Miten selviätte vanhustenne määräilyn kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo kumminkaan päin mielistelevä ihmissuhde edes ylläpitämisen arvoinen? Raskasta se on mummullekin, kehu, mielistele. ( miniöitten kanssa niin tietysti paras )

Tosi ikävää, että koet myönteisiin asioihin keskittyvän kommunikaation mielistelemiseksi ja se tuntuu sinusta raskaalta. Minä puolestani pidän enemmän nimenomaan myönteisistä keskusteluista, eikä minulla ole mitään tarvetta päästä kertomaan, mistä kaikista toisen valinnoista olen eri mieltä. 

Jos toinen iloitsee tulevasta lomamatkasta tai uudesta autosta, miksi ihmeessä toisen pitäisi päästä kertomaan, että hän ei ikinä matkustaisi Teneriffalle tai että punainen on kyllä hänestä huono väri autolle? Mikseivät molemmat vain voi olla yhdessä iloisia siitä, että toisella on tulossa jotain kivaa, mistä hän tykkää? Ja sitten toinen voi vuorostaan kertoa jostain omasta kivasta jutustaan. 

Eikä toisen kehuminenkaan ole minulle raskasta, vaan siitä tulee hyvä mieli, kun näen, miten toiselle tulee hyvä mieli. 

Välit meni poikki kun eivät ymmärtäneet olla puuttumatta meidän perheen sisäisiin asioihin. Vuosia tätä tuotiin esille ja sitten kyllästyttiin. Haukkuivat, mutta eivät ole mielestään sanoneet mitään pahaa koska heillä on oikeus sanoa mitä ajattelevat. Parempi ilman, emme ole katuneet. Heistä en tiedä, ainakaan lapsenlapsia eivät ole enää vuosikausiin tavanneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo kumminkaan päin mielistelevä ihmissuhde edes ylläpitämisen arvoinen? Raskasta se on mummullekin, kehu, mielistele. ( miniöitten kanssa niin tietysti paras )

Tosi ikävää, että koet myönteisiin asioihin keskittyvän kommunikaation mielistelemiseksi ja se tuntuu sinusta raskaalta. Minä puolestani pidän enemmän nimenomaan myönteisistä keskusteluista, eikä minulla ole mitään tarvetta päästä kertomaan, mistä kaikista toisen valinnoista olen eri mieltä. 

Jos toinen iloitsee tulevasta lomamatkasta tai uudesta autosta, miksi ihmeessä toisen pitäisi päästä kertomaan, että hän ei ikinä matkustaisi Teneriffalle tai että punainen on kyllä hänestä huono väri autolle? Mikseivät molemmat vain voi olla yhdessä iloisia siitä, että toisella on tulossa jotain kivaa, mistä hän tykkää? Ja sitten toinen voi vuorostaan kertoa jostain omasta kivasta jutustaan. 

Eikä toisen kehuminenkaan ole minulle raskasta, vaan siitä tulee hyvä mieli, kun näen, miten toiselle tulee hyvä mieli. 

Muistatko anoppiasi ja äitiäsi kehua? Et arvostele tyyliin että vanaha ihiminen , takkis oli ihan hyviä vielä ja uuteen tuhlasit.  Ja taksilla menit, bussipysäkki 200 metrin päässä. Ei joka vaivasta piä lääkäriin mennä jne.  Yritä jaksaa itse siivota, kallista on ostosiivous.

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Jos tosiaan niin paljon vanhemmat rahoittaa ja auttaa keski-ikäisiä lapsiaan kuin tuossa yhdessä keskustelussa kertovat ovat kyllä nämä "leikki-aikuiset" myyneetkin itsenäisyytensä. Silloin vanhemmat voivat odottaa vastavuoroisuutta, maksettiin teidän keittiöremppa, tulkaapa viemään meidän matot pesulaan ja leikkaamaan pensasaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo kumminkaan päin mielistelevä ihmissuhde edes ylläpitämisen arvoinen? Raskasta se on mummullekin, kehu, mielistele. ( miniöitten kanssa niin tietysti paras )

Tosi ikävää, että koet myönteisiin asioihin keskittyvän kommunikaation mielistelemiseksi ja se tuntuu sinusta raskaalta. Minä puolestani pidän enemmän nimenomaan myönteisistä keskusteluista, eikä minulla ole mitään tarvetta päästä kertomaan, mistä kaikista toisen valinnoista olen eri mieltä. 

Jos toinen iloitsee tulevasta lomamatkasta tai uudesta autosta, miksi ihmeessä toisen pitäisi päästä kertomaan, että hän ei ikinä matkustaisi Teneriffalle tai että punainen on kyllä hänestä huono väri autolle? Mikseivät molemmat vain voi olla yhdessä iloisia siitä, että toisella on tulossa jotain kivaa, mistä hän tykkää? Ja sitten toinen voi vuorostaan kertoa jostain omasta kivasta jutustaan. 

Eikä toisen kehuminenkaan ole minulle raskasta, vaan siitä tulee hyvä mieli, kun näen, miten toiselle tulee hyvä mieli. 

Muistatko anoppiasi ja äitiäsi kehua? Et arvostele tyyliin että vanaha ihiminen , takkis oli ihan hyviä vielä ja uuteen tuhlasit.  Ja taksilla menit, bussipysäkki 200 metrin päässä. Ei joka vaivasta piä lääkäriin mennä jne.  Yritä jaksaa itse siivota, kallista on ostosiivous.

Kyllä, ihan vilpittömästi voin sanoa, että jos anoppini, äitini, lapseni tai ihan kuka hyvänsä on ostanut takin ja iloitsee siitä, en tunne kerrassaan mitään pakkoa päästä viisastelemaan pilaamaan hänen iloaan. En myöskään möllötä mykkänä, enkä koe mitään kärsimystä. Vaikka takki ei olisikaan täsmälleen minun mieleeni, yleensä siitä on kuitenkin helppo löytää jotain kehumista: "on varmaan lämmin", "sehän sopii täydellisesti sen yhden hameen kanssa". Uskomatonta ja äärimmäisen surullista, että sinun on niin mahdotonta käsittää tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Ei taannu, jos kaikki ovat kasvaneet edes suhteellisen aikuisiksi. Jos jompikumpi ylittää valtuutensa vaikkapa tunkeilulla siitä voi huomauttaa. En edes pysty näkemään omissa vanhemmissani komentelevuutta, kuulostaa todella vieraalta ajalta kun olemme jo vuosikymmeniä pitäneet ihanteena kaikenlaista tasa-arvoisuutta. Se että pyytää jotain ei ole komentelua. Minäkin voin pyytää vanhemmaltani jotain ihan yhtä lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Sinä puolustelet jatkuvasti ilkeyttä ja huonoa käytöstä sillä, että kaikki muutkin ovat oikeasti ihan samanlaisia ja satunnainen kohtelias käytös on vain pintaa eikä kukaan jaksa pinnistää ja näytellä määräänsä enempää. Olen niin onnellinen siitä, että suurin osa ystävistäni ja perheenjäsenistäni todistaa jatkuvasti sinun olevan väärässä. Sitä pientä vähemmistöä välttelen parhaani mukaan, enkä ainakaan kerro heille minulle tärkeistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Ei taannu, jos kaikki ovat kasvaneet edes suhteellisen aikuisiksi. Jos jompikumpi ylittää valtuutensa vaikkapa tunkeilulla siitä voi huomauttaa. En edes pysty näkemään omissa vanhemmissani komentelevuutta, kuulostaa todella vieraalta ajalta kun olemme jo vuosikymmeniä pitäneet ihanteena kaikenlaista tasa-arvoisuutta. Se että pyytää jotain ei ole komentelua. Minäkin voin pyytää vanhemmaltani jotain ihan yhtä lailla.

Niin, tuo keskustelu, aikuiset keski-ikäiset ihmiset pyytää uskomattoman paljon vanhemmiltaan. Samaan aikaan kymmeniä keskusteluja joissa vanhemmat koetaan silti rasitteeksi ja haitaksi jos HE pyytävät jotain tai toivovat edes joskus käymään.

Kyllä minä mielelläni autoin äitiäni aikanaan. Tiesin ettei huvikseen pompota vaan oli tarve auttaa aina saatiin sovittua päivä avustaa. Onko tosiaan noin vaikeaa auttaa?

Olen 72 enkä määräile yhtään ketään. Siinäs kuulitte. On meitä siis muitakin 1950-luvulla syntyneitä kuin besserwisserit jotka muita komentavat. 
 

Vierailija kirjoitti:

Välit meni poikki kun eivät ymmärtäneet olla puuttumatta meidän perheen sisäisiin asioihin. Vuosia tätä tuotiin esille ja sitten kyllästyttiin. Haukkuivat, mutta eivät ole mielestään sanoneet mitään pahaa koska heillä on oikeus sanoa mitä ajattelevat. Parempi ilman, emme ole katuneet. Heistä en tiedä, ainakaan lapsenlapsia eivät ole enää vuosikausiin tavanneet. 

Samoin kävi meilläkin, enkä todellakaan ole katunut. Nykyään, silloin tällöin viikonloppuisin, tulee myöhäisillan viestejä jotka ovat sävyltää hivin agressiivisia ja määräileviä. 

Vierailija kirjoitti:

Siriina kirjoitti:

Joskus kyllä kybällä veetuttaa tuo 'neuvominen'.

Äiti 85 asuu muutaman korttelin päässä, käy muutaman kerran vuodessa. On hyväkuntoinen, pyöräilee kesät talvet ja pää pelaa.

Silloin kun kyläilee, jaksaa aina huomauttaa, että 

et ole vieläkään vaihtanut verhoja (no en ole, miksi verhot pitäisi vaihtaa monta kertaa vuodessa? keittiöön vaihdan joulu- ja pääsiäisverhon)

kukassa on kuolleita lehtiä jotka leikkaa

telkkarin päällä on pölyä ja kyselee rättiä

kurkkii kaapeihin ja neuvoo miten astiat pitäisi paremmin järjestää

 

Asuntoni olen ostanut väärästä taloyhtiöstä, liian iso, parveke väärään suuntaan (kolmio jonka ostin kun lapsi asui kotona, nyt asun yksin) 

Olen työtön, teen keikkaa. En hänen mukaansa saa töitä, koska 6-kymppisellä ihmisellä pitää olla lyhyet hiukset, suosittelee omaa kampaajaansa.

 

Auto pitäisi myydä, koska sen ylläpito on kallista työttömälle. No keikkatyömaalle ei kulje julkisia - tähän vastaus, että mene muualle töihin - mihin h*vetin muualle, ei töihin vaan mennä.

 

Tuli jo niin pitkä avautuminen, että kiitos jos joku jaksoi lukea. 

Miten kuuskymppinen jaksaa ottaa vanhuksen puheet ihan avautumiseen asti?

Olen 81  mutta varuilta aina välillä huomautan lapsille ettei puheistani tarvitse välittää. Tosin yritän hirvittävän varovainen olla. 

Tämä unohtui. 

Äiti kommentoi kaikkea ja jos sanon, että on asiatonta niin vastaus on tyyliin 'kuka sinulle sitten sanoo jos en minä'. Ei kenenkään tarvitse komentoida olemistani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Sinä puolustelet jatkuvasti ilkeyttä ja huonoa käytöstä sillä, että kaikki muutkin ovat oikeasti ihan samanlaisia ja satunnainen kohtelias käytös on vain pintaa eikä kukaan jaksa pinnistää ja näytellä määräänsä enempää. Olen niin onnellinen siitä, että suurin osa ystävistäni ja perheenjäsenistäni todistaa jatkuvasti sinun olevan väärässä. Sitä pientä vähemmistöä välttelen parhaani mukaan, enkä ainakaan kerro heille minulle tärkeistä asioista. 

Kovasti sinä näet kuitenkin vikoja muissa ettet ihan niin arvostelematon ole kuitenkaan. 

No , me varmaan kuitenkin tyttären kanssa jatketaan linjaa että lähetellään kuvia ostoksistamme ja saa sanoa mitä aattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit meni poikki kun eivät ymmärtäneet olla puuttumatta meidän perheen sisäisiin asioihin. Vuosia tätä tuotiin esille ja sitten kyllästyttiin. Haukkuivat, mutta eivät ole mielestään sanoneet mitään pahaa koska heillä on oikeus sanoa mitä ajattelevat. Parempi ilman, emme ole katuneet. Heistä en tiedä, ainakaan lapsenlapsia eivät ole enää vuosikausiin tavanneet. 

Samoin kävi meilläkin, enkä todellakaan ole katunut. Nykyään, silloin tällöin viikonloppuisin, tulee myöhäisillan viestejä jotka ovat sävyltää hivin agressiivisia ja määräileviä. 

No laita estot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit meni poikki kun eivät ymmärtäneet olla puuttumatta meidän perheen sisäisiin asioihin. Vuosia tätä tuotiin esille ja sitten kyllästyttiin. Haukkuivat, mutta eivät ole mielestään sanoneet mitään pahaa koska heillä on oikeus sanoa mitä ajattelevat. Parempi ilman, emme ole katuneet. Heistä en tiedä, ainakaan lapsenlapsia eivät ole enää vuosikausiin tavanneet. 

Samoin kävi meilläkin, enkä todellakaan ole katunut. Nykyään, silloin tällöin viikonloppuisin, tulee myöhäisillan viestejä jotka ovat sävyltää hivin agressiivisia ja määräileviä. 

Määräileviä mistä?

Vaikea uskoa että tämä piirre olisi jokin iän tuote, kyllä tuo piirre on sekä harvinainen että pysyvä. Määräilevä ihminen kuulostaa sekä säälittävältä että koomiselta iästä riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieleen tulee jatkuvasti kielteisiä asioita toisten tekemisistä, jotka on ihan pakko päästä sanomaan, ja mukavien asioiden sanominen tuntuu teennäiseltä mielistelelyltä, suosittelen kyllä myös oman ajatusmaailman perusteellisesta remonttia. Tai sitten pitää vain toivoa, että onnistuu löytämään jostain niin paksunahkaisia ihmisiä, että jatkuva kritiikki ei häiritse heitä, mutta harvassapa sellaiset ovat. Nekin, jotka ovat suorastaan ylpeitä omasta "rehellisyydestään", tuntuvat harvemmin arvostavan samaa "hyvettä" muissa.

Paitsi sille äidille saa sanoa ihan mitä vain ja vaatia ja komennella, sehän on vaan äiti. Jonka pitää minua kohdella arvoni vaatimalla tavalla.

Ihan tutkittu juttu, keski-ikäinenkin taantuu teiniksi lapsuuskotiinsa mennessään.

Sinä puolustelet jatkuvasti ilkeyttä ja huonoa käytöstä sillä, että kaikki muutkin ovat oikeasti ihan samanlaisia ja satunnainen kohtelias käytös on vain pintaa eikä kukaan jaksa pinnistää ja näytellä määräänsä enempää. Olen niin onnellinen siitä, että suurin osa ystävistäni ja perheenjäsenistäni todistaa jatkuvasti sinun olevan väärässä. Sitä pientä vähemmistöä välttelen parhaani mukaan, enkä ainakaan kerro heille minulle tärkeistä asioista. 

Kovasti sinä näet kuitenkin vikoja muissa ettet ihan niin arvostelematon ole kuitenkaan. 

No , me varmaan kuitenkin tyttären kanssa jatketaan linjaa että lähetellään kuvia ostoksistamme ja saa sanoa mitä aattelee.

Huonon käytöksen kritisoiminen on eri asia kuin se, että pilaa toisen ilon vaikkapa uudesta takista, kun on ihan pakko päästä sanomaan mielipiteensä. Ja totta kai mielipiteen sanominen on ihan eri asia silloin, kun erikseen pyydetään makutuomariksi ja kysytään mielipidettä, kyllä minäkin harrastan sitä läheisteni kanssa. 

Mun mutsi on aina 0ollut tuommoinen. Ihan pikkulapsesta asti komentanut ja määräillyt. Ymmärrän jos pikkulasta komennetaan, mutta itselläni on ikää jo 40 plus ja vieläkin käyttäydytään tuolla tavalla. 

Olen itse tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. En auta juuri missään asiassa. VAlehtelen tyyllinn  "mulla on nyt selkä niin huonossa kunnossa" tjsp. 

Jos olisi lopettanut komentamisen, määräilyn ja minun asioihin puuttumisen, kun kasvoin aikuiseksi. Niin sitten auttaisin ja olisin tekemisissä enemmän. Mutta kun tätä ei tapahtunut, niin ei kiinnosta minuakaan ollaan misssään tekemisissä tämän ihmisen kansssa. 

Myöhemmin olen kyllä tajunnut että kyseessä taitaa olla tälläinen "narsisti-äiti". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit meni poikki kun eivät ymmärtäneet olla puuttumatta meidän perheen sisäisiin asioihin. Vuosia tätä tuotiin esille ja sitten kyllästyttiin. Haukkuivat, mutta eivät ole mielestään sanoneet mitään pahaa koska heillä on oikeus sanoa mitä ajattelevat. Parempi ilman, emme ole katuneet. Heistä en tiedä, ainakaan lapsenlapsia eivät ole enää vuosikausiin tavanneet. 

Samoin kävi meilläkin, enkä todellakaan ole katunut. Nykyään, silloin tällöin viikonloppuisin, tulee myöhäisillan viestejä jotka ovat sävyltää hivin agressiivisia ja määräileviä. 

Määräileviä mistä?

Vaikea uskoa että tämä piirre olisi jokin iän tuote, kyllä tuo piirre on sekä harvinainen että pysyvä. Määräilevä ihminen kuulostaa sekä säälittävältä että koomiselta iästä riippumatta.

Pyritään käyttämään agressiiivista, määräilevää kieltä kun vaaditaan että haluavat nähdä lapsenlapsia ja meidän on toteltava. 

Tämä luonteenpiirre on varsinkin isälläni ollut aina. Se alkoi korostumaan ja meni siihen pisteeseen missä nyt ollaan, kun me perustimme oman perheemme. Jälkeenpäin ajateltuna, hän on pyrkinyt määräämään ympärillään olevia koko minun elämäni ajan. Isovanhempien oli ja on vaikea hyväksyä etteivät olle määräävässä asemassa perheessämme.  Tämä eskaloitui heidän puolelta naljailuna, arvosteluna ja lopulta loukkaavana käytöksenä. Anteeksi ei pyydetä koska on oikeus sanoa ne asiat mitä ajattelee ja sellaista ei heidän tarvitse tehdä. Näin he toivat asian esille.