Miksi luottamus olisi tärkein asia parisuhteessa? Ja "jos ei sitä ole, ei ole mitään"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota? 

Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme. 

Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ihminen kaipaa ns. turvallista tilaa. Elämä on jatkuvaa stressiä, jos joutuu jakamaan asunnon ihmisen kanssa, johon ei luota.

Mutta kun se ei välttämättä ole mitään jatkuvaa stressiä 😊 parisuhteet eivät koskaan ole täydellisiä, ja joihinkin asioihin vaan tottuu. Eivät häiritse arjessa, eivätkä käy yleensä edes mielessä. Ap

Eli tiedät että hänellä saattaa olla pahat mielessä, koska et voi luottaa siihen ettei näin olisi. Ei kovin mukavalta elämältä kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota? 

Viihdymme hyvin yhdessä, harrastamme ja matkustamme. Meillä on hauskaa kahdestaan. Seksi on hyvää. Olemme rakentaneet yhteisen kodin ja elämän, jossa molemmat viihdymme. 

Miten voit olla varma, ettei hän samalla käy vieraissa selkäsi takana tai varasta omaisuuttasi? Tai vaikka pölli henkkareitasi ja odota tilaisuutta tehdä jotain nimissäsi?

En tietenkään voi olla varma. Mutta voinko ikinä olla varma kenestäkään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tulisi hulluksi, jos koko ajan pitäisi miettiä missä se puoliso on, mitä tekee ja kenen kanssa. Sitten pitäisi soitella perään ja pitää kolmannen asteen kuulustelu, kun hän tulee kotiin. Itse en halua tuollaista parisuhdetta.

Eihän sitä tuollainen tarvitse olla, vaikka ei luottaisikaan. En minä ainakaan ole. Mitkään kuulustelut olisi aivan turhia. Ap

Hiljaa vaan omassa päässäsi mietit, mutta et sano mitään. Kuluttavaa se on silti.

En mieti. Olen tottunut asiaan ja tilanteeseen, eivätkä ne edes tule mieleen kuin harvoin joissain tilanteissa. Ei kai kukaan muukaan suhteensa miinuspuolia KOKO ajan mielessään pyöritä? Ap

Eli uskallat kuitenkin olla varomaton hänen lähellään, vaikka et luota ollenkaan etteikö hän käyttäisi sitä hyväkseen? Joko sinä puhut itseäsi vastaan ja sitten kuitenkin luotat häneen tai sitten olet naiivi/typerä/itsetuhoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi menisit suhteeseen ihmisen kanssa, johon et luota? Mieti sellaista, että sanot puolisolle, että käy hakemassa lapset päiväkodista, mutta puoliso lähtee ryyppäämään tai joudut onnettomuuteen ja luotat siihen, että tietenkin puoliso tulee katsomaan sinua sairaalalle ja tarvittaessa tukee ja hoivaa, mutta puoliso lähteekin risteilylle tai vieraan kanssa sänkyyn. 

Olet mustavalkoinen. Ei se, jos jossain asiassa ei ole luottamusta, tarkoita ettei sitä olisi missään asiassa. Ap

Kerro sitten ne asiat, joissa sinulla ei ole luottamusta puolisoosi.

Toisten naisten suhteen ja puhuuko minulle totta tietyissä asioissa. Ap

Eli luottamusta löytyy sitten kuitenkin, vaikka samalla kyseenalaistat tarvitaanko sitä lainkaan. Uskaltaisitko olla koko suhteessa, jos et luottaisi lainkaan mihinkään mitä hän sanoo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ihminen kaipaa ns. turvallista tilaa. Elämä on jatkuvaa stressiä, jos joutuu jakamaan asunnon ihmisen kanssa, johon ei luota.

Mutta kun se ei välttämättä ole mitään jatkuvaa stressiä 😊 parisuhteet eivät koskaan ole täydellisiä, ja joihinkin asioihin vaan tottuu. Eivät häiritse arjessa, eivätkä käy yleensä edes mielessä. Ap

Ei vaan toiset ihmiset osaavat suhtautua elämään välinpitämättömyydellä. He eivät siis suojaa itseään, vaikka puoliso voi olla fyysinen, taloudellinen tai jokin muu uhka. Itsevät sitten jälkikäteen. Itselleni moinen elämäntapa ei ole vaihtoehto, vaan suojaan aina selustani parhaan mukaan. 

Ap nyt onkin naiivi typerys, joka suorastaan kutsuu hyväksikäyttäjät elämäänsä. Ei luota kehenkään eikä pidä sitä edes tärkeänä, muttei myöskään varo selustaansa. Tuossa käy vielä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan jaksaisi suhdetta, jossa toiseen ei voisi luottaa. Jos pitää valehdella, kadota omille teilleen tai toimia epärehellisesti puolison selän takana, niin silloin kannattaa elellä yksinään. Turha ketään on kiusata tai vaatia toiselta luottamusta, jos oikeasti on epäluotettava ihminen. 

 

Luottamus ansaitaan, eli jos joku on epäluotettava, niin ei häneen tarvitse luottaa. Eikä luottamusta voi myöskään pakottaa. Silloin kannattaa erota ja epäluotettavan ihmisen kannattaa hyväksyä se, ettei hän ole parisuhteeseen sopiva ihminen. 

"Luottamus ansaitaan, eli jos joku on epäluotettava, niin ei häneen tarvitse luottaa. Eikä luottamusta voi myöskään pakottaa." 

No juuri näin, mutta erohan ei ole mikään välttämättömyys. Voi hyväksyä tuon yllämainitun faktan ja jatkaa suhdetta, mikäli se muuten on hyvä. Ap

Mikä siinä muka voi olla niin hyvää, että tietoisesti eläisi sellaisen ihmisen kanssa, josta ei todellakaan voi luottaa että pitäisi koskaan sovitusta kiinni tai ei suunnittelisi ikäviä selän takana? Täytyy olla todella itsetuhoinen tapaus, jos tietoisesti altistaa itsensä jatkuvalla uhalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos valikoi epäluotettavan miehen, joka esim. pettää ystävänsä tai entisen naisystävänsä luottamuksen toisen käskystä, valikoi samalla itselleen tietynlaista karmaa. Eli odotapa vaan, sun vuoro tulee, minkä taaksesi jätät, sen edestäs löydät.

Ei osu ainakaan minuun. Ap

Kyllä osuu ja kovaa. Jos elät vapaaehtoisesti suhteessa, jossa et luota toiseen eikä hän sinuun, vähintään toinen teistä käyttää sitä ennen pitkää hyväkseen tai sitten ns. lyö varmuuden vuoksi ensin, koska ei voi olla varma etteikö toinen yritä samaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiselle on tärkeää että mies on rehellinen mutta naisen itse ei tarvitse olla rehellinen.

Älä selitä, sovinisti. Molemmille on tärkeää että on itse rehellinen ja että se toinen on rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta. 

Onko puolisolla siis huono muisti? Vai kiusaako tahallaan sinua? Huonon muistin voi antaa anteeksi, mutta tahallinen kiusa on ongelmallinen juttu.

Miten rajan veto määritellään? Jos puoliso unohtaa hakea lapsen päiväkodista (näin on oikeasti käynyt)? Ei kai kukaan tahallaan tällaista tee. Luottamusta ko. käytös ei kuitenkaan herätä. 

Hämmästyttävää, jos jotkut ovat valmiit katsomaan läpi sormien ja "ymmärtämään" jopa tällaista käytöstä. Tuohan on todella välinpitämätöntä. Ihmettelen, jos joku vielä jatkaa parisuhteessa ihmisen kanssa, joka toimii näin. Toki voisi olla vielä kauheampi ajatus antaa lapset vuoroviikoin tai edes vuoroviikonlopuin noin holtittoman ihmisen hoiviin, mutta tästä tullaankin alkuperäiseen aiheeseen: luottamus vaan on tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Ei kannata alkaa suhteeseen eikä varsinkaan perustaa perhettä epäluotettavan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten parisuhde on hyvä, jos toiseen ei luota? 

Voihan se olla kaikissa muissa osa-alueissa hyvä. Luottoa joissain asioissa, hyvä olla yhdessä, läheisyyttä, toisen tukemista. Normaalia arkea. ap

Mutta kun nämä kaikki voi saada myös luotettavan ihmisen kanssa, niin miksi tyytyä epäluotettavaan?

Kaupastako näitä 100% luotettavia miehiä saa, vai mistä tällainen varmuus? Ap

Elämässä ei 100 % varmuutta ole muusta kuin että se loppuu joskus. Mutta on eri asia onko joku tai jokin 98 % vai 0 % luotettava. Jos absoluuttista varmuutta haluat yhtään mistään niin et löydä, vaan tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään. Jos et sitä kestä niin parempi kun elät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aivan liian pitkään suhteessa miehen kanssa, joka jatkuvasti petti lupauksiaan. Yli viisi vuotta. Nurinkurista oli, että hän oli antelias ja reilu ja hän halusi vilpittömästi minulle hyvää. Hän vain lupaili liikaa asioita, joita ei sitten koskaan toteuttanut kuten: tulee mun kanssa johonkin konserttiin, tulee juhliin, vie tyttäreni shoppailemaan, sitten tehdään sitä ja tätä, hankin sulle tällaisen jne jne. 3/10;stä lupauksesta toteutti, joten aina oli pieni mahdollisuus, että nyt se pitää... Hassua oli, etten itse edes pyytänyt oikein mitään kuin juuri jotain yhdessä juhliin menemisiä. Ihan itse lupaili vaikka mitä, ja niissä lupaamistilanteissa näki kuinka oikeasti oli innoissaan ja uskoi itsekin täysillä näihin lupauksiinsa. Ja jännästi tunsin paljon kiitollisuutta häntä kohtaan kun myös oikeasti toteutti joitakin niistä lupauksistaan.

Yritin saada tätä jotenkin hallintaan kysymällä lupauksia tehdessään, että onko tämä sellaista unelmointi-mahdollisuus-lupailua vai ihan oikea lupaus. Mutta kun ei sitä usein itsekkään tunnistanut siinä tilanteessa. Kun sitten jossain vaiheessa aloin ottamaan tämän asian uudelleen ja uudelleen esille ongelmana, hän hermostui. Mutta toisaalta myös tunnisti ongelman ja, että siitä on hänelle muutkin huomauttaneet. Hän myös tunnisti, että hänellä on hyvin suuri tarve ilahduttaa läheisiään ja toisaalta pelkää tuottaa pettymyksiä (jolloin syntyi näitä jatkuvasti haastavia tilanteita, joissa pakoili ja vältteli sen kertomista, ettei pystyisi toteuttamaan lupaustaan). Ja hän haki siihen kyllä myös apua, mutta siitä lähtikin vyörymään sellainen itsetutkiskelun ja terapian aikakausi, joka sitten veikin meitä yllättäen erilleen.

Eniten minua kyllä näin jälkikäteen ihmetyttää miksi tyydyin näihin murusiin. Joku hänen käytöksessään vastasi jotain minulle tuttua lapsuuden dynamiikkaa, jossa isäni oli myös jollain tasolla arvaamaton, mutta rakastava ja samalla hieman etäinen. Se jatkuva hieman varuillaan olo, ja jännityksen pois työntämistä ja oman pettymyksen peittäminen sellaisen vahvuuden viitan alle (en minä mitään oikeasti tarvitsekaan toiselta), se oli tuttua. Sen takia sitä varmaan niin kauan siedin. Ja rakastin häntä valtavasti.

Hyvin kuvailtu, tämä on juuri samanlainen kuin minun mieheni. Tähän kuvioon kuuluu myös jossain määrin toiset naiset, hän kun ei tahtoisi tuottaa pettymystä myöskään niille, jotka häntä lähestyvät. Mutta tällaisen kanssa olen oppinut elämään, ja elämä on ihan hyvää. Olen toki pohtinut tuota ihan samaa kuin aloittaja. T. Tuo, jonka mies jättää hakematta juna-asemalta 

Kuulosta manipuloinnilta tuollainen "en vain halua tuottaa pettymystä naisille, jotka lähestyvät minua". Eli mies pettää sinua täysin itsekkäistä syistä mutta onnistuu selittämään sinulle asian niin, että hän on vain niin hyvä ihminen, että hyvää hyvyyttään jakaa huomiotaan muillekin. Tuo jos mikä ON toksista!

No eihän hän nyt minulle asiaa näin esitä, kyse on aivan muusta. Manipulatiivinen hän kyllä muuten on, etenkin stressaantuneena. 

Ja sinä typerys, joka annat hänen hyväksikäyttää sinua yhä uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottamuspula aiheuttaa omat piirteensä ja rajoituksiakin, mutta jos se on molemmille ok, ei siinä ole ongelmia.

 

Kerro eläviä esimerkkejä omasta arjestasi. Esim. puolisosi sanoo menevänsä kavereidensa kanssa juhlimaan ja tulevansa kahden päivän päästä takaisin. Sinä et usko siihen, vaan epäilet hänen lähtevän koko viikoksi etelään entisen heilansa kanssa. Jos tämä on mielestäsi ok, miksi kutsut tilannetta luottamuspulaksi, etkä luottamukseksi siitä, että tiedät hänen valehtelevan?

Tässä meillä tulee ne toiminnan aiheuttamat rajoitukset. Mies ei enää käy tuollaisissa. Ap

Mistä tiedät? Jos luottamusta ei ole, niin miten voit olla varma ettei hän sitten oikeasti käy niissä tai tee jotain muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet oikeassa. Luotttamus on ihan toiseikkainen juttu jos kaikki tai suurinpiirtein muuten toimii.

 

Mies voi vehkeillä vieraissa, kuvitellen ettei nainen tiedä. Ylpeänä kertovat kuinka vievät salaisuutensa hautaan.

Mies voi sumplia raha asioita mielimäärin, kunhan on joku seteli jolla ostaa huomisen maito ja leipä. Mitä vaikka menee luottouiedot kuralle. Who cares!

Moni muukin asia voi mennä mielivaltaisesti ja selän takaa, kunhan arki toimii jotenkin sinnepäin.

Mies voi sanoa rakastavansa, ei sen tarvi olla totta. 

Ja luottaa että toinen on asiallinen eikä suutu ja hakkaa, jos ei tykkää. 

 

Mä oon ihan onnellinen näin, kai, ehkä...

Meillä on sama kuin ketjun aloittajalla, eli vaikka mieheen ei voi luottaa, niin omaksi turvakseni teemme järjestelyjä arkeen. Raha-asioissa täysi avoimuus, halutessani tsekkaan hänen tilit ja teen tietysti omat sijoitukseni ja turvaan selustani. Mitään ns. poikien reissuja ei ole ja sijaintitiedotkin on jaettu. Tiedän, että se ei estä ketään pettämästä, mutta eipä tarvi näiltä osin miettiä asiaa. 

Miksi olet tuollaisen mieslapsen kanssa? Onko sinulla äitisyndrooma?

En koe olevani mieslapsen kanssa ja en myöskään tunnista mitään äitisyndroomaa itsessäni. 

Et niin vaan hyväksikäyttäjän kanssa. Hän on tunnistanut sinussa toopen, joka pysyttelee oma-aloitteisesti paskassa suhteessa, joka tuskin on millään tavalla onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottamuspula aiheuttaa omat piirteensä ja rajoituksiakin, mutta jos se on molemmille ok, ei siinä ole ongelmia.

 

Kerro eläviä esimerkkejä omasta arjestasi. Esim. puolisosi sanoo menevänsä kavereidensa kanssa juhlimaan ja tulevansa kahden päivän päästä takaisin. Sinä et usko siihen, vaan epäilet hänen lähtevän koko viikoksi etelään entisen heilansa kanssa. Jos tämä on mielestäsi ok, miksi kutsut tilannetta luottamuspulaksi, etkä luottamukseksi siitä, että tiedät hänen valehtelevan?

Tässä meillä tulee ne toiminnan aiheuttamat rajoitukset. Mies ei enää käy tuollaisissa. Ap

Mistä tiedät? Jos luottamusta ei ole, niin miten voit olla varma ettei hän sitten oikeasti käy niissä tai tee jotain muuta?

En ole aloittaja vaan tuo toinen tähän ketjuun kirjoitellut, joka ei luota puolisoonsa. Mutta siis kysytkö oikeasti, mistä ap tietää, käykö mies kolmen päivän ryyppyreissulla…? Kyllä minä ainakin huomaan tällaisen aika nopeasti 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se suhde toimii, jos toiseen ei voi luottaa? Ja mikä siinä silloin sitten on tärkein asia? 

 

Minulle ainakin parisuhde tarkoittaa sitä, että pyrin rakentamaan elämäni yhteiseksi toisen ihmisen kanssa. Se, mitä se pitää sisällään, voi vaihdella, mutta vain jos siitä sisällöstä ollaan samaa mieltä ja voi luottaa siihen, että siitä tosiaan ollaan samaa mieltä, mitä pariauhde kummallekin tarkoittaa ja pitää sisällään.

Näin juuri meilläkin. Yhteinen elämä, haaveet, kaikki. Ap

Mutta mistään ette voi oikeasti tietää mitä ajattelette toisistanne tai suunnitteletteko asioita toistenne selän takana. Jos luottamusta ei ole, ei teillä ole mitään yhteistä, koska kumpikaan ei voi laskea toisensa varaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se suhde toimii, jos toiseen ei voi luottaa? Ja mikä siinä silloin sitten on tärkein asia? 

 

Minulle ainakin parisuhde tarkoittaa sitä, että pyrin rakentamaan elämäni yhteiseksi toisen ihmisen kanssa. Se, mitä se pitää sisällään, voi vaihdella, mutta vain jos siitä sisällöstä ollaan samaa mieltä ja voi luottaa siihen, että siitä tosiaan ollaan samaa mieltä, mitä pariauhde kummallekin tarkoittaa ja pitää sisällään.

Näin juuri meilläkin. Yhteinen elämä, haaveet, kaikki. Ap

Yhteiset haaveet, vaikket luota raha-asioihin etkä siihen että toinen on tuki ja turva? Hehheh. 

 

(Kirjoitit aiemmin näin: Itse tunnistan lähinnä luottamuksen, tai puutteen esimerkiksi raha-asioissa, asioissa vastakkaiseen sukupuoleen liittyen, tai siinä voiko yleensäkin luottaa että toinen on tuki ja turva.)

 

Mitä ne haaveet teillä on?

Ei, tuo ei ollut minun kirjoitukseni. Minun kommenttien perässä lukee "ap". Minä en voi luottaa mieheen, mitä tulee toisiin naisiin, sen olen ketjussa kertonutkin. Raha-asioissa ja tuessa kyllä voin. Ap

Mistä tiedät voivasi luottaa niissäkään? Jos hän on epäluotettava naisasioissa, siitä on vain askel siihen että on epäluotettava kaikessa muussakin. Sinä taas olet todella erikoinen etkä edes hyvällä tavalla, kun luotat hänen pysyvän lojaalina raha-asioissa, muttet siihen että olisit elämänsä ainoa kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Kai jotain hyötynäkökulmia voi jäädä jäljelle, mutta ei kai sellaista suhdetta pitäisi sanoa parisuhteeksi.

Eikä oikein liikesuhteeksikaan, koska siinäkin pitää voida luottaa että vastapuoli pitää osuutensa sovitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta. 

Mistä siis tiedät että se jää pikkuasioihin? Ennen pitkää hän tekee mitä vain selkäsi takana. Jos kerran tiedät ettei häneen voi luottaa, niin miksi edes olet hänen kanssaan? Mitä sitten kun hän vaikka varastaa sinulta jotain tms?

Enhän tiedäkään. Sitähän se tarkoittaa, etten häneen luota. Tavallaan tiedostan koko ajan, että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Mutta ajattelen näin oikeastaan kaikista ihmisistä, eli sen varjossa en oikein osaa ymmärtää tuota, että puolisoon pitäisi luottaa enkä kärsi luottamattomuudestani. Todettakoon tässä, että olen erittäin epäluotettavan isän kasvattama. Minä siis olen se lapsi, joka on unohdettu päiväkotiin, eli elämäni on ollut tällaista ihan aina. Koen kuitenkin itse olevani ihan luotettava ihminen. Olen myös aina pitänyt huolen siitä, että lapseni voivat tukeutua äitiinsä, ja luottaa siihen että äiti on heidän tukenaan. 

Miksi lapsesi voivat luottaa äitiinsä yhtään sen enempää, kun sinäkään et luota? Vaikket itse sitä huomaa, opetat heille ettei toisiin ihmisiin voi koskaan luottaa edes silloin kun oikeasti voisi ja kasvatat heistä pahimmillaan vainoharhaisia erakkoja. Voit rauhassa kokea olevasi luotettava ihminen, mutta niin kokevat ne muutkin, jotka sitä todella ovat. Se, että lähdet siitä, ettei kehenkään voi luottaa, vaikka tunnistat juurisyyt siihen, osoittaa lähinnä, että mieluummin otat lapsuudesta juontuvat vainoharhat osaksi identiteettiä kuin pyristelisit niistä irti. Ennen pitkää et luota enää lapsiisikaan, mikäli jatkat johdonmukaisesti tuolla linjallasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta. 

Mistä siis tiedät että se jää pikkuasioihin? Ennen pitkää hän tekee mitä vain selkäsi takana. Jos kerran tiedät ettei häneen voi luottaa, niin miksi edes olet hänen kanssaan? Mitä sitten kun hän vaikka varastaa sinulta jotain tms?

Enhän tiedäkään. Sitähän se tarkoittaa, etten häneen luota. Tavallaan tiedostan koko ajan, että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Mutta ajattelen näin oikeastaan kaikista ihmisistä, eli sen varjossa en oikein osaa ymmärtää tuota, että puolisoon pitäisi luottaa enkä kärsi luottamattomuudestani. Todettakoon tässä, että olen erittäin epäluotettavan isän kasvattama. Minä siis olen se lapsi, joka on unohdettu päiväkotiin, eli elämäni on ollut tällaista ihan aina. Koen kuitenkin itse olevani ihan luotettava ihminen. Olen myös aina pitänyt huolen siitä, että lapseni voivat tukeutua äitiinsä, ja luottaa siihen että äiti on heidän tukenaan. 

Miksi sitten edes menit yhteen kanssaan kun et luota tippaakaan? Tuollainen on pelkkää itsensä kiusaamista.