Huh-hah-huli, kenkää tuli!
Aamupäivällä tuli odotetttu tieto. Työsuhde päättyy muutosneuvotteluiden tuloksena. Yhdeydet firman verkkoon poistuivat välittömästi ja sitä myöten myös työvelvoite. Alkoi 6kk irtisanomisaika, minkä ajalta juoksee tietysti palkka normaalisti.
Samalla tietysti vtuttaa ja harmittaa, mutta toisaalta... nyt on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin. Kyseinen työ imi etenkin loppuaikoina kaiken energian kuin mustaan aukkoon. Eniten harmittaa, että vaikea löytää toista yhtä hyvin maksavaa pestiä. Tämä rooli oli rakentunut vuosien saatossa ja liksa kaikkine bonuksine ja päivystyslisineen nousi reilusti yli sataan tonniin per vuosi.
Uskon, että duunia kyllä löytyy myös jatkossa, kunhan jaksaa ruveta katselemaan, muttei välttämättä yhtä taloudellisesti yhtä hyvää diiliä.
Toisaalta jemmassa on sen verran rahaa, että kaikkineen "nollatuloilla" muualta niillä selviäisi n. 4 vuotta lainanlyhennyksienkin kanssa. Työttömyyskorvaukset jne. pidentävät tuota aikaa vielä n. vuodella. Ja tietysti jos laskisi elintasoa ja luopuisi kalliista autosta, vieläkin enemmän.
Jospa loppuviikon sitten vain kävisi urheilemassa ja lueskelemassa täältä työttömmille kohdisttuja kannustusviestejä :P
Kommentit (38)
Ei muuta ku tsemppiä ja nenä kohti uusia tuulia, kunhan et liian lähellä edellä menevän takapuolta oo 😁
Vierailija kirjoitti:
Ja firman nimessä kolme kirjainta?
Ei oo CGI
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Täällä esitellään sellaisia uhkakuvia hallituksen leikkauksista kun ei ymmärretä oikeaa kuvaa
Mikset ryhdy yrittäjäksi tai mene opiskelemaan. Lääkäreistä on kova pula ja esim telakan omistaminen on kannattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja firman nimessä kolme kirjainta?
Ei oo CGI
Ei, kun ABB?
Tjoo, itselle napsahti nalli vuosi sitten, sittemmin onkin kosiskeltu jo takaisin kun tajusivat kuinka tärkeää se mitä tein oli. Parilta suoralta kilpailijaltakin tullut tarjoukset. Mut en kyllä vttu jaksa enää, kaikkensa tekee ja sitten joku yli-innokas pomo keksii innovoida tekijät ulos ja koko lafkan kusilammikkoon ja sitä pitäis mennä kalastelemaan sieltä ylös jonkun sijoittajan mieliks jonka lojaalius on silkka paskan turahdus.
Juu ei kiitos, mie vietän loppuelämäni räkien kattoon mieluummin, soronnoo!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
20 Miljoonaa pitää olla että saa 5 tonnin eli mediaanitulot sijoitussalkulla.
Onneksi olkoon tuosta, että työvelvoite loppui! Se on sentään positiivinen asia. Tiedän tapauksia, jossa se ei ole loppunut puolen vuoden irtisanomisajalle. Ja se vasta paskaa on.
Tervetuloa tänne työttömien leiriin, älä hihku rahat häviää ilmaan ennenkuin tajuatkaan, kela ja työmarkkinatori tulee sinulle hyvin tutksi, epävarmuus tulevaisuudesta ja hallituksen säädöt on myös kiva mauste..
Sä oot se onnekas ja hyvin asiasi hoitanut. Nauti ja eti rauhassa sellainen jobi jota tykkäät tehdä. Ja elintason laskeminen tosiaan voi olla todella mielekäs ratkaisu
Eri tilanteessa on moni, jolla ei oo pinkka kunnossa. Ja ei oo mitään irtisanomisajan tuloja yms. Jos ansiosidonnaista rahaakaan. Ja niilläkin joilla lähityövelvoitteen kiristys ajaa irtisanoutumaan on hikiset oltavat. Ei ole tulossa ns. kultaisia kädenpuristuksia rentouttamaan tilannetta. Mutta onnea sinulle.
Tätä se nyt on kun on housukauppias pääministerinä ja hattaranmyyjä valtiovarainministerinä. Kaikki menee päin v*ttua paitsi m*lkku.
T. persu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja firman nimessä kolme kirjainta?
Ei oo CGI
Ei, kun ABB?
Varmaan SOK. Eilen tais tulla päätöksiä.
Jonon perällä on aina tilaa.
T. Matias Marttinen
Vierailija kirjoitti:
Ja firman nimessä kolme kirjainta?
JHL?
Niinhän sitä luulis…töitä löytyvän…
Ja firman nimessä kolme kirjainta?