Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Omat työkaverini ovat kuusikymppisinä jo pulassa työelämän muutoksissa

Vierailija
17.09.2026 |

Miten eläkeikää voidaan muka nostaa jatkuvasti, kun työelämässä pitäisi jaksaa yhä pidempään, mutta kuusikymppisissä työkavereissa näkyy jo monenlaista hidastumista?

Meillä esimerkiksi tietotekniikka tuottaa osalle jatkuvasti vaikeuksia, mutta sama näkyy myös uusien asioiden oppimisessa, muutoksiin sopeutumisessa ja ihan työn tekemisen tahdissa. Nuoremmat tuntuvat omaksuvan uudet järjestelmät ja toimintatavat paljon nopeammin, kun taas osa vanhemmista työntekijöistä tarvitsee jatkuvasti apua ja ohjausta. Ja eivät siltikään tee "uudella tavalla", vaan itsepäisesti tekevät sillä vanhalla tavalla, "näin on aina tehty". Ja puhun nyt vaikkapa lainsäädännön aiheuttamista muutoksista, en esimiesten omista keksinnöistä.

En siis väitä, etteivätkö kuusikymppiset osaisi työtään. Monella on valtavasti tärkeää kokemusta. Mutta kokemuksesta huolimatta ihmisen toimintakyky, oppimisnopeus ja työskentelytahti eivät välttämättä pysy samanlaisina vuosikymmeniä.

Silti yhteiskunnassa puhutaan siitä, että pitäisi vain nostaa eläkeikää ja olla työelämässä entistä pidempään.

Onko muilla sama havainto työpaikoilta? Missä vaiheessa tulee raja vastaan, jos ihminen ei enää yksinkertaisesti pysy työelämän muuttuvien vaatimusten tahdissa? 

Kommentit (135)

Vierailija
61/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhuttaessa siis. 

Vierailija
62/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työelämän vaatimukset muuttuivat eniten 80- luvun ja 90- luvun taitteessa sekä ysärillä.  Silloin tuli henkilökohtaiset koneet ja ohjelmat  kehittyivät hurjaa tahtia. Olin mikrotukihenkilönä. Nykyään heitä ei tarvita. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jep. Opiskelin valokuvausta 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, ja ihan parin vuoden aikana katosi kehityslaboratorio myrkkyineen ja punaisine valoineen, ja tilalle tuli rivi tietokoneita Photoshopeineen ja zip-asemineen. Kiva kyllä, että ehdin nähdä molemmat maailmat, mutta kyllä kehitys kehittyi valon nopeudella silloin.

Vierailija
64/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs kollegani ei halua opetella käyttämään sähköpostia. En ymmärrä miten pärjää siviilielämässäänkään?! Pian kuusikymppinen mies. Esimerkiksi laitan hänelle lyhyen sähköpostin, johon hänen tarvitsee vastata vain kyllä/ei. Hän joko soittaa puhelimella tai laittaa WhatsApp-viestiä (joka EI ole virallinen yhteydenpitokanava). Tuntuu aivan naurettavalta vastata puhelimeen, kun puhelu kestää noin viisi sekuntia. "Moi! Joo kyllä käy. Moimoi!"

Vierailija
65/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työelämän muutoksista suurin osa on tekemällä tehtyjä. On ikäänkuin keksitty pyörä uudestaan. 

Vierailija
66/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omalla työpaikalla ei voi kieltäytyä käyttämästä erilaisia digitaalisia työkaluja (niitä on kymmeniä) olit minkä ikäinen tahansa. Jos et käytä, työt loppuu aika pian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Ei! En ota Teamsia tai Slackia käyttöön, olen jo melkein eläkkeellä enkä halua oppia enää uutta!" on tuttu lause tällä toimistolla. Sanojilla melkein vuosikymmen aikaa eläkkeeseen...

Haista ny kukkanen! Nuoret tulee duuniin jos muistaa ja ellei muista niin ei ilmoitella. Työmoraali usein persiestä. Kaikki haluisi vain päivittää instagrammiaan ja tähdätä tubettajaksi. Suoraselkäisyyttä löytyy just noista päälle 60v-tyypeistä!

Vierailija
68/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rehellisesti sanoen olen aivan kyllästynyt toimimaan avokonttorimme it-tukihenkilönä. Mutta oikea it-tuki on toisella toimipisteellä, eivätkä nämä viisi-kuusikymppiset halua heitä koko ajan häiritä. Edellinen epävirallinen it-tukihenkilö jäi eläkkeelle (ei kaikki vanhukset!), joten minun taakallani on ratkoa pulmat. 

Tällä viikolla ratkomiani asioita:

- miksi hiiri ei toimi (oli ottanut usb-johdon irti tietokoneen portista pyyhkiessään pölyjä)
- miksi näppäimistö ei kirjoita numeroita (num lock)
- mihin se tallennettu tiedosto katosi, onko tietokoneessa virus (sekin siellä Ladatut-kansiossa, kuten aiemmatkin)
- miten wordissa tehdään numeroluettelo (juuri kerroit kahvitunnilla, että olet opetellut wordin käyttöä jo 80-luvulla?)
- miten wordin alatunnisteeseen pääsee käsiksi
- tietokoneessa on virus, kaikki äänet katosivat! (hän oli mykistänyt koko tietokoneen numeronäppäimellä)

Ja kaikki ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä tietokoneella ainakin 90-luvulta asti. Uuden opettelu on kamalaa, mutta se on kestettävä.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei! En ota Teamsia tai Slackia käyttöön, olen jo melkein eläkkeellä enkä halua oppia enää uutta!" on tuttu lause tällä toimistolla. Sanojilla melkein vuosikymmen aikaa eläkkeeseen...

Onko nuo teillä olevinaan uusia juttuja? T. 59 v

Ei, eivät ole. Otin ne vaan helposti ymmärrettävinä esimerkkeinä menneiltä vuosilta. Tämän vuotinen esimerkki olisi "Ei! En halua ottaa käyttöön uutta raportointipalvelua!". Sekin ollut käytössä ainakin kolme vuotta, mutta nämä jäärät vaan väittävät vastaan, ja jonkun muun täytyy sitten käyttää raporttipalvelua, että HE saavat ne raporttinsa.

Vierailija
70/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanoen olen aivan kyllästynyt toimimaan avokonttorimme it-tukihenkilönä. Mutta oikea it-tuki on toisella toimipisteellä, eivätkä nämä viisi-kuusikymppiset halua heitä koko ajan häiritä. Edellinen epävirallinen it-tukihenkilö jäi eläkkeelle (ei kaikki vanhukset!), joten minun taakallani on ratkoa pulmat. 

Tällä viikolla ratkomiani asioita:

- miksi hiiri ei toimi (oli ottanut usb-johdon irti tietokoneen portista pyyhkiessään pölyjä)
- miksi näppäimistö ei kirjoita numeroita (num lock)
- mihin se tallennettu tiedosto katosi, onko tietokoneessa virus (sekin siellä Ladatut-kansiossa, kuten aiemmatkin)
- miten wordissa tehdään numeroluettelo (juuri kerroit kahvitunnilla, että olet opetellut wordin käyttöä jo 80-luvulla?)
- miten wordin alatunnisteeseen pääsee käsiksi
- tietokoneessa on virus, kaikki äänet katosivat! (hän oli mykistänyt koko tietokoneen numeronäppäimellä)

Ja kaikki ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä tietokoneella ainakin 90-luvulta asti. Uuden opettelu on kamalaa, mutta se on kestettävä.
 
Lol

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kunhan itse lähestyt eläkeikää niin tulet ymmärtämään paremmin miksi uusien asioiden opiskelemiseen ja omaksumiseen ei tahdo löytyä enää motivaatiota.

Minun mielestäni ap ei vähätellyt vanhempia työntekijöitä, vaan päinvastoin ymmärsi heitä ja ihmetteli juuri siksi, miksi eläkeikää nostetaan. 

Vierailija
72/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei! En ota Teamsia tai Slackia käyttöön, olen jo melkein eläkkeellä enkä halua oppia enää uutta!" on tuttu lause tällä toimistolla. Sanojilla melkein vuosikymmen aikaa eläkkeeseen...

Ei tuollaista ole missään. Teamssit ja slackit on olleet melkein vuosikymmenen verran käytössä, ennen niitä oli ainakin Skype. 

Melkein vuosikymmenen? Siis ovatko kaikki täällä töissä jossain perähikiän kirkkoherranvirastossa.

Skype on ollut käytössä vuodesta 2003 ja siitä kun Microsoft osti sen on myöskin jo 15 vuotta.

Ysärillä olivat jo isommissa firmoissa käytössä videoneukkarit mutta nämä vaativat tosiaan omat kameransa tähän käyttöön varattuun neukkariin ja yhteydet maksoivat maltaita. Aika nopeasti siirryttiin tuosta oman PC:n ääreen.

Mutta et ole oppinut vielä lukemaan, vai?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja w_tut. Nuoret eivät osaa tehdä järjellistä Excel-laskelmaa koska ovat aina vain tottuneet käyttämään appeja mutta eivät edes ymmärrä, mitä niiden appien sisällä tapahtuu.

Vanhukset eivät osaa käyttää Exceliä, ehkä perus summafunktio onnistuu. Ja puhun ihmisistä, jotka ovat tehneet elämänsä töitä tietotekniikan parissa.

Aika tyhmä stereotypia. 

Olen itse 64 eli sitä sukupolvea joka kehitti excelin. Työtehtäviini ei kuulu taulukkolaskenta. Mutta ei mulla ole ollut mitään vaikeuksia laatia exceleitä. Jos haluan niihin kaavoja niin se vie toki vähän enemmän aikaa. Kuitenkin kun ne kaavat osaa vaikka ruutupaperilla niin kyllä ne taipuu exceliin myös. Ei ole sillä tavoin ollut ongelmia esim yhteyksien (etätyö) tai laitteiden kanssa. Palaverit sujuneet netissä...en erotu joukosta.

Vierailija
74/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikalla ei voi kieltäytyä käyttämästä erilaisia digitaalisia työkaluja (niitä on kymmeniä) olit minkä ikäinen tahansa. Jos et käytä, työt loppuu aika pian.

Työnantajan pitää kouluttaa kunnolla uusiin ohjelmiin. Ei saisi vain tulla uusi ohjelma ja siitä sitten vaan alat tekemään. Sitähän se on. 

Sitten vielä tehdessäsi työtä eteen tulee (eli löydät) ohjelman virheet, joiden korjaaminen kestää ja kestää.... ja kun se virhe korjataan, tulee kaksi uutta virhettä. Ohjelmiin ei oikein koskaan voinut luottaa. Käsin piti tarkastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 58-vuotias koodari / it-arkkitehti. En kyllä ymmärrä yhtään mistä tässä puhutaan. Ei terve (siis ei-muistisairas) ihminen kuusikymppisenä mikään hidastunut ja avuton otus ole, jolla on vaikea oppia uutta. Omalla alalla muutos ja uuden oppiminen jatkuvaa, ja jos jotain, niin se on helpompaa iän myötä, koska on oppinut jo yleistämään keskeiset asiat eroon sivuasioista, ja olemaan stressaamatta.

Fyysisissä töissä varmasti on eri, ja voi käydä iän myötä raskaaksi. Mutta ei kyllä tämä nykyinen eläkeikä ole mikään ongelma pärjäämisen puolesta. Eikä useimmille olisi siinä mielessä vähän korkeampikaan.

Mutta en kyllä itse kannata eläkeiän nostoa. Ei siksi, että uskoisin etten pärjäisi esim. 70-vuotiaaksi asti, vaan siksi, että haluan nauttia eläkkeellä hyväkuntoisista vuosistakin, jolloin jaksaa rempata ja reissata ja toteuttaa haaveitaan.

Siinä iässä kun sun eläke alkaa niin olet jo kuollut tai et jaksa mitään. Rahat täytyy tuhlailla nyt. Tätä jankutettu täällä yhdessä ketjussa.

Vierailija
76/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin oudolta tuntuu nämä jutut. Mielestäni ohjelmat on nykyään paljon helppokäyttöisempiä kuin silloin, kun niitä lanseerattiin. Esim. käyttämissäni Cad-ohjelmissa piti kaikki piirtää itse ja komentoja antaa näppikseltä sillon joskus 1988.  Nykyään on valmiit blockit ja voi hiirellä valita komennot mitä tarvitsee. Ominaisuuksia toki enemmän ja paljon ominaisuuksia, joita en todennäköisesti koskaan käytä, mutta helpompikäyttöinen. 

Entä word? Kuinka moni muistaa  Wordperfectin? Aika alkeellinen verrattuna nykyiseen Wordiin. Mutta Wordin ja Excelin kohdalla on mennyt kehitys taaksepäin. En muista mikä versio se oli, jossa ctrl-p sai todellakin suoran pikatulostuksen, tämä nyt yhtenä esimerkkinä. Kun ei keksitty enää uudistuksia, alettiin piilottaa ominaisuuksia. Todennäköisesti kun meidän sukupolvi on poistunut työelämässä, palautetaan näitä entisajan hyviä ominaisuuksia ja nuoriso riemastuu kun on tullut käyttökelpoisia ja käyttöä helpottavia uusia juttuja - vaikka todennäköisesti on vain palautettu niitä mitä oli aiemmin ja tietoisesti poistettiin, että voidaan taas keksiä ruuti uudelleen

Erikoista että joku ei osaisi Teamsia käyttää. Ehkä ei vain pidä siitä vaan pitäisi enemmän face-to-face palaverista? Oma ikäiseni pomo on tällainen. Olen  mukana yhdistyksessä, jossa 70-vuotias sairaanhoitaja osaa käyttää sitä ongelmitta, vaikka ei ole työssä käyttänyt ja vieläpä kännykän kautta. Ei hänellä ole mitään mikrotukea kotona. Eihän se ole edes kummoinen juttu painaa "liity". N62

Vierailija
77/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuo alkaa näkyä jo alle viisikymppisissä omalla työpaikalla. Mietin et oonkohan itekin kymmenen vuoden päästä yhtä avuton tekniikan kanssa.

Vierailija
78/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja w_tut. Nuoret eivät osaa tehdä järjellistä Excel-laskelmaa koska ovat aina vain tottuneet käyttämään appeja mutta eivät edes ymmärrä, mitä niiden appien sisällä tapahtuu.

Vanhukset eivät osaa käyttää Exceliä, ehkä perus summafunktio onnistuu. Ja puhun ihmisistä, jotka ovat tehneet elämänsä töitä tietotekniikan parissa.

Aika tyhmä stereotypia. 

Olen itse 64 eli sitä sukupolvea joka kehitti excelin. Työtehtäviini ei kuulu taulukkolaskenta. Mutta ei mulla ole ollut mitään vaikeuksia laatia exceleitä. Jos haluan niihin kaavoja niin se vie toki vähän enemmän aikaa. Kuitenkin kun ne kaavat osaa vaikka ruutupaperilla niin kyllä ne taipuu exceliin myös. Ei ole sillä tavoin ollut ongelmia esim yhteyksien (etätyö) tai laitteiden kanssa. Palaverit sujuneet netissä...en erotu joukosta.

Vierailija
79/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen täyttänyt 60 ja olen käytännössä it-tukihenkilö kollegoilleni kun se oikea tukihenkilö niin harvoin pääsee paikalle.

Vierailija
80/135 |
17.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikat nuorille ja pikkulasten vanhemmille ja mummot ja papparaiset pois jumittamasta töistä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän yksi