Onko miehellesi äiti vai isä läheisempi/tärkeämpi ihminen? Miksi?

mutta mielestäni se johtui hänen autoritäärisestä käyttäytymisestä. Oikeasti ei ole läheinen kummankaan kanssa. isänsä on jo kuollut, mutta sen enempää hänen kuin äitinsäkään kanssa ei juttele mistään, koskaan.

Se olen minä joka jutustelen äitinsä kanssa kun kyläillään mummolassa.



Taitaa läheisin sukulainen olla minun isäni hänelle.

Anoppi tosin luulee, että mieheni tärkeysjärjestys on

1. Äiti (eli hän)

sitten ei ole PIIIIIIIITKÄÄN aikaan ketään..

Sitten isä ja ehkä jossain tärkeysjärjestyksen vaiheessa minä eli vaimo.



Olemme tästä miehen kanssa puhuneet ja hänelle järjestys on ihan selvä: Minä aivan ehdoton ykkönen tietenkin, sitten isänsä ja kolmantena äitinsä.

Isä matkusti paljon työasioissaan kun lapset olivat pieniä ja äiti otti ison roolin poikien kasvatuksessa. Lopulta isä jäi statistin rooliin ja vielä nyt aikuisenakin pojat puhuvat vain äidistään (soitetaan äidille, mennään käymään äidillä, äiti tulee kylään, mitähän äiti tästä ajattelee, kysytään äidiltä jne.), vaikka isä on yhä olemassa, asuu yhdessä poikien äidin kanssa ja hänellä olisi nyt eläkeläisenä hyvinkin aikaa pojilleen.

onneksi anoppi on ihan siedettävä.

Äiti varmasti tunneasioissa, isä taas on tärkeä vaikuttaja tai neuvonantaja käytännön asioissa ja viettävät paljon aikaa yhteisissä projekteissa.



En osaa edes verrata omaa asemaani appivanhempiin. Oma puoliso on ihan eri juttu kuin vanhemmat ja eipä oikein ole ollut tilanteita, joissa miehen olisi jotenkin pitänyt valita tilanteessa, jossa kaikilla on yhtä suuri tarve saada apua tai huomiota.

En osaa edes verrata omaa asemaani appivanhempiin. Oma puoliso on ihan eri juttu kuin vanhemmat ja eipä oikein ole ollut tilanteita, joissa miehen olisi jotenkin pitänyt valita tilanteessa, jossa kaikilla on yhtä suuri tarve saada apua tai huomiota.

[/quote]

Molemmat vanhemmat sitä ennen todella tärkeitä, mutta isä ihan ehdoton kuningas ja esikuva.



Minua ei verrata anoppiin, Luojalle siitä kiitos!

Luulen että johtuu siitä, ettei äitinsä ole oikein ikinä ottanut vastuuta perheestään. Lapset saaneet olla ja mennä kuten tykkäävät, mieheni vietti älyttömästi aikaa mummolassaan lapsena ja jotenkin koko touhu kovin rauhatonta. Isäkin oli paljon pois kotoa mieheni ollessa pieni, mutta otti asiaa takaisin harrastamalla mieheni kanssa 10v. eteenpäin paljon, tähän liittyi matkustelua ja pitkiä ajomatkoja jne. eli paljon aikaa isän kanssa.



Äiti ei ole ikinä halunnut luoda poikansa lämmintä suhdetta, ei siis lapsena jolloin hoitovastuun kantoi mummo, eikä nuorena jolloin poika touhusi isän kanssa paljon (ja lopun aikaa joko kavereiden kanssa/kotona omassa huoneessaan missä telkkari ja pelit ja vehkeet) eikä aikuisenakaan, jolloin äiti ei juurikaan yhteyttä pidä. Kuulumiset yms. kyselee isä.



Kaikista lämminhenkisin suhde miehellä on kuitenkin mummoonsa. Tämä tiedoksi kaikille teille äideille, joiden mielestä on ihan ok että lapsi viettää viikkoja mummolassa ja yökyläilee muutaman kuun iästä lähtien...

...ehkä hänen miehensä tapauksessa oli tosiaankin hyvä, että mummi hoiti lapsia, jos äiti oli tunnekylmä ja isä paljon poissa!!!

Ovat jonkinlainen yksikkö hänen vanhempansa. Toinen ei koskaan esim. kyläile meillä ilman toista, usein jopa soittelevatkin niin, että molemmat ovat samanaikaisesti puhelimessa.

Vierailija:

Kaikista lämminhenkisin suhde miehellä on kuitenkin mummoonsa. Tämä tiedoksi kaikille teille äideille, joiden mielestä on ihan ok että lapsi viettää viikkoja mummolassa ja yökyläilee muutaman kuun iästä lähtien...

Teidänkö mielestä on ihan ok, että äiti ei halua luoda sitä lämminhenkistä suhetta lapseensa?



Kyllä on minulla monesti kyynel silmäkulmassa kun mies tilittää tuntojaan äidistään, joka ei välitä :( Ei siinä kovin käy mielessä, että olipa kiva kun äiti vei lapset mummolaan hoitoon, päin vastoin! Monesti äiti teki vielä niin, että kuopus sai jäädä kotiin (miehen äidillä onkin läheisempi suhe nuorempaan lapseensa) mutta esikoinen vietiin pois alta hoitoon. Ja mies tosiaan yökyläili tiuhaan mummollaan vauvaiästä lähtien ja sitten enemmän vieä kun pikkusiskonsa syntyi (4v. ikäero). Eli esikoinen hoitoon, että äiti sai hoitaa vauvaa rauhassa. Kesät melkein kokonaan mummolla. Nyt kun mummo jo vanha ja dementoitunut, niin eipä siitä läheisestä suhteesta miehellekään iloa juuri ole.



Miehellä on kova ikävä sitä äitiä, jota koskaan ei ole ollut. Tätä siis hain. Ihan kiva on, jos lapsella on MONTA välittävää ihmistä. Mutta näihin ihmisiin pitäisi kuulua myös ne omat vanhemmat, ei niin että lapsi saa luoda sen ainoan läheisen suhteen isovanhempaansa.

parhaaksi? Vai olisiko äiti yht' äkkiä oppinut välittämään enemmän lapsistaan ja ryhtynyt muodostamaan onnellista ja lämminhenkistä suhdetta lapsiinsa, jos isovanhempia ei olisi ollut? Todellako?

15.

Vierailija:

Teidänkö mielestä on ihan ok, että äiti ei halua luoda sitä lämminhenkistä suhetta lapseensa?

Kyllä on minulla monesti kyynel silmäkulmassa kun mies tilittää tuntojaan äidistään, joka ei välitä :( Ei siinä kovin käy mielessä, että olipa kiva kun äiti vei lapset mummolaan hoitoon, päin vastoin! Monesti äiti teki vielä niin, että kuopus sai jäädä kotiin (miehen äidillä onkin läheisempi suhe nuorempaan lapseensa) mutta esikoinen vietiin pois alta hoitoon. Ja mies tosiaan yökyläili tiuhaan mummollaan vauvaiästä lähtien ja sitten enemmän vieä kun pikkusiskonsa syntyi (4v. ikäero). Eli esikoinen hoitoon, että äiti sai hoitaa vauvaa rauhassa. Kesät melkein kokonaan mummolla. Nyt kun mummo jo vanha ja dementoitunut, niin eipä siitä läheisestä suhteesta miehellekään iloa juuri ole.

Miehellä on kova ikävä sitä äitiä, jota koskaan ei ole ollut. Tätä siis hain. Ihan kiva on, jos lapsella on MONTA välittävää ihmistä. Mutta näihin ihmisiin pitäisi kuulua myös ne omat vanhemmat, ei niin että lapsi saa luoda sen ainoan läheisen suhteen isovanhempaansa.

Ja hänen tärkein kasvattajansa oli kuulemma puutarhuri. Tämä ei tapahtunut Suomessa - he asuivat mieheni isän työn takia ulkomailla.

ehkä ihan loppumetreillä äiti...? Vaikea sanoa, mieheni perhe - vanhemmat ja sisaruksensa - ovat hyvin läheisiä keskenään. Jos kysyisin asiaa mieheltäni, hän luultavasti ei osaisi laittaa vanhempiaan " järjestykseen" . Joka tapauksessa perhe on poikkeuksellisen tiivis ja läheinen, mutta ei kuitenkaan sisäänpäin sulkeutunut. Miniät ja vävypoika ovat hyvin löytäneet paikkansa perheessä. Isä on kohdellut äitiä hyvin ja sen mallin miehenikin on oppinut.

isä oli etäinen ja aina töissä, väsynyt tai muuten äreä ja ankara.

Miehen äiti on ollut turhankin marttyyri ja eikä pidä itseään juuri minään.

Lapsia on kasvattanut pääasiassa isä eli hän on pitänyt jonkinlaista kuria johon äiti ei ole pystynyt. Äiti on lähinnä vain korjaillut lapsiensa jälkiä ja vielä tänäkin päivänä on aivan liian kiinni lapsissaan ja lapset hänessä. Mutta eivät tunnu silti hirveästi arvostavan äitiään vaikka on jo iäkäskin. Ovat tottuneet että äiti hoitaa kaiken lähes kysymättä.

Mutta eipä silti ei tunnu äityli itsekkään itselleen arvoa antavan joten mistäpä lapsetkaan olisivat sellaista oppineet.

Meni vuosia opettaa miehelleni etten ole samanlainen uhrautuja kuin hänen äitinsä. Onneksi on alkanut mennä perille. Huoh!

Tosin myös mieheni sisko tuntee olevansa läheisempi isänsä, kuin äitinsä kanssa.

Lapsena toisin päin. Molemmat vanhemmat aika pimeitä ja kanssakäyminen heidän kanssaan on vaikeaa. Mutta lapsena äiti vähän tasoitteli isän tempauksia ja siksi oli läheisempi. Nykyään taas äti on sellainen tuuliviiri ettei voi luottaa ollenkaan. Isä taas pitää ainakin sen minkä lupaa, yleensä, joten siksi hän on " läheisempi" . Kuulemma.

mutta aina kun on joku tärkeä asia päätettävänä hän keskustelee asiasta isänsä kanssa mutta jos on joku kiva juttu esim. lapsemme syntymä kyseessä, hän ilmoittaa sen äidilleen ekana. Mutta rakastaa molemia tasapuolisesti ja kunnioitta heitä yhtä paljon.