Lue keskustelun säännöt.
35+ ja pienten lasten isä – miksi elämä tuntuu tyhjältä?
22.09.2026 |
Sain ajatuksen kirjoittaa tästä, vaikka tämä on todennäköisesti ihan väärä foorumi. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Ehkä jollakulla muullakin on samanlaisia ajatuksia?
Minulla on pieniä lapsia, olen suhteellisen korkeasti koulutettu ja minulla on työ, jota arvostetaan melko paljon. Miksi kaikesta huolimatta tuntuu, että jokin puuttuu ja olo on tyhjä? Perheeni antaa elämälleni paljon merkitystä, ja olen todella kiitollinen kauniista tyttäristämme. Silti huomaan, että yksilönä tunnen itseni välillä melko tyhjäksi.
Ennen löysin merkitystä peleistä ja harrastuksista, mutta lasten myötä olen uhrannut käytännössä kaiken aikani heidän hyvinvointinsa eteen. Ainoa oma aikani on silloin, kun he menevät nukkumaan. Mitä enemmän käytän sitä aikaa itselleni, sitä enemmän se kuitenkin syö omista yöunistani, mikä puolestaan näkyy seuraavana päivänä työssä.
Olen miettinyt tätä, mutta vaikka työhöni osittain liittyy kirkollisuus, se ei itsessään oikein puhuttele minua. Yhteisössä on paljon hienoja ihmisiä, mutta he ovat usein vähän liian ”hienoja” tai heidän on vaikea ottaa mukaan ihmistä, joka tulee ryhmän ulkopuolelta. Ja ystävilläni on omat ongelmansa.
Vaimoni on melko hyvä järjestämään itselleen viikoittain erilaisia menoja. Itse olen saanut sovittua yhden lauantain lähimmän ystäväni kanssa, kun menemme yhdessä kurssille.
Pitäisikö minun vain hyväksyä se, että 35+ -ikäisenä pienten lasten isänä elämä on melko yksinäistä, vai pitäisikö minun alkaa metsästää kavereita eri porukoista ja yrittää saada heitä enemmän yhteen?
Vai onko tämä vain yksi elämänvaihe, ja onko oikeastaan ihan luonnollista tuntea näin? Olen väsynyt, eikä mikään tunnu merkitykselliseltä.
Valitus loppuu tähän. Kiitos
Kommentit (43)
Lähtisin etsimään samanhenkisiä ihmisiä, ja koska on pienet lapset, niin on hyvä mahis löytää seuraa muista pienten lasten iseistä.
Olet myös ”standardi-ikäinen” isä, eli suurin osa pienten lasten iseistä on samaa ikäluokkaa kanssasi.
Ja vaimon kanssa menot tasapainoon, että molemmat pääsee myös omiin juttuihin. Lapsia voi tietty ottaa mukaan myös harrastuksiin ja tapahtumiin, ja jos löydät isäkavereita niin voitte käydä yhdessä lapset mukana eri paikoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis elämähän on tyhjää. Jos se tuntuu sinusta siltä, voit onnitella itseäsi hyvästä havaintokyvystä. Elämä on tosiaankin ihan vaan tässä, niissä jokapäiväisissä jutuissa mitä kukin tekee tai on tekemättä. Ainoa tapa lisätä merkityksen tunnetta on tiedostaa todellisuuden luonne ja nauttia niistä asioista mitä se eteen tuo. Joillekin tässä auttaa uskonto tai muu filosofia, joka pyrkii antamaan arkisille asioille merkityksen ja tarkoituksen. Vaikka itse et uskoisi mihinkään erityisesti, lopulta sinulla ei ole muuta kuin omat ajatuksesi, tuntemuksesi ja se mitä, ne sinulle merkitsevät. Tylsä ja tyhjäkin elämä voi olla hyvin merkityksellistä, kun sen oikein oivaltaa. Nauti siitä mitä teet, älä stressaa, vaan elä hetki kerrallaan tehden siitä niin hyvä kuin voit.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Minä uskoisin monta vuotta haluavani lapsia. Tuli kaksoset kumppanuusvanhemman kanssa. Tulemme joten kuten toimeen tämän toisen vanhemman kanssa, mutta mitään herkkua sekään ei ole ja usein joudun tekemään valtavasti kompromisseja, sillä olen elämässäni tapellut naisten kanssa niin paljon, että annan mieluummin periksi kuin kuuntelen sitä valitusta. Lapset on pieniä ja nyt pitäisi olla saavutettu elämässä kaikki mitä kuvittelin lasten myötä saavutettavan.
Koskaan aiemmin en ole tuntenut tällaista tyhjyyttä ja ahdistusta.
Tietenkin lapset ovat minulle kaikki kaikessa, mutta menetin niin paljon samalla ja lisäksi elämään tuli lisää ahdistavia tekijöitä kuten nyt mm. lasten äiti, joka haluaa selontekoa kaikesta tekemisestä; mitä, missä ja milloin ja lisäksi pitäisi tehdä hänen ja lasten kanssa yhdessäkin jotain. Ehkä jopa yhteinen "perhe"reissu. Pelkkä ajatuskin hirvittää, mutta jos en suostu olemaan teennäisen innostunut lasten vuoksi, saan kuulla kunniani. Itsepähän tilanteeni olen aiheuttanut joten en voi valittaa.
Voi herran jumala. Miksi et vaan luovuttanut spermaa?
Ei kyllä yhtään motivoi lisääntymään miesten kanssa tämä ketju. Pakolla pitää saada se perhe ja parissa vuodessa ollaan itkemässä selän takana miten kauheaa on.
Joku oma harrastus jos arki antaa myöden voisi olla hyvä. Toki puolisolle pitäisi suoda vastaava oma-aika.
Ihmisen kokemus sisäisestä tyhjyydestä ei ole välttämättä millään tavalla sidoksissa siihen kuinka hyvää hänen elämänsä on ja puuttuuko siitä jotain. Todellisuudessa elämä, jossa saa keskittyä oman itsensä pohtimiseen ja mielihalujensa toteuttamiseen usein vain lisää tyhjyyden kokemusta. Esim. vapaaehtoistyö taas tutkitusti lisää merkitykselllsuuden kokemusta.
Tyhjyyden tunnetta voi aiheuttaa oman persoonan lapsuudesta juontuva keskeneräisyys tai persoonallisuushäiriö. Minista sinun pitäisi etsiä syitä itsestäsi ja lapsuudestasi eikä ainakaan siitä mitä sinulta puuttuu. Esim. narsismi ja psykopatia ovat ”oireita”, jotka kulminoituvat sisäisen tyhjyyden tunteeseen: kun ihminen on tyhjä sisältä, hänellä ei ole kehittynyttä identiteettiä, tunne-elämä on laimea ja sitä varten pitää hakea äärimmäisiä kokemuksia ja saada ihmisiltä reaktoita tunteakseen olevansa edes elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Minä uskoisin monta vuotta haluavani lapsia. Tuli kaksoset kumppanuusvanhemman kanssa. Tulemme joten kuten toimeen tämän toisen vanhemman kanssa, mutta mitään herkkua sekään ei ole ja usein joudun tekemään valtavasti kompromisseja, sillä olen elämässäni tapellut naisten kanssa niin paljon, että annan mieluummin periksi kuin kuuntelen sitä valitusta. Lapset on pieniä ja nyt pitäisi olla saavutettu elämässä kaikki mitä kuvittelin lasten myötä saavutettavan.
Koskaan aiemmin en ole tuntenut tällaista tyhjyyttä ja ahdistusta.
Tietenkin lapset ovat minulle kaikki kaikessa, mutta menetin niin paljon samalla ja lisäksi elämään tuli lisää ahdistavia tekijöitä kuten nyt mm. lasten äiti, joka haluaa selontekoa kaikesta tekemisestä; mitä, missä ja milloin ja lisäksi pitäisi tehdä hänen ja lasten kanssa yhdessäkin jotain. Ehkä jopa yhteinen "perhe"reissu. Pelkkä ajatuskin hirvittää, mutta jos en suostu olemaan teennäisen innostunut lasten vuoksi, saan kuulla kunniani. Itsepähän tilanteeni olen aiheuttanut joten en voi valittaa.
Voi herran jumala. Miksi et vaan luovuttanut spermaa?
Ei kyllä yhtään motivoi lisääntymään miesten kanssa tämä ketju. Pakolla pitää saada se perhe ja parissa vuodessa ollaan itkemässä selän takana miten kauheaa on.
Mitä se sperman luovutus olisi auttanut jos kerran haluaa lapsia, jotka tuntee isänsä? Olisikohan tuossa tapauksessa parempi ollut kasvattaa munat tai selkäranka ja lopettaa ovimattona oleminen. Ei kuulosta siltä, että lapset on tuossa se ongelma vaan se, että synnyttäjä huohottaa niskassa jatkuvasti tarpeillaan ja vaatimuksillaan. Siinä kohtaa kun jättää akan kitinät taakseen alkaa se ahdistuskin kaikota. Ei mikään pakota olemaan naisen kanssa sekuntiakaan kauempaa siinä kohtaa kun lapset vaihtaa kotia.
Olen kokenut vähän samanlaista tyhjyyttä äitinä. Lapset ovat maailman tärkein asia mutta mitä olen ilman heitä. Koen jatkuvaa ristiriitaa sen suhteen, että haluan viettää kaiken vapaa-ajan heidän kanssaan mutta samalla kaipaan myös omaa aikaa mutta en osaa ottaa sitä vaikka puoliso sen mahdollistaa. Mutta silloin helposti päädyn korjaamaan vaatteita tai siivoamaan, kun kerrankin on rauha. Eikä se ole silloin akkuja lataavaa omaa aikaa.
Itse päädyin liittymään lukupiiriin ja elvyttämään vanhan lukuharrastuksen. Kirjaa on helppo lukea pätkissä mutta hyvän kirjan kohdalla sille osaa myös ottaa aikaa. Lukupiirissä pääsee sitten kerran kuukaudessa juttelemaan aikuisten kesken. Ei vie liikaa aikaa lapsilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää vaan sen vaimon kanssa sopia, että järjestät sinäkin enemmän aikaa itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kokemus sisäisestä tyhjyydestä ei ole välttämättä millään tavalla sidoksissa siihen kuinka hyvää hänen elämänsä on ja puuttuuko siitä jotain. Todellisuudessa elämä, jossa saa keskittyä oman itsensä pohtimiseen ja mielihalujensa toteuttamiseen usein vain lisää tyhjyyden kokemusta. Esim. vapaaehtoistyö taas tutkitusti lisää merkitykselllsuuden kokemusta.
Tyhjyyden tunnetta voi aiheuttaa oman persoonan lapsuudesta juontuva keskeneräisyys tai persoonallisuushäiriö. Minista sinun pitäisi etsiä syitä itsestäsi ja lapsuudestasi eikä ainakaan siitä mitä sinulta puuttuu. Esim. narsismi ja psykopatia ovat ”oireita”, jotka kulminoituvat sisäisen tyhjyyden tunteeseen: kun ihminen on tyhjä sisältä, hänellä ei ole kehittynyttä identiteettiä, tunne-elämä on laimea ja sitä varten pitää hakea äärimmäisiä kokemuksia ja saada ihmisiltä reaktoita tunteakseen olevansa edes elossa.
Minusta on aika kaukaa haettua etsiä syitä kiireisen elämän aiheuttamaan henkiseen loppuunpalamiseen psykopatiasta tai narsismista. Melkeinpä kuka tahansa voi väsyä ja tuntea olonsa välillä tyhjäksi kun koko elämä on aikataulutettua eikä velvollisuudet koskaan tunnu loppuvan. Toisaalta siinä olet oikeassa, että aikuistumista ja kypsymistähän se vaatii, että ymmärtää elämänsä merkityksellisyyden, jos ei aina itselleen, niin ainakin lapsilleen ja muille läheisilleen. Ja sieltä se merkitys omalle itselleenkin pikkuhiljaa sitten kumpuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut vähän samanlaista tyhjyyttä äitinä. Lapset ovat maailman tärkein asia mutta mitä olen ilman heitä. Koen jatkuvaa ristiriitaa sen suhteen, että haluan viettää kaiken vapaa-ajan heidän kanssaan mutta samalla kaipaan myös omaa aikaa mutta en osaa ottaa sitä vaikka puoliso sen mahdollistaa. Mutta silloin helposti päädyn korjaamaan vaatteita tai siivoamaan, kun kerrankin on rauha. Eikä se ole silloin akkuja lataavaa omaa aikaa.
Itse päädyin liittymään lukupiiriin ja elvyttämään vanhan lukuharrastuksen. Kirjaa on helppo lukea pätkissä mutta hyvän kirjan kohdalla sille osaa myös ottaa aikaa. Lukupiirissä pääsee sitten kerran kuukaudessa juttelemaan aikuisten kesken. Ei vie liikaa aikaa lapsilta.
Taide voi myös itsessään avata uusia näkökulmia elämään ja helpottaa ahdistuksen tunteita. Inhimillinen kokemus kun on lopulta monin tavoin yhteistä meille kaikille, vaikka jokaisella tietenkin pinnallisesti vähän erinäköinen.
Meillä on mieheni kanssa yhteinen harrastus, treenaamme yhdessä (kotona, salille emme ehtisi yhdessä). Olemme ikäluokkaasi ja kaksi pientä lasta. Tämä on tuonut paljon sisältöä elämään, kun tuloksia tulee molemmille ja on kiva tehdä yhdessä. Voisitko keksiä kivan jutun yhdessä vaimosi kanssa?
Lisäksi molemmat näkevät silloin tällöin yksin omia kavereitaan tai mieheni käy esim.juoksemassa yksin tai kaverinsa kanssa.
Tehdään myös paljon perheenä kivoja juttuja ja nähdään perheenä muita ihmisiä.
Ei elämän tarvitse loppua lasten saamiseen! Mutta kannustan kyllä ihmisiä siihen, että paljon tehdään myös yhdessä, koska jos kaikki vapaa-aika menee molempien omiin menoihin ja yhdessä ei tehdä mitään, niin ajautuu helposti myös erilleen. Niin nähty lähipiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kokemus sisäisestä tyhjyydestä ei ole välttämättä millään tavalla sidoksissa siihen kuinka hyvää hänen elämänsä on ja puuttuuko siitä jotain. Todellisuudessa elämä, jossa saa keskittyä oman itsensä pohtimiseen ja mielihalujensa toteuttamiseen usein vain lisää tyhjyyden kokemusta. Esim. vapaaehtoistyö taas tutkitusti lisää merkitykselllsuuden kokemusta.
Tyhjyyden tunnetta voi aiheuttaa oman persoonan lapsuudesta juontuva keskeneräisyys tai persoonallisuushäiriö. Minista sinun pitäisi etsiä syitä itsestäsi ja lapsuudestasi eikä ainakaan siitä mitä sinulta puuttuu. Esim. narsismi ja psykopatia ovat ”oireita”, jotka kulminoituvat sisäisen tyhjyyden tunteeseen: kun ihminen on tyhjä sisältä, hänellä ei ole kehittynyttä identiteettiä, tunne-elämä on laimea ja sitä varten pitää hakea äärimmäisiä kokemuksia ja saada ihmisiltä reaktoita tunteakseen olevansa edes elossa.
Lisäisin tähän vielä hyvin tärkeän asian: kyky kiitollisuuteen ja hyvien asioiden arvostamiseen. Ap:n tekstistä tulee mieleen, että kaikki on saavutettu, mutta sitä ei osata arvostaa. Tämä on niin sääli ja hyvin yleistä, että kun on saatu lapsia suht nuorena, niitä arvostetaan kauniina sanoina, mutta käytännössä pidetään itsestäänselvyyksinä ja jopa riesana. Seurauksena perhe ei riitä, vaimo on tylsä ja etsitään jotain hienompaa ja suurempaa. Sitten tulee ero, koska mies on kotona keskenkasvuinen kakara ja oivaltaa perheensä todellisen arvon vasta kun vaimo tuo eropaperit eteen.
Olisiko asia toisin jos sinulla olisi poikalapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kokemus sisäisestä tyhjyydestä ei ole välttämättä millään tavalla sidoksissa siihen kuinka hyvää hänen elämänsä on ja puuttuuko siitä jotain. Todellisuudessa elämä, jossa saa keskittyä oman itsensä pohtimiseen ja mielihalujensa toteuttamiseen usein vain lisää tyhjyyden kokemusta. Esim. vapaaehtoistyö taas tutkitusti lisää merkitykselllsuuden kokemusta.
Tyhjyyden tunnetta voi aiheuttaa oman persoonan lapsuudesta juontuva keskeneräisyys tai persoonallisuushäiriö. Minista sinun pitäisi etsiä syitä itsestäsi ja lapsuudestasi eikä ainakaan siitä mitä sinulta puuttuu. Esim. narsismi ja psykopatia ovat ”oireita”, jotka kulminoituvat sisäisen tyhjyyden tunteeseen: kun ihminen on tyhjä sisältä, hänellä ei ole kehittynyttä identiteettiä, tunne-elämä on laimea ja sitä varten pitää hakea äärimmäisiä kokemuksia ja saada ihmisiltä reaktoita tunteakseen olevansa edes elossa.Minusta on aika kaukaa haettua etsiä syitä kiireisen elämän aiheuttamaan henkiseen loppuunpalamiseen psykopatiasta tai narsismista. Melkeinpä kuka tahansa voi väsyä ja tuntea olonsa välillä tyhjäksi kun koko elämä on aikataulutettua eikä velvollisuudet koskaan tunnu loppuvan. Toisaalta siinä olet oikeassa, että aikuistumista ja kypsymistähän se vaatii, että ymmärtää elämänsä merkityksellisyyden, jos ei aina itselleen, niin ainakin lapsilleen ja muille läheisilleen. Ja sieltä se merkitys omalle itselleenkin pikkuhiljaa sitten kumpuaa.
Ei se ole kaukaa haettua, persoonallisuushäiriöt ovat fakta ja melko yleisiä. Ongelma on aloittajalle ilmeinen, jokainen tomppelikin tietää että uusi harrastus voisi piristää. Tässä aikuinen mies ihmettelee mikä häneltä puuttuu, kun kaikki on periaatteessa hyvin. Luultavasti hän on jo pohtinut itsekseen oman vapaa-aikansa asioita ennenkuin purkautuu tyhjyyden tunteestaan tänne.
No mutta uusi eukko hakuun ja teette muutaman mukulan. Kyllä siinä se tyhjyyden tunne unohtuu pariksi vuodeksi. Ja sitten taas kierros alusta.
En koe tyhjyyttä, koska tuo on kehitysvaihe minkä ihminen käy läpi joskus esimurros/murkkuikäisenä. Eli oma sisäinen kuppi opitaan täyttämään itse eikä odoteta, että se täyttyy jotenkin muiden ihmisten toimesta. Älä ainakaan ala hölmöillä tai hakea sisältöä tekemällä jotakin mitä joudut katumaan kuten lähelläni kävi tyhjyyttä kokevalle ihmiselle, joka kertoi olevansa myös täysin tunteeton. Hän päätyi tekemään pahoja narsistisia asioita sen vuoksi eikä ajatellut yhtään miten se vaikuttaa muihin. Mitään jännitystä ei nyt kannata lähteä hakemaan. Voi olla, että sinulla on jäänyt joku kehitysvaihe kesken lapsuudessa/nuoruudessa. Se oman sisäisen kupin täyttämisen vastuu on aikuisella ihmisellä itsellään. Opettelin itse aikoinaan sen taidon jo esimurrosikäisenä ja kävin nuo asiat läpi. Velvollisuuksien jälkeen, tee asioita joista koet iloa. Jos tunteet on ihan latistuneet niin en siihen osaa neuvoa, ne on ihan jo ammattilaisille kuuluvia asioita eikä täällä palstalla saa niihin neuvoja. Kun ikä alkaa lähestyä neljääkymmentä niin asiat eivät tietenkään ole enää uusia tässä maailmassa, mutta silti voi aloittaa vaikka kokonaan uuden harrastuksen. Ja ne asiat mistä ei saa mitään enää, ei ole pakko jatkaa vaan pitää tauon. Esim peleistä on hyvä pitää kunnon tauko ja tehdä jotakin muuta. Esim. aloitin itse keski-ikäisenä uusia harrastuksia, sisäinen kuppini pursuilee välillä vähän ylikin. Ei tule tyhjää oloa. Ja sitten se, että tunteeko vain tylsyyttä vai tyhjyyttä. Tavallinen arki on tylsää, mutta kyllä siitä saa kivempaa pienilläkin muutoksilla.
Sosiaalinen paine ajaa elämään noin ja sitten ihmetellään ettei tää tunnukaan miltään?
Nyt sovit vaimosi kanssa kummallekin yhden vapaaillan viikossa ja silloin joko tapaat ystäviä tai käyt harrastuksessa.
Elämä tuntuu tyhjältä tuossa elämänvaiheessa ensisijaisesti siksi, että olet unohtanut itsesi ja sinulla ei ole itsellesi aikaa kiireisen lapsiperhe-elämän keskellä. Tuo tilanne muuttuu sitten kun lapset ovat isompia ja pystyvät viettämään aikaa yksin. Tällöin alkaa taas olemaan sitä kuuluisaa omaa aikaa ja aikaa itsellesi. Aikaa omiin harrastuksiin, mistä löytää enemmän omakohtaista merkitystä elämään. Lapset voi ottaa myös niihin omiin harrastuksiin isompina mukaan, jos vain suostuvat. Eivät usein kyllä ymmärrä aikuisten harrastuksia ja heillä on omat jutut.
Onni löytyy ihmisen sisältä, ei ulkopuolelta. Varmasti juoksu ja suorittaminen on tyhjää, jos etsii väärästä paikasta. Pysähdy ja kuulostele, niin huomaat ne pienet asiat, jotka ovat elämässäsi hyvin. Aivot oppivat sen, mitä niille syöttää, huomionsa voi kiinnittää joko kiitollisuuteen tai tyytymättömyyteen.