Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää
"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.
Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.
Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.
Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.
Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.
Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663
Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
Kommentit (261)
"Laskutus ei täysin lopu maksukaton täytyttyä. Maksukaton laskennan jälkeen laskutetaan lyhytaikaisesta laitoshoidosta alennetuilla hinnoilla."
www.hus.fi/potilaalle/asiakasmaksut#miksi-sain-laskun-vaikka-maks
Tässä on tietoa mitä kuuluu Hussin maksukattoon ja mitä ei.
www.hus.fi/potilaalle/asiakasmaksut#mitä-maksukattoon-lasketaan-mu
Osastohoito sairaalassa maksaa myös sen jälkeen, kun maksukatto on täynnä, mutta hinta on alennettu noin 30 euroa per vuorokausi. Tuttu eläkeläinen ei saanut alennusta sairaalamaksuista, koska hän omistaa vanhan rintamamiestalon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Tämä urbaanilegenda se jaksaa aina vaan.
Enimmäkseen se pitää paikkansa, poikkeuksena jos on vaikka omistustalo jossain Perähikiällä mitä ei saa myytyä niin, silloin se omaisuus estää toimeentulotuen, yleensä nyt siinä on vain se ettei haluta myydä tai lahjoittaa ilmaiseksi, toinen on että on lainoja ja luottoja joihin menee rahaa siitä 578€/kk, silloin yksinkertaisesti jättää ne maksamatta, ei niitä ole pakko maksaa jos ei taho, menee ulosottoon vaan, mielummin sekin kun vuosia näkee nälkäää. Kolmas haastavampi tilanne on sitten jos omalta paikkakunnalta ei löydy lähellekkään niin halpoja vuokria kuin ne kohtuulliset asumismenot niin jää sitten käteen vähemmän kuin se 578€, yleensä näissäkin tapauksissa on se että jää muutaman kympin vähemmän ja hirveä valitus siitten siitä ja on lehdissä juttuja kuinka kurjaa sillä on
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Ei todellakaan jää. Mulla jäi työttömänä noin 200e. Kyllä se sitten riitti.
Mitään lisätukea en sossusta saanut kun en halunnut päästää tiliä tyhjäksi :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei maksa laskuja niin ulosottolaitos vie sen kesämökin.
Tottakai vie ja et saa toimeentulotukea lasten ruokiin, koska sulla on se kesämökki.
Oli paljon järkevämpää kun asunto-omaisuus ei vaikuttanut tukiin. Täss käy kohta niin ettei Suomessa kukaan tavis saa omistaa enää mitään, koska entistä useammalla on työttömyyttä, jopa vuosia kun ikää tulee ja työpaikkoja on hankala saada.
Ilman muuta tavis saa omistaa, ei se ole kiellettyä. Mutta jos omistaa, ei voi samaan aikaan saada kokonaan muiden ihmisten veroistaan maksamia tukia. Jos omistaa, ei voi maksattaa elämistään muilla. Jos ei omista, silloin joutuu olemaan yhteiskunnan tuen piirissä.
Omistusasuntoon ei saa enää asumistukea, mikä on väärin. Se tuki omistusasuntoon oli huomattavasti pienempi kuin vuokra-asuntoon, koska sitä sai vain osaan vastiketta, joka on useimmiten paljon edullisempi kuin vuokra, ja vähän vesilaskuun ja sähköön. Siinä yhteiskunta säästi valtavasti rahaa. Nyt nämä ihmiset on toimeentulotukea saavia ja paljon suurempia tukia saavia.
Eihän tuossa mitään järkeä olekaan, vaan ideana on sekä kyykyttää työttömiä ideologian takia että myös siirtää rahat rikkaiden taskuun.
Asuntojen omistaminen halutaan selvästi keskittää sijoittajille eikä tavallisille ihmisille.
Tässä on jäänyt kapitalistilta joko tahallaan tai tuottamuksellisesti huomiotta sellainen, että kohta maaseudulla asuntoja ei omista kukaan. Käytännössä juridinen omistaja on joku maksukyvytön taho ja ihmiset asuvat niissä harvoissa kohteissa, jotka vuokralordi omistaa ja sallii asuttavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Tämä urbaanilegenda se jaksaa aina vaan.
Enimmäkseen se pitää paikkansa, poikkeuksena jos on vaikka omistustalo jossain Perähikiällä mitä ei saa myytyä niin, silloin se omaisuus estää toimeentulotuen, yleensä nyt siinä on vain se ettei haluta myydä tai lahjoittaa ilmaiseksi, toinen on että on lainoja ja luottoja joihin menee rahaa siitä 578€/kk, silloin yksinkertaisesti jättää ne maksamatta, ei niitä ole pakko maksaa jos ei taho, menee ulosottoon vaan, mielummin sekin kun vuosia näkee nälkäää. Kolmas haastavampi tilanne on sitten jos omalta paikkakunnalta ei löydy lähellekkään niin halpoja vuokria kuin ne kohtuulliset asumismenot niin jää sitten käteen vähemmän kuin se 578€, yleensä näissäkin tapauksissa on se että jää muutaman kympin vähemmän ja hirveä valitus siitten siitä ja on lehdissä juttuja kuinka kurjaa sillä on
Halpoja asuntoja ei riitä kaikille ja siitä "570" pitää maksaa paljon muutakin kuin ruokaa.

Niinhän mä sanoin että jossain paikkakunnilla ei löydy niin halpoaja vuokria kun Kelan kohtuulliset asumismenot, mutta yleensä muutamista kympeistä puhutaan, ehkä sitten kannattaa miettiä että jollekkin isommalle paikkakunnalle muuttaa jos ei löydy sopivia vuokrakämppiä.
Ei siitä "570" tarvii maksaa ruuan lisäksi kuin puhelinliittymä lähinnä sellainen pakollinen, toki hyvä nyt jotain saippuoita ostella ettei kovin pahalle haise, noiden jälkeen jää ihan hyvin rahaa esimerkiksi harrastuksiin ja matkalippuihin, ei nyt sillä mitää rallia tietenkään harrasteta.
Ruokaan riittää sellainen 300€/kk, sillä syö riittävästi, monipuolisesti ja terveellisesti jos vähän vaivaa näkee juosta tarjouksien perässä ja valmistaa ruokaa itse, vaikka leipiäkin voi leipoa kun on aikaa. Jotkut penninvenyttäjät sitten pärjää jotain 100-150€ ruokabudjetilla mutta ne ei välttämättä niin terveellisesti syö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Tämä urbaanilegenda se jaksaa aina vaan.
Ei se ole mikään urbaanilegenda.
Tuo määrä jää, kun ei ole omaisuutta tai rahaa säästössä, saatikka puolisoa.
Eli yksinelävä vuokra-asunnossa (kunnan max vuokra) asuva henkilö saa sen 570e rahaa niiden kuntakohtaisten asumiskulujenjälkeen.
Mihin ne rahat menee?Toki jos on omistusasunto jota ei saa myytyä tilanne voi olla huono. Mutta jos asut vuokralla, saat tukia niin miten?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Kuukaudessa saan n. 1400€ mistä asumiseen 570€ ja lopuista muut laskut, lääkkeet, ravinto ja mitä kuluja tuleekin. Jotenkin tulee toimeen vaikka tiukkaa on.
Kuulostaa ylelliseltä. Tuntisin itseni kuninkaaksi tuollaisilla summilla.
Nälkä on. Syön kerran päivässä. Ei oo energiaa tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Nälkä on. Syön kerran päivässä. Ei oo energiaa tehdä mitään.
Kokeile syödä useammin, voi mahdollisesti auttaa, yhdellä aterialla on vaikea kiskaista riittävää vuorokauden kalorimäärää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
595e elätkö sinä niillä hiluilla, tuskin. Ruuan, sähkön, ja muidenkin elämiseen meneviä kuluja ei kyseisellä rahalla makseta. Kaikki ei edes saa tt tukea. Kuolemakin on kallista.
Jos eläkkeesi on noin pieni, oletko tehnyt päivääkään töitä? Mistä sinulle pitäisi enemmän maksaa? Jos vammainen eikä työhön kykeneä ole ollut, aivan eri maksuperusteet.Et ole ainakaan nälkään tuupertunut! Sitähän sanotaan suu säkkiä myöten!!!
Kelan tuen varassa pitäisi vielä lomailla? Meillä molemmat vanhemmat töissä. Neljä lasta. Vaatteet kirppiksiltä tai vastaavista. Kengät ainoat jotka uusia. Ruoka täytyy aina ostaa niin että miettii huomistakin eli hyvin harvoin lihaa. Säästöliekillä mennään ja siinä vaiheessa kun Kela maksaa jonkun loman niin meidän työnteko loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Oletko vähän tyhmä, tohon summaan 579€ sisältyy, puhelinlasku, netti, liikkuminen, pesu ja hygienia, lääkkeet(ei resepti), mahdollisesti jotkut kirppis/halpavaatteet. Mahdollisesti taloustavarat.
Riittää kyllä kaikkeen tähän, kun nuukasti elää.
Just joo ja lehmät lentää..
Ihan omasta kokemuksestani puhun.
N55
Jollakin toisella voi olla ihan erilaiset kulut elämässä ja enemmän ymmärrystä kuin sinulla.
Edellä lueteltiin perustoimeentuloon liittyvät asiat. Jos on "ihan erilaisia kuluja elämässä", ne ovat perustoimeentulon ylittäviä. Niihin voi saada yhteiskunnan harkinnanvaraisia tukia. Ja jos ei saa, se on voi-voi, pitää ne harrasterahat hakea jostain muualta tai olla ilman.
Toki, ihmisillä voi olla ulosottoa, vippilainaa, riippuvuuksia mutta nämähän ei perustoimeentuloon liity mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Kelan tuen varassa pitäisi vielä lomailla? Meillä molemmat vanhemmat töissä. Neljä lasta. Vaatteet kirppiksiltä tai vastaavista. Kengät ainoat jotka uusia. Ruoka täytyy aina ostaa niin että miettii huomistakin eli hyvin harvoin lihaa. Säästöliekillä mennään ja siinä vaiheessa kun Kela maksaa jonkun loman niin meidän työnteko loppuu.
Toiset on eriarvoisessa asemassa toisiin verrattuna on työttömiä jotka joutuu olemaan nälässä päiviä ja viikkoja kun taas toiset työttömät saavat käyttörahaa ja hyvin tuet.
Suomi ei ole tasa arvoinen maa kaikille ja toisia suositaan ylitse toinen, meillä ei myöskään päde enää mielipide ja sananvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
ja siitä -200 lääkkeisiin. julkisillakin mennessä pitäisi maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Toimeentulotukea ei saa, jos omistaa kesämökin tai asuntovaunun. Lainat ei ole menoja.
Keski-Suomen hyvinvointialue irtisanoo 500 ja Panda 140. Ensin myydään se kesämökki ja käytetään siitä saadut rahat lasten ruokiin.
No onhan se nyt päivänselvä asia, että toimeentulotuki on viimesijainen tuki (kuten lakikin sanoo).
Viimesijaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki omaisuus on realisoitava ennen kuin veronmaksajien kukkarolla aletaan pummata.
Hyvänen aika, kesämökki ja asuntovaunu ovat silkkaa ylellisyyttä.
Ja tietenkään lainat eivät ole menoja. Ne ovat ihan itse ottamalla otettua lainarahaa, jota ei todellakaan tule voida sysätä muiden maksettavaksi.
Eli nyt kun potkulaki on voimassa joudut myymään omaisuutta halvalla saadaksesi lapsille ruokaa.
Niin, entä sitten? Onhan se nyt itsestään selvää, että lastesi ruokkiminen on tärkeämpää kuin omaisuutesi omistaminen. Ei voi olla niin, että asuntovaunusi töröttää pihassa, mutta lapsesi näkevät nälkää.
Myy kaikki kamasi tai kuole nälkään! Vahva ja välittävä Suomi <3
Onneksi rahaa riittää jokaisen elintasotulijan ylläpitoon.
Jollakin toisella voi olla ihan erilaiset kulut elämässä ja enemmän ymmärrystä kuin sinulla.