Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

35+ ja pienten lasten isä – miksi elämä tuntuu tyhjältä?

Vierailija
22.09.2026 |

Sain ajatuksen kirjoittaa tästä, vaikka tämä on todennäköisesti ihan väärä foorumi. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Ehkä jollakulla muullakin on samanlaisia ajatuksia?

 

Minulla on pieniä lapsia, olen suhteellisen korkeasti koulutettu ja minulla on työ, jota arvostetaan melko paljon. Miksi kaikesta huolimatta tuntuu, että jokin puuttuu ja olo on tyhjä? Perheeni antaa elämälleni paljon merkitystä, ja olen todella kiitollinen kauniista tyttäristämme. Silti huomaan, että yksilönä tunnen itseni välillä melko tyhjäksi.

 

Ennen löysin merkitystä peleistä ja harrastuksista, mutta lasten myötä olen uhrannut käytännössä kaiken aikani heidän hyvinvointinsa eteen. Ainoa oma aikani on silloin, kun he menevät nukkumaan. Mitä enemmän käytän sitä aikaa itselleni, sitä enemmän se kuitenkin syö omista yöunistani, mikä puolestaan näkyy seuraavana päivänä työssä.

 

Olen miettinyt tätä, mutta vaikka työhöni osittain liittyy kirkollisuus, se ei itsessään oikein puhuttele minua. Yhteisössä on paljon hienoja ihmisiä, mutta he ovat usein vähän liian ”hienoja” tai heidän on vaikea ottaa mukaan ihmistä, joka tulee ryhmän ulkopuolelta. Ja ystävilläni on omat ongelmansa.

 

Vaimoni on melko hyvä järjestämään itselleen viikoittain erilaisia menoja. Itse olen saanut sovittua yhden lauantain lähimmän ystäväni kanssa, kun menemme yhdessä kurssille.

 

Pitäisikö minun vain hyväksyä se, että 35+ -ikäisenä pienten lasten isänä elämä on melko yksinäistä, vai pitäisikö minun alkaa metsästää kavereita eri porukoista ja yrittää saada heitä enemmän yhteen?

 

Vai onko tämä vain yksi elämänvaihe, ja onko oikeastaan ihan luonnollista tuntea näin? Olen väsynyt, eikä mikään tunnu merkitykselliseltä.

 

Valitus loppuu tähän. Kiitos

Kommentit (43)

Vierailija
41/43 |
22.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Minä uskoisin monta vuotta haluavani lapsia. Tuli kaksoset kumppanuusvanhemman kanssa.  Tulemme joten kuten toimeen tämän toisen vanhemman kanssa, mutta mitään herkkua sekään ei ole ja usein joudun tekemään valtavasti kompromisseja, sillä olen elämässäni tapellut naisten kanssa niin paljon, että annan mieluummin periksi kuin kuuntelen sitä valitusta. Lapset on pieniä ja nyt pitäisi olla saavutettu elämässä kaikki mitä kuvittelin lasten myötä saavutettavan. 

Koskaan aiemmin en ole tuntenut tällaista tyhjyyttä ja ahdistusta. 

Tietenkin lapset ovat minulle kaikki kaikessa, mutta menetin niin paljon samalla ja lisäksi elämään tuli lisää ahdistavia tekijöitä kuten nyt mm. lasten äiti, joka haluaa selontekoa kaikesta tekemisestä; mitä, missä ja milloin ja lisäksi pitäisi tehdä hänen ja lasten kanssa yhdessäkin jotain. Ehkä jopa yhteinen "perhe"reissu. Pelkkä ajatuskin hirvittää, mutta jos en suostu olemaan teennäisen innostunut lasten vuoksi, saan kuulla kunniani. Itsepähän tilanteeni olen aiheuttanut joten en voi valittaa.

Voi herran jumala. Miksi et vaan luovuttanut spermaa?

Ei kyllä yhtään motivoi lisääntymään miesten kanssa tämä ketju. Pakolla pitää saada se perhe ja parissa vuodessa ollaan itkemässä selän takana miten kauheaa on.

Mitä se sperman luovutus olisi auttanut jos kerran haluaa lapsia, jotka tuntee isänsä? Olisikohan tuossa tapauksessa parempi ollut kasvattaa munat tai selkäranka ja lopettaa ovimattona oleminen. Ei kuulosta siltä, että lapset on tuossa se ongelma vaan se, että synnyttäjä huohottaa niskassa jatkuvasti tarpeillaan ja vaatimuksillaan. Siinä kohtaa kun jättää akan kitinät taakseen alkaa se ahdistuskin kaikota. Ei mikään pakota olemaan naisen kanssa sekuntiakaan kauempaa siinä kohtaa kun lapset vaihtaa kotia.

Huh huh mikä saastapallero. Lasten äiti ja emo "synnyttäjä"? 

Ei jälkeläisiä tälle geenijätteelle. Eikä oikeuksia lapsiin siittäjille enää, huomaatteko millaiseen psykoosiin se heidät saa.

Jos tällaisella miehellä on jo lapsia niin äkkiä nainen hippulat vinkuen karkuun, lapset voi jättää psykoisän hoteisiin ihan täyspäiväisesti ja pysyvästi.

Vierailija
42/43 |
22.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen kokemus sisäisestä tyhjyydestä ei ole välttämättä millään tavalla sidoksissa siihen kuinka hyvää hänen elämänsä on ja puuttuuko siitä jotain. Todellisuudessa elämä, jossa saa keskittyä oman itsensä pohtimiseen ja mielihalujensa toteuttamiseen usein vain lisää tyhjyyden kokemusta. Esim. vapaaehtoistyö taas tutkitusti lisää merkitykselllsuuden kokemusta. 

Tyhjyyden tunnetta voi aiheuttaa oman persoonan lapsuudesta juontuva keskeneräisyys tai persoonallisuushäiriö. Minista sinun pitäisi etsiä syitä itsestäsi ja lapsuudestasi eikä ainakaan siitä mitä sinulta puuttuu. Esim. narsismi ja psykopatia ovat ”oireita”, jotka kulminoituvat sisäisen tyhjyyden tunteeseen: kun ihminen on tyhjä sisältä, hänellä ei ole kehittynyttä identiteettiä, tunne-elämä on laimea ja sitä varten pitää hakea äärimmäisiä kokemuksia ja saada ihmisiltä reaktoita tunteakseen olevansa edes elossa. 

Minusta on aika kaukaa haettua etsiä syitä kiireisen elämän aiheuttamaan henkiseen loppuunpalamiseen psykopatiasta tai narsismista. Melkeinpä kuka tahansa voi väsyä ja tuntea olonsa välillä tyhjäksi kun koko elämä on aikataulutettua eikä velvollisuudet koskaan tunnu loppuvan. Toisaalta siinä olet oikeassa, että aikuistumista ja kypsymistähän se vaatii, että ymmärtää elämänsä merkityksellisyyden, jos ei aina itselleen, niin ainakin lapsilleen ja muille läheisilleen. Ja sieltä se merkitys omalle itselleenkin pikkuhiljaa sitten kumpuaa.

Ei se ole kaukaa haettua, persoonallisuushäiriöt ovat fakta ja melko yleisiä. Ongelma on aloittajalle ilmeinen, jokainen tomppelikin tietää että uusi harrastus voisi piristää. Tässä aikuinen mies ihmettelee mikä häneltä puuttuu, kun kaikki on periaatteessa hyvin. Luultavasti hän on jo pohtinut itsekseen oman vapaa-aikansa asioita ennenkuin purkautuu tyhjyyden tunteestaan tänne. 

Eli olet sitä mieltä, että ap on psykopaatti. Just, oliskos tähän sit ideoita, että miten olo helpottuisi, kun kuulemma pm synnynnäinen neurologinen ominaisuus, jolle ei fysiologisesti mitään voi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/43 |
22.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä voisit etsiä harrastuksen, jossa lähdet pois kotoa. Naisporukan keskellä elävänä voit ehkä välillä kaivata jotain ns. miehistä tekemistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme neljä