Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää
"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.
Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.
Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.
Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.
Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.
Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663
Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Melkein jo toivoisi että sattuisi joku niin iso pörssiromahdus että suuri osa ns hyvin toimeentulevista ’’kaikki on oma vika’’-tyypeistä menettäisi asuntonsa ja joutuisi tilanteeseen mihin ei aiemmin ole riittänyt empatiaa.
Tässä tilanteessa ne ns hyvin toimeentulevat eivät enää kykenisi tuottamaan verorahoja siihen laariin, josta sinullekin tukia maksetaan. Ehkä silloin tosiaan olisit onnellisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei maksa laskuja niin ulosottolaitos vie sen kesämökin.
Tottakai vie ja et saa toimeentulotukea lasten ruokiin, koska sulla on se kesämökki.
Oli paljon järkevämpää kun asunto-omaisuus ei vaikuttanut tukiin. Täss käy kohta niin ettei Suomessa kukaan tavis saa omistaa enää mitään, koska entistä useammalla on työttömyyttä, jopa vuosia kun ikää tulee ja työpaikkoja on hankala saada.
Ilman muuta tavis saa omistaa, ei se ole kiellettyä. Mutta jos omistaa, ei voi samaan aikaan saada kokonaan muiden ihmisten veroistaan maksamia tukia. Jos omistaa, ei voi maksattaa elämistään muilla. Jos ei omista, silloin joutuu olemaan yhteiskunnan tuen piirissä.
Omistusasuntoon ei saa enää asumistukea, mikä on väärin. Se tuki omistusasuntoon oli huomattavasti pienempi kuin vuokra-asuntoon, koska sitä sai vain osaan vastiketta, joka on useimmiten paljon edullisempi kuin vuokra, ja vähän vesilaskuun ja sähköön. Siinä yhteiskunta säästi valtavasti rahaa. Nyt nämä ihmiset on toimeentulotukea saavia ja paljon suurempia tukia saavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Toimeentulotukea ei saa, jos omistaa kesämökin tai asuntovaunun. Lainat ei ole menoja.
Keski-Suomen hyvinvointialue irtisanoo 500 ja Panda 140. Ensin myydään se kesämökki ja käytetään siitä saadut rahat lasten ruokiin.
No onhan se nyt päivänselvä asia, että toimeentulotuki on viimesijainen tuki (kuten lakikin sanoo).
Viimesijaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki omaisuus on realisoitava ennen kuin veronmaksajien kukkarolla aletaan pummata.
Hyvänen aika, kesämökki ja asuntovaunu ovat silkkaa ylellisyyttä.
Ja tietenkään lainat eivät ole menoja. Ne ovat ihan itse ottamalla otettua lainarahaa, jota ei todellakaan tule voida sysätä muiden maksettavaksi.
Se vaan on huono argumentti selitellä että toimeentulotuki on viimesijainen tuki kun jos sitä ensisijaista yleistukea ja asumistukea saa niin käytännössä on pakko hakea toimeentulotukea, ainakin pks-seudulla, itella vuokra suunnilleen se kohtuullinen asumismeno ja vuokra + vesimaksu - asumistuki tekee 365€, jos olisin ilman toimeentulotukea niin asumiseen menisi 595€ yleistuesta 365€ asumiseen eli jäisi kuukaudessa 230€ rahaa käytettäväksi, siitä vielä kotivakuutus, sähkö ja puhelinliittymä ihan pakollisia maksettavia, netti kuuluu vuokraan. Ennen vanhaan työttömänä ei tarvinnut hakea toimeentulotukea jos oli kohtuulliset asumismenot, nykyään aika pakolliseta ainakin pks-seudulla ja jos on omaisuutta kun jää työttömäksi niin se omaisuus aika nopeaan tahtiin hupenee ilman toimeentulotukea. Se on minusta väärin että viimesijaista etua joutuu käyttämään työttömänä jossa on se työnhakuvelvellisuus kuitenkin ja sitten voi palaa vuosikymmeniä työnteolla hankittu omaisuus kun jää työttömäksi eikä saa enään töitä hallituksen isioottimaisen politiikan ansiosta.
Tuohan on juuri se mitä oikeisto haluaa. Että ihmisten omaisuus siirtyisi ennestään varakkaiden taskuun. Eihän ne ole tehneet mitään sellaista mikä edistäisi jotain muuta kuin sitä.
"Yleistukea pienentävät tulot
- omat palkkatulosi
- vanhempiesi tulot, jos asut heidän kanssaan
- muut kuin palkkatulosi, esimerkiksi tuet ja pääomatulot
Otamme tulot huomioon bruttona (Bruttotulo on tulojen määrä, josta ei ole vähennetty veroja eikä muita pakollisia maksuja)."
www.kela.fi/tyottomyys-yleistuki#paaomatulot-ja-muut-kuin-palkkatulot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei maksa laskuja niin ulosottolaitos vie sen kesämökin.
Tottakai vie ja et saa toimeentulotukea lasten ruokiin, koska sulla on se kesämökki.
Oli paljon järkevämpää kun asunto-omaisuus ei vaikuttanut tukiin. Täss käy kohta niin ettei Suomessa kukaan tavis saa omistaa enää mitään, koska entistä useammalla on työttömyyttä, jopa vuosia kun ikää tulee ja työpaikkoja on hankala saada.
Ilman muuta tavis saa omistaa, ei se ole kiellettyä. Mutta jos omistaa, ei voi samaan aikaan saada kokonaan muiden ihmisten veroistaan maksamia tukia. Jos omistaa, ei voi maksattaa elämistään muilla. Jos ei omista, silloin joutuu olemaan yhteiskunnan tuen piirissä.
Omistusasuntoon ei saa enää asumistukea, mikä on väärin. Se tuki omistusasuntoon oli huomattavasti pienempi kuin vuokra-asuntoon, koska sitä sai vain osaan vastiketta, joka on useimmiten paljon edullisempi kuin vuokra, ja vähän vesilaskuun ja sähköön. Siinä yhteiskunta säästi valtavasti rahaa. Nyt nämä ihmiset on toimeentulotukea saavia ja paljon suurempia tukia saavia.
Eihän tuossa mitään järkeä olekaan, vaan ideana on sekä kyykyttää työttömiä ideologian takia että myös siirtää rahat rikkaiden taskuun.
Asuntojen omistaminen halutaan selvästi keskittää sijoittajille eikä tavallisille ihmisille.
Asuntolaina ei ole meno toimeentulotuessa eikä rahoitusvastikkeen yhtiölainaosuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein jo toivoisi että sattuisi joku niin iso pörssiromahdus että suuri osa ns hyvin toimeentulevista ’’kaikki on oma vika’’-tyypeistä menettäisi asuntonsa ja joutuisi tilanteeseen mihin ei aiemmin ole riittänyt empatiaa.
Tässä tilanteessa ne ns hyvin toimeentulevat eivät enää kykenisi tuottamaan verorahoja siihen laariin, josta sinullekin tukia maksetaan. Ehkä silloin tosiaan olisit onnellisempi.
Mä olisin onnellinen ainakin siitä että viimein joutuisivat kantapään kautta huomaamaan ettei epäonni ole aina ihmisen oma vika. :DD
Vierailija kirjoitti:
Persuna olen sitä mieltä että kaikki tuet pitää lopettaa.
Et ole persu, vaan olet vain tekeytynyt persuksi, typerine kommentteinesi.
Ei sulla silloin jää 580 ruokaan, jos sun pitää yhtiölaina maksaa tai asuntolaina. Ei ne ole menoja toimeentulotuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
En ole toimeentulon asiakas ja minulle ei jää asumiskulujen jälkeen käteen lähellekään 570 euroa. Itseasiassa joudun käyttämään elin aikaisia säästöjäni pärjätäkseni. Asumiskulut kuitenkin pienet, sillä asun jo maksetussa mökissä. Vain sähköt ja kiinteistövero menee. Saan 595e/kk yleistukea ja muuta ei tule vaikka itkis ja naurais. Töitä en saa. Ei sitä ole nuoremmillekaan ja nekin vähät paikat mitä auki tulee, menee suhteilla. Mulla näitä suhteita ei ole, koska en voi rahatta liikkua missään enkä tehdä mitään muuta kuin ilmaisia harrasteita. Käytännössä marjastus ja pihatyöt ja kodinhoito. Pas...kalaatikon töllääminen näyttelee hyvin suurta osaa merkittävästä harrastuksesta. Sieltäkään ei tule nykyisin muuta kuin uusinnan uusintaa. Olen yrittänyt myydä omaisuuttani. Kukaan ei osta mitään. Rahat loppu kaikilta köyhiltä. Rikkaat taas ostaa uusia. Eli eipä tässä sitten muuta. Hyvät päivän jatkot kullekin!
Koitetaan jaksaa. Kaikkea hyvää sinulle ja hyvää syksyn jatkoa :)
Vierailija kirjoitti:
Melkein jo toivoisi että sattuisi joku niin iso pörssiromahdus että suuri osa ns hyvin toimeentulevista ’’kaikki on oma vika’’-tyypeistä menettäisi asuntonsa ja joutuisi tilanteeseen mihin ei aiemmin ole riittänyt empatiaa.
Ymmärrän pointin että kun omalle kohdalle realisoituu katastrofeja,ymmärrys löytyy ja sävy muuttuu. Moni hyvätuloinen on sairastunut vakavasti ja Suomessa et välttämättä saa apua ja hoitoa ja ulkomailla käyminen on kallista. Varmasti korkea kynnys alkaa kerjäämään rahaa hoitoihin jos on aina pärjännyt omilla säästöillään ja palkallaan. Siinä ylpeys karisee kovaa vauhtia.
Suomessa on edelleen luultavasti lähes maailman parhaat tuet lapsiperheille alkaen äitiyslomista, jotka ovat luultavasti ihan maailmanhuippua. Ei mennä viikon päästä syynnytyksestä töihin.
Suomalaainen lapsi saa kaksi kertaa enemmän valtion tukia, kuin Eurooppalainen keskimäärin. Ei sitä osata arvostaa, että lääkäri ja neuvolapalvelut ovat lapsille maksuttomia. Ja koulut.
Kyllähän somessa vaadittiin jopa, että hammashoitajan pitäisi mennä lasten koteihin neuvomaan miten hampaat harjataan. Jessus sentään. Mitä ihmettä kuuluu sitten vanemman vastuulle rakkauden hedelmiensä hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Oletko vähän tyhmä, tohon summaan 579€ sisältyy, puhelinlasku, netti, liikkuminen, pesu ja hygienia, lääkkeet(ei resepti), mahdollisesti jotkut kirppis/halpavaatteet. Mahdollisesti taloustavarat.
Riittää kyllä kaikkeen tähän, kun nuukasti elää.
Just joo ja lehmät lentää..
EK:n laatima hallitusohjelmamme toimii ! Pian nälkäiset punikit anovat vesivellipalkalla töihimme :D Eivätkä ammattiyhdityssosialistit viitsi taaskaan puuttua asiaan...nuo munattomat hillotolppansa vahdit ;)
Tämä on hyvää bisnestä ! Paremman väen Suomemme nousuun :D
"Kelan lääkelainat voivat ajaa pienituloisia ulosottoon."
Mitä luin tämän keskustelun kommentteja, en ihmettele miten tähän tilanteeseen ollaan jouduttu.
Suomalaisen ihmiskäsitys on epäinhimillinen ja epäinhimillistävä. Tai suoraan sanottuna: suomalainen on valmis dehumanisoimaan työttömiä, köyhiä, pienituloisia ja kaikkea sitä mikä näihin vähänkään liittyy. Viis siitä mikä on avun tarpeessa olevan ihmisen todellinen tilanne. Oma totuus ja narratiiivi ("ne vaan ryyppää, polttaa tupakkaa ja temuttaa") ajaa edelle. Tätä narratiivia kuullaan eduskunnan tasolla ja Orpon hallitus on tässä erityisen ansioitunut.
Ja se perinteinen argumentti: ihan oma syy. V*tut suhdanteista tai (kansallisen/kansainvälisen) politiikan vaikutuksesta yksittäisen ihmisen arkeen, mahdollisuuksiin jatko- ja täydennyskouluttautua tai ottaa vastaan edes lyhytaikaista työtä ilman, että siitä rangaistaan. Ei myöskään huomioida sitä tosiasiaa, että Suomi on edelleen luokkayhteiskunta missä sosioekonominen asema, sosiaaliset suhteet, koulutus ym. määrittävät mahdollisuuksia elämään.
Jos joku pohtii miksi tämä nykytilanne niin juurisyy löytyy meidän yhteiskunnasta. Me olemme äänestäneet tämän kehityspolun ja seuraukset. Ja niin kauan, kuin tälle annetaan tukea (seurataan vierestä vaatimatta poliitikoilta enempää), se jatkuu.
Ennen vanhaan, kun toimeentulotukea satunnaisesti itsekin joskus jouduin hakemaan, niin sai sentään luottaa siihen, että sitä saa ja siihen, ettei tule jotain epäluuloisia selvityspyyntöjä vuosien päästä perästäpäin.
Nyt kun on uutisia lueskellut, niin olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa kyllä kaikkensa tehdä, ettei tarvi koskaan enää hakea sellaista. Mieluummin kerjään tutuilta ja sukulaisilta, jos tulee tuen tarve.
"Hurja määrä ulosmitattavaa omaisuutta odottaa nyt pakkomyyntiä."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011411337.html
"Omakotitaloja, rivitalo-osakkeita, autoja"
Vierailija kirjoitti:
Häätöuhkien ja häätöjen määrä työllistää niin lasua kuin muuta sosiaalihuoltoa nyt todella paljon. Kaverini on sossu ja kertoi, että jatkuvasti on nyt tällaisia akuuttitilanteita ja ihmisten tilanteet todella pahoja.
Varmasti rankkaa tehdä tuota työtä näinä päivinä. Siis jos on yhtään empaattinen luonne. Etenkin jos on lapsiperheistä kyse.
Monesti toivon että voittaisin lotossa miljoonia niin voisin auttaa edes jotenkin näitä perheitä.
Missähän vaiheessa sun empatia ei enää kestä lapsiakaan, tai perheen vanhuksia jotka joudutaan ottamaan mukaan ruokakuntaan kuten ennen vanhaan? Asenteet ovat koventuneet koko ajan ja ei tässä ole enää paljoa varaa kiristää.