Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää

Vierailija
03.09.2026 |

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea. 

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)

Kommentit (151)

Vierailija
121/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koko Suomella menee hyvin . Valtaosa ihmisistä on työssä ja lapset käyvät ravittuina koulua, myös ne työttömien lapset. Pankkitileillä on säästöjä, ja kauppa ja vienti on vilkastunut, kun kaikki talousindeksit ovat nousseet ja kasvu on EUROOPAN SUURINTA.. 

Kannattaa huomata, että kysely testaa vain sen tuetun kansanosan, vähemmistön tunnelmia, kun rahaa ei tulekaan enää niin paljon kuin ennen, holtittoman talouden aikana. On selvää, että tuetut valittavat, kun verotetut ihmiset saavatkin pitää omat rahansa itse.

Olkoot. Katsotaan kauan se on ns euroopan suurinta. Pohjalukemista pienetkin muutokset näyttää suuremmilta.

Vierailija
122/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

En ole toimeentulon asiakas ja minulle ei jää asumiskulujen jälkeen käteen lähellekään 570 euroa. Itseasiassa joudun käyttämään elin aikaisia säästöjäni pärjätäkseni. Asumiskulut kuitenkin pienet, sillä asun jo maksetussa mökissä. Vain sähköt ja kiinteistövero menee. Saan 595e/kk yleistukea ja muuta ei tule vaikka itkis ja naurais. Töitä en saa. Ei sitä ole nuoremmillekaan ja nekin vähät paikat mitä auki tulee, menee suhteilla. Mulla näitä suhteita ei ole, koska en voi rahatta liikkua missään enkä tehdä mitään muuta kuin ilmaisia harrasteita. Käytännössä marjastus ja pihatyöt ja kodinhoito. Pas...kalaatikon töllääminen näyttelee hyvin suurta osaa merkittävästä harrastuksesta. Sieltäkään ei tule nykyisin muuta kuin uusinnan uusintaa. Olen yrittänyt myydä omaisuuttani. Kukaan ei osta mitään. Rahat loppu kaikilta köyhiltä. Rikkaat taas ostaa uusia. Eli eipä tässä sitten muuta. Hyvät päivän jatkot kullekin!

Toimeentulosta voi lain mukaan vähentää -50% ei todellakaan jää. 570 kaikille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko Suomella menee hyvin . Valtaosa ihmisistä on työssä ja lapset käyvät ravittuina koulua, myös ne työttömien lapset. Pankkitileillä on säästöjä, ja kauppa ja vienti on vilkastunut, kun kaikki talousindeksit ovat nousseet ja kasvu on EUROOPAN SUURINTA.. 

Kannattaa huomata, että kysely testaa vain sen tuetun kansanosan, vähemmistön tunnelmia, kun rahaa ei tulekaan enää niin paljon kuin ennen, holtittoman talouden aikana. On selvää, että tuetut valittavat, kun verotetut ihmiset saavatkin pitää omat rahansa itse.

Tarviiko niitä silti polkea ja v*ttuilla siihen päälle että eristäytyy?

Tottakai oppivat olemaan.

Oppivat olemaan häpeässä ja pysymään poissa ihmisistä. Kasvattavat jopa huonolla tuurilla vihaa töissä käyviä kohtaan ja vielä vähemmän haluavat tehdä yhtään mitään mitä ne sanoo. Saavat ehkä jopa mielenterveys ongelmia sen jälkeen ramppaavat mielenterveys palveluissa verorahoilla. Siihen päälle että ei mene töihin.

Vierailija
124/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selittäkää nyt tyhmälle: Näissä keskusteluissa kaikilla pienituloisilla menee aina valtavasti rahaa kuukausittain lääkkeisiin ja lääkäreihin. Siis mitä ihmettä; jos jengi on niin sairasta, niin johan maksukatto tulee täyteen muutamassa kuukaudessa eikä sen jälkeen tartte maksaa mistään enää itse. Jos taas kyse on jostain verenpainelääkkeesstä, minkä hinta on noin viisi euroa, niin en kyllä tajua. 

Vierailija
125/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko Suomella menee hyvin . Valtaosa ihmisistä on työssä ja lapset käyvät ravittuina koulua, myös ne työttömien lapset. Pankkitileillä on säästöjä, ja kauppa ja vienti on vilkastunut, kun kaikki talousindeksit ovat nousseet ja kasvu on EUROOPAN SUURINTA.. 

Kannattaa huomata, että kysely testaa vain sen tuetun kansanosan, vähemmistön tunnelmia, kun rahaa ei tulekaan enää niin paljon kuin ennen, holtittoman talouden aikana. On selvää, että tuetut valittavat, kun verotetut ihmiset saavatkin pitää omat rahansa itse.

Olkoot. Katsotaan kauan se on ns euroopan suurinta. Pohjalukemista pienetkin muutokset näyttää suuremmilta.

Ei silti niistä vähäosaisista joka on vähemmistö tarvitse vissiin välittää?

Vierailija
126/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani työskentelee yleishyödyllisessä yhdistyksessä jossa voi käydä syömässä mm. kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokaa tulee ajoittain niin paljon, että sitä riittäisi isommalle määrällekin syöjiä kuin mitä sitä normaalisti käy syömässä ja ylijäänyt ruoka sitten lopulta päätyykin roskiin. Ruoka-apua olisi siis saatavissa, mutta se ei välttämättä tavoita kaikkia avun tarvitsijoita; monet avun tarpeessa olevat eivät ehkä edes tiedä esim. edellä olevasta päivittäisestä ruoka-avusta ja mistä sitä on saatavilla ja useampi kuin moni ei edes pääse millään keinolla yhdistyksen tiloihin ruokaa syömään ja viimeksi mainitusta syystä monelta tarvitsijalta saattavat jäädä muutkin ruoka-avut saamatta. Paljon olisi kehitettävää sen suhteen, että ruoka-apu olisi kaikkien tarvitsevien saavutettavissa ja esim. koulujen ylijäämäruuan jakeluun pitäisi olla joku yhtenäinen sellainen käytäntö, että se tavoittaisi mahdollisimman paljon todellisessa avun tarpeessa olevia.

Mietiskelin tuossa omalle kohdalle, että jos se virallinen ruoka-apupaikka olisi itselle tarpeellinen, niin maksaisi joka kerta vähintään 5,40€ matkustaa sinne ja takaisin kotiin. Jos pitäisi useamman kerran viikossa käydä ja joka viikko, niin siinä oliskin jo monta kymppiä kuukaudessa "ilmaiseen" ruokaan. Siitä ei sitten loppupeleissä olisi mitään iloa, kun lähikauppa on kävelymatkan päässä ja samalla summalla sieltäkin kai sitten ostaisi tarvitsemansa elintarvikkeet. Vai kustannettaisiinko toimeentulotuen asiakkaalle joukkoliikenteen kuukausikortti? En ole ainakaan vielä siinä tilanteessa, että asiaa tarvitsisi vakavasti pohtia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan nää "nälkäänäkevät" köyhät on lehdissä itkemässä niin että tekoripset räpsyy. Se vie uskottavuuden. Ja jos ei ole niitä tekoripsiä niin sitten on läski. Eli jotain on kyllä syöty...

Se on vain hyvä että tämä hallitus on tehnyt selväksi ettei ilmaista rahaa voi saada liikaa. Siitä että saa "liian vähän rahaa" voi syyttää jokainen köyhä itseään. Kyllä elämässä pitää jotain tehdäkin eikä loisia.

Vierailija
128/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kaikki nämä Kelan uutiset ovat tietenkin lähtöisin Al-Jazeeran tietotoimistolta. 😁  Hamas vahvistaa tiedon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi meillä toinen joutuu seisomaan leipäjonossa ja toinen saa töitä tekemättä 5500e/kk?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8620778-97f7-4a61-94f0-aae2ddc5776c

Vierailija
130/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella."  ... pitääkö se muiden maksaa kalliiit ilottelut? Hotellien hinnat alkavat olla 300 euroa per yö, ruokailu vähintään 50 euroa per nuppi per annos. Ei veronmaksajilla riitä rahaa elättää tuollaisia demareita!

Se loma voi tarkoittaa vaikka oleilua jonkun ystävän tai sukulaisen luona toisella paikkakunnalla. Sitä paitsi noissa kyselytukimuksissahan kysytään näitä eri asioita kaikilta, eli mihin on varaa ja mihin ei. Ei varmaan moni ottaisi tuota lomailua esille, jos sitä ei kysyttäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainahan nää "nälkäänäkevät" köyhät on lehdissä itkemässä niin että tekoripset räpsyy. Se vie uskottavuuden. Ja jos ei ole niitä tekoripsiä niin sitten on läski. Eli jotain on kyllä syöty...

Se on vain hyvä että tämä hallitus on tehnyt selväksi ettei ilmaista rahaa voi saada liikaa. Siitä että saa "liian vähän rahaa" voi syyttää jokainen köyhä itseään. Kyllä elämässä pitää jotain tehdäkin eikä loisia.

En mene silti töihin saat vihata työttömiä lopun ikäsi. Minua saa vihata. Vihaan itseänikin jo. Päätin kuiten että en tee millekkään enää mitään. Saa huutaa ja raivota.

Vierailija
132/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Commu apin kautta moni perhe tai yksinolevakin pyytänyt usein apua kun Kela ei maksa tukia tai evää tuet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös työssäkäyvät voivat nähdä nälkää jos on matala palkka alan töissä vaikka tunnit olisivat sen 37,5 h/vko mut palkka menee mm vuokraan ja laskuihin niin ei se ole kannattavaa, työnteko Suomessa ei kannata koska palkat raahaavat jäljessä muita Euroopan maita, meillä on myös ennätyskorkea työttömyys. 

Vierailija
134/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?

Ei kaikki saa tuota. Jos saa on vuokra tai lapsi.

Pikemmin molemmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi meillä toinen joutuu seisomaan leipäjonossa ja toinen saa töitä tekemättä 5500e/kk?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8620778-97f7-4a61-94f0-aae2ddc5776c

Itse en tunne ketään joka sais 5500e/kk tai edes 3000 e/kk.

Vierailija
136/151 |

Montakohan näitä on jotka saa nuin isoja summia. :D varmaan joku 10 todella sairasta. Mutta saa sillä työttömät huonommalta näyttämään.

Vierailija
137/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en mitään lomia kaipaa. Kun olisi edes rahaa ruokaan ja lääkärin määräämiin lääkkeisiin!

Mihin sinun rahat menee, jos ei toimeentulotuki riitä ruokaan ja lääkkeisiin? 

Ihmiset eivät osaa enää laittaa ruokaa, eivät leipoa ja osa ei osaa edes pestä pyykkejä, rahan käyttöä ei hallita ja mielitekoja ei osata vastustaa 

Eihån suurinosa nuorista edes osaa kuoria perunoita tai keittää niitä perusasioita mitä nykyvanhemmat ei opeta ja kaikki pedataan valmiiksi. Tiedän erään yli 30 vuotiaan miehen jonka äiti käy sen kotona tekemässä ruokaa, pyykkäämässä, siivoamassa yms tää ukko tai mieslapsi käy kyl töissä mutta mitään kotitöitä ei tee tai hallitse, ironista on että on töissä suurtalouskeittiössä, tosin se koostuu siitä että tulee ruoka vaan valmiina ja se laitetaan uuniin, salaatit saatetaan tehdä itse. 

Vierailija
138/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi meillä toinen joutuu seisomaan leipäjonossa ja toinen saa töitä tekemättä 5500e/kk?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8620778-97f7-4a61-94f0-aae2ddc5776c

Itse en tunne ketään joka sais 5500e/kk tai edes 3000 e/kk.

Montakohan näitä on jotka saa nuin isoja summia. :D varmaan joku 10 todella sairasta. Mutta saa sillä työttömät huonommalta näyttämään.

Ihmiset uskoo liian helposti iltalehden propaganda juttuja. Yhtäkään tavallista duunaria en tiedä joka sais noin isoja summia harva saa edes nippanappa 2000 e/kk ja siitäkin suurinosa menee veroihin. 1500 e/kk alkaa olemaan sellainen arvio summa mitä tavan duunari tienaa. 

Vierailija
139/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se on oikein että kelan elättämät syöpäiset demarifemakot näkee nälkää. Läskejä ovatkin, ja helvetin laiskoja. Niin alkaapi tulla insentiiviä hakeutua vihdoinkin T Ö I - H I N !!!!

Eurot & nälkä ovat parhaat konsultit sekä motivaattorit.

Mistä hoitolaitoksesta kirjoitat?

Vierailija
140/151 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän toimeentulotuen pidä riittääkään kuin aivan pakollisiin menoihin.

Ja jos elät koko elämäsi toimeentulotuella, niin et saa koskaan ostaa mitään kivaa?

Ps. en itse elä toimeentulotuella. 

Tarkoitettu viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tueksi, joka kattaa perustarpeet. Kivaan pitää itse tienata rahat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan seitsemän