Älyllisen haasteen takia työelämään ja 1-2v hoitoon.

Kyllä kuule nyky Suomessa on se ongelma että lapsiin ei nimenomaan keskitytä vaan ne hoidetaan "siinä sivussa", kun kaikki muu on tärkeämpää. Kyllä pieni (1-2v) lapsi tarvitsee vähän enemmän vanhempiaan kuin sen pari tuntia arki-iltaisin ja ehkä viikonloput päälle.

En ymmärrä miksi nämä uraäidit ylipäätään tekevät lapsia. Ai niin, se lapsi on siinä kun sehän nyt vaan piti tehdä, muuten ei ideaalielämä olisi täydellistä. Ja sitten miehen kanssa mietitään että mihin kaappiin sen nyt laittaisi että päästään vähän toteuttamaan itseään.

Täytyy sanoa että aika itsekeskeinen on ihminen jos ei siitä n. 40 vuoden työurastaan voi paria vuotta uhrata lapsen kotonaololle.

Täytyy sanoa että aika itsekeskeinen on ihminen jos ei siitä n. 40 vuoden työurastaan voi paria vuotta uhrata lapsen kotonaololle.

Siinä tapauksessa lähes kaikki Suomen (ja muidenkin maiden) isät ovat itsekkäitä, lapsiaan rakastamattomia ja tunteettomia paskoja.

hoidosta nyt puhumattakaan, ollut valmis mitään panostamaan. Edes muutamaan ensimmäistä vuotta.

Ai mutta äidillä oli kiire tehdä sitä upeaa uraa..

Kiitos sääleistä, mutta en taida tarvita sitä. Äitini pointti oli se, että jos minä valitan tylsyyttä, ensisijaisesti kannattaa miettiä, mitä minä voin asialle tehdä. Ei siis odottaa, että muut ratkaisevat ongelman puolestani. Se oli arvokas opetus ja olen saanut siitä paljon hyvää palautetta elämässä jatkossakin.



Lisäksi minä en voi ymmärtää, miksi minua pitäisi sääliä, jos lapsuuteni on ollut erittäin hyvä, onnellinen ja turvallinen? Meillä oli kiva koti ja pidän äitiini yhteyttä edelleen päivittäin.



Ja jälleen ihmettelen, miksi muiden maiden äitejä ei pidetä itsekeskeisinä? Pitkä äitiyslomahan on harvnaista suomalaista luksusta.

minulleminulleminulle, nyt heti nyt heti ja kaikki mahdollinen.



Lapsi pitää tehdä siksi, että töissä muut ottavat minut vakavasti. Muuten luulevat itsekkääksi.

vaikka äitini palasi 70-luvun alussa töihin ollessani 3 kk vanha. Joku varmaan kohta kertoo, että oikeasti olenkin tunnevammainen ja kieroutunut, en vain tajua sitä ;)



Itse hoidin lapsia 2-3 vuotiaiksi kotona, mutta lähipiirissä on myös mielestäni erittäin onnellisia ja tasapainoisia lapsia, jotka menneet päivähoitoon 1-1,5 vuoden iässä. Ovat kyllä tasapainoisista ja onnellisista perheistä ylipäätään.

Niin, me elämme "in big denial" :-). Mutta kyllä av tietää!

vaikka äitini palasi 70-luvun alussa töihin ollessani 3 kk vanha. Joku varmaan kohta kertoo, että oikeasti olenkin tunnevammainen ja kieroutunut, en vain tajua sitä ;)

.

Mikä se teidän oma tarinanne on? Onko teidät tuupattu tarhaan alle vuotiaina?

Ja luulin etta melkein kaikki muutikin ikapolveni edustajat! Ei silloin 70-luvun puolivalissa ollut vuoden aitiyslomaa ja vanhempainvapaata yms. En muista tarkaan, mutta luulisin aidin puhuneen kolmesta kuukaudesta, joka oli pikkuveljen syntyman aikoihin nostettu jo viiteen...

Ehka tama alamoly kotiaitiydesta armeijaan asti nouseekin siita kun aitiparat on itse hyljatty niin pienina hoitoon, vai? ;-))

suurimmassa osassa maailmaa tämä ymmärretään ja lapsi saa elää kotona useampia vuosia.

Joo, jos suurin osa maailmaa on maita joissa naiset eivat kay kodin ulkopuolella toissa, syysta tai toisesta. Useassa Euroopan maassa asia ei todellakaan ole nain. Oli ehka 50 v. sitten mutta ei enaa.

Siis laadukkaaseen päivähoitoon kohtuullisen pituisiksi hoitopäiviksi? Itse olin aikaisemmin aikamoinen fanaatikko kotihoidon suhteen, mutta kun taloudellisistä syistä lapset oli vietävä hoitoon heidän ollessaan 2- ja 3-vuotiaat, mieleni muuttui aika lailla. Nimittäin kaikki sujui hienosti, ja kaikkinensa perheemme voi paljon paremmin nyt. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri hoitopaikkojen suhteen, se on myönnettävä. Lapsilla on hoidossa hyviä kavereita, turvalliset aikuiset ja nauttivat yli kaiken erilaisista jutuista mitä siellä tekevät. Työ- ja hoitopäivän jälkeinen aika vietetään perheen kesken, ei tarvitse ravata omissa harrastuksissa, "viihteellä", kaupoissa huvin vuoksi pyörimässä tms. koska työpäivän aikana saan tehdä omia juttujani tarpeeksi. Itse asiassa tiedän kotiäitejä, jotka ovat lastensa luota poissa lähes yhtä paljon, koska tarvitsevat niitä vapaita viikonloppuja, iltaharrastuksia tms. oman selityksensä mukaan "pysyäkseen järjissä".

Voi vähän ennakoida elämäänsä, jos haluaa lillua vuositolkulla kotona.



Mun mielestä lapsille tekee hyvää opetella sosiaalisuutta muiden lasten kanssa.

tai miten millään muullakaan alalla, jossa on kasvatustieteen ammattilaisia, siis niitä lukeneita ja kokeneita? Nämä ihmisethän ne parhaiten tietävät nuo kiintymyssuhdeteoriat ja muut. Olisivathan he vain ainoastaan kotona lasten kanssa kun muu maailma kuitenkin tuhoaisi omat mussukat.

Ei vain ketrakaikkiaan ole yhtä ja ainoaa oikeaa ratkaisua kaikille perheille! Ei kai se nyt niin vaikea ole ymmärtää. Joskus mietin, että näillä keskustelupalstoilla on joitain tutkijoita, jotka laittaa näitä idioottimaisia kommentteja vain provokaatiomielessä. Ja me hölmöt provosoidumme. Mutta oikeasti joku voi hakea täältä neuvoja ja apuakin, siksi on älytöntä, että kaikki on niin negatiivista ja pitää haukkua asioista, joihin ei ole mustavalkoisia ratkaisuja. Hyvää elämää kaikille omien valintojensa kanssa ja empaattista ymmärrystä niiden toisten valinnoille.

Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että mulla on niin IHANAT lapset, että viihdyn heidän kanssaan loistavasti. Tämän vuoksi aion olla monta vuotta kotona. Uraa ehdin sitten luomaan myöhemminkin.Myös äitini oli kanssani kotona monta vuotta ja siitä on jäänyt ihanat muistot.



Mutta eipä minua kauheasti muiden asiat kiinnosta, menkööt töihin, jos ei halua olla omien lastensa kanssa.

miten kotiäidit kilvan selittävät miten IHANAA on olla kotona lasten kanssa ja toisaalta syyttävät itsekkäiksi niitä, jotka eivät kotiin jää, vaan lähtevät töihin. Hei, päättäkää nyt onko se kotonaolo ruusuilla tanssimista, vai lasten eteen hampaat irvessä uhrautumista!

miten kotiäidit kilvan selittävät miten IHANAA on olla kotona lasten kanssa ja toisaalta syyttävät itsekkäiksi niitä, jotka eivät kotiin jää, vaan lähtevät töihin. Hei, päättäkää nyt onko se kotonaolo ruusuilla tanssimista, vai lasten eteen hampaat irvessä uhrautumista!

Ja nämä samaiset pikkuäipät puolustelevat esikoisen virikehoitoa. On se vain kumma juttu täällä av:lla, että töihin ei saa mennä, kun lapsi on vaikka 2-vuotias, mutta saman ikäisen saa heivata vauvan tieltä yhteiskunnan kasvatettavaksi. Missä oli logiikka?

Musta on jotenkin outoa, että äiti viettää vuositolkulla aikaa kotona 1-2 lapsen kanssa eristyksissä muusta maailmasta. Sekin on outoa että 9kk pitää roudata 5pv viikossa 9-10h hoitoon. Kannatan kultaista keskitietä.

Siis vaikka olenkin korkeakoulutettu ja asiantuntijatehtävissä (lakimies), niin kyllä se työ silti aika rutiinia on. Palaveri, asioiden valmistelu, vähän koneella naputtelua jne.



Vai tarkoitatteko älyllisellä haasteella aikuiskontakteja?



Itselleni älyllinen haaste olis jonkun väitöskirjan tekeminen tmv. Ja sekin oikeastaan vie vaan aikaa. Aika harva teistä kai mitään uraauurtavaa tutkimusta työkseen tekee?

ja älyllistä haastetta on koko ajan ihan niin paljon kuin oma kapasiteetti riittää.

Myös erityispedagogiaa on tullut luettua. Päiväkotiin en omiani vie, ei ole alle kolmivuotiaiden paikka. Joidenkin on pakko, ymmärrän sen, mutta onneksi itsellä ei ole ollut.



Älyllistä haastetta löytyy kotoakin, oon opiskellut koko sen ajan kun olen ollut lasten kanssa kotona. Ja me ei todellakaan olla neljän seinän sisällä kolmistaan, päivittäin käydään puistossa, käydään muskarissa, jumpassa, perhekahviloissa, kirjastossa, kyläilemässä, museoissa, teatterissa... ohjelmaa olisi enemmän kun kerkee käydä.