Lue keskustelun säännöt.
Te jotka ette koe tuntevanne kateutta, tai ainakaan juurikaan tai voimakkaasti, niin mitä tunnette?
25.09.2026 |
Itselläni isoin tunne on jonkinlainen informaation saanti. Joku tekee jotain, saa jotain, saavuttaa jotain. He ovat minusta erillinen ihminen, enkä päässäni yhdistä heitä ja minua niin että siellä syntyisi jotain kateuden tunnetta.
Jos kyseessä on tuttu ja asia jotenkin resonoi minussa niin saatan tuntea mielihyvää, positiivisuutta. Kiinnostusta.
Jos tärkeä ihminen niin iloa.
Koska niin usein törmää väitteeseen että kaikki tuntee kateutta, niin vaikka uskon että tämä on kateellisen ihmisen projisointia, niin olen myös pohtinut asiaa aika paljon. Minulla on sisko, jota suosittiin ihan röyhkeän yliampuvasti kun olimme lapsia. Silloin koin kateutta, mutta siihen sekoittui todella voimakasta, miltei fyysistä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.
Niin mietin että onko kateellisilla ihmisillä sellainen tausta /primääritunne, että ei ole oikeudenmukaista että joku saa jotain? Että itselle kuuluisi joku? Voisiko se olla jotain tällaista?
Kun itse sitten en ole koskaan ajatellut että elämä, maailma tai universumi tai kukaan on minulle mitään velkaa. Sittemmin. Lapsuuden kokemuksetkin olen suhteuttanut kun olen ymmärtänyt, että siskoni oli raskaasti koulukiusattu ja osasyy siihen miksi häntä sitten paapottiin.
Kommentit (53)
Aika harvoin tunnen kateutta. Jos joku menestyy jossain asiassa minua paremmin niin otan sen enemmin inspiraationa ja kannustavana: jos tuo pystyy niin kyllä minäkin!
Lisäksi omaan sen verran hyvän itsetunnon että ymmärrän että kaikki asiat ovat valintoja. Joku voi olla minua hoikempi ja paremmassa fyysisessä kunnossa, mutta toisaalta hän myös joutuu luopumaan joistain asioista joista minä nautin. Ja lisäksi on synnynnäiset erot.
En kadehdi sitä jos joku on minua parempi vaikka matemaattisissa asioissa koska tiedän että on myös alueita jotka ovat minulle keskiarvoa helpompia.
Ainoa kerta kun muistan hetken tunteneeni ihan aitoa kateutta oli se, kun eräs ex työkaveri (joka ei ollut työssään edes kovin hyvä) meni potkut saatuaan erääseen startuppiin töihin, sai osan palkasta firman osakkeina ja vaurastui myöhemmin kun nopeasti kasvanut firma myytiin hyvällä voitolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, missä olen hyvä, tiedän mistä pidän, tiedän mitä voisin opetella ja tiedän, etteivät kaikki asiat ole minulle edes tavoittelemisen arvoisia.
Miksi haluaisin sen, mitä toisella on, vain siksi että hänellä on se?
Jos joku on hirveän hyvä jossain, niin ihailen sitä. Tiedän, etten missään tapauksessa pystyisi sellaiseen suoritukseen, joten se on siistiä. Jos joku on keskinkertainen, niin ajattelen, että osaisin itsekin tehdä tuon.
Mullakin se tunne on lähinnä "epäoikeudenmukaisuudesta" kapinointia. Esim. perijät, jotka saavat maat ja mannut vain syntymällä oikeaan perheeseen, joka on maansa saanut ilmaiseksi alkujaan esim. isojaossa.
Jos joku saavuttaa oikeasti jotain omilla ansioillaan, niin en todellakaan ole kateellinen vaan ihan iloinen hänen puolestaan. Itselläni kun ei tuota kunnianhimoa ole lahjana saatu, niin tiedän, että saavuttaakseen jotain isompaa sen eteen täytyy ponnistella/nähdä vaivaa/satsata rahaa ja meikäläisestä siihen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Naiselle tuntuu olevan tärkeintä tuntea jotain: rakkautta, tuskaa, kipua, vihaa, onnistumista, ylemmyyttä tai alemmuutta. Aivan sama mitä tuntee, kunhan tuntee. Miehelle riittää oman elämän hallinnan tunne, vaikka ei aina niin hyvin menisikään. Omituista ja pelottavaa, kun tarkemmin ajattelee.
Stereotypiaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ajatus on useimmiten, että jumankekka siinä on onnekas ihminen. Hyvä hänelle. Olisipa minullakin noin hyvin asiat.
Ja sitten jatkan eteenpäin elämässä. Ikinä ei voi tietää, mitä toinen käy läpi, vaikka kaikki näyttäisi päällepäin täydelliseltä.
Ei kateuden tilalla tarvitse olla mitään.
Riittää, kun ymmärtää, että itse ja muut on eri asiat, joille on tapahtunut eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin se tunne on lähinnä "epäoikeudenmukaisuudesta" kapinointia. Esim. perijät, jotka saavat maat ja mannut vain syntymällä oikeaan perheeseen, joka on maansa saanut ilmaiseksi alkujaan esim. isojaossa.
Jos joku saavuttaa oikeasti jotain omilla ansioillaan, niin en todellakaan ole kateellinen vaan ihan iloinen hänen puolestaan. Itselläni kun ei tuota kunnianhimoa ole lahjana saatu, niin tiedän, että saavuttaakseen jotain isompaa sen eteen täytyy ponnistella/nähdä vaivaa/satsata rahaa ja meikäläisestä siihen ei ole.
Ehkä sulta puuttuu vaan motivaatio ja siten myös sinni. Se motivaation lähde pitäisi löytää itse ja sen pitäisi olla sisäistä. Ulkoisilla motivaattoreilla ei pitkälle pötkitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää nuo luuserit... :( Erityisesti vesipäiset bemarikuskit pienine pippeleineen sekä nuo persuraukat...joille vain pikkulusikalla vähän tökätty... voi niitä...Eivät edes tajua tilaansa :(
Montako bemarikuskin pippeliä on tullut nähtyä?
Äläs nyt bemarikuski ala epävarmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, erilaiset kyvyt ja erilaiset voimavarat. Ei pitäisi verrata itseään muihin. Siitä tulee pelkästään paha mieli, eikä se ole järkevää, koska harvalla nuo edellä mainitut asiat on identtiset omien kanssa.
Jotkut syntyy se kultalusikka perseessä. Siinä ollaan aika eri lähtöviivalla, kuin vaikka köyhään alkoholistiperheeseen syntyneellä. Epäreiluahan se on, kun ei lapsi voi valita sitä perhettä mihin syntyy. Mutta elämä nyt harvoin on reilua.
Sitä vastoin yhteiskunta voi pyrkiä tasoittamaan näitä eroja ja myös epäreiluutta. Siksi asun sata kertaa mieluummin hyvinvointivaltiossa, kuin esim jossain jenkkien kapitalistihelvetissä
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin tunnen kateutta. Jos joku menestyy jossain asiassa minua paremmin niin otan sen enemmin inspiraationa ja kannustavana: jos tuo pystyy niin kyllä minäkin!
Lisäksi omaan sen verran hyvän itsetunnon että ymmärrän että kaikki asiat ovat valintoja. Joku voi olla minua hoikempi ja paremmassa fyysisessä kunnossa, mutta toisaalta hän myös joutuu luopumaan joistain asioista joista minä nautin. Ja lisäksi on synnynnäiset erot.
En kadehdi sitä jos joku on minua parempi vaikka matemaattisissa asioissa koska tiedän että on myös alueita jotka ovat minulle keskiarvoa helpompia.
Ainoa kerta kun muistan hetken tunteneeni ihan aitoa kateutta oli se, kun eräs ex työkaveri (joka ei ollut työssään edes kovin hyvä) meni potkut saatuaan erääseen startuppiin töihin, sai osan palkasta firman osakkeina ja vaurastui myöhemmin kun nopeasti kasvanut firma myytiin hyvällä voitolla.
Juuri tuo. Minulla on sama. Jos on tavallaan lähtökohdat ja intressit suunnilleen samat toisen kanssa, mutta tämä toinen saa tekemättä mitään ihan hirveällä tuurilla paljon jotain, niin kyllä se vähän epäreiluuden ja kateuden tunnetta herättää. Toki pääsen siitä yli, mutta en kiellä noita tunteita. Jos taas joku uhraa vaikka aikaansa ja tekee paljon töitä sen saavutuksensa eteen, niin en ole kateellinen, vaan nostan hattua hyvästä suorituksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen syvää vihaa tiettyjä ihmisiä kohtaan jotka ovat olleet minulle ilkeitä.
Tuo vahingoittaa vaan sinua itseäsi. Kannattaisi päästää irti katkeruudesta. Se on jäätävän raskas taakka kannettvaksi.
Kyllä minä tunnen joskus tavallaan kateutta tai sellaista, että "minäkin haluan tuota" ja silloin suhtaudun siihen juuri näin. Yleensä jos toivoo jotakin niin sen ennemmin tai myöhemmin saa, ellei pilaa sitä omalla negatiivisuudellaan, joten tärkeintä on ihailla ja tiedostaa, että tuosta minä pidän ja tuota haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele muita ihmisiä juurikaan. Keskityn muihin asioihin. Jos olisi kateellinen sitä ikään kuin pyöriskelisi negatiivisissa fiiliksissä. En halua tuollaista elämääni.
N51
Vierailija kirjoitti:
Valehtelisin jos sanoisin että en tunne kateutta edes vähän. Olen kateellinen ihmisille jotka osaavat kirjoittaa hyvin, ihmisille joilla on liikaa rahaa, ihmisille jotka eivät tunne ahdistusta, ihmisille joilla on vanhemmat vielä elossa.
Näistä asioista olen vähän kateellinen.
Eiköhän pieni määrä kateutta ole ihan tervettä. Tuo kertoo vain omista sisäisistä toiveista ja haluista. Vanhempia ei voi herättää henkiin, mutta voi yrittää löytää elämäänsä heitä muistuttavia ihmisiä. Noita muita toivomiasi asioita voit myös aivan hyvin lähteä tavoittelemaan. Jos mitään ei yritä, niin mitään ei saa.
Pitäisikö eka määritellä mitä tarkoitetaan kateudella tässä keskustelussa?
En itsekään tunne sellaista kateutta, että jonkun toisen onnistuminen olisi itseltäni pois.
Mutta tunnen kyllä epäoikeudenmukaisuutta jos joku jonka tiedän esimerkiksi vilpillisesti saavuttaneen jotain ja ylimielisesti ylpeilee sillä. Se ärsyttää.
Mutta jos joku onnistuu jossain ja on toiminut rehellisesti ja on siitä onnellinen niin tulen myös iloiseksi. Kateutta ja pahansuopuutta on silloin mahdoton tuntea
No en mä niin kauheasti ihmisten elämästä tiedä, tai ainakin oman lähipiirin elämä vaikuttaa "tavalliselta". Ystävien kanssa kun tavataan, niin joko keskustellaan yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja vähän sellaista peruskuulumisten vaihtoa tyyliin "vaihdoin tässä työpaikkaa insinööritoimistosta toiseen", "talon katto pitäis uusia" tai "Janinalla on yo-kirjoitukset kohta alkamassa".
Vaikea sanoa mistä voisin olla kateellinen. Ehkä jos oma elämä olisi mennyt jotenkin huonosti, niin sitten ehkä, en tiedä. Näin 50-vuotiaana oma elämä on jo pääasiassa rakennettu ja kun on ihan hyvin mennyt ja omaan elämäänsä tyytyväinen, niin ei kai sitä silloin tule kauheasti vertailtuakaan. Varmaan jos terveys pettää pahasti lähiaikoina tai muuta traagista tapahtuu, niin sitten ehkä saattaisi tulla sellainen katkera olo, että miksi minulle kävi näin. Vaikea sitäkään on sanoa etukäteen.
Tekisipä joku aloituksen siitä, kysyisi miksi jotkut kateelliset haluavat tuhota kateuden kohteensa. Eivät pelkästään tunne kateutta, vaan tuhoavat tai yrittävät tuhota toiselta sen mitä kadehtivat. Pitävät itseään ainoana jolla olisi oikeua omata jotain.
Vierailija kirjoitti:
En tunne kateuden sijasta mitään.
Sama. En ylipäätään mieti hirveästi kenenkään asioita - miksi ihmeessä tekisin niin? Ja vaikka joskus miettisinkin hetken, en välitä sillä tavoin, että se aiheuttaisi juurikaan mitään tunteita eikä varsinkaan kateutta. Olen muista erillinen erittäin itsenäinen yksilö omine kiinnostuksenkohteineni eikä toisten elämät liity minuun millään tavoin, joten mitä väliä. Olen ylipäätään hyvin tasainen, rauhallinen, pragmaattinen ja helppo ihminen, vaikka olenkin erityisen herkkä. Hermostun aidosti todella harvoin, mutta näytän sen avoimesti niinkuin muutkin tunteeni eli en ole tekopyhä valehteleva ja salassa muita kiusaava käärme, kuten valitettavan moni on. Toki vihaajat ja muut typerykset väittävät tuota(kin) sitten ongelmalliseksi, mutta sellaisia monet ihmiset valitettavasti ovat. Nämä edellä mainitut ovat oikeastaan ainoita asioita, jotka saavat minut näkemään eniten punaista ja nostaa tunteet pintaan, sillä olen joutunut kokemaan pitkäaikaista valehteluun perustuvaa aidosti elämääni tuhonnutta kiusaamista ja mustamaalaamista.
Naiselle tuntuu olevan tärkeintä tuntea jotain: rakkautta, tuskaa, kipua, vihaa, onnistumista, ylemmyyttä tai alemmuutta. Aivan sama mitä tuntee, kunhan tuntee. Miehelle riittää oman elämän hallinnan tunne, vaikka ei aina niin hyvin menisikään. Omituista ja pelottavaa, kun tarkemmin ajattelee.