Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin jättää mieheni - hänellä alkava muistisairaus
12.09.2026 |
Äitini on hoitanut dementoitunutta isääni yli 10v. Isälle on etsitty paikkaa hoitokodista, mutta on kuulemma liian hyväkuntoinen. Isää ei kuitenkaan voi jättää yksin ollenkaan, äiti on isän vartija ja koti on äidille vankila. Äidillä ei ole ollut omaa elämää koko sinä aikana, kun isä on sairastanut. Asun 450 km päässä, enkä pysty auttamaan.
Nyt huomaan 58v miehelläni samoja oireita, kuin isälläni oli, kun hän sairastui dementiaan.
En kestä ajatusta, että joutuisin itse samaan tilanteeseen kuin missä äitini elää.
En kestä.
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on varmaankin vielä töissä kun noinkin nuori? Eikö töissä ole huomattu mitään jos muistisairaus?
Oli töissä. Yt vei työpaikan viime talvena.
Syyksi laitettiin "tuotannollistaloudelliset", mutta miehellä oli suuria vaikeuksia oppia uusien ohjelmien ja järjestelmien käyttöä. Nuoremmat olivat dissaneet "paapaksi" jo pitkään. Minäkin näin kasvoista ja silmistä, miten miestä joskus suorastaan pelotti mennä töihin. Töissä oli liikaa hallitsemattomia tilanteita.
Itse teen etätöitä kotona. Mikä on tavallaan ollut hyväkin. Työrauhaa en aina saa, kun miehellä on sitä sun tätä asiaa, ja työflow katkeaa.
Mies on pitkästynyt, etsii töitä, mutta en usko, että enää löytää.
Muistisairauden myöntäminen ei tule kysymykseen. Olen kehottanut ja anonut menemään lääkäriin, koska varhaisessa vaiheessa lääkkeet voivat auttaa. Mies poistuu huoneesta, ei reagoi mitenkään pyyntöihini.
Ap.
Kun hänellä töissä ollessaan meni jo huonosti ja sit vielä tuli irtisanomisia , niin se syö naista/miestä paljon. Tod näk hän on myös hyvin masentunut ja siksi myös äärimmäisen hankala. Ehei, ei hän sitä mitenkään myönnä, on vain v,,,mäinen kaiken aikaa. Tuskin on mikään helppo ollut koskaan.
Nyt olet ap vaan todella kovana. Nosta kissa pöydälle ja sano ihan järeästi,että tietysti se v’’ tuttaa, kun ei työt luistanu ja joutu poi jne jne. Mutta sinä et sitä enää katsele, jos ei suostu lääkäriin . Sinne on mentävä yhdessä ,jotta sinä kerrot koko stoorin. Ei mies siihen itse pysty ,koska on nyt niin heikoilla vaikka kovaa esittääkin kotona. Ei sen tarvi olla muistitesti. Menette jollekin yksityiselle kokeneelle sisätautilääkärille. ( varaa kaksoisaika, että ehditte puida asiaa).Se on nyt sen väärtti.
Jos ei lähde lääkäriin ,eikä halua apua, niin sano että eroatte. Ja sen myös teet ap. Muutatte aluksi ainakin erilleen.
Jotain kantsii tehdä ja HETI.
Sinä olet ap nyt se vahvempi ja otat ohjat käsiin. Näin tekisin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toivottavasti sulla itselläsi on sitten tulevaisuudessa joku tuttu, joka heittää sut johonkin laitokseen, jos sun muistisi alkaa pätkiä.
Itse toivon että ennen mun aikaa, tulis eutanasia lailliseksi ja saisin sen kirjattua hoitotahtoon. Mielellään jättäisin väliin sen hoitokodissa virumisen peloissaan ja muistamatta koko elämästäni mitään.
Niinpä. Makaat hoitokodissa, et tunne ketään, et tee mitään muuta kuin syöt ja makaat sängyssä. Ja tätä vuosikausia. Kipuja joita et pysty sanoittamaan, makuuhaavoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voitaisiin jo eutanasia laittaa siinä vaiheessa kun yläpää alkaa lahoamaan. Ja kyllä, tekisin tämän itsellenikin koska eihän se ole enää mitää elämää kun unohtaa kaiken ja saa jatkuvasti olla stressistä uusista asioista.
Oikeasti toivon että tämä on joskus mahdollista. Pelkään millaista on sairastua itse vanhana kun minulla ei ole edes läheisiä huolehtimassa.
Mäkin toivon että eutanasia tulee minun aikanani. Mutta arvaa miksi olen jättämässä mieheni? Ei tosin olla naimisissa mutta yhteinen talo ja elämä jo vaikka kuinka kauan. Koska kävin läpi syöpäpelon, joka onneksi ei ollutkaan mutta minulle selvisi ettei hän olisi tukenani jos sairastuisin vakavasti. Enkä kestä ajatusta että siinä vaiheessa läheinen dumppaa, aion dumpata hänet ensin. Muutoin se olisi tuplakriisi elämässä, kun joku sairaus todennäköisesti tulee jossain vaiheessa. Tiedän monta kenet on sairauden takia dumpattu, jännä homma että en missään vaiheessa ajatellut että mun mies olisi yksi niistä. Eli älä huoli, parempi pysyä ihan vaan yksin ja laittaa omat asiat niin kuntoon kuin mahdollista tulevaisuutta varten. Ystävistäkään ei aina ole siihen. Tiedän sellaisenkin tarinan että ystävä sanoi "parempi ettei enää tavata" kun kaverini kertoi hänelle sairastuneensa. Ihmiset on hirveitä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti suurin osa tähän ketjuun kirjoittavista ihmisistä on iki-sinkkuja. Liki jokainen jättäisi ja laittaisi puolisonsa hoitokotiin tämän sairastuessa muistisairauteen. Tuskin sitten kestäisitte esimerkiksi huonoennusteiseen syöpäänkään sairastunutta puolisoa. Syöpäkin kun on hoitoineen, hyvine ja huonoine hetkineen varsin raskas sairaus niin sairastuneelle kuin läheisillekin. Mikä se sellainen liitto on, jossa kestetään vain hyviä hetkiä ja hädän tullen jätetään? En voi käsittää. Niin ja kyllä, tiedän kyllä, millainen muistisairaus voi olla ja syöpään sairastumisetkin ovat tuttuja.
Nykyinen yksinäinen somesukupolvi ei pysty käsittämään mitä on oikea rakkaus, jos sitä ei ole kohdalle sattunut.
Kommentit sen mukaisia; minä, minä, minä, minä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttarilla luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä ja kuolema sitten vasta erottaa!
Mitä valehtelua!
Tämä menee vielä englanniksi ”in sickness and in health” eli ”terveydessä ja sairaudessa”.
Toivon että te marttyyriluontoiset saatte tulevaisuudessa mahdollisuuden todistaa että seuraatte tota sanontaa. Tarkottaa myös että sitä dementikkoa ei anneta hoivakotiin vaan saa elää kotonaan loppuun asti. Vaikka ihan sen 15 vuotta, rakkaan vaimonsa/miehensä hoitamana.
Vielä parempi ihminen ja kirkkaampi kruunu jos hoitaa täysin ilman yhteiskunnan apuja.
Tuntuu vain oudolta sitten mennä lupaamaan mitään tuollaista ”Jumalan edessä” vai mitenkäs se siellä kirkossa sanotaan, jos kerran ei ole mitään tarkoitusta noudattaa lupauksiaan.
Sinun uskontosi mukaan Jumala on se joka tuomitsee, se ei ole sinun tehtäväsi. Jos sinusta tuntuu oudolta mennä lupaamaan ilman tarkoitusta noudattaa, niin huolehdi itse että noudatat. Muut ihmiset sitten tekee omat ratkaisunsa, eikä sinun tarvi niihin puuttua.
Suomi on täynnä tapakristittyjä, jotka eivät oikeasti edes usko, ovat niin tottuneet niihin kirkkorituaaleihin, että haluavat käydä ne läpi erinäisissä merkittävissä elämänkohdissa, vaikka eivät edes usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti suurin osa tähän ketjuun kirjoittavista ihmisistä on iki-sinkkuja. Liki jokainen jättäisi ja laittaisi puolisonsa hoitokotiin tämän sairastuessa muistisairauteen. Tuskin sitten kestäisitte esimerkiksi huonoennusteiseen syöpäänkään sairastunutta puolisoa. Syöpäkin kun on hoitoineen, hyvine ja huonoine hetkineen varsin raskas sairaus niin sairastuneelle kuin läheisillekin. Mikä se sellainen liitto on, jossa kestetään vain hyviä hetkiä ja hädän tullen jätetään? En voi käsittää. Niin ja kyllä, tiedän kyllä, millainen muistisairaus voi olla ja syöpään sairastumisetkin ovat tuttuja.
Syöpä on äärimmäisen raskas sairaus mutta se on myös todella erilainen tilanne. Syöpään sairastunut pysyy samana ihmisenä ja 15 vuotta syöpää on tosi erilainen tilanne kuin 15 vuotta dementiaa. 15 vuodessa syöpää on vuosien remissiot.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti suurin osa tähän ketjuun kirjoittavista ihmisistä on iki-sinkkuja. Liki jokainen jättäisi ja laittaisi puolisonsa hoitokotiin tämän sairastuessa muistisairauteen. Tuskin sitten kestäisitte esimerkiksi huonoennusteiseen syöpäänkään sairastunutta puolisoa. Syöpäkin kun on hoitoineen, hyvine ja huonoine hetkineen varsin raskas sairaus niin sairastuneelle kuin läheisillekin. Mikä se sellainen liitto on, jossa kestetään vain hyviä hetkiä ja hädän tullen jätetään? En voi käsittää. Niin ja kyllä, tiedän kyllä, millainen muistisairaus voi olla ja syöpään sairastumisetkin ovat tuttuja.
Ei ole syöpä verrattavissa dementiaan, ei lähellekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttarilla luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä ja kuolema sitten vasta erottaa!
Mitä valehtelua!
Tämä menee vielä englanniksi ”in sickness and in health” eli ”terveydessä ja sairaudessa”.
Toivon että te marttyyriluontoiset saatte tulevaisuudessa mahdollisuuden todistaa että seuraatte tota sanontaa. Tarkottaa myös että sitä dementikkoa ei anneta hoivakotiin vaan saa elää kotonaan loppuun asti. Vaikka ihan sen 15 vuotta, rakkaan vaimonsa/miehensä hoitamana.
Vielä parempi ihminen ja kirkkaampi kruunu jos hoitaa täysin ilman yhteiskunnan apuja.
Tuntuu vain oudolta sitten mennä lupaamaan mitään tuollaista ”Jumalan edessä” vai mitenkäs se siellä kirkossa sanotaan, jos kerran ei ole mitään tarkoitusta noudattaa lupauksiaan.
Sinun uskontosi mukaan Jumala on se joka tuomitsee, se ei ole sinun tehtäväsi. Jos sinusta tuntuu oudolta mennä lupaamaan ilman tarkoitusta noudattaa, niin huolehdi itse että noudatat. Muut ihmiset sitten tekee omat ratkaisunsa, eikä sinun tarvi niihin puuttua.
Suomi on täynnä tapakristittyjä, jotka eivät oikeasti edes usko, ovat niin tottuneet niihin kirkkorituaaleihin, että haluavat käydä ne läpi erinäisissä merkittävissä elämänkohdissa, vaikka eivät edes usko.
Missä tuossa on mitään tuomiota? Totesin vain faktan, että ilmeisesti se kirkossa luvattu ei merkitse suurimmalle osalle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Äiti teki juuri näin. Ja siitä on nyt yli 10v. Mieheni ei suostu testeihin, kun minä vaan kuvittelen eikä hänen muistissa ole mitään vikaa.
Silti kadottaa joka päivä kännykän, avaimet, lompakon... Joka päivä. Ei muista, mistä aamulla puhuttiin, ei muista minne laittoi puhtaan paitansa...
Ap.
Jos hän ei suostu testeihin ja hoitoihin, niin on parempi, että eroat hänestä. Yhteiskunta käyttää mielellään ilmaista naistyövoimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ihanan naiivi luulo. Hoitokotiin pääsee vasta kun ei osaa laittaa lusikkaa suuhun tai nousta tuolilta itse.
Nyt kun hyvinvointivaltiota romutetaan todennäköisesti ei tulevaisuudessa silloinkaan.
No ei kyllä tarvitse olla tuossa kunnossa. Ihan käveleviä ihmisiä jotka syö itse ne jotka meillekin tulleet ihan lähiaikoina.
Helsingissä on tietääkseni vanhuksia kotihoidossa, kunnes 4-5vrk kotihoidin käynnit eivät enää riitä. Osa täysin vuodepotilaita.
Ed. on totta. Olen ollut Helsingin kotihoidossa töissä. Vaikeasti muistisairaita asuu yksin, ilman kotiavaimia, ovi takalukossa, lieden sulakkeet ym. poistettu "turvallisuussyistä".
Onko se enää ihmisarvoista elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voitaisiin jo eutanasia laittaa siinä vaiheessa kun yläpää alkaa lahoamaan. Ja kyllä, tekisin tämän itsellenikin koska eihän se ole enää mitää elämää kun unohtaa kaiken ja saa jatkuvasti olla stressistä uusista asioista.
Oikeasti toivon että tämä on joskus mahdollista. Pelkään millaista on sairastua itse vanhana kun minulla ei ole edes läheisiä huolehtimassa.
Mäkin toivon että eutanasia tulee minun aikanani. Mutta arvaa miksi olen jättämässä mieheni? Ei tosin olla naimisissa mutta yhteinen talo ja elämä jo vaikka kuinka kauan. Koska kävin läpi syöpäpelon, joka onneksi ei ollutkaan mutta minulle selvisi ettei hän olisi tukenani jos sairastuisin vakavasti. Enkä kestä ajatusta että siinä vaiheessa läheinen dumppaa, aion dumpata hänet ensin. Muutoin se olisi tuplakriisi elämässä, kun joku sairaus todennäköisesti tulee jossain vaiheessa. Tiedän monta kenet on sairauden takia dumpattu, jännä homma että en missään vaiheessa ajatellut että mun mies olisi yksi niistä. Eli älä huoli, parempi pysyä ihan vaan yksin ja laittaa omat asiat niin kuntoon kuin mahdollista tulevaisuutta varten. Ystävistäkään ei aina ole siihen. Tiedän sellaisenkin tarinan että ystävä sanoi "parempi ettei enää tavata" kun kaverini kertoi hänelle sairastuneensa. Ihmiset on hirveitä.
Joillakin ihmisillä voi jo lähtökohtaisesti olla tosi vähän voimavaroja. Vakavasti sairastavan kaverin tukena oleminen vie niitä voimavaroja ihan hirveästi. Toki tuo riippuu siitä kaveristakin, että mitä se sairaus hänelle tekee esim. onko hänen kanssaan oleminen jatkuvasti siitä sairaudesta puhumista ja onko se kaveri hyvin masentunut tilanteesta muutenkin.
Itse en lähtisi niitä kavereitakaan syyllistämään, vaikka no toki aika suorasukaisesti on sanonut jos tosiaan on noin tokaissu. Toki tuollainen "sattui kaverin kaverille"-juttu on monesti aika paljon jo muuttunut matkan varrella, että onkohan ihan noin välttämättä mennyt edes.
Mutta niin, en tiedä olisko mullakaan voimia hirveämmin tukea sairastavaa kaveria, kun hädintuskin jaksaa arjen läpi rämpiä. Mielestäni tämä ei ole edes julmaa, vaan joskus elämä vain menee näin. Eikä tämä tarkoita etteikö siitä kaverista välittäisi ja voi sitä kaveria voi silti jonkunverran nähdäkkin, että riippuu vähän siitäkin mitä sille "tukemisella" tarkotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että joku sairastuu syöpään, ei kahlitse kumppania kotinsa vangiksi 24/7/365.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ihanan naiivi luulo. Hoitokotiin pääsee vasta kun ei osaa laittaa lusikkaa suuhun tai nousta tuolilta itse.
Nyt kun hyvinvointivaltiota romutetaan todennäköisesti ei tulevaisuudessa silloinkaan.
Aamen tälle. Isälleni on etsitty ja pyydetty hoitokotipaikkaa yli 5v. Ei irtoa, kun on vielä liian hyväkuntoinen. Äitini kärsii ja itkee puhelimessa sitä, että hänen elämässään ei ole ollut iloa yli 10 vuoteen. Ei pääse matkalle, ei voi mennä museoon, elokuviin, teatteriin. Voi vain olla kotona vahtimassa isää.
Äitini on vanki.
En halua samaa itselleni.
Ap.
Voi kuulostaa julmalta, mutta äitisi pitäisi mennä omiin menoihinsa, eikä jäädä vahtimaan. Jos karkaa, niin ehkä pääsee sitten hoitokotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 30 vuotta. Yhdessä 34 vuotta. Olisi tylyä hylätä toinen hänen sairastuttuaan. Samoin, jos hän hylkäisi minut. Hän oli tukenani kun voimani katosivat 3 vuodeksi vaihdevuosissa.
Vaihdevuodet on ihan eri asia kuin olla pahimmassa tapauksessa 15 vuotta vankina omassa kodissaan. Ymmärrän täysin AP:tä. Kyse on siitä onko ap:n elämä loppu vai ei. Jos AP lähtee, mies saa myös ihan eri lailla apua.
Raadollisesti ajatellen miehen jättäminen voisi olla sille rakkauden teko. Koska se saisi paremmin palveluita kun ei ole vaimoa hoitamassa.
Tee siitä ap alkuun huoli-ilmoitus. Ja kerro miehelle näistä ajatuksistasi. Ehkä se suostuu tutkimuksiin kun uhkaat jättää.
Ihmiset jotka vonkuvat rakkauden kestämisestä eivät tiedä millaista muistisairauden kanssa voi olla ja kuinka kauan.
Mitä tämä huoli ilmoitus pitää sisällään? "Mieheni unohtaa avaimet ja lompakon."
Älä viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttarilla luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä ja kuolema sitten vasta erottaa!
Mitä valehtelua!
Tämä menee vielä englanniksi ”in sickness and in health” eli ”terveydessä ja sairaudessa”.
Toivon että te marttyyriluontoiset saatte tulevaisuudessa mahdollisuuden todistaa että seuraatte tota sanontaa. Tarkottaa myös että sitä dementikkoa ei anneta hoivakotiin vaan saa elää kotonaan loppuun asti. Vaikka ihan sen 15 vuotta, rakkaan vaimonsa/miehensä hoitamana.
Vielä parempi ihminen ja kirkkaampi kruunu jos hoitaa täysin ilman yhteiskunnan apuja.
Tuntuu vain oudolta sitten mennä lupaamaan mitään tuollaista ”Jumalan edessä” vai mitenkäs se siellä kirkossa sanotaan, jos kerran ei ole mitään tarkoitusta noudattaa lupauksiaan.
Sinun uskontosi mukaan Jumala on se joka tuomitsee, se ei ole sinun tehtäväsi. Jos sinusta tuntuu oudolta mennä lupaamaan ilman tarkoitusta noudattaa, niin huolehdi itse että noudatat. Muut ihmiset sitten tekee omat ratkaisunsa, eikä sinun tarvi niihin puuttua.
Suomi on täynnä tapakristittyjä, jotka eivät oikeasti edes usko, ovat niin tottuneet niihin kirkkorituaaleihin, että haluavat käydä ne läpi erinäisissä merkittävissä elämänkohdissa, vaikka eivät edes usko.Missä tuossa on mitään tuomiota? Totesin vain faktan, että ilmeisesti se kirkossa luvattu ei merkitse suurimmalle osalle mitään.
Minusta tuntuu oudolta, että ihmistä voi noin paljon häiritä muiden ihmisten ja jumalan väliset asiat. Vai mitenkäs kirkossa sanotaan, kun ei ole aikomusta tuomita toisia.
Ja tämäkin oli vain faktan toteamista, ei tuomitsemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ihanan naiivi luulo. Hoitokotiin pääsee vasta kun ei osaa laittaa lusikkaa suuhun tai nousta tuolilta itse.
Nyt kun hyvinvointivaltiota romutetaan todennäköisesti ei tulevaisuudessa silloinkaan.
Aamen tälle. Isälleni on etsitty ja pyydetty hoitokotipaikkaa yli 5v. Ei irtoa, kun on vielä liian hyväkuntoinen. Äitini kärsii ja itkee puhelimessa sitä, että hänen elämässään ei ole ollut iloa yli 10 vuoteen. Ei pääse matkalle, ei voi mennä museoon, elokuviin, teatteriin. Voi vain olla kotona vahtimassa isää.
Äitini on vanki.
En halua samaa itselleni.
Ap.
Voi kuulostaa julmalta, mutta äitisi pitäisi mennä omiin menoihinsa, eikä jäädä vahtimaan. Jos karkaa, niin ehkä pääsee sitten hoitokotiin.
Riippuu luonteesta pystyykö menoista nauttimaan kun pelottaa palata kotiin katsomaan mitä siellä on sillä aikaa tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ihanan naiivi luulo. Hoitokotiin pääsee vasta kun ei osaa laittaa lusikkaa suuhun tai nousta tuolilta itse.
Nyt kun hyvinvointivaltiota romutetaan todennäköisesti ei tulevaisuudessa silloinkaan.
No ei kyllä tarvitse olla tuossa kunnossa. Ihan käveleviä ihmisiä jotka syö itse ne jotka meillekin tulleet ihan lähiaikoina.
Helsingissä on tietääkseni vanhuksia kotihoidossa, kunnes 4-5vrk kotihoidin käynnit eivät enää riitä. Osa täysin vuodepotilaita.
Ed. on totta. Olen ollut Helsingin kotihoidossa töissä. Vaikeasti muistisairaita asuu yksin, ilman kotiavaimia, ovi takalukossa, lieden sulakkeet ym. poistettu "turvallisuussyistä".
Onko se enää ihmisarvoista elämää?
Oulussa aikanaan kotihoidossa ollessa, oli jo silloin tuollaista. Ruokottomassa kunnossa monen vanhuksen asunnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ihanan naiivi luulo. Hoitokotiin pääsee vasta kun ei osaa laittaa lusikkaa suuhun tai nousta tuolilta itse.
Nyt kun hyvinvointivaltiota romutetaan todennäköisesti ei tulevaisuudessa silloinkaan.
Aamen tälle. Isälleni on etsitty ja pyydetty hoitokotipaikkaa yli 5v. Ei irtoa, kun on vielä liian hyväkuntoinen. Äitini kärsii ja itkee puhelimessa sitä, että hänen elämässään ei ole ollut iloa yli 10 vuoteen. Ei pääse matkalle, ei voi mennä museoon, elokuviin, teatteriin. Voi vain olla kotona vahtimassa isää.
Äitini on vanki.
En halua samaa itselleni.
Ap.
Voi kuulostaa julmalta, mutta äitisi pitäisi mennä omiin menoihinsa, eikä jäädä vahtimaan. Jos karkaa, niin ehkä pääsee sitten hoitokotiin.
Tunnen omaishoitajia, jotka käyvät viikonloppulomilla esim kylpylässä. Puoliso on hoidossa sen aikaa. Yhteiskuntakin on tukenut niitä lomia. Toivottavasti tukee vieläkin. Mitään hoitotyötä ei tarvitse tehdä 10v putkeen. Pitää kysyä sosiaalityöstä tai diakonilta. He ohjaavat eteenpäin.
On päivänselvää, etteivät kaikki jaksa hoitaa muistisairasta puolisoaan, eikä siinä ole mitään pahaa.
Ainoa asia mikä tässä aloituksessa ihmetyttää, on se että aloittaja on jättämässä miestään, vaikka mitään muistisairautta ei ole edes todettu.
Toivottavasti suurin osa tähän ketjuun kirjoittavista ihmisistä on iki-sinkkuja. Liki jokainen jättäisi ja laittaisi puolisonsa hoitokotiin tämän sairastuessa muistisairauteen. Tuskin sitten kestäisitte esimerkiksi huonoennusteiseen syöpäänkään sairastunutta puolisoa. Syöpäkin kun on hoitoineen, hyvine ja huonoine hetkineen varsin raskas sairaus niin sairastuneelle kuin läheisillekin. Mikä se sellainen liitto on, jossa kestetään vain hyviä hetkiä ja hädän tullen jätetään? En voi käsittää. Niin ja kyllä, tiedän kyllä, millainen muistisairaus voi olla ja syöpään sairastumisetkin ovat tuttuja.