Älyllisen haasteen takia työelämään ja 1-2v hoitoon.

Olen kyllä suurella mielenkiinnolla lukenut viestinne, ja jopa toivonut, että joku osaisi sanoa jotain järkevää perustelua, joka saisi minut edes vähän miettimään asiaa toisin. Mutta ei - vastauksenne vain osoittavat sen, että teiltä puuttuu syvää ymmärrystä siitä, mikä on lapsen etu. TEIDÄN lapsenne etu. Ette voi perustella asiaa esimerkiksi yleisellä hyvällä, yhteiskuntavastuulla, moraalisella velvollisuudella, älyllisen haasteen nälällä, koska aina lopulta kysymys palautuu siihen, mikä on teidän omalle lapsellenne parasta. Hänelle parasta on olla vanhempiensa kanssa, kotona, siis ihan pienenä tarkoitan. Miten teidän pieni taaperonne voisi ymmärtää, että hänet viedään vieraiden aikuisten hoiviin kun yhteiskunnan etu sitä vaatii? Ei hän ymmärrä, eikä hänen tarvitsekaan. Hän tarvitsee teitä.

80-luvulla. Silloin oli hoitovapaat ja vaippalisät yms. äitiyspäivärahakin oli korkeampi. Ne kaikki poistettiin sitten myöhemmin.

sai lapsensa 70-luvun alussa.

on tietenkin sääli jos ihminen on niin aloitekyvytön, ettei pysty muuta tekemään. Mutta itse olin 4 vuotta kotona ja samaan aikaan suoritin avoimessa korkeakoulussa muutaman kurssin, harrastin kilpaurheilua, olin kunnallispolitiikassa. Mutta samalla sain maata sängyssä ja lukea lapsille satuja ja kulkea heidän kanssaan metsissä ihmettelemässä oravia ja tehdä heille terveellistä ruokaa ja opettaa kotitöitä.



Se oli valtavan ihanaa aikaa.

Silloin oli näitä, jotka kiireen vilkkaa palasivat töihin kun eivät jaksaneet lapsen kanssa.

Nyt he ovat niitä 50 vuotiaita, jotka kadehtivat sitä, että olin monta vuotta kotiäitinä hoitovavapaalla. Jokainen heistä on kiitellyt ratkaisuani ja sanonut, että olisipa itsekin tehnyt toisin.



Muutama työkaverini, jotka teki lapsia samaan aikaan minun kanssa, meni heti töihin äitiysloman loputtua. Olemme nyt yli 40 vuotiaita ja he ovat todella kypsyneet työhönsä. Minä taas innoissani jaksan jakaa ideoitani, koska olen saanut välivuosina tehdä ihan muuta ja saanut perspektiiviä asioihin ollessani työpaikalta pois.



Olen nopeasti noussut eteen päin urallani ja työnantajani on arvostanut tietotaitoani ja organisointikykyäni ja sitä, että kotiäitivuosina pidin huolta myös ammatillisesta kehityksesta.



Kateuttahan se herättää niiden keskuudessa, jotka uhrasivat lapstensa lapsuuden työnantajalle. Mutta ei ole minun ongelma. Minulla on intoa puskea töitä ja kehittää työyhteisöä.

Miettikääpä jotain huippukirurgia vaikkapa. Jos hän on kotona kolme vuotta ja tekee useamman lapsen, on hänen poissaolonsa töistä suuri menetys yhteiskunnalle. Sellainen huippukirurgi saattaisi hyvinkin tuntea olonsa tylsistyneeksi 2-vuotiaan kanssa hiekkalaatikolla pyöriessään, kun tietäisi, että ihmiset joutuvat jonottamaan lääkäripulan vuoksi leikkausjonossa.



Mikä naisia vaivaa, kun aina pitää haukkua toisia naisia? Sama kai se mitä naapurit tekevät. Eikö jokainen yritä elää sen mukaan mitä kokee parhaaksi? Minulle on ainakin ihan sama mitä muut tekevät. Yritän vain parhaani mukaan hoitaa omat asiani niin, että perheellä menisi kaikki hyvin. Toisten ihmisten haukkuminen kertoo lähes aina omasta pahasta mielestä. Ei kukaan teistäkään haukkujista ole oikeasti kiinnostunut miten toisten lapset voivat, kun olette niille lapsillekin loppujen lopuksi kateellisia, kun vertaatte niitä omiinne.

Sitä ennen se oli 3 kk, eikä perheillä ollut juurikaan vaihtoehtoja, etenkin jos olivat pienituloisia.

Mitä miettii kirurgi kuolinvuoteellaan, sitäkö, että hän leikkeli tuntemattomia ihmisiä vuoden aikana, vai sitä, että vietti oman lapsensa kanssa vuoden?

jos siihen jää kolo kun sen ottaa pois, on korvaamaton. Mutta harvalla se kolo jää.

Meillä kaikilla on vain yksi äiti.

Mitä miettii kirurgi kuolinvuoteellaan, sitäkö, että hän leikkeli tuntemattomia ihmisiä vuoden aikana, vai sitä, että vietti oman lapsensa kanssa vuoden?

Jos kirurgi tekisi kolme lasta, kolmen vuoden välein ja olisi koko ajan hoitovapaalla, olisiko hänellä enää ammattitaitoa yhdeksän vuoden kotiäitiyden jälkeen? Tarkoitatteko siis, että kaikkien naisten on oltava kolme vuotta kotona jokaisen lapsen kanssa?

Minusta äitiyslomaaika oli ihan oikeasti takapakkia älylliselle elämälleni. Perhekerhot ja muut olivat ihan jees, mutta silti minua yhdisti siellä käyvien kanssa tasan äitiys ja se ei ole paljon se.

Onneksi poikani sai ihanan päiväkotipaikan vuoden ikäisenä ja minä pääsin takaisin töihin. Koko äitiysloma-ajan opiskelin ja tulin yhtä tutkintoa rikkaampana takaisin työelämään, jossa sain heti ylennyksen.

Koska olen tottunut siihen, että meillä tehtiin aina töitä, en tajunnut, mitä pahaa siinä olisi ollut. Minunkin äitini teki komean uran minusta huoliamtta :-). Ja minä sentään synnyin 70-luvulla.

Poikani on ihana, herttainen ja lämmin luonteeltaan ja lisäksi luokkansa paras. Uskon, että sosiaalinen kasvuympäristö ja työtä tekevät vanhemmat ovat antaneet hänelle sen mallin. Vaikka hän reppana onkin joutunut 13-kuisena hoitoon. Raukka parka. ;-)

En ole löytänyt yhtään vakuuttavaa viestiä, joka olisi kääntänyt ajatukseni. Olen kyllä suurella mielenkiinnolla lukenut viestinne, ja jopa toivonut, että joku osaisi sanoa jotain järkevää perustelua, joka saisi minut edes vähän miettimään asiaa toisin. Mutta ei - vastauksenne vain osoittavat sen, että teiltä puuttuu syvää ymmärrystä siitä, mikä on lapsen etu. TEIDÄN lapsenne etu.

Uskokaa jo, hiekkalaatikkomutsit, ettei ketään teidän hyväksymisenne kiinnosta. Ihan sama mitä mieltä olette, kunhan tuo jeesustelu loppuisi. Lopettakaa nyt jo toisten ihmisten lasten parhaan edun miettiminen. Riittää kun paapotte niitä omia janipettereitänne siellä kotosalla.

Lapsen hoito on todellakin kokonaisuus ja turha poimia sieltä yhtä tekijää ylitse muiden. Kotiäitiys on jees, mutta suurin osa kotiäideistä ei kyllä ole ihan niin jees. Mä ainakin kärsin kotona ollessa juuri seuran puutteesta: kaikki kaverit töissä ja lähipuistossa vain läpityperiä ja hurahtaneita kotifriikkejä. Perhekerhoissa porukka oli ihan yhtä vastenmielistä. Uskon, että jossain on ihan fiksujakin kotiäitejä, mutta suurin osa siedettävistä oli juuri niitä, jotka palaavat sitten nopeasti töihinkin.

Mutta näiden täällä häröilevien weirdojen kirjoituksia lukiessa olen tullut toisiin käsityksiin. Ihme porukkaa!

mutta jos kysytään, niin perustelen sitä taloudellisilla syillä.



Eikä lastamme tarvinut laittaa hoitoon, vaan isovanhempien avustuksella ja miehen vuorotyön vuoksi saatiin hoito järjestettyä.



En tiedä mitä olisin tehnyt jos lapsi olisi pitänyt laittaa päiväkotiin. Tosin tein 6 h päivää, joten hoitopäivät eivät olisi olleet kovin pitkiä.



Ja lapsen etu oli, että sain muutakin ajateltavaa ja aikuisia kontakteja, joita maaseudulla ei ollut tarjota.

Täällä nähdään asiat usein kummallisen mustavalkoisesti.



Itse menin töihin kun lapsi oli reilusti alle 2v. Tämä " älyllinen haaste" oli varmasti yksi tekijä, mutta vain yksi ja uskon että niin se on muillakin äideillä. Menin töihin myös osin siksi että menetin kotona ollessani tuhansia euroja kuukaudssa ja työpaikan sosiaaliset suhteet.



Paljon vaikutti myös se että ne ystäväni, jotka olivat olleet pitkään kotona eivät myöhemmin löytäneet koulutustaan vastaavaa vakituista työtä. Kaikki pitkään kotona olleet ystäväni ovat myös jo eronneet. Näyttää siltä että eronneena pätkätöitä tekevänä yksinhuoltajana ei ole helppoa huolehtia lapsista.



Kotona ollessani minä väsyin juoksemaan vilkaan lapseni perässä aamusta iltaan ja siivoamaan 5-10 tuntia päivässä. Lisäksi koin etten yksin riittänyt enää seuraksi uteliaalle ja sosiaaliselle lapselleni. En koskaan viihtynyt hiekkalaatikon reunalla. Enkä myöskään hellan ääressä.



Palattuani töihin olin iltaisin aidosti onnellinen lapseni seurassa. Koin työn ja lapsen kanssa peuhaamisen tuovan ihanasti vaihtelua ja sisältöä elämääni



Olin kyllä huolissani töihin paluun vaikutuksesta lapseeni, mutta yllätyin kun aiheesta oli vaikeaa löytää kirjallisuutta tai tutkimustulosta.

Muutaman vuoden takaisesssa ruotsalaisessa tutkimuksessa väitettiin, että täkäläiset päiväkotilapset olivat pärjänneen elämässään paremmin kuin kotona hoidetut.

Keskustelin lapsen päiväkodin aloittamisesta neuvolassa ja jopa lääkärin kanssa, mutta kukaan ei osannut sanoa asiasta mitään. Kukaan ei myöstkään osannut varoittaa päiväkotien ongelmista.



Lapseni on viihtynyt päiväkodissa hyvin, mutta en ole tyytyväinen päiväkotien liian suuriin ryhmiin enkä hoitajien sijaisten jatkuvaan vaihtumiseen.



Päiväkotien laadun parantamisesta pitäisi keskustella ja pitää enemmän meteliä. Uskon että äänestämällä voi myös vaikuttaa.

että alle kolme vuotiaan ei ole hyvä olla isossa ryhmässä esim. päiväkoti.



Kannattaisi siis miettiä vaihtoehtoisia hoitomuotoja, isovanhemmat., hoitaja kotiin, perhepäivähoito...

tehnyt retkiä metsään, rauhallisia kävelylenkkejä, iloisia kauppareissuja, leikkinyt legoilla lattialla, leiponut pullaa ja lusikkaleipiä, paistanut makkaraa nuotiolla jne jne, rakastanut lapsiani aivan tasan tarkkaan yhtä paljon kuin kukaan teistä omianne.



Olen vienyt heidät hoitoon 10kk vanhoina, onneksi heillä on ollut ympärillään muitakin ihmisiä kuin äiti, onneksi he ovat sosiaalisia itsenäisiä nuoria, joista voi olla aidosti ylpeä.

ihmisiksi.

Toisin kuin kotiäitien lapset, omani on 10 kuisesta saakka saanut nauttia ammattikasvattajien syliä siinä missä minunkin. Lapselle on rikkaus kun häntä on kasvattamassa useampi ihminen kuin äiti pelkästään.

...että älykäs,haastetta kaipaava ihminen sinnittelee ensin kotona yhden tai kaksi vuotta ja VASTA SEN JÄLKEEN menee töihin, koska pää hajoaa?