Ulkonäkö vai persoona?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkö katoaa joskus, joten tietysti haluaisin, että mies viihtyy seurassani senkin jälkeen kun se tapahtuu.

Tietenkin ulkonäkö muuttuu kaikilla iän myötä. Mutta olisihan aika ankeata näin ajatellen kelpuuttaa minkänäköinen ihminen vain kumppanikseen ilman omaa mieltymistä ihmiseen. En voisi pakottaa itseäni nuorempana olemaan suhteessa ihmiseen, jonka ulkonäöstä en pidä. Vaikka luonne olisi hyvä, niin ulkonäön pitää jollain lailla miellyttää ja ihmisen kokonaisuudessaan vetää puoleensa. Kokonaisuuteen kuuluu siis omaan itseen vetoava ulkomuoto, luonne ja persoona. Oli sitten pinnallista tai ei, niin jokaisella on oikeus itse päättää minkätyyppisen ihmisen kanssa haluaa olla. Hyväksyn tietysti sen, että minäkään en viehätä joitain, en siis halua, että hänen pitäisi vastentahtoisesti kanssani olla. Kriteerien pitää sopia kummallekkin. 

Ulkonäköön ihastuu, sisäpuoleen rakastuu.

Vierailija kirjoitti:

Paha kysymys, kun olet 55+ nainen, ja ikäisesi miehet näyttävät lapsuutesi isoisähahmoilta harmaine hiuksineen ja pullahtaneine vatsoineen. Tottakai persoonan kanssa viihtyy, ja persoonaa oppii rakastamaan, persoona voi olla paras ystäväsi jne. - mutta kun haluaisin sitä seksiäkin vielä- ja nauttia siitä seksistä. En tahdo kahden viikon migreeniä vain, koska se upea persoona oksettaa minua alastomana. 

Se tunne on varmasti molemmin puolinen

Mä olen vähän tällainen vanhan liiton mies, että ensin runsaat ryntäät ja muheva takamus, kivannäköiset kasvot. Sen jälkeen mennään luonne-asioihin.

Omalla puolisollani ovat nämä kaikki olleet kunnossa jo yli 30 vuotta. Tykkäämme liikkua ja syödä terveellisesti ja toki silloin tällöin "hieman" maistella Koskenkorvaa.