Julkisesti marginaaliryhmään asettuminen on kuin hakisi verta nenästään

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen ja itsenään olemisen (ts. ei esitä jotain muuta) vapaudet ovat niitä harvoja todellisia vapauksia. Aika moni meistä kuuluu johonkin asian suhteen vähemmistöön ja osa myös niiden vähemmistöjen vähemmistöihin, joita voidaan kutsua marginaaliksi.

Ei se mainitsemasi "iso luuta" muuta tätä asiaa mitenkään. Maissa, joissa homoseksuaalisuus on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, on silti homoseksuaaleja.

Alkuperäinen ajatus oli asettumisesta julkisesti ns edustamaan marginaaliaan. Ei tietenkään muutu, mutta ison luudan vaikutus on se, ettei marginaali normalisoidu ajatuksen tasolla kun se kielletään/sitä pidetään sairaana, jopa rikollisena. Nykyisin jopa ajatellaan, että tietyt marginaalit trendaavat; ihmiset hakeutuvat niihin ilman sisäsyntyisiä asetuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo mä en tuo missään ikinä ilmi mitään normista poikkeavia seikkoja elämästäni. 

Joskus niitä tulee luontevasti esille, mutta en tod itse missään kailota mitään erilaista. Pyrin ylipäätään pysyttelemään aika hiljaa yksityiselämästäni ja yksityisasioistani.

Minä tein sen virheen, että ehkäpä 15 vuotta sitten toin itseäni julki marginaalissa, kovasti uskoen asiaani. Sen jälkeen olen ollut hyvin hiljaa. Sille on syynsä, joiden en usko muuttuvan parempaan. 

Muuttuiko oma elämäsi helpommaksi sen jälkeen?

Ei se mitenkään muuttunut, mutta sanotaanko näin, että voin sisäisesti hengittää helpommin sekä itseni että läheisteni puolesta. Etenkin nykyisin. 

Anteeksi, muotoilin kysymykseni ehkä huonosti. Tarkoitin kysyä, että helpottuiko kanssaihmisten suhtautuminen sinuun? Eli onko sinun helpompi elää tietyt asiat omana tietonasi pitäen, vaikka ne asiat itsessään eivät siinä toki miksikään muutu taikka helpotu.

Vierailija kirjoitti:

Joo mä en tuo missään ikinä ilmi mitään normista poikkeavia seikkoja elämästäni. 

Joskus niitä tulee luontevasti esille, mutta en tod itse missään kailota mitään erilaista. Pyrin ylipäätään pysyttelemään aika hiljaa yksityiselämästäni ja yksityisasioistani.

Mulle tuo olisi tosi raskasta. Tosin "omien asioiden kailottamisen" ja hiljaa olemisen välillä on kyllä muitakin välimuotoja. 

Mulla on ollut käytännössä koko elämäni diagnosoitu psykiatrinen sairaus. En tietenkäön kerro siitä jokaiselle vastaantulevalle, koska ei se ole tärkein ominaisuus minuudessani, noin pääsääntöisesti. Sitten on aikoja, jolloin se on enemmän pinnalla eikä sen peittäminen edes onnistuisi täysin. Joten kyllä mun vaikkapa mun pomo ja lähimmät työkaverit tietävät asiasta, koska sitten heidän ei tarvitse ihmetellä, että miksi mä joinain päivinä olen erilainen kuin toisina eikä lum tarvitse sitten keksiä mitäön ihmeellisiä selityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen ja itsenään olemisen (ts. ei esitä jotain muuta) vapaudet ovat niitä harvoja todellisia vapauksia. Aika moni meistä kuuluu johonkin asian suhteen vähemmistöön ja osa myös niiden vähemmistöjen vähemmistöihin, joita voidaan kutsua marginaaliksi.

Ei se mainitsemasi "iso luuta" muuta tätä asiaa mitenkään. Maissa, joissa homoseksuaalisuus on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, on silti homoseksuaaleja.

Alkuperäinen ajatus oli asettumisesta julkisesti ns edustamaan marginaaliaan. Ei tietenkään muutu, mutta ison luudan vaikutus on se, ettei marginaali normalisoidu ajatuksen tasolla kun se kielletään/sitä pidetään sairaana, jopa rikollisena. Nykyisin jopa ajatellaan, että tietyt marginaalit trendaavat; ihmiset hakeutuvat niihin ilman sisäsyntyisiä asetuksia.

Miksi tietty marginaali ei saisi "normalisoitua"? Kun on ihan normaalia, että osa ihmisistä on marginaalissa. Populaatiotasolla olisi täysin luonnotonta, että tietty pieni osa ihmisistä ei kuuluisi fyysisten tai mielen (persoona) ominaisuuksiensa vuoksi ääripäihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo mä en tuo missään ikinä ilmi mitään normista poikkeavia seikkoja elämästäni. 

Joskus niitä tulee luontevasti esille, mutta en tod itse missään kailota mitään erilaista. Pyrin ylipäätään pysyttelemään aika hiljaa yksityiselämästäni ja yksityisasioistani.

Mulle tuo olisi tosi raskasta. Tosin "omien asioiden kailottamisen" ja hiljaa olemisen välillä on kyllä muitakin välimuotoja. 

Mulla on ollut käytännössä koko elämäni diagnosoitu psykiatrinen sairaus. En tietenkäön kerro siitä jokaiselle vastaantulevalle, koska ei se ole tärkein ominaisuus minuudessani, noin pääsääntöisesti. Sitten on aikoja, jolloin se on enemmän pinnalla eikä sen peittäminen edes onnistuisi täysin. Joten kyllä mun vaikkapa mun pomo ja lähimmät työkaverit tietävät asiasta, koska sitten heidän ei tarvitse ihmetellä, että miksi mä joinain päivinä olen erilainen kuin toisina eikä lum tarvitse sitten keksiä mitäön ihmeellisiä selityksiä.

Entä haluaisitko olla julkisesti oman marginaalisi maskotti? Sinun marginaalisi on toki sairaus, se on jo valmiiksi diagnosoitua sairautta, ehkä valtavirrallekin sen vuoksi ns ymmärrettävää. Ei sitä kukaan edes pyri normalisoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen ja itsenään olemisen (ts. ei esitä jotain muuta) vapaudet ovat niitä harvoja todellisia vapauksia. Aika moni meistä kuuluu johonkin asian suhteen vähemmistöön ja osa myös niiden vähemmistöjen vähemmistöihin, joita voidaan kutsua marginaaliksi.

Ei se mainitsemasi "iso luuta" muuta tätä asiaa mitenkään. Maissa, joissa homoseksuaalisuus on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, on silti homoseksuaaleja.

Alkuperäinen ajatus oli asettumisesta julkisesti ns edustamaan marginaaliaan. Ei tietenkään muutu, mutta ison luudan vaikutus on se, ettei marginaali normalisoidu ajatuksen tasolla kun se kielletään/sitä pidetään sairaana, jopa rikollisena. Nykyisin jopa ajatellaan, että tietyt marginaalit trendaavat; ihmiset hakeutuvat niihin ilman sisäsyntyisiä asetuksia.

Tuossa ajattelussa kärsimään joutuvat ne, joille asia ei ole mikään trendi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen ja itsenään olemisen (ts. ei esitä jotain muuta) vapaudet ovat niitä harvoja todellisia vapauksia. Aika moni meistä kuuluu johonkin asian suhteen vähemmistöön ja osa myös niiden vähemmistöjen vähemmistöihin, joita voidaan kutsua marginaaliksi.

Ei se mainitsemasi "iso luuta" muuta tätä asiaa mitenkään. Maissa, joissa homoseksuaalisuus on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, on silti homoseksuaaleja.

Alkuperäinen ajatus oli asettumisesta julkisesti ns edustamaan marginaaliaan. Ei tietenkään muutu, mutta ison luudan vaikutus on se, ettei marginaali normalisoidu ajatuksen tasolla kun se kielletään/sitä pidetään sairaana, jopa rikollisena. Nykyisin jopa ajatellaan, että tietyt marginaalit trendaavat; ihmiset hakeutuvat niihin ilman sisäsyntyisiä asetuksia.

Miksi tietty marginaali ei saisi "normalisoitua"? Kun on ihan normaalia, että osa ihmisistä on marginaalissa. Populaatiotasolla olisi täysin luonnotonta, että tietty pieni osa ihmisistä ei kuuluisi fyysisten tai mielen (persoona) ominaisuuksiensa vuoksi ääripäihin. 

En tiedä, mutta niin se menee. 

Julkisuuteen asettuminen marginaaliryhmän edustajana on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. Itsenäinen ei tätä kaipaa.  

Jos Martin Luther ei olisi sanonut että "I Have a Dream" niin kerjäsi vain verta nenästään? Olisi muuten mennyt valkoihoisesta ja kannattaa aina peitellä erilaisuutensa ettei vaan suututa ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo mä en tuo missään ikinä ilmi mitään normista poikkeavia seikkoja elämästäni. 

Joskus niitä tulee luontevasti esille, mutta en tod itse missään kailota mitään erilaista. Pyrin ylipäätään pysyttelemään aika hiljaa yksityiselämästäni ja yksityisasioistani.

Mulle tuo olisi tosi raskasta. Tosin "omien asioiden kailottamisen" ja hiljaa olemisen välillä on kyllä muitakin välimuotoja. 

Mulla on ollut käytännössä koko elämäni diagnosoitu psykiatrinen sairaus. En tietenkäön kerro siitä jokaiselle vastaantulevalle, koska ei se ole tärkein ominaisuus minuudessani, noin pääsääntöisesti. Sitten on aikoja, jolloin se on enemmän pinnalla eikä sen peittäminen edes onnistuisi täysin. Joten kyllä mun vaikkapa mun pomo ja lähimmät työkaverit tietävät asiasta, koska sitten heidän ei tarvitse ihmetellä, että miksi mä joinain päivinä olen erilainen kuin toisina eikä lum tarvitse sitten keksiä mitäön ihmeellisiä selityksiä.

Entä haluaisitko olla julkisesti oman marginaalisi maskotti? Sinun marginaalisi on toki sairaus, se on jo valmiiksi diagnosoitua sairautta, ehkä valtavirrallekin sen vuoksi ns ymmärrettävää. Ei sitä kukaan edes pyri normalisoimaan.

Jos tästä sairaudestani pyrittäisiin tekemään tabu, niin voin hyvin kuvitella lähteväni julkisesti taistelemaan asian puolesta näin 49-vuotiaana ja lapsettomana. Joissain maissahan psykiatriset sairaudet ovat mitä suurimmassa määrin tabu ja niiden hoitoon tarvittavat lääkkeet kategorisesti luokiteltu kielletyiksi aineiksi (turistikin voi joutua lääkkeiden takia isoihin ongelmiin vaikka kuinka olisi kansainvälinen reseptitodistus). 

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen asettuminen marginaaliryhmän edustajana on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. Itsenäinen ei tätä kaipaa.  

Tuota...ihan toisinpäinhän se menee. Kaapissa oleminen on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen ja itsenään olemisen (ts. ei esitä jotain muuta) vapaudet ovat niitä harvoja todellisia vapauksia. Aika moni meistä kuuluu johonkin asian suhteen vähemmistöön ja osa myös niiden vähemmistöjen vähemmistöihin, joita voidaan kutsua marginaaliksi.

Ei se mainitsemasi "iso luuta" muuta tätä asiaa mitenkään. Maissa, joissa homoseksuaalisuus on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, on silti homoseksuaaleja.

Alkuperäinen ajatus oli asettumisesta julkisesti ns edustamaan marginaaliaan. Ei tietenkään muutu, mutta ison luudan vaikutus on se, ettei marginaali normalisoidu ajatuksen tasolla kun se kielletään/sitä pidetään sairaana, jopa rikollisena. Nykyisin jopa ajatellaan, että tietyt marginaalit trendaavat; ihmiset hakeutuvat niihin ilman sisäsyntyisiä asetuksia.

Miksi tietty marginaali ei saisi "normalisoitua"? Kun on ihan normaalia, että osa ihmisistä on marginaalissa. Populaatiotasolla olisi täysin luonnotonta, että tietty pieni osa ihmisistä ei kuuluisi fyysisten tai mielen (persoona) ominaisuuksiensa vuoksi ääripäihin. 

En tiedä, mutta niin se menee. 

Olen tästä eri mieltä. Niin sen ei tarvitse mennä, ja onneksi esim. Suomessa on monia esimerkkejä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen asettuminen marginaaliryhmän edustajana on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. Itsenäinen ei tätä kaipaa.  

Tuota...ihan toisinpäinhän se menee. Kaapissa oleminen on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. 

Minusta tämä on sekä että. Osittain loputonta tarvetta kuulua johonkin, edustaa jotakin ja tuoda sitä julki, vaihtoehtoisesti pelkoa olla näkyvästi mitä nyt onkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä maailma ei muutu paremmaksi" Ei ainakaan tuolla asenteella.

Ei se muutu paremmaksi koska oli sinulla miten hyvä muutos tai muu ehdotus tahansa, niin kohta sitä vastustaa silkan periaatteen tai huvin vuoksi liuta fanaattisia spämmijöitä joille vasustaminen on kiva someleikki. Media taas ei ajattele mitään vaan katsoo vaan missä kuuluu eniten mölinää ja julistaa sen sitten totuudeksi jos se sattuu sopimaan toimittajan omaan ideologiaan tai ennakkoluuloihin. 

Ja alapeukuttaja sitten jo kiirehtikin todistamaan väitteen oikeaksi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo mä en tuo missään ikinä ilmi mitään normista poikkeavia seikkoja elämästäni. 

Joskus niitä tulee luontevasti esille, mutta en tod itse missään kailota mitään erilaista. Pyrin ylipäätään pysyttelemään aika hiljaa yksityiselämästäni ja yksityisasioistani.

Mulle tuo olisi tosi raskasta. Tosin "omien asioiden kailottamisen" ja hiljaa olemisen välillä on kyllä muitakin välimuotoja. 

Mulla on ollut käytännössä koko elämäni diagnosoitu psykiatrinen sairaus. En tietenkäön kerro siitä jokaiselle vastaantulevalle, koska ei se ole tärkein ominaisuus minuudessani, noin pääsääntöisesti. Sitten on aikoja, jolloin se on enemmän pinnalla eikä sen peittäminen edes onnistuisi täysin. Joten kyllä mun vaikkapa mun pomo ja lähimmät työkaverit tietävät asiasta, koska sitten heidän ei tarvitse ihmetellä, että miksi mä joinain päivinä olen erilainen kuin toisina eikä lum tarvitse sitten keksiä mitäön ihmeellisiä selityksiä.

Entä haluaisitko olla julkisesti oman marginaalisi maskotti? Sinun marginaalisi on toki sairaus, se on jo valmiiksi diagnosoitua sairautta, ehkä valtavirrallekin sen vuoksi ns ymmärrettävää. Ei sitä kukaan edes pyri normalisoimaan.

Jos tästä sairaudestani pyrittäisiin tekemään tabu, niin voin hyvin kuvitella lähteväni julkisesti taistelemaan asian puolesta näin 49-vuotiaana ja lapsettomana. Joissain maissahan psykiatriset sairaudet ovat mitä suurimmassa määrin tabu ja niiden hoitoon tarvittavat lääkkeet kategorisesti luokiteltu kielletyiksi aineiksi (turistikin voi joutua lääkkeiden takia isoihin ongelmiin vaikka kuinka olisi kansainvälinen reseptitodistus). 

Totta. Siltikin on eri asia olla psyykkisesti sairas kuin vaikkapa homo. Siis marginaalista katsoen. Samoin normalisointi on eri tasoista. 

"Onko siis valtaosalla ihmisistä jo lapsena sisäsyntyinen vietti hylkiä erilaisuudesta? Ja tuleeko aina olemaan, huolimatta sen suitsimisesta?"

Se on jokin evoluutioon kuuluva juttu, kumpuaa historian alkuhämärästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä maailma ei muutu paremmaksi" Ei ainakaan tuolla asenteella.

Ei se muutu paremmaksi koska oli sinulla miten hyvä muutos tai muu ehdotus tahansa, niin kohta sitä vastustaa silkan periaatteen tai huvin vuoksi liuta fanaattisia spämmijöitä joille vasustaminen on kiva someleikki. Media taas ei ajattele mitään vaan katsoo vaan missä kuuluu eniten mölinää ja julistaa sen sitten totuudeksi jos se sattuu sopimaan toimittajan omaan ideologiaan tai ennakkoluuloihin. 

Ja alapeukuttaja sitten jo kiirehtikin todistamaan väitteen oikeaksi :D

Sinä et sukella tarpeeksi syvälle erilaisuuden ja marginaalin rakenteeseen ja biologiaan. Aivoituksesi liikkuvat pinnallisilla leveleillä, ja siksi ne valskaavat. Ihmisyys ja elämä ei toimi noin.

Yhteiskunta ei toimi kuin yhteiskuntana, yhdessä. Ei nykyisenkaltaisena ääri-individualistisena kokoelmana ainutkertaisia lumihiutaleita joista joka ainoa odottaa saavansa erityiskohtelua koska on niin erityisen erilainen kuin kaikki muut.

Miksi luulette muuten että venäjä aivopesee vasemmistoamme tuohon ei-yhtenäisyyteen ja individualismiin ja erityisyyteen noiden vasemmistoon pultattujen lisäideologioiden avulla. Tavoitehan on vahva yhteiskunnallinen eripura ja kahtiajako. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen asettuminen marginaaliryhmän edustajana on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. Itsenäinen ei tätä kaipaa.  

Tuota...ihan toisinpäinhän se menee. Kaapissa oleminen on riippuvuutta muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. 

Minusta tämä on sekä että. Osittain loputonta tarvetta kuulua johonkin, edustaa jotakin ja tuoda sitä julki, vaihtoehtoisesti pelkoa olla näkyvästi mitä nyt onkaan. 

Niin, olit mitä tahansa, niin olemisesi ei ole koskaan täysin riippumatonta toisista ihmisistä (jollet siis satu asustelemaan täysin erakkona luonnon keskellä yhteiskunnan rakenteiden ja infrastruktuurin ulkopuolella). Näin asia on aina ollut ihmisen kohdalla, jo kymmeniä tuhansia vuosia. 

Toivottavasti meillä on hieman enemmän järkeä nyky-ymmärryksen valossa, emmekä automaattisesti sulje yhteisön ulkopuolelle ihmistä, joka poikkeaa tyypillisestä yhteisön jäsenestä jollain tavalla. 

"Ei millään asenteella, mutta kaikkein vähiten sillä, että marginaalissa ylennetään itsensä. Se nostatattaa ääriajattelua, ja sitten jälleen itketään. "

Sanotko siis että marginaaliryhmien asema ei olisi hurjasti parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana? Sehän nimenomaan on ja juuri koska he ovat alkaneet tietoisesti näkyä ja lopettaneet piilottelun.