tietoinen aikaisemmin, elämä olisi voinut olla helpompaa. Ne miljoonat raivarit, mitkä tuli aivan puskista, niihinkin oli "järkevä" syy mitä ei näin normi aivoilla varustettuna käynyt mielessäkään. 

Todellakin! Meillä PDA-lapsi ehti autistiseen burn outtiin ennen kuin tajuttiin, mistä on kyse. Onneksi tajuttiin, niin pystyttiin auttamaan hänet siitä burn outista. 

Millä tavalla?

Ihan kaikki vaatimukset minimiin. Vein ruoat ja juomat lapselle huoneeseen, ei ollut vaatimusta nousta sängystä niitä varten. Kuuntelin, en väittänyt vastaan mistään. Jos lapsi ehdotti jotain, suostuin heti (ei viiveellä). Rakensin sellaista luottamusta, että lapsi tiesi, että olen hänen puolellaan, uskon siihen, mitä hän sanoo. Jos hän ei pysty johonkin, en yritä ulkopuolelta keksiä siihen ratkaisuja tai painostaa, vaan yhdessä ratkaistaan. 

Ehkä joku puoli vuotta meni, että tulokset alkoi näkyä. Nyt se lapsi, joka silloin aluksi ei pystynyt poistumaan huoneestaan, on iloinen ja touhukas ja oman autisminsa rajoitteet huomioon ottaen toimintakykyinen. 

Vierailija
148/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on yksi erittäin helppo lapsi, enkä (siltikään) ikinä jaksaisi tässä toista lasta. Kammottavaa jo ajatuksen tasollakin että täytyisi jakaa huomiota ja sitten toimia erotuomarina kun lapset kinastelee, hyi.
Olen seurannut useampilapsisia perheitä aina kauhulla, olen siis itse myös ainoa lapsi vanhemmilleni. Tuntuu että on joku automaatio hankkia vähintään se pari mukulaa ja sitten herättää kauheasti ihmetystä kun joku jättää lapsiluvun yhteen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä melkein sama, mutta lapsi ei niinkään saa raivareita eikä ole kaverien kanssa ongelmia. On vain todella omapäinen, mutta samalla hyvin takertuva ja jännittäjä. Halusin ensin useamman lapsen, mutta nyt ajatus toisesta tuntuu mahdottomalta. Suurin ongelma on varmasti minussa itsessäni. Äidiksi tullessani sain yhtäkkiä huomata olevani kontrollifriikki ja että tarvitsisin oikeasti huomattavan paljon omaa aikaa, mitä ei pienen lapsen kanssa vain saa. Ahdistun jos asiat ei mene suunnitelmieni mukaan. Sotku ja sen jatkuva kasaantuminen saa aikaan pakokauhun tunnetta. Samalla haluan olla mahdollisimman hyvä äiti, mikä luo paineita.

Vierailija
150/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kohta 50. Olen ainoa lapsi ja jäin myös ainoaksi lapseksi. Nyt tässä iässä se tuntuu välillä ihan kauhealta.

Ainoa asia, jota muuten hyvässä elämässäni oikeasti kammoksun – koska äitini tekemisiä ja tekemättä jättämisiä en voi katua – on se, ettei kukaan jaa minun lapsuuttani kanssani.

Syykin on ilmeinen ja sama kuin AP:lla: olin aivan kamala lapsi ja vielä kamalampi teini. Muistan ja näen edelleen mielessäni ne kaikki lapsen päivittäiset raivarit, uhon ja vastarinnan. Rakkauden nälän ja huonon itsetunnon. Vanhempani olivat ihan ihmeissään, koska muut lapset eivät kuulemma olleet sellaisia.

Sain aikanaan jopa päiväkodista lähdöt, koska ”kiusasin”. Vieläkin väitän, etten kiusannut. Olin vain minä.

En ole aikuisena koskaan tutkituttanut, voisiko taustalla olla Asperger ja ADHD, mutta epäilen sitä vahvasti. Oma lapseni on tutkittu ja diagnoosi tuli. 

Ja tässä olen nyt: kohta 50-vuotias, menestyvä aikuinen, joka tekee kansainvälistä uraa. Monella mittarilla elämäni on ollut vauhdikasta, etenemiseni suorastaan hengästyttävää ja monen mielestä ehkä liiankin värikästä. Mutta olen kasvanut ihan täyspäiseksi, kunnianhimoiseksi aikuiseksi. Monen mielestä olen kamala vieläkin, en jaksa tyhmiä tai hitaita ihmisiä. 

Ymmärrän sinun tunteitasi ja ymmärrän lastasi. Mutta älä tee hänestä ainoaa lasta.

Koska vanhana se voi tuntua todella kauhealta.

Minä taas inhoan asperger-autisteja. Jo asperger riittää inhoon. Sosiaaliset kyvyt lähes täysi nolla. Vaikeita myös työelämässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kohta 50. Olen ainoa lapsi ja jäin myös ainoaksi lapseksi. Nyt tässä iässä se tuntuu välillä ihan kauhealta.

Ainoa asia, jota muuten hyvässä elämässäni oikeasti kammoksun – koska äitini tekemisiä ja tekemättä jättämisiä en voi katua – on se, ettei kukaan jaa minun lapsuuttani kanssani.

Syykin on ilmeinen ja sama kuin AP:lla: olin aivan kamala lapsi ja vielä kamalampi teini. Muistan ja näen edelleen mielessäni ne kaikki lapsen päivittäiset raivarit, uhon ja vastarinnan. Rakkauden nälän ja huonon itsetunnon. Vanhempani olivat ihan ihmeissään, koska muut lapset eivät kuulemma olleet sellaisia.

Sain aikanaan jopa päiväkodista lähdöt, koska ”kiusasin”. Vieläkin väitän, etten kiusannut. Olin vain minä.

En ole aikuisena koskaan tutkituttanut, voisiko taustalla olla Asperger ja ADHD, mutta epäilen sitä vahvasti. Oma lapseni on tutkittu ja diagnoosi tuli. 

Ja tässä olen nyt: kohta 50-vuotias, menestyvä aikuinen, joka tekee kansainvälistä uraa. Monella mittarilla elämäni on ollut vauhdikasta, etenemiseni suorastaan hengästyttävää ja monen mielestä ehkä liiankin värikästä. Mutta olen kasvanut ihan täyspäiseksi, kunnianhimoiseksi aikuiseksi. Monen mielestä olen kamala vieläkin, en jaksa tyhmiä tai hitaita ihmisiä. 

Ymmärrän sinun tunteitasi ja ymmärrän lastasi. Mutta älä tee hänestä ainoaa lasta.

Koska vanhana se voi tuntua todella kauhealta.

Minä taas inhoan asperger-autisteja. Jo asperger riittää inhoon. Sosiaaliset kyvyt lähes täysi nolla. Vaikeita myös työelämässä. 

Anteeksi. Eniten inhoan adhd-asseja. Jompi kumpi riittää inhoon. Kummankin vajavaisuuden pahimmat puolet samalla ihmisellä 😝

Vierailija
152/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 54 vuotias Äiti ja minun 32 vuotias lapseni on käynyt tässä muutamassa vuodessa hyvin haastavaksi minulle. Hänellä itsellään on nyt 5 vuotias lapsi ja hänkin on käynyt omalle Äidilleen hyvin haastavaksi. Että mikähän tässä nyky maailmassa oikein mättää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kohta 50. Olen ainoa lapsi ja jäin myös ainoaksi lapseksi. Nyt tässä iässä se tuntuu välillä ihan kauhealta.

Ainoa asia, jota muuten hyvässä elämässäni oikeasti kammoksun – koska äitini tekemisiä ja tekemättä jättämisiä en voi katua – on se, ettei kukaan jaa minun lapsuuttani kanssani.

Syykin on ilmeinen ja sama kuin AP:lla: olin aivan kamala lapsi ja vielä kamalampi teini. Muistan ja näen edelleen mielessäni ne kaikki lapsen päivittäiset raivarit, uhon ja vastarinnan. Rakkauden nälän ja huonon itsetunnon. Vanhempani olivat ihan ihmeissään, koska muut lapset eivät kuulemma olleet sellaisia.

Sain aikanaan jopa päiväkodista lähdöt, koska ”kiusasin”. Vieläkin väitän, etten kiusannut. Olin vain minä.

En ole aikuisena koskaan tutkituttanut, voisiko taustalla olla Asperger ja ADHD, mutta epäilen sitä vahvasti. Oma lapseni on tutkittu ja diagnoosi tuli. 

Ja tässä olen nyt: kohta 50-vuotias, menestyvä aikuinen, joka tekee kansainvälistä uraa. Monella mittarilla elämäni on ollut vauhdikasta, etenemiseni suorastaan hengästyttävää ja monen mielestä ehkä liiankin värikästä. Mutta olen kasvanut ihan täyspäiseksi, kunnianhimoiseksi aikuiseksi. Monen mielestä olen kamala vieläkin, en jaksa tyhmiä tai hitaita ihmisiä. 

Ymmärrän sinun tunteitasi ja ymmärrän lastasi. Mutta älä tee hänestä ainoaa lasta.

Koska vanhana se voi tuntua todella kauhealta.

Minä taas inhoan asperger-autisteja. Jo asperger riittää inhoon. Sosiaaliset kyvyt lähes täysi nolla. Vaikeita myös työelämässä. 

Anteeksi. Eniten inhoan adhd-asseja. Jompi kumpi riittää inhoon. Kummankin vajavaisuuden pahimmat puolet samalla ihmisellä 😝

Tää kokonaisen heterogeenisen ihmisryhmän vihaaminen joidenkin omien ennakkoluulojen tai jonkun huonon kokemuksen vuoksi on ilmeisesti sitten sun sosiaalisten kykyjen mitta. 

Ois sekin, jos mä alkaisin vihata neurotyypillisiä ihmisiä ryhmänä siksi, kun jotkut neurotyypilliset on kohdelleet mua huonosti. 

Vierailija
154/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa sisarukseltani. Aikuisena oli pakko laittaa välit poikki, kun sitä raivoamista ei jaksa kukaan. Alettiin tutkia jo taaperona ja sai kaiken mahdollisen hoidon ja terapiat, mutta nekään ei ihmeisiin pysty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen suhde sinulla ap on lapseesi? 

Teen paljon lapseni eteen, vaikka olen todella väsynyt. Vietän lapsen kanssa päivittäin aikaa. Kovin hyvä en ole leikkimään, mutta luen ääneen kirjoja, käydään museoissa, leikkipuistoissa yms. Isänsä urheilee lapsen kanssa. Minä olen meille se rauhoittelija ja lohduttaja, mutta alkaa itselläkin tulla raja vastaan, kun raivareita on usein.

Ap

Raivoaako molemmille vanhemmille vai vain sinulle? Jos vain sinulle et ole asettanut sille rajoja ja pitänyt niistä kiinni.

Vierailija
156/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi erittäin helppo lapsi, enkä (siltikään) ikinä jaksaisi tässä toista lasta. Kammottavaa jo ajatuksen tasollakin että täytyisi jakaa huomiota ja sitten toimia erotuomarina kun lapset kinastelee, hyi.
Olen seurannut useampilapsisia perheitä aina kauhulla, olen siis itse myös ainoa lapsi vanhemmilleni. Tuntuu että on joku automaatio hankkia vähintään se pari mukulaa ja sitten herättää kauheasti ihmetystä kun joku jättää lapsiluvun yhteen. 

Meillä on 4 lasta 2 tosin lähes nyt aikuisia tyttöjä. Hyviä lapsia ovat olleet kaikki. Kolmas lapsi hivenen ollut haastava, mutta siitäkin on selvitty.

Vierailija
157/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen suhde sinulla ap on lapseesi? 

Teen paljon lapseni eteen, vaikka olen todella väsynyt. Vietän lapsen kanssa päivittäin aikaa. Kovin hyvä en ole leikkimään, mutta luen ääneen kirjoja, käydään museoissa, leikkipuistoissa yms. Isänsä urheilee lapsen kanssa. Minä olen meille se rauhoittelija ja lohduttaja, mutta alkaa itselläkin tulla raja vastaan, kun raivareita on usein.

Ap

Raivoaako molemmille vanhemmille vai vain sinulle? Jos vain sinulle et ole asettanut sille rajoja ja pitänyt niistä kiinni.

Höpöhöpö. Useimmiten on niin, että raivoaa sille turvalliselle vanhemmalle. 

Meilläkin yhdessä vaiheessa eron jälkeen (silloin vielä diagnosoimaton) autistilapsi maskasi isän luona ja minun luona sitten purkautui kaikki se kuormitus. Siinä hetken aikaa ehti kaikki sitten syyttää äitiä. Vaan eipä se pitkään kestänyt, että ne ongelmat alkoi näkyä muuallakin, ja kävi selväksi, ettei kyseessä ole huono äitiys. 

Vierailija
158/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi ehdottomasti tutkimuksiin! Toivottavasti moni jaksaa lukea kommenttini.

 

Minulla itselläni todettiin vasta aikuisikäisenä ADHD ja siihen kuuluu vahvasti juuri aistiyliherkkyys ja kuormittuminen. Esimerkiksi työpäivän jälkeen on pakko saada oma hetki joka tarkoittaa välillä että pitää päästä pimeään huoneeseen rauhoittumaan peiton alle. Jos joku tulee heti puhumaan minulle tullessani kotiin, saatan herkästi raivostua koska kuormittuminen on erittäin kovaa työpäivän aikana vaikka mitään inhottavaa ei olisikaan tapahtunut päivän aikana. Diagnoosi ei päälle päin näy itsestäni ja vaikutan ihan normaalilta työssäkäyvältä ihmiseltä.

 

Monesti myös autismia yms. muuta kirjolla ajatellaan niin että sen pitää olla jollakin tavalla todella näkyvää esim. lapsi ei katso silmiin, päästää näkyviä äännähdyksiä, puhuu monotonisesti vaikka junista tuntikausia, haarukan tippuessa lattialle alkaa kiljumaan yms. 

 

Tätä kuvaa näytetään herkästi tv-sarjoissa, eli autismi voi tulla myös muina tapoina esiin. 

 

Toimiiko lapsesi esim näin

 

Päiväkodissa - saa kotiin tullessaan raivarin, esim jokin pieni asia saa aikaan hermostumisen 

Kotona viikonloppuna - samasta asiasta ei tulekaan raivaria 

 

Tämä on juuri klassinen esimerkki neurokirjolla olevasta ihmisestä jota muut eivät huomaa ja saattavat miettiä että "onpa hassua että eilen tuli raivari mutta tänään ei" eli siellä on selkeästi joitakin tilanteita taustalla jotka aiheuttavat kuormittumista

 

Itseänne säästääkseen ja lapsen edun vuoksi, heti tutkimuksiin! 

Vierailija
159/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuokin riippuu todella paljon omasta suhtautumisesta. Itsellä on 4 lasta, joista yksi ADHD ja muutakin arjen haastetta. Silti halusin vielä lapsen. (Haastava oli 3. lapsi).

Mulla 3/4 on adhd-lapsia. Diagnoosit tuli vasta teini-iässä.

Eikä musta ollut mitenkään rankkaa lasten lapsuus.

Jotkut on vaan heikompaa tekoa kuin toiset.

Ennen lapsia saattoi perheessä olla kymmenenkin.

Vierailija
160/182 |
05.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna selvittäisin onko lapseen kajonnut joku eli tehnyt jtn pahaa joka hoitanut voi olla myös tarhasta tms. Ei lapset huvikseen itke, ja oirehdi. Nepsyjen ohella siis. Nepsyilla usein muutakin aistiongelmaa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi viisi