Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää

Vierailija
03.09.2026 |

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea. 

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)

Kommentit (101)

Vierailija
1/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näkeekö nälkää vai kertooko näkevänsä nälkää lisätuen toivossa? 

En kyllä luottaisi ihmiseen, joka saa lisää etuja ruksittamalla itselle edullisen tiedon. 

Niin kuin Suomi Euroopan rasistisin maa. Suomi on maa, jossa rasismin huutamisesta saa suurimmat palkinnot, se vaikuttaa kummasti.

Vierailija
2/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos Persut tästäkin. Kiitos.

Vierailija
4/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kela noudattaa ministeriön ohjetta leikata ja ihmisillä on nälkä, tekee kyselyn. Hämmentävää kun itse se leikkaa. 🐈

Vierailija
5/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?

Ei kaikki saa tuota. Jos saa on vuokra tai lapsi.

Vierailija
6/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten vaan kimppa-asumista ja soppatykki pihalle. Niin saadaan pienempikin raha riittämään ettei ihmisten tarvitse nälkää nähdä. 

Vierailija
8/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eihän toimeentulotuen pidä riittääkään kuin aivan pakollisiin menoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitähän mahtavat syödä? Makaroonia varmasti saa tarpeeksi tuillakin. Päätalon kirjassa Riitu sai kunnalta jauhosäkin, kun oikeen tinkasi. Siinä oli avustukset. Pitäisikö valtion alkaa jakamaan jauhoja? Jokainen voi itse leipoa leipänsä ja olla samallla jauhopöllyssä.

Vierailija
10/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

suurempi ongelma on huono sää tai ainakin ennen kummallisen sattumanvariaset ajat ja päivöt jolloin kaupasta ei saa ruokaa vaikka vaelsin sinne tunteja lumen läpi märissä ja jäisissä vaatteissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.

Vierailija
12/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paastoaminen on hyväksi. Elimistö puhdistuu ja saa säästöä ruokakuluissa. Vaikka päivän viikossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eihän toimeentulotuen pidä riittääkään kuin aivan pakollisiin menoihin.

Ei tule muuta tuloa. Ihmisiä ei voi pitää loppuiän nälässä ja puutteessa.

Vierailija
14/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan taka-ajatuksena ollut lisätä huostaanottojen ja sijoitusten määrää, jotta lasten sijoitusbisnes saadaan kukoistamaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Jaa ruokaan tuollainen summa jää kaikilla? Ei todellakaan. Mulla jää vuokran jälkeen 640e, siitä on maksettava vielä sähkölaskut, puhelin, netti, lääkkeet ja kaikki lääkärissäkäyntimaksut plus kaikki muu mitä nyt tarvitsee. Uusista silmälaseista saan ainoastaan haaveilla. Toimeentulotukeen en ole oikeutettu, mulla on kelan mielestä liian isot tulot. 

Vierailija
16/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Televisiosta?

Vierailija
17/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tulee kokonaisuudessaan 810€ ja vuokra on 540€ loput saa jää taskurahaksi.

Vierailija
18/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

On varmaan hyvin monissa muissa ketjuissa tuotu esille, ettei tuo summa ole pelkkään ruokaan. On myös nykyään, että tt-tukea on alennettu. Myös monet joutuvat maksamaan tuosta summasta esimerkiksi vuokraosuutta tai sähköä. Pitemmän päälle kun elää pienillä rahoilla niin kaikki kotona pikkuhiljaa kuluu, loppuu, täytyy täydentää, menee rikki jne. Köyhyys usein syvenee kun ei ole koskaan isompaa summaa, millä voisi kohentaa talouttaan. 

Vierailija
19/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?

Ei saa, minä saan vain 595€/kk nettona. Ruokaa ostan välillä luottokortilla. Lääkkeitä syön keskimäärin joka toinen päivä, riittävät pitempään, käytän myös monta kuukautta vanhoja lääkkeitä, koska pari niistä pitää hakea itse apteekista, ei voi tilata kotiin, ja lähin apteekki on 30 km päässä. Taksilla pitäisi ajaa hakemaan, eikä ole varaa.

Vierailija
20/101 |
03.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?

Ei saa 1500. Tonnin saatan saada.