Lue keskustelun säännöt.
Miksi luottamus olisi tärkein asia parisuhteessa? Ja "jos ei sitä ole, ei ole mitään"?
18.09.2026 |
Parisuhde ilman luottamusta voi kaikesta huolimatta olla hyvä. Luottamuspula aiheuttaa omat piirteensä ja rajoituksiakin, mutta jos se on molemmille ok, ei siinä ole ongelmia.
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta.
Mistä siis tiedät että se jää pikkuasioihin? Ennen pitkää hän tekee mitä vain selkäsi takana. Jos kerran tiedät ettei häneen voi luottaa, niin miksi edes olet hänen kanssaan? Mitä sitten kun hän vaikka varastaa sinulta jotain tms?
Enhän tiedäkään. Sitähän se tarkoittaa, etten häneen luota. Tavallaan tiedostan koko ajan, että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Mutta ajattelen näin oikeastaan kaikista ihmisistä, eli sen varjossa en oikein osaa ymmärtää tuota, että puolisoon pitäisi luottaa enkä kärsi luottamattomuudestani. Todettakoon tässä, että olen erittäin epäluotettavan isän kasvattama. Minä siis olen se lapsi, joka on unohdettu päiväkotiin, eli elämäni on ollut tällaista ihan aina. Koen kuitenkin itse olevani ihan luotettava ihminen. Olen myös aina pitänyt huolen siitä, että lapseni voivat tukeutua äitiinsä, ja luottaa siihen että äiti on heidän tukenaan.
Miksi sitten edes menit yhteen kanssaan kun et luota tippaakaan? Tuollainen on pelkkää itsensä kiusaamista.
Silloin luotin. Ja huomasin, ettei kannattanut. Nyt olen oppinut elämään asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä pitäisi määritellä mihin luotto on tärkeää mikä ei. Yksiavioisuus ei ole tärkeää,jos itsekin on vapaan suhteen kannalla eikä satunnaiset syrjähypyt yms tunnu niin vakavilta. Toisaalta henkilö voi olla esim. aikataulujen suhteen hyvin epäluitettava, mutta silti rakastava ja epäitsekäs ja luotettava kaikessa muussa.
Uskon, että ensisijaisesti fraasi tarkoittaa sitä, ettei kumppani aiheuta tahallaan tai piittaamattomuuttaan haittaa suhteelle tai satuta kumppania. Jos on tehnyt selväksi, että sivusuhteet satuttaa, on pettäminen tietoista satuttamista, henkistä väkivaltaa. Samoin esim. toisen omaisuuden tuhoaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
Itse paria vähän epävakaata tyyppiä nuoruudessa tapailleena voin sanoa, että kyllä väsähtää nopeasti siihen toisen sekoiluun, kun et voi ikinä luottaa siihen, että mikään menee kuten on sovittu, vaikka kyseessä ei olisikaan mikään pettäminen.
Panosuhteet on erikseen ja sitten on parisuhteet, joiden pohja on: luottamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
Kuulostat läheisriippuvaiselta. Mieluummin epäluotettavassa suhteessa kuin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
Kuulostat läheisriippuvaiselta. Mieluummin epäluotettavassa suhteessa kuin yksin.
Saatan ilman muuta ollakin, mutta en oikein ymmärrä että mitä minun tulisi käytännössä asialle tehdä. Olen kuitenkin nykytilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Olen käynyt pitkän terapian ja sen myötä koen saaneeni itseluottamusta ja korjanneeni useita itseä vahingoittaneita tapojani. Pyrin olemaan suora ja viestimään avoimesti tarpeistani. En pelkää ilmaista halujani ääneen enkä koe tyytyväni vähään. En vain luota, siinäpä se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luottamuspula aiheuttaa omat piirteensä ja rajoituksiakin, mutta jos se on molemmille ok, ei siinä ole ongelmia.
Kerro eläviä esimerkkejä omasta arjestasi. Esim. puolisosi sanoo menevänsä kavereidensa kanssa juhlimaan ja tulevansa kahden päivän päästä takaisin. Sinä et usko siihen, vaan epäilet hänen lähtevän koko viikoksi etelään entisen heilansa kanssa. Jos tämä on mielestäsi ok, miksi kutsut tilannetta luottamuspulaksi, etkä luottamukseksi siitä, että tiedät hänen valehtelevan?
Tässä meillä tulee ne toiminnan aiheuttamat rajoitukset. Mies ei enää käy tuollaisissa. Ap
Mistä tiedät? Jos luottamusta ei ole, niin miten voit olla varma ettei hän sitten oikeasti käy niissä tai tee jotain muuta?
En ole aloittaja vaan tuo toinen tähän ketjuun kirjoitellut, joka ei luota puolisoonsa. Mutta siis kysytkö oikeasti, mistä ap tietää, käykö mies kolmen päivän ryyppyreissulla…? Kyllä minä ainakin huomaan tällaisen aika nopeasti 😂
No juuri näin. Jotenkin huvittavaksi menee nämä lietsonnat jo.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
No juuri tätä haen takaa. Hassua kyllä, aiempana oli yksi kommentti: "Jos absoluuttista varmuutta haluat yhtään mistään niin et löydä, vaan tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Jos et sitä kestä niin parempi kun elät yksin."
Kun oli puhe siitä, mistä niitä 100% luotettavia puolisoita sitten löytyy.
Tuo kommenttihan on juuri sitä, että varsinaisesti koskaan ei voi kenestäkään olla 100% varma. Tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Sitähän minäkin juuri tarkoitan ja ajan takaa. Mikään suhde ei ole täydellinen, joten jos mieheen ei voi täysin luottaa, miksi suhteessa ei olisi jäljellä "mitään"? Kun kestää sen tosiasian, ettei toiseen voi täysin luottaa, niin voi kyllä pysyä suhteessa, joka on muilta osin hyvä.
Tuo lainaamani teksti oli varmasti tarkoitettu minun ajatustani vastaan, mutta yllättäen se olikin juuri sitä, mitä minäkin tarkoitan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta.
Mistä siis tiedät että se jää pikkuasioihin? Ennen pitkää hän tekee mitä vain selkäsi takana. Jos kerran tiedät ettei häneen voi luottaa, niin miksi edes olet hänen kanssaan? Mitä sitten kun hän vaikka varastaa sinulta jotain tms?
Enhän tiedäkään. Sitähän se tarkoittaa, etten häneen luota. Tavallaan tiedostan koko ajan, että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Mutta ajattelen näin oikeastaan kaikista ihmisistä, eli sen varjossa en oikein osaa ymmärtää tuota, että puolisoon pitäisi luottaa enkä kärsi luottamattomuudestani. Todettakoon tässä, että olen erittäin epäluotettavan isän kasvattama. Minä siis olen se lapsi, joka on unohdettu päiväkotiin, eli elämäni on ollut tällaista ihan aina. Koen kuitenkin itse olevani ihan luotettava ihminen. Olen myös aina pitänyt huolen siitä, että lapseni voivat tukeutua äitiinsä, ja luottaa siihen että äiti on heidän tukenaan.
Miksi sitten edes menit yhteen kanssaan kun et luota tippaakaan? Tuollainen on pelkkää itsensä kiusaamista.
Silloin luotin. Ja huomasin, ettei kannattanut. Nyt olen oppinut elämään asian kanssa.
Miksi sitten jatkat, vaikka tiedät (tai "tiedät") ettet voi koskaan laskea varaansa mitään tai odottaa häneltä mitään? Mitä ihmettä oikein saat tuollaisesta suhteesta ja miten voit olla varma että edes saat sitä, mitä sitten kuvitteletkin siitä saavasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
Tuo kuvauksesi tarkoittaa että luotat hänen olevan hyvä yksilö, joka ei tee sinulle vahinkoa. Se, mistä täällä ollaan ihmeissään on, miksi kukaan haluaisi olla sellaisessa suhteessa, jossa ei luota toiseen lainkaan eikä se toinenkaan luota. Vaikka kuinka tuntuisi kivalta, niin terveellä ihmisellä on koko ajan huoli päällä siitä, milloin jotain ikävää tapahtuu, jos ei luota lainkaan siihen toiseen osapuoleen. Miten sellaisen kanssa uskaltaa sopia mistään tai antaa tälle vaikka tavaroitaan haltuun?
Ja vastaus kysymykseesi on kyllä, sinun olisi parempi saada luotettava yksilö rinnallesi, jos nykyinen ei sitä ole. Nykyisen kanssa on ajan kysymys milloin jotain ikävää tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta.
Mistä siis tiedät että se jää pikkuasioihin? Ennen pitkää hän tekee mitä vain selkäsi takana. Jos kerran tiedät ettei häneen voi luottaa, niin miksi edes olet hänen kanssaan? Mitä sitten kun hän vaikka varastaa sinulta jotain tms?
Enhän tiedäkään. Sitähän se tarkoittaa, etten häneen luota. Tavallaan tiedostan koko ajan, että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Mutta ajattelen näin oikeastaan kaikista ihmisistä, eli sen varjossa en oikein osaa ymmärtää tuota, että puolisoon pitäisi luottaa enkä kärsi luottamattomuudestani. Todettakoon tässä, että olen erittäin epäluotettavan isän kasvattama. Minä siis olen se lapsi, joka on unohdettu päiväkotiin, eli elämäni on ollut tällaista ihan aina. Koen kuitenkin itse olevani ihan luotettava ihminen. Olen myös aina pitänyt huolen siitä, että lapseni voivat tukeutua äitiinsä, ja luottaa siihen että äiti on heidän tukenaan.
Miksi sitten edes menit yhteen kanssaan kun et luota tippaakaan? Tuollainen on pelkkää itsensä kiusaamista.
Silloin luotin. Ja huomasin, ettei kannattanut. Nyt olen oppinut elämään asian kanssa.
Miksi et siis ottanut opiksesi ja lopettanut koko suhdetta ja aloittanut uutta parempaa? Ja jos luottamus meni kaikkiin ihmisiin, niin miksi ylipäänsä olet kenenkään kanssa tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
Kuulostat läheisriippuvaiselta. Mieluummin epäluotettavassa suhteessa kuin yksin.
Saatan ilman muuta ollakin, mutta en oikein ymmärrä että mitä minun tulisi käytännössä asialle tehdä. Olen kuitenkin nykytilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Olen käynyt pitkän terapian ja sen myötä koen saaneeni itseluottamusta ja korjanneeni useita itseä vahingoittaneita tapojani. Pyrin olemaan suora ja viestimään avoimesti tarpeistani. En pelkää ilmaista halujani ääneen enkä koe tyytyväni vähään. En vain luota, siinäpä se.
Miten pystyt tekemään hänen kanssaan yhtään mitään, kun et yhtään luota siihen että hän tekee mitään mitä pitäisi tai jättää tekemättä pahaa sinulle vaikka voisi? Jos haluat elää elämääsi kylkeäsi varoen, niin se on sinun asiasi, mutta älä odota ymnmärrystä sellaiselle tai itke muille sitten kun olet lopulta väsynyt varomaan ja tarkistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luottamuspula aiheuttaa omat piirteensä ja rajoituksiakin, mutta jos se on molemmille ok, ei siinä ole ongelmia.
Kerro eläviä esimerkkejä omasta arjestasi. Esim. puolisosi sanoo menevänsä kavereidensa kanssa juhlimaan ja tulevansa kahden päivän päästä takaisin. Sinä et usko siihen, vaan epäilet hänen lähtevän koko viikoksi etelään entisen heilansa kanssa. Jos tämä on mielestäsi ok, miksi kutsut tilannetta luottamuspulaksi, etkä luottamukseksi siitä, että tiedät hänen valehtelevan?
Tässä meillä tulee ne toiminnan aiheuttamat rajoitukset. Mies ei enää käy tuollaisissa. Ap
Mistä tiedät? Jos luottamusta ei ole, niin miten voit olla varma ettei hän sitten oikeasti käy niissä tai tee jotain muuta?
En ole aloittaja vaan tuo toinen tähän ketjuun kirjoitellut, joka ei luota puolisoonsa. Mutta siis kysytkö oikeasti, mistä ap tietää, käykö mies kolmen päivän ryyppyreissulla…? Kyllä minä ainakin huomaan tällaisen aika nopeasti 😂
No juuri näin. Jotenkin huvittavaksi menee nämä lietsonnat jo.. ap
Se ei ole lietsontaa vaan ihmettelyä siitä miten pystytte elämään suhteessa, jossa joudutte varomaan, tarkistamaan ja hoitamaan kaiken, kun ette luota toiseen lainkaan.
Tai sitten luotatte sittenkin kumppaneihinne, ette vain ymmärrä mitä sana "luottamus" tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska viestejä on tullut paljon, en vastaa yksitellen. Mutta avaan.
Minä en tosiaan voi luottaa mieheeni naisten suhteen. En usko että on pneskellut muita, mutta varma en ole. Tiedän että muuta säätöä on ollut usean kanssa, ja on valehdellut niistä ja joistain muistakin asioista. Suoraan silmiin katsoen, vannonut puhuvansa totta, ja silti valehdellut. Siltä osin luottamus on täysin rikki.
Ja siihen liittyi se että on ihan täysin turhaa "kuulustella ja tivata" asioita häneltä, koska hän voi valehdella jälleen kirkkain silmin. Sanoo ettei enää tee niin, mutta niinhän on sanonut ennenkin, joka on paljastunut valheeksi. Sellainen "kuulustelu" ei auta yhtään mitään, enkä sitä ole harrastanut enää pitkään aikaan. Meillä ei ole sallittua säätää muiden kanssa, hän on tehnyt sitä silti enkä varmaan ikinä tule siinä asiassa enää häneen luottamaan. Jos ajattelen asiaa se saa minut raivoihini, mutta en juuri koskaan ajattele.
Minä kuitenkin voin luottaa siihen, että hän seisoo rinnalla vaikka mitä tapahtuisi. Ja niin on seissyt. Pitänyt puoliani, auttanut väsymättä, tukenut suruissa ja vaikeuksissa. Joskus pahassa tilanteessa riskeerannut jopa työpaikkansa, tukeakseen minua.
Raha-asioissakin luotan 90%. Eikä ole koskaan tarvinnut pelätä, että lähtee yhtäkkiä ryyppäämään, katoaa viikoksi, päinvastoin.
Luottamus on ihan täysin rikki yhdellä saralla, muissa asioissa ei. Ja siksi, kun suhteessa on muita hyviä puolia, kyllä tässä kannattaa olla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
No juuri tätä haen takaa. Hassua kyllä, aiempana oli yksi kommentti: "Jos absoluuttista varmuutta haluat yhtään mistään niin et löydä, vaan tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Jos et sitä kestä niin parempi kun elät yksin."
Kun oli puhe siitä, mistä niitä 100% luotettavia puolisoita sitten löytyy.
Tuo kommenttihan on juuri sitä, että varsinaisesti koskaan ei voi kenestäkään olla 100% varma. Tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Sitähän minäkin juuri tarkoitan ja ajan takaa. Mikään suhde ei ole täydellinen, joten jos mieheen ei voi täysin luottaa, miksi suhteessa ei olisi jäljellä "mitään"? Kun kestää sen tosiasian, ettei toiseen voi täysin luottaa, niin voi kyllä pysyä suhteessa, joka on muilta osin hyvä.
Tuo lainaamani teksti oli varmasti tarkoitettu minun ajatustani vastaan, mutta yllättäen se olikin juuri sitä, mitä minäkin tarkoitan. Ap
Tässä onkin koko ajan tullut sekä sinulta että joiltain muilta vain ehdottomuuksia: pitää olla 100 % luottamus tai sitten ei luottamusta lainkaan. Ongelmana on olut että ette näe ongelmaa siinä ettette halua luottaa kehenkään.
Lisään vielä, että mieheni luottaa minuun täysin. Eikä hänellä ole koskaan ollut mitään syytäkään minua mistään epäillä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Koska viestejä on tullut paljon, en vastaa yksitellen. Mutta avaan.
Minä en tosiaan voi luottaa mieheeni naisten suhteen. En usko että on pneskellut muita, mutta varma en ole. Tiedän että muuta säätöä on ollut usean kanssa, ja on valehdellut niistä ja joistain muistakin asioista. Suoraan silmiin katsoen, vannonut puhuvansa totta, ja silti valehdellut. Siltä osin luottamus on täysin rikki.
Ja siihen liittyi se että on ihan täysin turhaa "kuulustella ja tivata" asioita häneltä, koska hän voi valehdella jälleen kirkkain silmin. Sanoo ettei enää tee niin, mutta niinhän on sanonut ennenkin, joka on paljastunut valheeksi. Sellainen "kuulustelu" ei auta yhtään mitään, enkä sitä ole harrastanut enää pitkään aikaan. Meillä ei ole sallittua säätää muiden kanssa, hän on tehnyt sitä silti enkä varmaan ikinä tule siinä asiassa enää häneen luottamaan. Jos ajattelen asiaa se saa minut raivoihini, mutta en juuri koskaan ajattele.
Minä kuitenkin voin luottaa siihen, että hän seisoo rinnalla vaikka mitä tapahtuisi. Ja niin on seissyt. Pitänyt puoliani, auttanut väsymättä, tukenut suruissa ja vaikeuksissa. Joskus pahassa tilanteessa riskeerannut jopa työpaikkansa, tukeakseen minua.
Raha-asioissakin luotan 90%. Eikä ole koskaan tarvinnut pelätä, että lähtee yhtäkkiä ryyppäämään, katoaa viikoksi, päinvastoin.
Luottamus on ihan täysin rikki yhdellä saralla, muissa asioissa ei. Ja siksi, kun suhteessa on muita hyviä puolia, kyllä tässä kannattaa olla. Ap
Se on sinun asiasi, jos haluat uskoa häneen. Mutta kuten on tullut ilmi, on turha odottaa tuolle mitään ymmärrystä, sen verran outoa on logiikkasi.
Se mikä täällä on erityisesti herättänyt keskustelua on se, että osa pitää epäluottamusta ihan hyväksyttävänä asiana. Jos itse haluaa elää suhteessa, jossa saa olla varpaillaan eikä luota lainkaan, se on edelleen oma asia. Typerää se silti on ja suurimmalle osalle ihmisistä sopimatonta. Siksi on yperää myös yrittää selittää se joksikin universaalisti sopivaksi asiaintilaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota?
Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme.
Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?
En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään?
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?
Tämä on just asia mitä en ymmärrä, ja tätä kai se ketjun aloittajakin kysymyksellään hakee takaa. Eli miksi en olisi parisuhteessa?
Minulla on puoliso, jonka kanssa olen rakentanut yhteisen elämän. Viihdymme hyvin yhdessä, meillä on hauskaa, hyviä keskusteluja, seksiä. Harrastamme ja matkustamme. Vaihtoehtona olisi olla yksin. Koen kuitenkin saavani suhteesta elämääni paljon hyviä asioita. Mutta ilmeisesti näiden kysyjien mielestä meidän pitäisi rikkoa kaikki tämä ja hakea kaupasta uusi mies, ja valita tällä kertaa luotettava yksilö?
No juuri tätä haen takaa. Hassua kyllä, aiempana oli yksi kommentti: "Jos absoluuttista varmuutta haluat yhtään mistään niin et löydä, vaan tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Jos et sitä kestä niin parempi kun elät yksin."
Kun oli puhe siitä, mistä niitä 100% luotettavia puolisoita sitten löytyy.
Tuo kommenttihan on juuri sitä, että varsinaisesti koskaan ei voi kenestäkään olla 100% varma. Tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Sitähän minäkin juuri tarkoitan ja ajan takaa. Mikään suhde ei ole täydellinen, joten jos mieheen ei voi täysin luottaa, miksi suhteessa ei olisi jäljellä "mitään"? Kun kestää sen tosiasian, ettei toiseen voi täysin luottaa, niin voi kyllä pysyä suhteessa, joka on muilta osin hyvä.
Tuo lainaamani teksti oli varmasti tarkoitettu minun ajatustani vastaan, mutta yllättäen se olikin juuri sitä, mitä minäkin tarkoitan. Ap
Tässä onkin koko ajan tullut sekä sinulta että joiltain muilta vain ehdottomuuksia: pitää olla 100 % luottamus tai sitten ei luottamusta lainkaan. Ongelmana on olut että ette näe ongelmaa siinä ettette halua luottaa kehenkään.
Kyllä sinä olet ne ehdottomuudet ja ongelman keksinyt itse. Ap
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että mieheni luottaa minuun täysin. Eikä hänellä ole koskaan ollut mitään syytäkään minua mistään epäillä. Ap
On silti aika jännä asia, että uskottomuutensa on sinulle ok.
Voit. Elämä on epävarmaa, mutta se ei ole syy olla jatkuvasti vainoharhainen. Mutta jos et kerran uskalla luottaa mihinkään tai kehenkään niin miksi edes olet parisuhteessa?