Martina ei varmasti ollenkaan tajunnut, että voi tulla tyrmätyksi

Ja nyt hienosto rouva lähtee pariisiin opiskelemaan.

Letsss gouuuuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nämä molemmat, sekä tyttöjen poikien "ottelut" olleet sopuotteluja, pelkkää rahastusta. J Karalahtikin näyttää satavuotiaalta kehäraakilta. 

No eivät todellakaan olleet. Voihan sitä Martinan äärimmäisen noloa suoritusta silläkin yrittää puolustella, mutta ei se totuudeksi muutu. 😂 

Niin. Nanna ei ainakaan enää välittänyt sopimuksista sen jälkeen, kun toinen vaihdatti hanskat juuri ennen ottelua (=millaiset viimehetken hämäilyt on juurikin narsistitemppuja).

Esko sanoi podcastissa että Martina vetää vanhana silikonit rytkyen lenkillä ja Martina suuttui.

Eskon vit tuilut on podcastissa parasta, muuten hirveetä pas kaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ja nyt hienosto rouva lähtee pariisiin opiskelemaan.

Letsss gouuuuu

Siis wöötöö-muija lähtee katsomaan jonkun vapaaottelumatsin muhamettinsa kanssa Pariisiin. Usaan, vapaaottelun mekkaan, ei rahat riittäneet. Tai eivät taida edes maahan päästä.

Opiskelua? Hahhaa. Mäkin oon varmaan tolla logiikalla elokuvaohjaaja, kun olen katsonut elokuvan? Tai vähintään lääkäri, kun olen käynyt sairaalassa?

Vierailija kirjoitti:

Esko sanoi podcastissa että Martina vetää vanhana silikonit rytkyen lenkillä ja Martina suuttui.

Eskon vit tuilut on podcastissa parasta, muuten hirveetä pas kaa. 

Ja Martti ei pääse Eskon herjalta karkuun, kun on pakko rahan takia tehdä podia.

Esko on kyllä keksinyt karman ihan uudestaan!

Vertailun vuoksi laitetaan tämä pötkö tietoa silmille, joka kertoo oikeiden urheilijoiden tuista... Sitten keskustelua voisi myös pohtia siihen miten näiden instanssiien puheenjohtajat sun muut tirehtöörit vetää palkkoita tai välistä? Se voisi oll toisen keskustelun paikka, että onko näissä apurahasysteemeissä sellaista väkeä jotka elelee leveämmin kuin se itse urheilija pikku tuillaan? Paljko urheilubyrokratia vetää urheilijoiden rahaa itselleen sivuun? Kansainvälinen sirkus: Ilmiö vain moninkertaistuu, kun katsotaan Kansainvälistä olympiakomiteaa (KOK). Siellä pääpomo (kuten toimitusjohtaja Christophe de Kepper) kuittaa vuodessa bonuksineen peräti 1,5 miljoonaa euroa, ja kymmenet muutkin virkamiehet tienaavat yli puoli miljoonaa vuodessa. Samaan aikaan itse "tuote" eli urheilijat tekevät kaiken työn ja kamppailevat köyhyysrajalla. Toinen yleinen keskustelun aihe on vaparin yllä leijuva keskustelu samasta teemasta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja Suomen Olympiakomitea uudistivat urheilija-apurahojen kriteereitä ja tukisummia merkittävästi.

Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on keskittää tuki kaikkein kirkkaimmalle kansainväliselle huipulle ja mitaliehdokkaille. Tämä tarkoittaa sitä, että apurahaa saavien urheilijoiden määrä on puolitettu, mutta jaettavien apurahojen yksittäisiä summia on nostettu. 

Suomessa olympialaisiin valmistautuva yksilöurheilija voi saada suoraan valtion verotonta valmennus- ja harjoitteluapurahaa kahdella eri tasolla: 

1. Valtion verottomat urheilija-apurahat

Suuri apuraha: 24 000 euroa vuodessa

Kenelle: Urheilijoille, jotka kuuluvat tulostensa perusteella olympialajissa maailman 8 parhaan joukkoon ja jotka arvioidaan tulevien olympialaisten tai MM-kisojen mitaliehdokkaiksi.

Uutta: Tämä tuki voidaan nykyään myöntää urheilijalle ensimmäistä kertaa myös kaksivuotisena, mikä takaa pitkäjänteisemmän rauhan treenata ilman jokavuotista tulosstressiä. 

Pieni apuraha: 12 000 euroa vuodessa

Kenelle: Yksilölajien urheilijoille, joiden kehityskulku osoittaa heidän olevan lähitulevaisuuden mitali- tai pistesijaurheilijoita olympialaisissa. Tämä apuraha myönnetään aina vuodeksi kerrallaan. 

Aiemmin käytössä olleet välimallin summat (kuten 20 000 €, 10 000 € ja 6 000 €) on poistettu kokonaan.

2. Tiukentunut seulonta ja "kustannuskriisi"

Uudistus on herättänyt urheilupiireissä paljon keskustelua, sillä tukijärjestelmästä on tullut raaka pudotuspeli. Esimerkiksi kesälajien apurahaa sai aiemmin 162 urheilijaa, mutta nykyään saajien määrä on karsittu vain 76 urheilijaan. Tämä tarkoittaa sitä, että moni olympialaisiin tähtäävä, kansallisen huipun urheilija on pudonnut kokonaan valtion suoran tukiverkon ulkopuolelle ja joutuu rahoittamaan ammattimaisen treenaamisensa omilla sponsoreillaan tai muilla töillä. 

3. Mitalibonukset (Menestysrahat)

Apurahojen lisäksi Olympiakomitea maksaa urheilijoille erillisiä menestysbonuksia, mikäli matka huipentuu mitalisijoille asti yksilölajeissa: 

Kultamitali: 50 000 euroa

Hopeamitali: 30 000 euroa

Pronssimitali: 20 000 euroa

(Joukkuelajeissa ja viesteissä potit ovat erilaiset ja ne jaetaan urheilijoiden kesken.) 

Opiskelua Pariisissa!!! Mitenkäs hienopierurouvan ranska sujuu? Bonjour Pierre, missä on la toiletti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Martina varmasti jo luulee olevansa oikea nyrkkeilijä. Aivan samoin kun on luullut olevansa oikea triathlon-huippu-urheilija, vaikka on todellisuudessa ollut vain harrastelija harrastelijan tuloksin.

Luulihan se aikoinaan olevansa oikea laulajakin.

Ja Playboy-malli.

Ja hengenpelastaja

Kaikki apinoitu suuresta maailmasta. Yhtään omaa osaamista ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nanna liikkui aivan eri tavalla, määrätietoisesti, tämä Martina taas alkoi menettää heti tasapainoaan ja sen myötä menee sitten itseluottamus eli Nanna vaan oli selkeästi parempi tekniikaltaan. Mutta ei nuo päähän osuvat iskut tee aivoille hyvää. En käsitä miksi ihmiset menevät tuhoamaan aivoterveytensä.

Moni alkoholia käyttävä jaksaa aina hokea minulle, että miksi ihmeessä ottelet, kun siitä tulee aivovaurio.

Itse en ole alkoholiin koskenut lukioajoista lähtien. Kun olen ollut illanvietoissa moikkaamassa kavereita, minulle riittää ihan vain vihreä tee ja yhdet hatsit stiki-iki-vikiä. Myöhemmin viikolla sitten kuulen, kuinka porukka on taas viikonloppuna sammuillut ja menettänyt tajujaan kännien seurauksena.

Jos harrastaa kontaktilajia, elää muuten täysin terveellisesti vihreää teetä juoden ja ottaa silloin tällöin sosiaalisissa tilanteissa hatsit, niin ketä se oikeasti haittaa? Joissain otteluissa, joita on muutama vuodessa, tulee ehkä kerran viidessä vuodessa tyrmätyksi. Samaan aikaan oma kaveripiiri juo itselleen aivovauriota joka ikinen viikonloppu.

Suomalaiset juovat itselleen aivovaurioita. On monin verroin terveellisempää otella ja ottaa silloin tällöin osumaa kehässä, kuin vetää itseltään taju kankaalle kemikaalilla, joka on yhteiskunnan yleisesti hyväksymä nautintoaine – tai "aperitiiviksikin" kutsuttu hermomyrkky.

Miettikää ihmiset aina vähän.

Joskus riittää pienikin isku.

Itse menetin työkykyni takanani ajanut auto ajoi kuuttakymppiä perään punaisissa valoissa. Törmäyksen voimasta autoni osui edelläni olevaan autoon.

En menettänyt tajuntaani, eikä tullut mitään näkyviä vammoja. Vasta myöhemmin alkoi tulla oireita. En enää osannut tehdä töitäni. En edes osannut aloittaa niitä vaikka tiesin mitä pitäisi tehdä. Sitten huomasin, että en aina näe edessäni olevia asioita. Saatoin etsiä takkia, joka roikkui naulakossa juuri siinä mistä yritin sitä löytää, mutta en vaan löytänyt sitä. Sattui aivan ihmeellisiä juttuja.

Neurologi epäili epätavallisen varhain alkavaa alzheimeria, mutta testitulokset olivat onneksi negatiiviset.

Nyt olen sitten työkyvyttömyyseläkkeellä. Lääkärin mukaan en pysty tekemään enää minkäänlaista työtä.

Alkoholi ei aiheuta mitään tällaista ellei ole täysin rapajuoppo ja sekakäyttäjä.

Alkoholihan nimenomaan aiheuttaa aivovamman, joka kerta kun juot siten että sammut. Tämä voi tapahtua työpäivän jälkeen ihan viinipullosta tyhjään vatsaan tai jos on lääkitystä alla, eikä ollut tarkkana. Yleisesti suomalaiset juo enemmän kuin sen viinipullon ja sammuu. 

Se on aivovamma. Pahinta on jos kaatuu samaan aikaan tai nukahtaa huonoon asentoon ja hapensaanti kärsii merkittävästi. Pehmeä sohva voi aiheutta sen tosi helposti. 

Alkoholi on yksi suurin syy mikä tyhmentää kansalaisia huomaamatta. Moni onkin varmasti huomannut miten viikottaiset alkoholin käyttäjät vaikutaa vähän hitailta ajatukseltaan ja noin muutenkin pöllömystyneitä kuten elokuvassa Rocky on. Jatkuva hermoston tuho ja huonot unet päälle viikottain heikentää palautumista huomattavasti. Ikääntyneillä menee noin neljä päivää palautua lauantain "sauna kaljoista". Sitten onkin perjantai pian ja sama karuselli jatkuu. Aivot on ihan muusina.

Sanoisin että mieluummin nyrkkeilisin hyvällä tunnetulla salilla kuin joisin alkoholia yhtään pisaraa. Paljon terveellisempää terveydelle, vaikka välillä osallistuisikin kisoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia naisia nuo on? Kamalia  äitejä varmaan. . 

Juu, niin kamalia äitiä ovat, että ovat yh-äiteinä kasvattaneet päihdeongelmaisten isien lapset (no Martinan toisen lapsen isä sentään hoitaa oman osuutensa). Pahoja naisia, kamalia äitejä.

https://www.is.fi/viihde/art-2000000494565.html

🤣

on kyl miehen näköinen tuossa kuvassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän halusi satuttaa. Mutta kävikin niin että häntä satutettiin.

Millainen ihminen haluaa satuttaa ystäväänsä?

Ehkä hän tajusi vasta kehässä, ettei voi satuttaa rakkaimpiaan ja siksi hän hävisi.

Muistan, kuinka isäni kertoi sota-ajoistaan. Nuorena miehenä hän oli innokas sotaan lähtijä ja harrasti paljon nyrkkeilyä, joka oli jo siihen aikaan muuttunut enemmän pisteotteluksi. Sodassa hän kuitenkin tähtäsi aina tahallaan ohi, koska ei halunnut surmata ketään. Tämän hän sanoi minulle kerran ohimennen saunassa, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hän halusi kertoa minulle, ettei ollut tehnyt syntiä ja että hän kunnioitti kaikkea elämää. Nyrkkeilijänä hän oli loppuun asti pasifisti. Hän näki lajin aivan toisin silmin kuin maallikot.

Hänelle nyrkkeily oli rauhan tanssia. Hän totesi kerran, että teoreettisesti on mahdollista väistää hyökkääjän kaikki iskut ja selvitä eristä voittajana lyömättä toista kertaakaan.

Erityisen paljon isäni fanitti Sugar Ray Robinsonia. Robinsonin nyrkkeilytyylissä oli filosofiaa, joka erottuu kehässä tänäkin päivänä. Ne, jotka ovat hänen matsejaan katsoneet, ovat varmasti samaa mieltä: se ei ollut pelkkää taistelua, se oli taidetta.  Kenties urheilijana hän saattoi tajuta jotain samalaista kuin isäni tajusi kehässä ollessaan. 

Voi jeesus näitä marafanien selityksiä :D

Vierailija kirjoitti:

Onko M ajatellut mitä nuo tyrmäykset ja aivotärähdykset tekee pääkopalle? Hän on jo muutenkin holtiton luonteeltaan, menee tilanne vain huonommaksi.

1800-luvun puolivälissä Yhdysvaltain suurten rannikkokaupunkien, kuten New Yorkin, poliittinen johto ei määräytynyt vaaliväittelyiden vaan puhtaan nyrkkivallan perusteella. Aikaa leimasivat hallitsematon siirtolaisuus, poliittinen korruptio ja olemattomasti valvotut äänestykset. Tässä ympäristössä pormestareiden ja puoluepomojen valta oli täysin riippuvainen heidän kyvystään hallita katuja  ja se vaati nyrkkeilytaitoa [Tammany Hall].

Puolueet palkkasivat avoimesti salibandy-jengejä ja ammattilaisnyrkkeilijöitä, joita kutsuttiin nimellä ”shoulder-hitters” (olkapääiskijät). Heidän tehtävänsä oli yksinkertainen: seistä vaalipäivänä äänestyspaikoilla ja hakata vastustajan äänestäjät sairaalaan ennen kuin nämä ehtivät uurnille. Pormestariksi haluavalla poliitikolla oli oltava takanaan kaupungin kovimmat nyrkit, jotta omien kannattajien äänestysrauha (ja vaaliuurnien täyttäminen väärennetyillä lipuilla) voitiin taata.

Puhtain esimerkki tästä nyrkkivallan noususta kabinetteihin oli John Morrissey. Hän oli irlantilaissyntyinen paljaskäsinyrkkeilijä ja virallinen Amerikan raskassarjan mestari vuonna 1853. Perustettuaan oman iskujenginsä Morrissey osoitti olevansa niin tehokas vaalitulosten organisoija, että poliittinen koneisto Tammany Hall nosti hänet suoraan poliittiseksi päättäjäksi. Nyrkkiensä ja katumaineensa avulla Morrissey nousi lopulta aina Yhdysvaltain kongressiin asti (1867–1871). Hän oli mies, joka pitkälti saneli, kenestä New Yorkissa leivottiin pormestari, koska hän hallitsi niitä miehiä, jotka hallitsivat vaalipaikkoja.

1800-luvun amerikkalaisessa politiikassa valta ja väkivalta olivat saman kolikon kaksi puolta. Jos pormestari tai puoluepomo menetti otteensa kaupungin nyrkkeilyklubeista ja katujengeistä, vastustajat ottivat uurnat haltuunsa, ja poliittinen ura päättyi kanveesiin seuraavissa vaaleissa.

Nyrkkeilyllä ja politiikalla on Yhdysvalloissa ollut pitkä historia. Eikä nämä päättäjät tuntuisi olevan edelleenkään mitään järjenjättiläisiä, vaikka eivät enää osaa nyrkkeillä tai näyttää todellista johtajuutta tositilanteessa kunnantalon pihassa mies miestä vastaan. 

Miks pitää puhua itsestään kolmannessa persoonassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän halusi satuttaa. Mutta kävikin niin että häntä satutettiin.

Millainen ihminen haluaa satuttaa ystäväänsä?

Ehkä hän tajusi vasta kehässä, ettei voi satuttaa rakkaimpiaan ja siksi hän hävisi.

Muistan, kuinka isäni kertoi sota-ajoistaan. Nuorena miehenä hän oli innokas sotaan lähtijä ja harrasti paljon nyrkkeilyä, joka oli jo siihen aikaan muuttunut enemmän pisteotteluksi. Sodassa hän kuitenkin tähtäsi aina tahallaan ohi, koska ei halunnut surmata ketään. Tämän hän sanoi minulle kerran ohimennen saunassa, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hän halusi kertoa minulle, ettei ollut tehnyt syntiä ja että hän kunnioitti kaikkea elämää. Nyrkkeilijänä hän oli loppuun asti pasifisti. Hän näki lajin aivan toisin silmin kuin maallikot.

Hänelle nyrkkeily oli rauhan tanssia. Hän totesi kerran, että teoreettisesti on mahdollista väistää hyökkääjän kaikki iskut ja selvitä eristä voittajana lyömättä toista kertaakaan.

Erityisen paljon isäni fanitti Sugar Ray Robinsonia. Robinsonin nyrkkeilytyylissä oli filosofiaa, joka erottuu kehässä tänäkin päivänä. Ne, jotka ovat hänen matsejaan katsoneet, ovat varmasti samaa mieltä: se ei ollut pelkkää taistelua, se oli taidetta.  Kenties urheilijana hän saattoi tajuta jotain samalaista kuin isäni tajusi kehässä ollessaan. 

Voi jeesus näitä marafanien selityksiä :D

Jokainen taistelussa ollut tietää sen hetken kun vastustajan liikkeet näkyy hidastettuna ja voit tehdä ihan mitä tahansa, mutta joku sun sisällä sanoo että ei nyt. Saatat hävitä ottelun sen takia että päätit jättää toisen eloon. Ne on hienoja hetkiä elämässä, kun tiedät kuka on oikea voittaja. Ehkä Martinan kohdalla kävi näin. Tunnetuin tositarina, jota moni nuori tai vanhakaan ei muuten ole kuullut on itse Sugar Raylle käynyt enneuni, josta kerron nyt 

Vain ottelijat tietää näitä juttuja. Mm Sugar Ray itse oli nähnyt unen jossa tappaa vastustajansa ja kieltäyty ottelemasta tätä vastaan. Ottelua edeltävänä yönä Sugar Ray Robinson heräsi hotellihuoneessaan kylmään hikeen huutaen unissaan: "Nouse ylös, Jimmy! Nouse ylös!" Robinson oli nähnyt poikkeuksellisen elävän painajaisen. Unessa hän otteli kehässä Jimmy Doylea vastaan, iski tätä muutamalla painavalla lyönnillä, jolloin Doyle kaatui selälleen kanveesiin. Unessa Doyle makasi täysin liikkumattomana tyhjät silmät kattoon tuijottaen, kun taas tuomari laski kymmeneen. Pian yleisö alkoi huutaa kuorossa: "Hän on kuollut! Hän on kuollut!" Aamulla Robinson oli unesta niin järkyttynyt ja varma sen enteellisyydestä, että hän ilmoitti managerilleen ja ottelun promoottoreille peruvansa MM-puolustusottelun. Hän sanoi suoraan, ettei pysty astumaan kehään, koska pelkää tappavansa Doylesta. 

Koska kyseessä oli suuri mestaruusottelu, promoottorit pelkäsivät jättimäisiä taloudellisia tappioita. He toivat paikalle katolisen papin ja ministerin puhumaan Robinsonille järkeä. Pappi rauhoitteli shokissa ollutta Robinsonia sanoen, että kyseessä oli vain pelkkä paha uni, eikä nyrkkeilijä saanut antaa sille valtaa. Lopulta kirkonmiesten vakuuttelut saivat Robinsonin pyörtämään päätöksensä, ja hän suostui nousemaan kehään. 

Tragedia kehässä

Ottelu käytiin Clevelandissa 25. kesäkuuta 1947. Robinson hallitsi ottelua, mutta tragedia huipentui 8. erässä.

Robinson iski oppikirjamaisen, äärimmäisen painavan vasemman koukun suoraan Doylen leukaan. Isku oli niin kova, että Doyle kaatui suorilta jaloiltaan selälleen ja löi takaraivonsa rajusti kehän lattiaan. Tilanne oli täydellinen toisinto Robinsonin painajaisesta: Doyle makasi tajuttomana, silmät tyhjyyteen tuijottaen, eikä liikauttanut lihastakaan tuomarin laskiessa tyrmäystä. 

Doyle kuljetettiin suoraan kehästä sairaalaan. Hän ei koskaan enää palannut tajuihinsa, vaan menehtyi sairaalassa 17 tuntia myöhemmin vakavaan aivovammaan (aivoverenvuotoon). Hän oli kuollessaan vain 22-vuotias.

Syyllisyyden riivaama Sugar Ray Robinson teki tällöin poikkeuksellisen jalouden eleen:

Hän otti Doylen äidin suojatikseen.

Hän lahjoitti seuraavan neljän ottelunsa kaikki palkkiot suoraan Doylen äidille, jotta tämä sai ostettua juuri sen talon, jonka hänen poikansa oli tälle luvannut.

Tämän lisäksi Robinson maksoi Doylen äidille kuukausittaista elatusapua kymmenen vuoden ajan.

Mestari kantoi tätä henkistä taakkaa ja ennusunen toteutumista mukanaan koko loppuelämänsä. Myöhemmissä haastatteluissaan hän puhui usein nyrkkeilyn raadollisuudesta ja myönsi, että hänellä oli pitkään vaikeuksia lyödä vastustajiaan kehässä täydellä voimalla, koska hän pelkäsi unensa toistuvan.

Todellisen mestarin ei tarvitse tyrmätä ketään. Näissä tarinoissa on voimakas todistus Jumalan läsnäolosta. Sitä ei voi kiistää mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän halusi satuttaa. Mutta kävikin niin että häntä satutettiin.

Millainen ihminen haluaa satuttaa ystäväänsä?

Ehkä hän tajusi vasta kehässä, ettei voi satuttaa rakkaimpiaan ja siksi hän hävisi.

Muistan, kuinka isäni kertoi sota-ajoistaan. Nuorena miehenä hän oli innokas sotaan lähtijä ja harrasti paljon nyrkkeilyä, joka oli jo siihen aikaan muuttunut enemmän pisteotteluksi. Sodassa hän kuitenkin tähtäsi aina tahallaan ohi, koska ei halunnut surmata ketään. Tämän hän sanoi minulle kerran ohimennen saunassa, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hän halusi kertoa minulle, ettei ollut tehnyt syntiä ja että hän kunnioitti kaikkea elämää. Nyrkkeilijänä hän oli loppuun asti pasifisti. Hän näki lajin aivan toisin silmin kuin maallikot.

Hänelle nyrkkeily oli rauhan tanssia. Hän totesi kerran, että teoreettisesti on mahdollista väistää hyökkääjän kaikki iskut ja selvitä eristä voittajana lyömättä toista kertaakaan.

Erityisen paljon isäni fanitti Sugar Ray Robinsonia. Robinsonin nyrkkeilytyylissä oli filosofiaa, joka erottuu kehässä tänäkin päivänä. Ne, jotka ovat hänen matsejaan katsoneet, ovat varmasti samaa mieltä: se ei ollut pelkkää taistelua, se oli taidetta.  Kenties urheilijana hän saattoi tajuta jotain samalaista kuin isäni tajusi kehässä ollessaan. 

Voi jeesus näitä marafanien selityksiä :D

Jokainen taistelussa ollut tietää sen hetken kun vastustajan liikkeet näkyy hidastettuna ja voit tehdä ihan mitä tahansa, mutta joku sun sisällä sanoo että ei nyt. Saatat hävitä ottelun sen takia että päätit jättää toisen eloon. Ne on hienoja hetkiä elämässä, kun tiedät kuka on oikea voittaja. Ehkä Martinan kohdalla kävi näin. Tunnetuin tositarina, jota moni nuori tai vanhakaan ei muuten ole kuullut on itse Sugar Raylle käynyt enneuni, josta kerron nyt 

 

Vain ottelijat tietää näitä juttuja. Mm Sugar Ray itse oli nähnyt unen jossa tappaa vastustajansa ja kieltäyty ottelemasta tätä vastaan. Ottelua edeltävänä yönä Sugar Ray Robinson heräsi hotellihuoneessaan kylmään hikeen huutaen unissaan: "Nouse ylös, Jimmy! Nouse ylös!" Robinson oli nähnyt poikkeuksellisen elävän painajaisen. Unessa hän otteli kehässä Jimmy Doylea vastaan, iski tätä muutamalla painavalla lyönnillä, jolloin Doyle kaatui selälleen kanveesiin. Unessa Doyle makasi täysin liikkumattomana tyhjät silmät kattoon tuijottaen, kun taas tuomari laski kymmeneen. Pian yleisö alkoi huutaa kuorossa: "Hän on kuollut! Hän on kuollut!" Aamulla Robinson oli unesta niin järkyttynyt ja varma sen enteellisyydestä, että hän ilmoitti managerilleen ja ottelun promoottoreille peruvansa MM-puolustusottelun. Hän sanoi suoraan, ettei pysty astumaan kehään, koska pelkää tappavansa Doylesta. 

Koska kyseessä oli suuri mestaruusottelu, promoottorit pelkäsivät jättimäisiä taloudellisia tappioita. He toivat paikalle katolisen papin ja ministerin puhumaan Robinsonille järkeä. Pappi rauhoitteli shokissa ollutta Robinsonia sanoen, että kyseessä oli vain pelkkä paha uni, eikä nyrkkeilijä saanut antaa sille valtaa. Lopulta kirkonmiesten vakuuttelut saivat Robinsonin pyörtämään päätöksensä, ja hän suostui nousemaan kehään. 

Tragedia kehässä

Ottelu käytiin Clevelandissa 25. kesäkuuta 1947. Robinson hallitsi ottelua, mutta tragedia huipentui 8. erässä.

Robinson iski oppikirjamaisen, äärimmäisen painavan vasemman koukun suoraan Doylen leukaan. Isku oli niin kova, että Doyle kaatui suorilta jaloiltaan selälleen ja löi takaraivonsa rajusti kehän lattiaan. Tilanne oli täydellinen toisinto Robinsonin painajaisesta: Doyle makasi tajuttomana, silmät tyhjyyteen tuijottaen, eikä liikauttanut lihastakaan tuomarin laskiessa tyrmäystä. 

Doyle kuljetettiin suoraan kehästä sairaalaan. Hän ei koskaan enää palannut tajuihinsa, vaan menehtyi sairaalassa 17 tuntia myöhemmin vakavaan aivovammaan (aivoverenvuotoon). Hän oli kuollessaan vain 22-vuotias.

 

Syyllisyyden riivaama Sugar Ray Robinson teki tällöin poikkeuksellisen jalouden eleen:

Hän otti Doylen äidin suojatikseen.

Hän lahjoitti seuraavan neljän ottelunsa kaikki palkkiot suoraan Doylen äidille, jotta tämä sai ostettua juuri sen talon, jonka hänen poikansa oli tälle luvannut.

Tämän lisäksi Robinson maksoi Doylen äidille kuukausittaista elatusapua kymmenen vuoden ajan.

Mestari kantoi tätä henkistä taakkaa ja ennusunen toteutumista mukanaan koko loppuelämänsä. Myöhemmissä haastatteluissaan hän puhui usein nyrkkeilyn raadollisuudesta ja myönsi, että hänellä oli pitkään vaikeuksia lyödä vastustajiaan kehässä täydellä voimalla, koska hän pelkäsi unensa toistuvan.

 

Todellisen mestarin ei tarvitse tyrmätä ketään. Näissä tarinoissa on voimakas todistus Jumalan läsnäolosta. Sitä ei voi kiistää mitenkään.

Ja mitä tekemistä tällä on paskaa länkyttäneen maran kanssa joka otti pataansa koko matsin ajan kykenemättä lyömään kunnolla kertaakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän halusi satuttaa. Mutta kävikin niin että häntä satutettiin.

Millainen ihminen haluaa satuttaa ystäväänsä?

Ehkä hän tajusi vasta kehässä, ettei voi satuttaa rakkaimpiaan ja siksi hän hävisi.

Muistan, kuinka isäni kertoi sota-ajoistaan. Nuorena miehenä hän oli innokas sotaan lähtijä ja harrasti paljon nyrkkeilyä, joka oli jo siihen aikaan muuttunut enemmän pisteotteluksi. Sodassa hän kuitenkin tähtäsi aina tahallaan ohi, koska ei halunnut surmata ketään. Tämän hän sanoi minulle kerran ohimennen saunassa, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hän halusi kertoa minulle, ettei ollut tehnyt syntiä ja että hän kunnioitti kaikkea elämää. Nyrkkeilijänä hän oli loppuun asti pasifisti. Hän näki lajin aivan toisin silmin kuin maallikot.

Hänelle nyrkkeily oli rauhan tanssia. Hän totesi kerran, että teoreettisesti on mahdollista väistää hyökkääjän kaikki iskut ja selvitä eristä voittajana lyömättä toista kertaakaan.

Erityisen paljon isäni fanitti Sugar Ray Robinsonia. Robinsonin nyrkkeilytyylissä oli filosofiaa, joka erottuu kehässä tänäkin päivänä. Ne, jotka ovat hänen matsejaan katsoneet, ovat varmasti samaa mieltä: se ei ollut pelkkää taistelua, se oli taidetta.  Kenties urheilijana hän saattoi tajuta jotain samalaista kuin isäni tajusi kehässä ollessaan. 

Voi jeesus näitä marafanien selityksiä :D

Jokainen taistelussa ollut tietää sen hetken kun vastustajan liikkeet näkyy hidastettuna ja voit tehdä ihan mitä tahansa, mutta joku sun sisällä sanoo että ei nyt. Saatat hävitä ottelun sen takia että päätit jättää toisen eloon. Ne on hienoja hetkiä elämässä, kun tiedät kuka on oikea voittaja. Ehkä Martinan kohdalla kävi näin. Tunnetuin tositarina, jota moni nuori tai vanhakaan ei muuten ole kuullut on itse Sugar Raylle käynyt enneuni, josta kerron nyt 

 

Vain ottelijat tietää näitä juttuja. Mm Sugar Ray itse oli nähnyt unen jossa tappaa vastustajansa ja kieltäyty ottelemasta tätä vastaan. Ottelua edeltävänä yönä Sugar Ray Robinson heräsi hotellihuoneessaan kylmään hikeen huutaen unissaan: "Nouse ylös, Jimmy! Nouse ylös!" Robinson oli nähnyt poikkeuksellisen elävän painajaisen. Unessa hän otteli kehässä Jimmy Doylea vastaan, iski tätä muutamalla painavalla lyönnillä, jolloin Doyle kaatui selälleen kanveesiin. Unessa Doyle makasi täysin liikkumattomana tyhjät silmät kattoon tuijottaen, kun taas tuomari laski kymmeneen. Pian yleisö alkoi huutaa kuorossa: "Hän on kuollut! Hän on kuollut!" Aamulla Robinson oli unesta niin järkyttynyt ja varma sen enteellisyydestä, että hän ilmoitti managerilleen ja ottelun promoottoreille peruvansa MM-puolustusottelun. Hän sanoi suoraan, ettei pysty astumaan kehään, koska pelkää tappavansa Doylesta. 

Koska kyseessä oli suuri mestaruusottelu, promoottorit pelkäsivät jättimäisiä taloudellisia tappioita. He toivat paikalle katolisen papin ja ministerin puhumaan Robinsonille järkeä. Pappi rauhoitteli shokissa ollutta Robinsonia sanoen, että kyseessä oli vain pelkkä paha uni, eikä nyrkkeilijä saanut antaa sille valtaa. Lopulta kirkonmiesten vakuuttelut saivat Robinsonin pyörtämään päätöksensä, ja hän suostui nousemaan kehään. 

Tragedia kehässä

Ottelu käytiin Clevelandissa 25. kesäkuuta 1947. Robinson hallitsi ottelua, mutta tragedia huipentui 8. erässä.

Robinson iski oppikirjamaisen, äärimmäisen painavan vasemman koukun suoraan Doylen leukaan. Isku oli niin kova, että Doyle kaatui suorilta jaloiltaan selälleen ja löi takaraivonsa rajusti kehän lattiaan. Tilanne oli täydellinen toisinto Robinsonin painajaisesta: Doyle makasi tajuttomana, silmät tyhjyyteen tuijottaen, eikä liikauttanut lihastakaan tuomarin laskiessa tyrmäystä. 

Doyle kuljetettiin suoraan kehästä sairaalaan. Hän ei koskaan enää palannut tajuihinsa, vaan menehtyi sairaalassa 17 tuntia myöhemmin vakavaan aivovammaan (aivoverenvuotoon). Hän oli kuollessaan vain 22-vuotias.

 

Syyllisyyden riivaama Sugar Ray Robinson teki tällöin poikkeuksellisen jalouden eleen:

Hän otti Doylen äidin suojatikseen.

Hän lahjoitti seuraavan neljän ottelunsa kaikki palkkiot suoraan Doylen äidille, jotta tämä sai ostettua juuri sen talon, jonka hänen poikansa oli tälle luvannut.

Tämän lisäksi Robinson maksoi Doylen äidille kuukausittaista elatusapua kymmenen vuoden ajan.

Mestari kantoi tätä henkistä taakkaa ja ennusunen toteutumista mukanaan koko loppuelämänsä. Myöhemmissä haastatteluissaan hän puhui usein nyrkkeilyn raadollisuudesta ja myönsi, että hänellä oli pitkään vaikeuksia lyödä vastustajiaan kehässä täydellä voimalla, koska hän pelkäsi unensa toistuvan.

 

Todellisen mestarin ei tarvitse tyrmätä ketään. Näissä tarinoissa on voimakas todistus Jumalan läsnäolosta. Sitä ei voi kiistää mitenkään.

Ja mitä tekemistä tällä on paskaa länkyttäneen maran kanssa joka otti pataansa koko matsin ajan kykenemättä lyömään kunnolla kertaakaan?

Mistä me tiedetään mitä Martina koki yhden persoonan näkökentässään, jos ottelu oli hidastettu ja paikkoja oli vaikka kuinka. Hän olisi voinut tällaisessa skenaariossa käytännössä hypätä takapernvoltin ja tömäyttään sen voiman koukulla Nannaa peruuttamattomasti leukaan. 

Se on se, että ei me ulkopuoliset nähdä mitä todellisuudessa tapahtui ottelussa. Ehkä hän koki valaistuksen ja päätti että nyt ei kannata vedellä täysiiä, koska voi käydä huonosti. Tämän takia moni oikea mestari on hävinyt otteluitaan. Koska he huomasivat että tärkeämpää on hävitä ja antaa toisen elää ja tulla itse tyrmätyksi. 

ME ei voida tietää mitä ottelussa "todella" tapahtui.