Tässäkö hallituksen kiitos siitä että on koko ikänsä maksanut veronsa? Vanhuksen omaisuus halutaan hoivamaksuihin kuoleman jälkeen!
Olet tehnyt töitä 40-50 vuotta, maksanut veroja koko ikäsi, lyhentänyt asuntolainasi ja ehkä säästänyt jotain lapsillesi.
Sitten vanhana joudut ympärivuorokautiseen hoivaan.
Ja nyt esitetään, että jos eläkkeesi ei riitä hoivan kustannuksiin mutta omistat esimerkiksi asunnon, yhteiskunta voisi periä puuttuvat rahat kuolemasi jälkeen kuolinpesästä.
Eli käytännössä: säästit koko elämäsi, joten maksat enemmän.
Jos taas et onnistunut kerryttämään omaisuutta, hoiva maksetaan julkisista varoista.
Miten tämä voi olla oikeudenmukaista?
Vanhusasiavaltuutettu on nostanut esiin vielä aika pysäyttävän kysymyksen: miksi juuri vanhuksen hoivasta pitäisi periä kustannuksia omaisuudesta jälkikäteen?
Jos sairastut syöpään ja saat erittäin kallista hoitoa, laskua ei tietääkseni lähetetä kuolemasi jälkeen perillisille. Mutta jos sairastut niin, ettet enää pärjää kotona ja tarvitset ympärivuorokautista hoivaa, asunto voitaisiinkin käytännössä panna maksamaan laskua.
Mihin tämä johtaa?
Kannattaako tavallisen suomalaisen enää säästää vanhuutta varten tai maksaa asuntoaan omaksi, jos lopputuloksena omaisuus vain nostaa sitä, kuinka paljon yhteiskunta lopulta perii takaisin?
Ja ennen kaikkea: eikö ihminen ole jo maksanut hoivastaan veroina koko työuransa ajan?
Minusta tässä ollaan vaarallisen lähellä järjestelmää, jossa vuosikymmenten säästäväisyydestä tehdään rangaistava teko.
Hyväksyisitkö, että omien vanhempiesi asunto käytetään heidän hoivansa maksamiseen kuoleman jälkeen?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksyisin. Outo ajatus odottaa kieli pitkällä sitä, että vanhempien kuoltua saisi perintöä. Voin tienata omat rahani, kiitos.
Kyse on siitä, että se vanhus itse haluaa jättää omaisuutensa lapsilleen. Eivät ihmiset maksa vuosikymmeniä asuntolainaa, elä säästeliäästi, vaali kesämökkiään ja remontoi ja kunnosta taloaan vain, jotta lopulta sen kuittaa itselleen joku terveysjätti, kunta tai valtio. Se, että ihmiset tietävät omien lasten saavan perinnön auttaa ajatuksena tilanteessa, kun pitää käsitellä sitä, että oma kuolema lähestyy ja joutuu jättämään jäähyväiset kaikelle: läheisille, omalle elämälle. Jos silloin tietää, etteivät rakkaat edes saa mitään, vaan koko oman elämän maallinen perintö menee "hukkaan", niin tuntuuhan se siltä, että olisi tehnyt kaiken ihan turhaan.
Jotkut ihan tahallaan testamentoi rahansa kunnalle, kanssaihmisten hyväksi.
No nämä rahathan ei mene kunnalle vaan hoivajäteille. Esperit, Attendot ja mitä näitä nyt on. Eli pakko olla kokoomuksen ehdotus.
No ei ollut, vaan vihreiden Atte Harjanne pääsuunnittelijana
Uskomatonta millaista sontaa joku vassari taas on tullut palstalle sylkemään. Mutta heillä varmaan puoluekirjassa jo lukee valehtele niin paljon kuin ehdit
"Idea" on vihreiltä lähtöisin
Itse tuskin saan kovin kummoista perintöä, en silti kannata tätä. Juuri tälläinen toiminta ylläpitää sitä, että ylisukupolvista vaurautta ei pääse kertymään pienituloisille tai keskiluokalle. Ja se on huono juttu se. Siksi suomalaiset on ja pysyy köyhinä.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta näin toimitaan jo nyt. Vanhus, jonka kaikki rahat menivät tililtä pakollisiin maksuihin joka kuukausi, kuolee. Eläke katkeaa kuolinkuukauden alkuun. Laskuja hoivasta tulee vielä kuoleman jälkeen, hautajaiskulut tulevat maksuun, asunnon kulut tulevat maksuun kuoleman jälkeen. Vanhuksen omaisuus on pakko myydä että nämä maksut saadaan katettua. Toinen vaihtoehto on että perikunnan jäsenet maksavat ja omaisuus säilyy.
Eikä kaikilla ole sellaista omaisuutta, jonka saisi riittävän nopeasti kaupaksi. Varmaan sitä vaikka jonkun muuttovoittoalueella sijaitsevan asunnon kauppaa, varsinkin jos ei pidä hinnalla niin suurta väliä. Mutta esimerkiksi mun vanhalla isälläni on vain homeinen omakotitalo alueella, josta kukaan muukaan ei osa saanut asuntoa kaupaksi vuosien yrittämisestä huolimatta. Kylä tyhjenee, talot autioituvat.
Okei, no silti en hyväksy. Mutta hyvä tietää, että vihreitä en ainakaan äänestä. Tässä on uusi puoluekanta haussa tuleviin eduskuntavaaleihin, viimeksi äänestin PS. Mutta maku mennyt Purraan. Kokoomusta tai vasemmistoa en ole ikinä äänestänyt. Jäljelle jäänee keskusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi me maksammekaan veroja? Miksi on miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus? Alkaa tuntua kaikkien näiden leikkausten ja huononnusten ja älyvapaiden ideoiden keskellä, että järkevintä olisi luopua itsenäisyydestä ja liittyä takaisin Ruotsin osaksi. Varmasti elintasomme säilyisi parempana kuin jos annamme omien hullujen vallanpitäjiemme huseerata ja tuhota hyvinvoinnin rippeetkin tästä maasta.
Sekö on hyvinvointivaltion perusta, että perillisille voi jättää mahdollisimman paljon omaisuutta?
Se on omaisuuden suoja. Jokainen saa jättää omaisuutensa kelle tahtoo ja se taho jolle se halutaan jättää on usein ihan se oma jälkikasvu, oma perhe. Syy, miksi ihmiset käyvät töissä ja säästävät
Vassareilla on varmaan usein hyvin rikkinäiset kodit, koska kostonhimo usein valuu yli äyräidensä, eikä vassari oikein tahdo ymmärtää käsitystä omaiset, perhe, rakkaat sukulaiset. Mutta täytyykö koko yhteiskunnan kärsiä siitä, että jollain sinitukalla on ollut rikkinäinen perhe ja ikuinen katkeruus

Mahdollisuus vaurastua ja päättää omaisuudestaan on yksi hyvinvointivaltion perusta.
Ei tässä olla viemässä kenenkään mahdollisuutta vaurastua. Omaisuudestaankin saa kyllä päättää, kunhan ensin maksaa omat kulunsa. Tähän on pakko mennä, sillä vanhusten määrä kasvaa vielä vuosikymmenten ajan. Ei ole varaa hoitaa niitä kaikkia yhteisillä rahoilla, joten ne joilla on varaa, maksakoot itse hoitonsa.
Vanhusten määrä ei voi enää lisääntyä, paitsi mmuuton kautta. Jokainen tuleva eläkepolvi on edellistä pienempi.
Eläkevarat tarvitaan valtion lainojen takuisiin ja siksi on kätevää leimata kaikki vanhukset jotenkin huonoiksi. Suomi ei enää koskaan tule nousemaan tästä velkasuosta, vaikka seisoisimme päällämme pystyssä ja juuri siihen eläkerahastot käytetään ja ilmeisesti myös kuolleen ihmisen elämänsä aikana keräämä omaisuus.
Marinin perintö, jota ei koskaan enää saada paikattua
Kannattaa tutustua aiheeseen eikä mutuilla. Tässä hyvä artikkeli Tilastokeskukselta
"Väestöennusteen mukaan 80 vuotta täyttäneen väestön määrä kasvaa seuraavan 20 vuoden aikana lähes neljännesmiljoonalla."
https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2026/Vanhusvaeestoen-maeaeraess…
Näin setsemänkymppisenä ja 45v työuran jälkeen minusta olisi ihan ok. jos hoitomaksu määrääntyisi tulojen ja varallisuuden mukaan, niin kuin se oli ennen. Silloin omaisuutta ei myyty, mutta hoitolaitos teki kiinnityksen omaisuuteen ja kun henkilön kuoleman jälkeen se realisoitiin, hoitolaitos otti saatavansa eli hoitomaksu määrääntyi tulojan ja varallisuuden mukaan. Ja myös silloin maksettiin korkeita veroja ja hoitomaksuja.
Hoitomaksu pitk.aikaishoidossa, jossa huomioidaan vain tulot on lyhyt historia, sillä vielä 15-20v sitten ja sitä ennen hoitomaksu määrääntyi tulojen ja varallisuuden mukaan, vaikka ihmisten elintaso oli alhaisempi, kuten vanhemmillani, jotka olivat hoivakodissa ja asuntoon tehtiin kiinnitykdet hoitomaksuista.
Vihreiden ehdotuksia eikä ihmetytä. Ovat vaan niin kateellisia, jos joku saa jotain enemmän kuin itse, läheltä seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi me maksammekaan veroja? Miksi on miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus? Alkaa tuntua kaikkien näiden leikkausten ja huononnusten ja älyvapaiden ideoiden keskellä, että järkevintä olisi luopua itsenäisyydestä ja liittyä takaisin Ruotsin osaksi. Varmasti elintasomme säilyisi parempana kuin jos annamme omien hullujen vallanpitäjiemme huseerata ja tuhota hyvinvoinnin rippeetkin tästä maasta.
Sekö on hyvinvointivaltion perusta, että perillisille voi jättää mahdollisimman paljon omaisuutta?
Mahdollisuus vaurastua ja päättää omaisuudestaan on yksi hyvinvointivaltion perusta.
Ei tässä olla viemässä kenenkään mahdollisuutta vaurastua. Omaisuudestaankin saa kyllä päättää, kunhan ensin maksaa omat kulunsa. Tähän on pakko mennä, sillä vanhusten määrä kasvaa vielä vuosikymmenten ajan. Ei ole varaa hoitaa niitä kaikkia yhteisillä rahoilla, joten ne joilla on varaa, maksakoot itse hoitonsa.
Vanhusten määrä ei voi enää lisääntyä, paitsi mmuuton kautta. Jokainen tuleva eläkepolvi on edellistä pienempi.
Eläkevarat tarvitaan valtion lainojen takuisiin ja siksi on kätevää leimata kaikki vanhukset jotenkin huonoiksi. Suomi ei enää koskaan tule nousemaan tästä velkasuosta, vaikka seisoisimme päällämme pystyssä ja juuri siihen eläkerahastot käytetään ja ilmeisesti myös kuolleen ihmisen elämänsä aikana keräämä omaisuus.
Marinin perintö, jota ei koskaan enää saada paikattua
Kannattaa tutustua aiheeseen eikä mutuilla. Tässä hyvä artikkeli Tilastokeskukselta
"Väestöennusteen mukaan 80 vuotta täyttäneen väestön määrä kasvaa seuraavan 20 vuoden aikana lähes neljännesmiljoonalla."
https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2026/Vanhusvaeestoen-maeaeraess…
No ei voi kasvaa, koska suuret ikäluokat ovat menneet jo. Mutta varmasti mmuuton avulla saadaan tuokin tilasto pidettyä keinotekoisesti korkeana. Kantasuomalaisten määrä on ainakin kovasti kutistunut vanhusten luonnollisen poistuman tähden
Eläkerahastot melkein 300 miljardia euroa, jotka on kerätty kaikilta työssä käyviltä ihmisiltä Suomessa käytetään nykyään pääosin velkojen takuina, etteivät korot nousisi tästä enää korkeammalle ja luottoluokitus säilyisi edes jotenkin plussan puolella. Vanhukset ja tulevaisuuden eläkeläiset siis joutuvat kantamaan kaiken vastuun tämän valtion hyvinvoinnista, mutta nähtävästi se ei kuitenkaan kaikille riitä, koska tietty aatteellinen suunta on ottamassa eläkkeet pois ja nyt jopa ihmisten omaisuuden. Hoivakin jota muka tarjotaan on lähinnä väkivaltaa nykyään ja jollain oudolla kielellä
Rahat on tuhlattu. Ei ole enää mitään vaurasta Suomea
Melkein koko EU-alueella on nykyisin sama vonku. Rahat ei riitä, kun nämä millin kappale tulijat maksaa aivan yllättäen sen millin kappaleelta.
Mallissa palataan muutama vuosikymmen taaksepäin eli 90-luvulle, näinhän on käynyt muillekin vanhusten kotipalveluille tai kansalaisten terveyskeskus-maksuille tai hammashoidoille tai työterveydenhoidolle, jopa lasten- ja äitiysneuvoloille tai synnytysosaitiille, jotka viime vuosina lakkautettu.
Vierailija kirjoitti:
Vihreiden ehdotuksia eikä ihmetytä. Ovat vaan niin kateellisia, jos joku saa jotain enemmän kuin itse, läheltä seurannut.
Onko se moraalisesti oikein, jos nuoremmat sukupolvet joutuvat maksamaan edellisten varakkaiden sukupolvien hoitomaksut, kun samaan juuri lasten ja nuorten terveyspalveluita on karsittu kovalla kädellä. Lastenneuvolat siirretty terveyskeskuksiin, jopa synnytysosastot lakkautettu ja Etelä-Suomessakin lähdetään synnyttämään 200 km päähän. Tai lastensairaalassa lapset nukkuvat käytävillä
Eihän se ihan oikeudenmukaiselta tunnu. Joku toinen on rällännyt rahansa ja hänet hoidetaan samassa hoivakodissa kuin se säästäväinen, joka on saattanut pienistäkin tuloistaan kituuttaa ja maksaa asuntonsa, mikä sitten viedään perillisiltä. Kyllä se on oikeudenmukaisempaa, että kulut peritään tuloista, ei omaisuudesta. Jos tällainen käytäntö tulisi voimaan, monet varmaan realisoisivat omaisuuttaan jo aiemmin, kyllä aina konsteja löytyy. En olisi valmis luopumaan omaisuudestani ulkomaisten attendojen kitaan.
Muutenkaan en ymmärtä miksi vanhusten hoiva nykyään on näiden ahneiden voittoa tavoittelevien yritysten käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan käsittämätöntä on. Joku voi säästää lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
Peritäänkö tulevaisuudessa kaikki verovaroilla saadut palvelut kuoleman jälkeen? Päivähoito, koulu, tienkäyttö?
Valtio perii omansa ensin ja jos jotain jää, perikunta saa sen, toki siitä sitten vielä verot.
Miten paljon olet valmis maksamaan enemmän veroja, että kaikki ikäihmiset (omaisuuteen katsomatta) hoidetaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä täysin valtion yhteisistä varoista?
Kysymyksessä vihreiden ( entiset stalinistit) ehdotuksesta, että sellaisen vanhuksen, joka ei ymmärrä ottaa itseään hengiltä.työuran päätyttyä vaan jää nostelemaan eläkettä ja kehtaa vielä sairastua, omaisuus konfiskoidaan valtiolle vanhuksen kuoltua, ja näytetään perillisille keskisormea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi me maksammekaan veroja? Miksi on miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus? Alkaa tuntua kaikkien näiden leikkausten ja huononnusten ja älyvapaiden ideoiden keskellä, että järkevintä olisi luopua itsenäisyydestä ja liittyä takaisin Ruotsin osaksi. Varmasti elintasomme säilyisi parempana kuin jos annamme omien hullujen vallanpitäjiemme huseerata ja tuhota hyvinvoinnin rippeetkin tästä maasta.
Sekö on hyvinvointivaltion perusta, että perillisille voi jättää mahdollisimman paljon omaisuutta?
Mahdollisuus vaurastua ja päättää omaisuudestaan on yksi hyvinvointivaltion perusta.
Ei tässä olla viemässä kenenkään mahdollisuutta vaurastua. Omaisuudestaankin saa kyllä päättää, kunhan ensin maksaa omat kulunsa. Tähän on pakko mennä, sillä vanhusten määrä kasvaa vielä vuosikymmenten ajan. Ei ole varaa hoitaa niitä kaikkia yhteisillä rahoilla, joten ne joilla on varaa, maksakoot itse hoitonsa.
Vanhusten määrä ei voi enää lisääntyä, paitsi mmuuton kautta. Jokainen tuleva eläkepolvi on edellistä pienempi.
Eläkevarat tarvitaan valtion lainojen takuisiin ja siksi on kätevää leimata kaikki vanhukset jotenkin huonoiksi. Suomi ei enää koskaan tule nousemaan tästä velkasuosta, vaikka seisoisimme päällämme pystyssä ja juuri siihen eläkerahastot käytetään ja ilmeisesti myös kuolleen ihmisen elämänsä aikana keräämä omaisuus.
Marinin perintö, jota ei koskaan enää saada paikattua
Kannattaa tutustua aiheeseen eikä mutuilla. Tässä hyvä artikkeli Tilastokeskukselta
"Väestöennusteen mukaan 80 vuotta täyttäneen väestön määrä kasvaa seuraavan 20 vuoden aikana lähes neljännesmiljoonalla."
https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2026/Vanhusvaeestoen-maeaeraess…
No ei voi kasvaa, koska suuret ikäluokat ovat menneet jo. Mutta varmasti mmuuton avulla saadaan tuokin tilasto pidettyä keinotekoisesti korkeana. Kantasuomalaisten määrä on ainakin kovasti kutistunut vanhusten luonnollisen poistuman tähden
Eläkerahastot melkein 300 miljardia euroa, jotka on kerätty kaikilta työssä käyviltä ihmisiltä Suomessa käytetään nykyään pääosin velkojen takuina, etteivät korot nousisi tästä enää korkeammalle ja luottoluokitus säilyisi edes jotenkin plussan puolella. Vanhukset ja tulevaisuuden eläkeläiset siis joutuvat kantamaan kaiken vastuun tämän valtion hyvinvoinnista, mutta nähtävästi se ei kuitenkaan kaikille riitä, koska tietty aatteellinen suunta on ottamassa eläkkeet pois ja nyt jopa ihmisten omaisuuden. Hoivakin jota muka tarjotaan on lähinnä väkivaltaa nykyään ja jollain oudolla kielellä
Rahat on tuhlattu. Ei ole enää mitään vaurasta Suomea
Sä olet kyllä helvetin yksinkertainen ihminen. Ja väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksyisin. Outo ajatus odottaa kieli pitkällä sitä, että vanhempien kuoltua saisi perintöä. Voin tienata omat rahani, kiitos.
Kyse on siitä, että se vanhus itse haluaa jättää omaisuutensa lapsilleen. Eivät ihmiset maksa vuosikymmeniä asuntolainaa, elä säästeliäästi, vaali kesämökkiään ja remontoi ja kunnosta taloaan vain, jotta lopulta sen kuittaa itselleen joku terveysjätti, kunta tai valtio. Se, että ihmiset tietävät omien lasten saavan perinnön auttaa ajatuksena tilanteessa, kun pitää käsitellä sitä, että oma kuolema lähestyy ja joutuu jättämään jäähyväiset kaikelle: läheisille, omalle elämälle. Jos silloin tietää, etteivät rakkaat edes saa mitään, vaan koko oman elämän maallinen perintö menee "hukkaan", niin tuntuuhan se siltä, että olisi tehnyt kaiken ihan turhaan.
Millä tavalla se menee "hukkaan", jos sillä maksaa loppuelämän hoitonsa? Miksi veronmaksajien pitää maksaa, jos ihmisellä on itsellään rahaa maksaa?
Äläkä nyt vain tule sanomaan, että olet huolissasi Suomen velkaantumisesta ja että julkinen sektori on liian iso. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi me maksammekaan veroja? Miksi on miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus? Alkaa tuntua kaikkien näiden leikkausten ja huononnusten ja älyvapaiden ideoiden keskellä, että järkevintä olisi luopua itsenäisyydestä ja liittyä takaisin Ruotsin osaksi. Varmasti elintasomme säilyisi parempana kuin jos annamme omien hullujen vallanpitäjiemme huseerata ja tuhota hyvinvoinnin rippeetkin tästä maasta.
Sekö on hyvinvointivaltion perusta, että perillisille voi jättää mahdollisimman paljon omaisuutta?
Se on omaisuuden suoja. Jokainen saa jättää omaisuutensa kelle tahtoo ja se taho jolle se halutaan jättää on usein ihan se oma jälkikasvu, oma perhe. Syy, miksi ihmiset käyvät töissä ja säästävät
Vassareilla on varmaan usein hyvin rikkinäiset kodit, koska kostonhimo usein valuu yli äyräidensä, eikä vassari oikein tahdo ymmärtää käsitystä omaiset, perhe, rakkaat sukulaiset. Mutta täytyykö koko yhteiskunnan kärsiä siitä, että jollain sinitukalla on ollut rikkinäinen perhe ja ikuinen katkeruus
Te oikeistolaiset olette usein tosi hassua porukkaa, te olette niin kapitalisteja kun puhutaan muista. Mutta kun puhutaan itsestänne, te muututtekin sosiaisteiksi. Miksi kapitalisti edellyttää, että valtio hoitaa hänet vanhana? Miksi hän ei ota vastuuta omasta elämästään? Miksi muiden veronmaksajien pitää kustantaa hänen hoitonsa?
Sehän on VIHREIDEN ehdotus, ei nykyisen HALLITUKSEN.