Ulkonäkö vai persoona?

Ilman riittävän hyvää ulkonäköä persoona on merkityksetön. Eli siis pitää olla riittävän hyvännäköinen että pääsee edes tuomaan persoonansa esille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkö katoaa joskus, joten tietysti haluaisin, että mies viihtyy seurassani senkin jälkeen kun se tapahtuu.

Tietenkin ulkonäkö muuttuu kaikilla iän myötä. Mutta olisihan aika ankeata näin ajatellen kelpuuttaa minkänäköinen ihminen vain kumppanikseen ilman omaa mieltymistä ihmiseen. En voisi pakottaa itseäni nuorempana olemaan suhteessa ihmiseen, jonka ulkonäöstä en pidä. Vaikka luonne olisi hyvä, niin ulkonäön pitää jollain lailla miellyttää ja ihmisen kokonaisuudessaan vetää puoleensa. Kokonaisuuteen kuuluu siis omaan itseen vetoava ulkomuoto, luonne ja persoona. Oli sitten pinnallista tai ei, niin jokaisella on oikeus itse päättää minkätyyppisen ihmisen kanssa haluaa olla. Hyväksyn tietysti sen, että minäkään en viehätä joitain, en siis halua, että hänen pitäisi vastentahtoisesti kanssani olla. Kriteerien pitää sopia kummallekkin. 

Kivat ihmiset alkavat näyttää omiin silmiin miellyttäviltä! Oma mieheni oli alunperin kollega, ei ollenkaan mun tyyppiä fyysisesti (enkä minä hänen). Tehtiin pari vuotta todella tiiviisti duunia yhdessä, matkustetiin ja vietettiin tietenkin reissuissa paljon aikaa keskenämme ja opittiin tuntemaan toisemme todella hyvin. Meillä oli tosi samanlaiset arvot, huumori ja olin lisäksi hurjan vaikuttunut hänen ammattitaidostaan. Siinä vaiheessa kun mies vaihtoi tiimiä huomattiin olevamme palavasti rakastuneita. 

 

Nyt 10 vuotta yhdessä josta 9 naimisissa ja mun silmiin tuo kaljuuntuva dadbod on kuumin mies ikinä.

Kyllähän täytyi olla tunteita jo pitkin matkaa. Jostain syystä sitten kieltäydyitte sitä tunnustamasta. On epäuskottavaa, että aikuiset ihmiset huomaavat olevansa palavasti rakastuneita noin vain yks kaks. Ilman mitään ennakkohavaintoa pitkän tiiviinkin yhdessäolon ja tuttavuuden aikana. En oikein usko näihin tämäntyyppisiin tarinoihin ilman kyseenalaistamista tai sitten jotain jätetään kertomatta. 

Siis toki tunteita alkoi kehittyä pitkin matkaa, mutta kumpikaan ei halunnut pilata superhyvää ystävyyttä tunnustamalla niitä,  itse muistan vieläkin selvästi sen maaliskuisen päivän kun tajusin olevani rakastunut,  mutta siitä meni vielä noin 8kk että kerroin tunteistani miehelle.  

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin sellainen ulkonäkö ja pilke silmäkulmassa, että siihen persoonaan edetään tutustumaan.  Jos taas on niin, että on joku työkaveri tai vastaava tuttu, että onpas hieno persoona, niin kuitenkin pitää myös silloinkin olla myös muuta kipinää ja kiinnostusta ihmiseen. Vaikka työkavereissa olisi ja on montakin hienoa persoonaa, niin ei heidän kanssaan sutinaa silti synny. Tai jos jonkun kanssa syntyy, niin jotain muuta persoonan lisäksi silloin täytyy olla. Että esimerkiksi viiden hienon persoonan joukosta kiinnostus yhteen heistä syntyy ja syttyy. 

Tämä nyt esimerkki kun on kerrottu työpaikalta tai tuttavapiiristä pitemmän tuttavuuden jälkeen onkin tullut romanttisia tunteita. Kuten joku sanoi, niin on ollut jo alusta saakka, muttei ole voinut näyttää. Tai sitten on todettu kaikin puolin sopivaksi kumppaniksi ilman sen suurempia tunteita.  Kemian ja syttymisen huomaa kyllä melko pian, ellei lähes heti. Eikä se auta jos sitä ei ole vaikka kuinka hyvä persoonaolisi olisi kyseessä. Harmi sinällään, olen itse harmitellut tätä. Kun kemia ei toimi niin se ei toimi. 

Kemian syttymisestä olen eri mieltä, omakohtaisten kokemusten perusteella. Se voi syttyä vaikka kuinka monen vuoden jälkeen, siihen asti täysin neutraalin ihmisen kohdalla. 

Väkisin se ei tietenkään toimi, mutta voi toimia yllättäen.

yllättynyt

Vierailija kirjoitti:

Ilman riittävän hyvää ulkonäköä persoona on merkityksetön. Eli siis pitää olla riittävän hyvännäköinen että pääsee edes tuomaan persoonansa esille

Voi miten kylmä ja ahdas näkemys. Merkityksetön persoona? Hui...

t. syvällisempi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkö katoaa joskus, joten tietysti haluaisin, että mies viihtyy seurassani senkin jälkeen kun se tapahtuu.

Tietenkin ulkonäkö muuttuu kaikilla iän myötä. Mutta olisihan aika ankeata näin ajatellen kelpuuttaa minkänäköinen ihminen vain kumppanikseen ilman omaa mieltymistä ihmiseen. En voisi pakottaa itseäni nuorempana olemaan suhteessa ihmiseen, jonka ulkonäöstä en pidä. Vaikka luonne olisi hyvä, niin ulkonäön pitää jollain lailla miellyttää ja ihmisen kokonaisuudessaan vetää puoleensa. Kokonaisuuteen kuuluu siis omaan itseen vetoava ulkomuoto, luonne ja persoona. Oli sitten pinnallista tai ei, niin jokaisella on oikeus itse päättää minkätyyppisen ihmisen kanssa haluaa olla. Hyväksyn tietysti sen, että minäkään en viehätä joitain, en siis halua, että hänen pitäisi vastentahtoisesti kanssani olla. Kriteerien pitää sopia kummallekkin. 

Kivat ihmiset alkavat näyttää omiin silmiin miellyttäviltä! Oma mieheni oli alunperin kollega, ei ollenkaan mun tyyppiä fyysisesti (enkä minä hänen). Tehtiin pari vuotta todella tiiviisti duunia yhdessä, matkustetiin ja vietettiin tietenkin reissuissa paljon aikaa keskenämme ja opittiin tuntemaan toisemme todella hyvin. Meillä oli tosi samanlaiset arvot, huumori ja olin lisäksi hurjan vaikuttunut hänen ammattitaidostaan. Siinä vaiheessa kun mies vaihtoi tiimiä huomattiin olevamme palavasti rakastuneita. 

 

Nyt 10 vuotta yhdessä josta 9 naimisissa ja mun silmiin tuo kaljuuntuva dadbod on kuumin mies ikinä.

Kyllähän täytyi olla tunteita jo pitkin matkaa. Jostain syystä sitten kieltäydyitte sitä tunnustamasta. On epäuskottavaa, että aikuiset ihmiset huomaavat olevansa palavasti rakastuneita noin vain yks kaks. Ilman mitään ennakkohavaintoa pitkän tiiviinkin yhdessäolon ja tuttavuuden aikana. En oikein usko näihin tämäntyyppisiin tarinoihin ilman kyseenalaistamista tai sitten jotain jätetään kertomatta. 

Ihminen ei aina tajua tunteitaan, kunnes tulee joku muutos, kuten näillä työpaikan vaihto toiselle.

Eikä ole ainut tarina, tällainen keski-ikäinen on ehtinyt kuulla tällaisia moneen kertaan. 

elämä on ihmeellinen

No tietenkin toivoo, että kumppani pitää sinua kauniina, vaikka omalla tai erikoisella tavalla, mutta kyllä kanssani täytyy arvostaa myös persoonaa, koska en ole varsinaisesti lempeä hissukka ja se aiheuttaa hankaluuksia ihmisen kanssa, joka ei kestä spontaaneja tunteenilmauksia, jotka saattavat olla kovaäänisiä, siis ihan positiivisetkin, välttelee konflikteja, ei halua tehdä numeroa mistään asiasta. Toisaalta varmasti arvostaa sitä, että en luovuta, hoidan asiat ja puolustan läheisiä viimeiseen hengenvetoon asti, enkä anna epäoikeudenmukaisuuksille hiljaista hyväksyntää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkö katoaa joskus, joten tietysti haluaisin, että mies viihtyy seurassani senkin jälkeen kun se tapahtuu.

Tietenkin ulkonäkö muuttuu kaikilla iän myötä. Mutta olisihan aika ankeata näin ajatellen kelpuuttaa minkänäköinen ihminen vain kumppanikseen ilman omaa mieltymistä ihmiseen. En voisi pakottaa itseäni nuorempana olemaan suhteessa ihmiseen, jonka ulkonäöstä en pidä. Vaikka luonne olisi hyvä, niin ulkonäön pitää jollain lailla miellyttää ja ihmisen kokonaisuudessaan vetää puoleensa. Kokonaisuuteen kuuluu siis omaan itseen vetoava ulkomuoto, luonne ja persoona. Oli sitten pinnallista tai ei, niin jokaisella on oikeus itse päättää minkätyyppisen ihmisen kanssa haluaa olla. Hyväksyn tietysti sen, että minäkään en viehätä joitain, en siis halua, että hänen pitäisi vastentahtoisesti kanssani olla. Kriteerien pitää sopia kummallekkin. 

Kivat ihmiset alkavat näyttää omiin silmiin miellyttäviltä! Oma mieheni oli alunperin kollega, ei ollenkaan mun tyyppiä fyysisesti (enkä minä hänen). Tehtiin pari vuotta todella tiiviisti duunia yhdessä, matkustetiin ja vietettiin tietenkin reissuissa paljon aikaa keskenämme ja opittiin tuntemaan toisemme todella hyvin. Meillä oli tosi samanlaiset arvot, huumori ja olin lisäksi hurjan vaikuttunut hänen ammattitaidostaan. Siinä vaiheessa kun mies vaihtoi tiimiä huomattiin olevamme palavasti rakastuneita. 

 

Nyt 10 vuotta yhdessä josta 9 naimisissa ja mun silmiin tuo kaljuuntuva dadbod on kuumin mies ikinä.

Kyllähän täytyi olla tunteita jo pitkin matkaa. Jostain syystä sitten kieltäydyitte sitä tunnustamasta. On epäuskottavaa, että aikuiset ihmiset huomaavat olevansa palavasti rakastuneita noin vain yks kaks. Ilman mitään ennakkohavaintoa pitkän tiiviinkin yhdessäolon ja tuttavuuden aikana. En oikein usko näihin tämäntyyppisiin tarinoihin ilman kyseenalaistamista tai sitten jotain jätetään kertomatta. 

Siis toki tunteita alkoi kehittyä pitkin matkaa, mutta kumpikaan ei halunnut pilata superhyvää ystävyyttä tunnustamalla niitä,  itse muistan vieläkin selvästi sen maaliskuisen päivän kun tajusin olevani rakastunut,  mutta siitä meni vielä noin 8kk että kerroin tunteistani miehelle.  

No niin, siinähän se tulikin. Näin on varmaan aika monissa tapauksissa, vaikka puhtaan kaulan kanssa sanotaan, että kyllä tunteet voivat syttyä vasta pitkänkin ajan päästä.  Että voi olla pelkkä kaveri tai ystävä ja sitten huomaakin hupsista keikkaa olevansa ihastunut. Ei, vaan ihastusta ja tunteita on olemassa, mutta olosuhteiden vuoksi suhteeseen voi alkaa vasta ajan päästä. 

Ihmiset puhuvat puuta heinää, en tiedä miksi. Omaa omaatuntoaanko parantaakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman riittävän hyvää ulkonäköä persoona on merkityksetön. Eli siis pitää olla riittävän hyvännäköinen että pääsee edes tuomaan persoonansa esille

Voi miten kylmä ja ahdas näkemys. Merkityksetön persoona? Hui...

t. syvällisempi 

Ymmärsit väärin. Ilmeisesti niin, että usein jos ulkonäkö ei ole mieluinen, niin silloin ei koskaan pääse niin pitkälle, että ihminen persoonaan tutustuisi lähemmin. Silloinhan se tavallaan merkityksetön tälle ihmiselle joka ei jonkun henkilön persoonasta mitään tiedä. Ei kenenkään persoona ole sinällään merkityksetön tietenkään, mutta kun puhutaan suhteeseen johtamisesta, niin silloin ulknäkö vetää enemmän puoleensa ensimmäiseksi. Vaikea selittää, mutta minä ymmärsin mitä tuossa kommentissa tarkoitettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman riittävän hyvää ulkonäköä persoona on merkityksetön. Eli siis pitää olla riittävän hyvännäköinen että pääsee edes tuomaan persoonansa esille

Voi miten kylmä ja ahdas näkemys. Merkityksetön persoona? Hui...

t. syvällisempi 

Ymmärsit väärin. Ilmeisesti niin, että usein jos ulkonäkö ei ole mieluinen, niin silloin ei koskaan pääse niin pitkälle, että ihminen persoonaan tutustuisi lähemmin. Silloinhan se tavallaan merkityksetön tälle ihmiselle joka ei jonkun henkilön persoonasta mitään tiedä. Ei kenenkään persoona ole sinällään merkityksetön tietenkään, mutta kun puhutaan suhteeseen johtamisesta, niin silloin ulknäkö vetää enemmän puoleensa ensimmäiseksi. Vaikea selittää, mutta minä ymmärsin mitä tuossa kommentissa tarkoitettiin. 

Minä taas tutustunut mielelläni "rumiinkin" ihmisiin, halusin suhdetta tai en. En nyt tietenkään ehdi kaikkiin maailman ihmisiin tutustumaan, mutta periaatteeni on, että jokainen voi olla kultakimpale, ja onko vai ei, selviää vasta kun juttelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman riittävän hyvää ulkonäköä persoona on merkityksetön. Eli siis pitää olla riittävän hyvännäköinen että pääsee edes tuomaan persoonansa esille

Voi miten kylmä ja ahdas näkemys. Merkityksetön persoona? Hui...

t. syvällisempi 

Ymmärsit väärin. Ilmeisesti niin, että usein jos ulkonäkö ei ole mieluinen, niin silloin ei koskaan pääse niin pitkälle, että ihminen persoonaan tutustuisi lähemmin. Silloinhan se tavallaan merkityksetön tälle ihmiselle joka ei jonkun henkilön persoonasta mitään tiedä. Ei kenenkään persoona ole sinällään merkityksetön tietenkään, mutta kun puhutaan suhteeseen johtamisesta, niin silloin ulknäkö vetää enemmän puoleensa ensimmäiseksi. Vaikea selittää, mutta minä ymmärsin mitä tuossa kommentissa tarkoitettiin. 

Minä taas tutustunut mielelläni "rumiinkin" ihmisiin, halusin suhdetta tai en. En nyt tietenkään ehdi kaikkiin maailman ihmisiin tutustumaan, mutta periaatteeni on, että jokainen voi olla kultakimpale, ja onko vai ei, selviää vasta kun juttelee.

Juu, tottakai voi tutustua minkänäköiseen vain yleisesti. Mutta ajattelin asiaa nyt suhdemielessä. En pelkkää halua tutustua vain yleensä ihmisiin. Itsellä on kyllä niinkin, että olen hiukan alkanut jo vältellä liikaa juttelemasta ihmisten kanssa. Ystävä ja tuttavakiintiöni on sopiva ja en oikein jaksa lisää ihmisiä. Olen sinkku ja ihan tyytyväinen elämääni. Siksi en myöskään suhdemielessä jaksa alkaa lähemmin tutustua ellen tunne, että ihminen olisi kiinnostava ja jotenkin sopiva. "Turhia" tututumisia en ala edes viemään eteenpäin. Siis vain ihan mielenkiinnosta tai ajankuluksi alkaa tutustua ja tapailla jotain ihmistä vaikka tietää, ettei ole omantyylinen ja mitään tunnetta ei ole, 

Kaverini, yleensä parisuhteessa olevat, sanovat, että mikset vain voi treffailla vaikket niin tykkääkään. No en, mieluummin käytän aikani toisin. Ja aina on silloin vaarana, ettei pääsekkään sujuvasti eroon. Enkä halua käyttää ihmisiä hupinani ja ajankuluksi muutenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkö katoaa joskus, joten tietysti haluaisin, että mies viihtyy seurassani senkin jälkeen kun se tapahtuu.

Tietenkin ulkonäkö muuttuu kaikilla iän myötä. Mutta olisihan aika ankeata näin ajatellen kelpuuttaa minkänäköinen ihminen vain kumppanikseen ilman omaa mieltymistä ihmiseen. En voisi pakottaa itseäni nuorempana olemaan suhteessa ihmiseen, jonka ulkonäöstä en pidä. Vaikka luonne olisi hyvä, niin ulkonäön pitää jollain lailla miellyttää ja ihmisen kokonaisuudessaan vetää puoleensa. Kokonaisuuteen kuuluu siis omaan itseen vetoava ulkomuoto, luonne ja persoona. Oli sitten pinnallista tai ei, niin jokaisella on oikeus itse päättää minkätyyppisen ihmisen kanssa haluaa olla. Hyväksyn tietysti sen, että minäkään en viehätä joitain, en siis halua, että hänen pitäisi vastentahtoisesti kanssani olla. Kriteerien pitää sopia kummallekkin. 

Kivat ihmiset alkavat näyttää omiin silmiin miellyttäviltä! Oma mieheni oli alunperin kollega, ei ollenkaan mun tyyppiä fyysisesti (enkä minä hänen). Tehtiin pari vuotta todella tiiviisti duunia yhdessä, matkustetiin ja vietettiin tietenkin reissuissa paljon aikaa keskenämme ja opittiin tuntemaan toisemme todella hyvin. Meillä oli tosi samanlaiset arvot, huumori ja olin lisäksi hurjan vaikuttunut hänen ammattitaidostaan. Siinä vaiheessa kun mies vaihtoi tiimiä huomattiin olevamme palavasti rakastuneita. 

 

Nyt 10 vuotta yhdessä josta 9 naimisissa ja mun silmiin tuo kaljuuntuva dadbod on kuumin mies ikinä.

Kyllähän täytyi olla tunteita jo pitkin matkaa. Jostain syystä sitten kieltäydyitte sitä tunnustamasta. On epäuskottavaa, että aikuiset ihmiset huomaavat olevansa palavasti rakastuneita noin vain yks kaks. Ilman mitään ennakkohavaintoa pitkän tiiviinkin yhdessäolon ja tuttavuuden aikana. En oikein usko näihin tämäntyyppisiin tarinoihin ilman kyseenalaistamista tai sitten jotain jätetään kertomatta. 

Siis toki tunteita alkoi kehittyä pitkin matkaa, mutta kumpikaan ei halunnut pilata superhyvää ystävyyttä tunnustamalla niitä,  itse muistan vieläkin selvästi sen maaliskuisen päivän kun tajusin olevani rakastunut,  mutta siitä meni vielä noin 8kk että kerroin tunteistani miehelle.  

No niin, siinähän se tulikin. Näin on varmaan aika monissa tapauksissa, vaikka puhtaan kaulan kanssa sanotaan, että kyllä tunteet voivat syttyä vasta pitkänkin ajan päästä.  Että voi olla pelkkä kaveri tai ystävä ja sitten huomaakin hupsista keikkaa olevansa ihastunut. Ei, vaan ihastusta ja tunteita on olemassa, mutta olosuhteiden vuoksi suhteeseen voi alkaa vasta ajan päästä. 

Ihmiset puhuvat puuta heinää, en tiedä miksi. Omaa omaatuntoaanko parantaakseen. 

Mä en oikein ymmärrä mitä sä ajat takaa? Mitä omatuntoa tässä pitäisi puhdistaa? 

Tuossakin kohtaa kun tunnistin tunteeni oltiin tunnettu jo kauan, eikä meillä tosiaan ollut mitään vispilänkauppaa. Molemmat oltiin sinkkuja tahoillamme.

Harvassa on tosi kauniit ja tosi ihanasti persoonalliset. Sellaisia keskivertoja on suurin osa. Ulkonäköä saa kohennettua omin konstein esimerkiksi pitämällä fyysisestä kunnostaan huolta ja hoitamalla ihoaan ja hiuksiaan sekä naiset sopivalla meikillä ja vaatetuksella (vaatteilla voi viestittää monenlaista). Persoonaan taas mielestäni vaikuttaa paljon miten paljon tietää ja osaa. Pelkkä komeus ei itselleni riitä, olkoot millainen sänkymestari hyvänsä. 

Jotta voin rakastua, mun pitää ensin ihastua. Enkä ole ikinä ihastunut ei-hyvännäköiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Jotta voin rakastua, mun pitää ensin ihastua. Enkä ole ikinä ihastunut ei-hyvännäköiseen ihmiseen.

Sinun silmääsi hyvännäköisiä, muut voivat nähdä toisin.

Eläköön eri maut ja rakkaus!

ruma rouva

Ei väliksi kunhan on isot rahat ja kulli.

En ollut varma, kysyttiinkö myös miehiltä, mutta vastaan miehenä: ulkonäkö. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan vaimoni ulkonäköä. Hänen kauneutensa ja ihana hymynsä ovat sen arvoisia. Nuorena pidin ulkonäkökeskeisyyttä huonona asiana, mutta tuskin mikään voittaa sitä fiilistä, kun katson nukkuvaa, kaunista vaimoani tai kun hän hymyilee minulle. 

Luonne on tärkeä, mutta tässä puhutaan persoonasta. Mitä minä hänen persoonallaan tekisin? En oikeastaan mitään. Eli heittämällä "ulkonäkö".

Persoonaa. Ulkonäköä on kovin helppo muuttaa, mutta persoona pysyy samana.

Ehdottomasti persoona. Kuka ihminen on ja onko turvallinen. Pelkkä hyvännäköinen kumppani voi olla hyvin ankea ja ilkeä. Kiinnostava persoona tekee myös ulkonäöstä kiinnostavan ja hyvännäköisen.

Olen itten kai kauhea ihminen, mutta vaikka olisikin kiinnostava persoona niin minun silmissäni epäviehättävä ei muutu viehättäväksi. Olisipa niin helppoa. Sikisiköhän niin monet ihmiset löytävät aina parisuhteen kun ulkonäkö ja vastaavat ei merkkaa. Myös epäsiisti, huonosti pukeutuva, epäsosiaalinen jne.  jne. ei muutu viehättäväksi vaikka persoona olisi mikä. 

Kyllä sen kokonaisuuden pitää olla balanssissa. Hyvä persoona ja myös muut seikat omaan silmään ja elämääni sopivat. Jos siis puhutaan parisuhteesta tai seurustelusta. 

Näistä äärivaihtoehdoista persoona ehdottomasti. Siihen voi sisällyttää käyttäytymisen: Antaa nuolla ja nussia pilluaan. Ymmärtää, että minun pippeliäni ei ahdisteta muovipussiin eikä työnnetä eikä tyhjennetä muualle, kuin liukkaaseen pilluun.