Mitä tehdä lapsen kanssa joka syö aivan kaikkea salaa?
Alakoululainen syö yksin ollessaan kaikkea mitä löytää. Ei onnistu pitää mitään herkkuja kotona kuten keksit ja jätski, ne menevät heti. Menee myös mysli, kaakaojauhe, leivontatarvikkeet, sokeri purkista, pakkasesta marjat ja smoothiehedelmät. Turhauttaa. Mikään sanominen ei auta. Lapsi kieltää mitään syöneensä. On suunniteltu välipalat yhdessä mitä saa ottaa. Syödään yhdessä lämmin ruoka 1-2 kertaa päivässä. On herkkupäiviä ja leivotaan kotona ja käydään kahvilassa välillä. Eli herkut eivät ole mikään kielletty juttu mutta makeanhimo ja syömisen halu on niin suuri. Mitä sinä tekisit?
Kommentit (42)
Lapsi voi myös syödä tylsyyteen/yksinolon jännitykseen. Kokeilisin laittaa jääkaappiin normiruuan/välipalan, sen mitä nyt syödään varsinaisesti koulun jälkeen, niin lisäksi esim. valmiita porkkanatikkuja, suht isonkin satsin, joita saisi napostella halutessaan JA ohjeistaisin lapselle jotain tekemistä sille ajalle kun hän on yksin. Kun aika kuluu jonkun selkeän tekemisen parissa, voi olla että tarvetta herkutteluun ei tule.
Meillä on vain tummaa kaakaojauhetta, en osta noita sekoituksia. Mutta siihen on paha lisätä sokeria kun se häviää purkista ennätysajassa.