Lue keskustelun säännöt.
Miten selviätte vanhustenne määräilyn kanssa?
24.09.2026 |
Miten reagoitte, vai oletteko laittaneet välit poikki?
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Taidat olla laiskanpullea sohvaperuna, joka ei viitsi tehdä mitään. Kaikki tulee sinulle valmiina siihen sohvalle. Ei pahalla, sillä me vanhemmat ymmärretään tämä uusi aikakausi missä pääsee vähemmällä. Me nautimme tekemisestä ja oman käden jälki on näkyvää ja pysyvää. Varmasti näytämme hirviöiltä nykyihmisen silmissä. Toiset ottaa rusinat pullasta, jonka joku toinen on leiponut.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Koulutusta nyt ei ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Taidat olla laiskanpullea sohvaperuna, joka ei viitsi tehdä mitään. Kaikki tulee sinulle valmiina siihen sohvalle. Ei pahalla, sillä me vanhemmat ymmärretään tämä uusi aikakausi missä pääsee vähemmällä. Me nautimme tekemisestä ja oman käden jälki on näkyvää ja pysyvää. Varmasti näytämme hirviöiltä nykyihmisen silmissä. Toiset ottaa rusinat pullasta, jonka joku toinen on leiponut.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Koulutusta nyt ei ainakaan.
Olemme erittäin hyvissä väleissä lasten ja lastenlasten kanssa. Tosin olemme sen verran hyväkuntoisia ja hyvässä vedossa, että ei ole tarvinnut apuja anella. Kun avuntarve väistämättä joskus tulee, niin apu ostetaan itse hankkimalla rahalla. Sekin vielä, että kun on kaksi ahkeraa ja kykenevää tekemässä omaksi edukseen, niin sitä saa paljon näkyvää aikaan.
Ei ongelmaa, hyvät välit ja lähimmäisenrakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Taidat olla laiskanpullea sohvaperuna, joka ei viitsi tehdä mitään. Kaikki tulee sinulle valmiina siihen sohvalle. Ei pahalla, sillä me vanhemmat ymmärretään tämä uusi aikakausi missä pääsee vähemmällä. Me nautimme tekemisestä ja oman käden jälki on näkyvää ja pysyvää. Varmasti näytämme hirviöiltä nykyihmisen silmissä. Toiset ottaa rusinat pullasta, jonka joku toinen on leiponut.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Koulutusta nyt ei ainakaan.
Olemme erittäin hyvissä väleissä lasten ja lastenlasten kanssa. Tosin olemme sen verran hyväkuntoisia ja hyvässä vedossa, että ei ole tarvinnut apuja anella. Kun avuntarve väistämättä joskus tulee, niin apu ostetaan itse hankkimalla rahalla. Sekin vielä, että kun on kaksi ahkeraa ja kykenevää tekemässä omaksi edukseen, niin sitä saa paljon näkyvää aikaan.
"Itse hankkimalla"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Tämä herättää ajatuksia enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Taidat olla laiskanpullea sohvaperuna, joka ei viitsi tehdä mitään. Kaikki tulee sinulle valmiina siihen sohvalle. Ei pahalla, sillä me vanhemmat ymmärretään tämä uusi aikakausi missä pääsee vähemmällä. Me nautimme tekemisestä ja oman käden jälki on näkyvää ja pysyvää. Varmasti näytämme hirviöiltä nykyihmisen silmissä. Toiset ottaa rusinat pullasta, jonka joku toinen on leiponut.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Koulutusta nyt ei ainakaan.
Olemme erittäin hyvissä väleissä lasten ja lastenlasten kanssa. Tosin olemme sen verran hyväkuntoisia ja hyvässä vedossa, että ei ole tarvinnut apuja anella. Kun avuntarve väistämättä joskus tulee, niin apu ostetaan itse hankkimalla rahalla. Sekin vielä, että kun on kaksi ahkeraa ja kykenevää tekemässä omaksi edukseen, niin sitä saa paljon näkyvää aikaan.
"Itse hankkimalla"?
Niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen määräily? Ei ole sellasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetoan tuneteisiin ja alan pillittää kuinka rankkaa on, kun joutuu yksin huolehtii kaikesta ja perhe ei auta missään ja työ on rankkaa, jatkuva kiire, pitää huolehtia sairaasta miehestä yms. Siihen loppuu oletukset, että mä alkaisin siivoamaan äitini kotona, pystyy imuroimaan ihan itse ja tekee muutakin kevyttä ajan kanssa, hyötyliikuntaahan tuo on. Sen verran muistisairas, ettei hänen kanssaan pitää käydä kaupassa ja yksikseen ei uskalla ulkoilla kuin oman kotitalon ympäristössä.
Sairas mies eli olet valinnut vanhuspapan tai setämiehen. Voi hoi. ISO VIRHE!
Iän myötä niitä sairauksia vaan tulee. Olen sitä paitsi miestäni 1,5 v. vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Taidat olla laiskanpullea sohvaperuna, joka ei viitsi tehdä mitään. Kaikki tulee sinulle valmiina siihen sohvalle. Ei pahalla, sillä me vanhemmat ymmärretään tämä uusi aikakausi missä pääsee vähemmällä. Me nautimme tekemisestä ja oman käden jälki on näkyvää ja pysyvää. Varmasti näytämme hirviöiltä nykyihmisen silmissä. Toiset ottaa rusinat pullasta, jonka joku toinen on leiponut.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Koulutusta nyt ei ainakaan.
Olemme erittäin hyvissä väleissä lasten ja lastenlasten kanssa. Tosin olemme sen verran hyväkuntoisia ja hyvässä vedossa, että ei ole tarvinnut apuja anella. Kun avuntarve väistämättä joskus tulee, niin apu ostetaan itse hankkimalla rahalla. Sekin vielä, että kun on kaksi ahkeraa ja kykenevää tekemässä omaksi edukseen, niin sitä saa paljon näkyvää aikaan.
"Itse hankkimalla"?
Niin?
Et tajua edes tarjottimella annettuna.
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Tätä en kyllä yleistyksenä allekirjoita. Niin itselläni kuin valtaosalla ikäluokkani ystäviä on 40 luvun lopulla-50 luvun alussa syntyneet vanhemmat joista kai suurinosa on pikemminkin etäisiä, ehkä jotenkin tunnevammaisia itseensä keskittyviä jotka ei juuri ladtensa perään kyselleet silloin kun oltiin nuoria eikä sen jälkeenkään.
Minulta ei ole sen jälkeen kun kotoa lähdin koskaan vaadittu mitään, pääsin ja toosaalta myös "jäin" omilleni. Korkeintaan kesäisin kutsuivat kylään mutta mitään ei vaadita (onneksi). Nyt kun ovat jo vanhuudenhöppänöitä ja fyysisesti heikkoja, eivät koskaan pyydä edes apua vaikka asun nykyisin tunnin ajomatkan päässä. Yrittävät saada apua kyllä naapureilta pihatöihin tms satunnaisesti ja ostavat siivousapua, mutta ei, minua tai siskoni perhettä eivät pyydä, en ymmärrä mikä tämä kuvio on että meiltä eivät voi pyytää apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt just liity aiheeseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt erään miespuolisen (yksineläjä) tuttuni tapaa käskyttää ja määrätä iäkästä äitiään. Joskus tuntui että tämä tuttuni piti äitiään kuin palvelijana, tuon tuostakin vei koiriaan sinne hoitoon, siivoututti kotinsa, pesetytti ikkunansa, äitin piti ommella verhoja, tehdä ruokaa, leipoa ym ym vaikka mies oli silloin jo keski-ikäinen ja nytkin kun kyyskyt on mittarissa niin passauttaa itseään iäkkäällä äidillään joka on muutenkin todella kuormittunut omasta elämäntilanteestaan omaishoitajana. Aivan järkkyä katsoa tuota kombinaatiota.
On ok jos hän määrää omista asioistaan, mutta itse mieluiten päätän omista asioistani. Ettei mene väärään ja vikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitettiin kiukkuinen mummo kehnoon hoitolaitokseen. Kyllä ne siellä tehokkaasti lääkitsi sen kuoliaaksi.
Joskus kyllä kybällä veetuttaa tuo 'neuvominen'.
Äiti 85 asuu muutaman korttelin päässä, käy muutaman kerran vuodessa. On hyväkuntoinen, pyöräilee kesät talvet ja pää pelaa.
Silloin kun kyläilee, jaksaa aina huomauttaa, että
et ole vieläkään vaihtanut verhoja (no en ole, miksi verhot pitäisi vaihtaa monta kertaa vuodessa? keittiöön vaihdan joulu- ja pääsiäisverhon)
kukassa on kuolleita lehtiä jotka leikkaa
telkkarin päällä on pölyä ja kyselee rättiä
kurkkii kaapeihin ja neuvoo miten astiat pitäisi paremmin järjestää
Asuntoni olen ostanut väärästä taloyhtiöstä, liian iso, parveke väärään suuntaan (kolmio jonka ostin kun lapsi asui kotona, nyt asun yksin)
Olen työtön, teen keikkaa. En hänen mukaansa saa töitä, koska 6-kymppisellä ihmisellä pitää olla lyhyet hiukset, suosittelee omaa kampaajaansa.
Auto pitäisi myydä, koska sen ylläpito on kallista työttömälle. No keikkatyömaalle ei kulje julkisia - tähän vastaus, että mene muualle töihin - mihin h*vetin muualle, ei töihin vaan mennä.
Tuli jo niin pitkä avautuminen, että kiitos jos joku jaksoi lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 50-luvulla syntyneet vanhemmat. Tuon aikakauden ihmiset ovat ihan hirveitä päässänntöisesti.
Koko ajan pitäisi olla rakentamassa jotain, keräämässä marjoja, tekemässä polttopuita, rakentamassa uutta terassia, laittamassa uutta tapettia, pesemässä ikkunoita, keräämässä sieniä, laittamassa pihaa, rakentamassa uutta kasvihuonettta, tekemässä kukkapenkkiä, ostamassa uutta mökkiä... lista on loputon. Ja kun joku asia on saatu, niin hetekn päästä aletaan kinuamaan TAAS jotain uutta.
Se jatkuva vöyhöttäminen kaikista asioista. Koko ajan pitää olla enemmän ja enämmän kaikkea. Mistään ei voi luopua ja mitään ei saa myydä pois.
Itse tykkään asua vuokralla pienessä kerrostalo yksiössä ja elää mahdollismman rauhallista ja vaatimatonta elämää. Mutta tälle hirviökaksikolle ei riitä mikkän. Eivät myöskään hyväksu sitä, että itse haluan elää minimalistista elämää. Heidän tyylinsä elää elämä on tietenkin se ainut ja oikea tapa elää.Olen jatkuvasti aivan loppu heidän unelmiin ja tavoitteisiin
... ELämän paras hetki, kun pääsee seppeleen laskea heidän haudalleen. Anteeksi.
Tätä en kyllä yleistyksenä allekirjoita. Niin itselläni kuin valtaosalla ikäluokkani ystäviä on 40 luvun lopulla-50 luvun alussa syntyneet vanhemmat joista kai suurinosa on pikemminkin etäisiä, ehkä jotenkin tunnevammaisia itseensä keskittyviä jotka ei juuri ladtensa perään kyselleet silloin kun oltiin nuoria eikä sen jälkeenkään.
Minulta ei ole sen jälkeen kun kotoa lähdin koskaan vaadittu mitään, pääsin ja toosaalta myös "jäin" omilleni. Korkeintaan kesäisin kutsuivat kylään mutta mitään ei vaadita (onneksi). Nyt kun ovat jo vanhuudenhöppänöitä ja fyysisesti heikkoja, eivät koskaan pyydä edes apua vaikka asun nykyisin tunnin ajomatkan päässä. Yrittävät saada apua kyllä naapureilta pihatöihin tms satunnaisesti ja ostavat siivousapua, mutta ei, minua tai siskoni perhettä eivät pyydä, en ymmärrä mikä tämä kuvio on että meiltä eivät voi pyytää apua.
Kerron. Emme tahdo olla vaivaksi. Vieras ei rupea väittämään että miksi pitää imuroida vaan imuroi kun maksetaan. Pesee ikkunat kinaamatta maksusta.
Yksikään ei jankuta että mikset pyydä liisaa, miks minua.
Ei tulisi mieleen pyytää lapsilta mitään, itse enemmän olen vielä se auttava osapuoli. En siis mitään fyysistä mutta onko sulla äiti se tavara, lainaatko mehumaijaa, viitsisitkö käydä kaupassa x hakemassa tuotteen y kun ketjun liike on teilläpäin. Haetaan se sit viikonloppuna. Tuutko teinien kanssa olemaan viikonlopuksi? Sopiikis sun pakastimeen 20 l mustikoita , haetaan talvella. Lapset viiskymppisiä, minä 81
Ja tuohon, me 40 - 50-luvuilla syntyneet osa lähdimme hyvin nuorina kauas kotoa töihin. Ei ollut puhelimia, ei vanhemmat tulleet katsomaan onko lautasta ja kattilaa ja siivoamaan. Koska pärjäsimme ehkä se on oletusasennukseksi jäänyt että kyllä nyt parikymppiset pärjää jos minä 15-vuotiaana.
Siriina kirjoitti:
Joskus kyllä kybällä veetuttaa tuo 'neuvominen'.
Äiti 85 asuu muutaman korttelin päässä, käy muutaman kerran vuodessa. On hyväkuntoinen, pyöräilee kesät talvet ja pää pelaa.
Silloin kun kyläilee, jaksaa aina huomauttaa, että
et ole vieläkään vaihtanut verhoja (no en ole, miksi verhot pitäisi vaihtaa monta kertaa vuodessa? keittiöön vaihdan joulu- ja pääsiäisverhon)
kukassa on kuolleita lehtiä jotka leikkaa
telkkarin päällä on pölyä ja kyselee rättiä
kurkkii kaapeihin ja neuvoo miten astiat pitäisi paremmin järjestää
Asuntoni olen ostanut väärästä taloyhtiöstä, liian iso, parveke väärään suuntaan (kolmio jonka ostin kun lapsi asui kotona, nyt asun yksin)
Olen työtön, teen keikkaa. En hänen mukaansa saa töitä, koska 6-kymppisellä ihmisellä pitää olla lyhyet hiukset, suosittelee omaa kampaajaansa.
Auto pitäisi myydä, koska sen ylläpito on kallista työttömälle. No keikkatyömaalle ei kulje julkisia - tähän vastaus, että mene muualle töihin - mihin h*vetin muualle, ei töihin vaan mennä.
Tuli jo niin pitkä avautuminen, että kiitos jos joku jaksoi lukea.
Miten kuuskymppinen jaksaa ottaa vanhuksen puheet ihan avautumiseen asti?
Olen 81 mutta varuilta aina välillä huomautan lapsille ettei puheistani tarvitse välittää. Tosin yritän hirvittävän varovainen olla.
Vierailija kirjoitti:
Siriina kirjoitti:
Joskus kyllä kybällä veetuttaa tuo 'neuvominen'.
Äiti 85 asuu muutaman korttelin päässä, käy muutaman kerran vuodessa. On hyväkuntoinen, pyöräilee kesät talvet ja pää pelaa.
Silloin kun kyläilee, jaksaa aina huomauttaa, että
et ole vieläkään vaihtanut verhoja (no en ole, miksi verhot pitäisi vaihtaa monta kertaa vuodessa? keittiöön vaihdan joulu- ja pääsiäisverhon)
kukassa on kuolleita lehtiä jotka leikkaa
telkkarin päällä on pölyä ja kyselee rättiä
kurkkii kaapeihin ja neuvoo miten astiat pitäisi paremmin järjestää
Asuntoni olen ostanut väärästä taloyhtiöstä, liian iso, parveke väärään suuntaan (kolmio jonka ostin kun lapsi asui kotona, nyt asun yksin)
Olen työtön, teen keikkaa. En hänen mukaansa saa töitä, koska 6-kymppisellä ihmisellä pitää olla lyhyet hiukset, suosittelee omaa kampaajaansa.
Auto pitäisi myydä, koska sen ylläpito on kallista työttömälle. No keikkatyömaalle ei kulje julkisia - tähän vastaus, että mene muualle töihin - mihin h*vetin muualle, ei töihin vaan mennä.
Tuli jo niin pitkä avautuminen, että kiitos jos joku jaksoi lukea.
Miten kuuskymppinen jaksaa ottaa vanhuksen puheet ihan avautumiseen asti?
Olen 81 mutta varuilta aina välillä huomautan lapsille ettei puheistani tarvitse välittää. Tosin yritän hirvittävän varovainen olla.
Mitä tämä " ei puheistani tarvitse välittää" oikein on?
Reilusti yli kasikymppinen äitinikin tätä on aina hokenut.
Päästelee suustaan kyseenalaisia sammakoita tämän tästä, on aina niin tehnyt. Kun yrittää vastuuttaa häntä pahemmista möläytyksistä, kun joku on taas pahoittanut mielensä, niin kieltää" en ole sanonut, en tarkoittanut, älä viitsi suuttua, anteeksi, anteeksi" . Mitätöi samantien kiellollaan anteeksipyyntönsäkin.
Sitten uhriutuu kun lapsenlapset ei käy. No kun onnistuu viljelemään loukkauksia joka väliin ja muutenkin jutut alkaa olla turhanaikaista omaa tajunnanvirtaansa ja höperyyksiä, mitäpä nuoret aikuiset niitä tulee enää kuuntelemaan. Niin se vaan menee.
Kyllä me nuorempi sukupolvi yritämme ottaa vastuun sanomisistamme. Se on ihan ensisijainen normaali käyttäytymissääntö.
Ja pyrimme ajattelemaan ensin, mitä sanomme eikä möläytellä kaikkea typerää tajunnanvirtaa.
Tästä jatkuvasta vouhottamisestä, että koko ajan pitää olla menemässä, tekemässä, hankkimassa jotain uutta keskustelin kerran äitini kanssa, että miksi, kun se pänni minuakin aikanaan vietävästi.
Äitini mielestä hänellä on oikeus haluta ja tämän ikäisillä ihmisillä pitäisi olla jo sitä tätä ja tuota kuten kaikilla muillakin on. Noo joo, on sitten, mutta mullakin on oikeus olla haluamatta osallistua kaikkiin hänen vouhotuksiinsa. En ole tuollainen materialisti ollenkaan vaan mukavuudenhaluinen filosofi ja kirjatoukka.
Nyt äiti on niin vanha eikä jaksa vouhottaa. Oppinut vähitellen etten ala hänen puolestaan kaikkia aivopierujaan toteuttamaan, mitä hän milloinkin saa päähänsä.
Teen sen, mikä on minusta tarpeellista ja järkevää ja jaksamiseni puitteissa. Siihen saa äitimuori tyytyä. Siinähän sitten välillä katkerana urputtaa. Ei voi mitään.