Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on pahempaa, menettää lapsi elävänä vai menettää lapsi kuoleman kautta?
02.09.2026 |
Lopputuloshan on kuitenkin sama sen vanhemman kannalta.
Kommentit (187)
Tilastojen mukaan miesten keskimääräinen elinikä Suomessa on 79v. Tämä tarkoitaa, että kukaan mies ei voi elää yli 79v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilastoja ymmärtämättömälle äo 35-feministille voi tulla yllätyksenä, että ketjussa on useampi kuin yksi kommentoija.
Millä perusteella isä, joka kuvittelee että tilasto = minun elämässäni tapahtuu näin, on feministi?
Tilastollinen todennäköisyys ei ole suoraan siirrettävissä anekdotaaliseksi kokemukseksi.
Voit vapaasti kertoa aatteelisen logiikan hylkäävän viitekehyksen, jonka pohjalta revit yhtäsuuruusmerkin tuohonkin päätelmään. Intersektionaalinen feminismi on nykyään näistä yleisin, joten tein tilastojen pohjalta arvauksen, joka meni pieleen. Huomaatko, mitä tapahtui?
Tilastollinen todennäköisyys ei ole suoraan siirrettävissä anekdotaaliseksi kokemukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tilastojen mukaan miesten keskimääräinen elinikä Suomessa on 79v. Tämä tarkoitaa, että kukaan mies ei voi elää yli 79v.
Kun mennään alle äo 85-83, ihmisillä alkaa olla vaikeuksia hahmottaa asioita, kuten pinta-ala, ero miljoonan ja miljardin välillä tai peruslogiikkaa, kuten taloni on punainen-> kaikki talot ovat punaisia.
Tekee palstailusta joskus haastavaa!
Vierailija kirjoitti:
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Jos lapsesi revitään pois 1,5 v ikäisenä, ja käyt vuosien oikeustaisteluita ja maksat itsesi kipeäksi siitä, että saat ilmaantua sovittuun tapaamiseen, johon lapsi ei tulekaan. Jos lähetät vuosia joulu- ja synttärilahjoja ja kirjeitä ja saat kolmannen osapuolen kautta kuulla, että kaikki ovat menneet tori.fi tai roskiin...
Ja kun vihdoin tapaaminen vuosien päästä järjestyy, edessäsi on vieras lapsi, joka kysyy, että kuka tuo setä on....
Joo, ei niiden haalistuvien ja exän mt-ongelmien värittämien vauvamuistojen lisäksi hirveästi positiivista ole. Pelkkiä haavoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Jos lapsesi revitään pois 1,5 v ikäisenä, ja käyt vuosien oikeustaisteluita ja maksat itsesi kipeäksi siitä, että saat ilmaantua sovittuun tapaamiseen, johon lapsi ei tulekaan. Jos lähetät vuosia joulu- ja synttärilahjoja ja kirjeitä ja saat kolmannen osapuolen kautta kuulla, että kaikki ovat menneet tori.fi tai roskiin...
Ja kun vihdoin tapaaminen vuosien päästä järjestyy, edessäsi on vieras lapsi, joka kysyy, että kuka tuo setä on....
Joo, ei niiden haalistuvien ja exän mt-ongelmien värittämien vauvamuistojen lisäksi hirveästi positiivista ole. Pelkkiä haavoja.
Tervetuloa kerhoon!
Joskus voi myös olla hyvä vaihtoehto pysyä poissa kaikista tuollaisen ympäristön ihmisistä, pysyvästi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai jos on perseillyt liikaa ja lapsi ei sen takia halua nähdä
Tai sitten EI ole perseillyt mitään vaan on ollut ihan hyvä isä niin kauan kuin SAI olla sitä! Tehän täällä niitä "ajatuksenlukijoita" ja ennustajia olette!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan yleisellä tasolla olisin halunnut että asiaa olisi pohdittu mutta kuten aina täällä, niin hyökätään henkilön kimppuun, mikä on naisille näemmä se ainoa tapa "keskustella" asioista. Ap
Mitä uliset? Täällä on keskusteltu asiasta monta sivua ihan yleisellä tasolla. Vasta sitten kun aloit jankuttaa, että tiedät varmuudella mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sait ikävämpää kommenttia henkilöön mennen. Se oli ihan oma valintasi.
No, minä kun vain tiedän tuon etteivät lapseni tule ikinä olemaan minuun yhteydessä ja sinä ja te muut ette tiedä tuosta mitään, mutta miehiä syyllistämässähän ja turpaanne aukomassahan te täällä aina olettekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos on perseillyt liikaa ja lapsi ei sen takia halua nähdä
Tai sitten EI ole perseillyt mitään vaan on ollut ihan hyvä isä niin kauan kuin SAI olla sitä! Tehän täällä niitä "ajatuksenlukijoita" ja ennustajia olette!
Tervetuloa kerhoon. Mt-ongelmat näyttää olevan vaatimus lähihuoltajille ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos on perseillyt liikaa ja lapsi ei sen takia halua nähdä
Tai sitten EI ole perseillyt mitään vaan on ollut ihan hyvä isä niin kauan kuin SAI olla sitä! Tehän täällä niitä "ajatuksenlukijoita" ja ennustajia olette!
Tervetuloa kerhoon. Mt-ongelmat näyttää olevan vaatimus lähihuoltajille ;)
Tähän "kerhoon" en todellakaan haluasi kuulua mutta olen ollut täysin vailla mahdollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Jos lapsesi revitään pois 1,5 v ikäisenä, ja käyt vuosien oikeustaisteluita ja maksat itsesi kipeäksi siitä, että saat ilmaantua sovittuun tapaamiseen, johon lapsi ei tulekaan. Jos lähetät vuosia joulu- ja synttärilahjoja ja kirjeitä ja saat kolmannen osapuolen kautta kuulla, että kaikki ovat menneet tori.fi tai roskiin...
Ja kun vihdoin tapaaminen vuosien päästä järjestyy, edessäsi on vieras lapsi, joka kysyy, että kuka tuo setä on....
Joo, ei niiden haalistuvien ja exän mt-ongelmien värittämien vauvamuistojen lisäksi hirveästi positiivista ole. Pelkkiä haavoja.
Tervetuloa kerhoon!
Joskus voi myös olla hyvä vaihtoehto pysyä poissa kaikista tuollaisen ympäristön ihmisistä, pysyvästi..
Se tekee nimenomaan yhtälöstä haastavan, jos oman lapsen äiti kuuluu tuollaisen ympäristön ihmisiin....
Tai isä. Unohdin lisätä. Näitäkin on nähty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Jos lapsesi revitään pois 1,5 v ikäisenä, ja käyt vuosien oikeustaisteluita ja maksat itsesi kipeäksi siitä, että saat ilmaantua sovittuun tapaamiseen, johon lapsi ei tulekaan. Jos lähetät vuosia joulu- ja synttärilahjoja ja kirjeitä ja saat kolmannen osapuolen kautta kuulla, että kaikki ovat menneet tori.fi tai roskiin...
Ja kun vihdoin tapaaminen vuosien päästä järjestyy, edessäsi on vieras lapsi, joka kysyy, että kuka tuo setä on....
Joo, ei niiden haalistuvien ja exän mt-ongelmien värittämien vauvamuistojen lisäksi hirveästi positiivista ole. Pelkkiä haavoja.
Tervetuloa kerhoon!
Joskus voi myös olla hyvä vaihtoehto pysyä poissa kaikista tuollaisen ympäristön ihmisistä, pysyvästi..
Se tekee nimenomaan yhtälöstä haastavan, jos oman lapsen äiti kuuluu tuollaisen ympäristön ihmisiin....
Niimpä. Nuorena ei aina ymmärrä millaisiin ongelmiin joissain tilanteissa väistämättä joutuu.
Jos lohduttaa, niin meitä ja vastaavia kärsiviä lapsia on täällä jokunen satatuhatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Ja sivukaupan riehumisenkaan jälkeen et ole kertonut, mistä tiedät ettei lapsesi sinua koskaan halua tavata. Mitä olet tehnyt? Jos jotain niin vakavaa, että on ilmiselvää, että välinne ovat pysyvästi tuhoutuneet, niin mitä raakaa erottamisessa oli? Teitkö tekemisesi vasta eron jälkeen? Joka tapauksessa on vaikea ymmärtää, miksi et ymmärrä, että maailma on parempi paikka sinun lapsesi kannalta kun hän on olemassa, ja sen pitäisi riittää sinulle perusteeksi, että olet tyytyväinen hänen olemassaolostaan. Et näköjään pysty tähän? Lapsellasi ja vaimollasi tosiaan on arvoa vain sinun jatkeinasi?
Omat kehittymättömät keinosi kivun käsittelemiseen ovat sinun ongelmasi eikä lapsesi tai hänen äitinsä syytä. Silti ymmärrän että tilanteesi on raskas ja inhottava, ja toivon sinulle voimia sen kestämiseen ilman, että nihilistisesti pohdit, että sinulle olisi parempi jos lastasi ei olisikaan. Se voi sinun puutteesi huomioon ottaen jopa olla tavallaan totta, mutta se kertoo vain siitä, miten epänormaali olet henkiseltä rakenteeltasi ja miten vaikea sinun on rakastaa ketään itsestäsi riippumatta, joten asian pohtiminen näennäisfilosofisena kysymyksenä ei asiaa muuta vaikka se saa muut keskustelijat ymmärtämään enemmän siitä, miten vajavaisilla sielunlahjoilla jotkut operoivat. Ehkä auttaisit itseäsi enemmän jos otat tämän todesta ja mietit, mistä jäät maailmassa paitsi omien puutteittesi takia etkä siksi, että muut ihmiset eivät kykene luomaan sinulle jalkoja jos sinulla ei niitä omasta takaa ole. Maailmassa on paljon isiä, joiden sitoutuminen omiin jälkeläisiin ei ole kovin vahva, mutta tuo on jo aika rajua, että et hahmota lapsen oman elämän arvoa etkä osaa siitä saada iloa.
Vaikka tiedän miten vaikeaa on kantaa lapsen kadottamisen tuskaa päivästä toiseen, niin siitä huolimatta minulle tuottaa onnentunteita tietää, että poikani voi kohtalaisen hyvin ja tulee saamaan paljon mahdollisuuksia tehdä omasta elämästään paljon parempaa kuin omani on ollut. Vaikka suhteemme jäisi etäiseksi. Se on tärkeämpää kuin minun kipuni ja miten sen kanssa pärjään, ja saa minut hymyilemään kyynelten läpi. Tämä naisena, jota pojan isä jossain määrin on yrittänyt vieraannuttaa, luultavasti ihan vain ymmärtämättömyyttään, koska tilanne on helpottamaan päin nyt kun poika on aikuistumassa. Ymmärrän jos koet kitkeriä tunteita myös lastasi kohtaan, mutta silti sinun pitäisi nähdä ja myöntää hänen elämänsä arvo sinusta riippumatta. Ihan jo teoriassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten elävä lapsi "menetetään"? Hän on koomassa? Liittyy johonkin kulttiin ja alkaa täysin erakoksi?
Esim. katkaisee välinsä vanhempaan.
Jos noin tapahtuu, syyllinen löytyy peilistä. Et ole tuossa tapauksessa menettänyt lastasi, vaan olet ihan itse omalla toiminnallasi poistanut hänet elämästäsi.
Totta, näin se usein menee. Itse olen katkaissut yhteyden kaltoinkohtelevaan, väkivaltaiseen vanhempaan. Hänen reaktionsa asiaan oli toivoa minun kuolevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Ja sivukaupan riehumisenkaan jälkeen et ole kertonut, mistä tiedät ettei lapsesi sinua koskaan halua tavata. Mitä olet tehnyt? Jos jotain niin vakavaa, että on ilmiselvää, että välinne ovat pysyvästi tuhoutuneet, niin mitä raakaa erottamisessa oli? Teitkö tekemisesi vasta eron jälkeen? Joka tapauksessa on vaikea ymmärtää, miksi et ymmärrä, että maailma on parempi paikka sinun lapsesi kannalta kun hän on olemassa, ja sen pitäisi riittää sinulle perusteeksi, että olet tyytyväinen hänen olemassaolostaan. Et näköjään pysty tähän? Lapsellasi ja vaimollasi tosiaan on arvoa vain sinun jatkeinasi?
Omat kehittymättömät keinosi kivun käsittelemiseen ovat sinun ongelmasi eikä lapsesi tai hänen äitinsä syytä. Silti ymmärrän että tilanteesi on raskas ja inhottava, ja toivon sinulle voimia sen kestämiseen ilman, että nihilistisesti pohdit, että sinulle olisi parempi jos lastasi ei olisikaan. Se voi sinun puutteesi huomioon ottaen jopa olla tavallaan totta, mutta se kertoo vain siitä, miten epänormaali olet henkiseltä rakenteeltasi ja miten vaikea sinun on rakastaa ketään itsestäsi riippumatta, joten asian pohtiminen näennäisfilosofisena kysymyksenä ei asiaa muuta vaikka se saa muut keskustelijat ymmärtämään enemmän siitä, miten vajavaisilla sielunlahjoilla jotkut operoivat. Ehkä auttaisit itseäsi enemmän jos otat tämän todesta ja mietit, mistä jäät maailmassa paitsi omien puutteittesi takia etkä siksi, että muut ihmiset eivät kykene luomaan sinulle jalkoja jos sinulla ei niitä omasta takaa ole. Maailmassa on paljon isiä, joiden sitoutuminen omiin jälkeläisiin ei ole kovin vahva, mutta tuo on jo aika rajua, että et hahmota lapsen oman elämän arvoa etkä osaa siitä saada iloa.
Vaikka tiedän miten vaikeaa on kantaa lapsen kadottamisen tuskaa päivästä toiseen, niin siitä huolimatta minulle tuottaa onnentunteita tietää, että poikani voi kohtalaisen hyvin ja tulee saamaan paljon mahdollisuuksia tehdä omasta elämästään paljon parempaa kuin omani on ollut. Vaikka suhteemme jäisi etäiseksi. Se on tärkeämpää kuin minun kipuni ja miten sen kanssa pärjään, ja saa minut hymyilemään kyynelten läpi. Tämä naisena, jota pojan isä jossain määrin on yrittänyt vieraannuttaa, luultavasti ihan vain ymmärtämättömyyttään, koska tilanne on helpottamaan päin nyt kun poika on aikuistumassa. Ymmärrän jos koet kitkeriä tunteita myös lastasi kohtaan, mutta silti sinun pitäisi nähdä ja myöntää hänen elämänsä arvo sinusta riippumatta. Ihan jo teoriassa.
Vttu Mitä PASKAA!! Raadonsyöjä miesvihaajaHYEENA tuli paikalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tärkeintä on että lapseni ovat elossa,vaikka ilman minua.
Minusta asia ei ole noin yksinkertainen. Jos tietäisin, että lapseni elää jonkun Touko Tarkin tai vastaavan kanssa, toivoisin lapselleni ennemmin kuolemaa kuin sitä, että elämä jatkuu Tarkin seurassa.
Nihilismiä tämäkin. Ymmärrän syöpään tuskallisesti kuolevan lapsen vanhemman haaveen, että lapsi pääsisi pois. Mutta hän on kuolemassa joka tapauksessa. Kuitenkin tälläkin palstalla kirjoittaa useampi ihminen, joiden lapsuus on Tarkin lapsenkasvatukseen verrattavissa tai pahempikin, ja silti he näkevät elämällään arvoa. Meillä on nykyisin aika hysteerinen suhtautuminen kipuun ja kärsimykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tärkeintä on että lapseni ovat elossa,vaikka ilman minua.
Minusta asia ei ole noin yksinkertainen. Jos tietäisin, että lapseni elää jonkun Touko Tarkin tai vastaavan kanssa, toivoisin lapselleni ennemmin kuolemaa kuin sitä, että elämä jatkuu Tarkin seurassa.
Nihilismiä tämäkin. Ymmärrän syöpään tuskallisesti kuolevan lapsen vanhemman haaveen, että lapsi pääsisi pois. Mutta hän on kuolemassa joka tapauksessa. Kuitenkin tälläkin palstalla kirjoittaa useampi ihminen, joiden lapsuus on Tarkin lapsenkasvatukseen verrattavissa tai pahempikin, ja silti he näkevät elämällään arvoa. Meillä on nykyisin aika hysteerinen suhtautuminen kipuun ja kärsimykseen.
Mikä prkeleen "täydellinen" ja kaikkitietävä oikein kuvittelet olevasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Jos lapsesi revitään pois 1,5 v ikäisenä, ja käyt vuosien oikeustaisteluita ja maksat itsesi kipeäksi siitä, että saat ilmaantua sovittuun tapaamiseen, johon lapsi ei tulekaan. Jos lähetät vuosia joulu- ja synttärilahjoja ja kirjeitä ja saat kolmannen osapuolen kautta kuulla, että kaikki ovat menneet tori.fi tai roskiin...
Ja kun vihdoin tapaaminen vuosien päästä järjestyy, edessäsi on vieras lapsi, joka kysyy, että kuka tuo setä on....
Joo, ei niiden haalistuvien ja exän mt-ongelmien värittämien vauvamuistojen lisäksi hirveästi positiivista ole. Pelkkiä haavoja.
Tervetuloa kerhoon!
Joskus voi myös olla hyvä vaihtoehto pysyä poissa kaikista tuollaisen ympäristön ihmisistä, pysyvästi..
Se tekee nimenomaan yhtälöstä haastavan, jos oman lapsen äiti kuuluu tuollaisen ympäristön ihmisiin....
Niimpä. Nuorena ei aina ymmärrä millaisiin ongelmiin joissain tilanteissa väistämättä joutuu.
Jos lohduttaa, niin meitä ja vastaavia kärsiviä lapsia on täällä jokunen satatuhatta.
Itse asiassa ei. Kyseessä on elämän peruspilareihin vaikuttava tragedia, joka syö ihmisiä monessa sukupolvessa ja monella tasolla. Sitä ikävämpää, mitä useampaa ongelma koskettaa (en ole ap).
Enkä puhu pelkästään vieraannuttamisesta, vaikka ap:n aloitus ilmeisesti tätä koskikin (?), vaan dysfunktionaalisesta ja toteutumattomasta vanhemmuudesta ylipäätään. Valitettavan monella on päihdeongelmainen/väkivaltainen/epävakaa vanhempi. Kaikki em. ryhmistä voivat myös käyttää vieraannuttamista strategiana.
Kunhan totean, että ihmiset, jotka käyttävät lapsiaan välineinä puolisoaan satuttaakseen, ovat jollain perustavanlaatuisella tavalla häiriintyneitä. Kuten esimerkiksi he, jotka muulla tavoin pahoinpitelevät lapsiaan tai puolisoitaan.
Yhteiskunnan tulisi sanktioida em. toiminta, mutta sanktiot ovat kovin vähäisiä, kuten myös tarjolla oleva apu persoonallisushäiriöisille ja väkivaltaisille vanhemmille.
Kannattaisi korjata, tulisi pitkällä aikavälillä halvemmaksi!
T: Väkivaltaisen narsisti-yh-äidin häpäisy/huuto/lyömishelvetissä kasvanut poika, jonka juoppoisä teki itsemurhan kun olin pieni.
Ihan vaan teille palstan kusipäille p-häiriöisille, jotka puolustatte vieraannuttamista: Ymmärrän, että ette ole itse valinneet perimäänne ja kasvatustanne. Itsekään en valinnut. Tehkää kuitenkin maailmalle palvelus, ja poistakaa vaikka itsenne elävien kirjoista, jos ette muuhun kykene. Tai katsotte ensimmäistä kertaa elämässänne peiliin, ja teette kerrankin jotain oikein.
Yritän kovasti ymmärtää teitä, mutta en ihan vieläkään osaa. Sama varmaan heille, jotka ovat joutuneet esim. vanhempansa raiskaamaksi. Anteeksianto on ihan heeeelvetin vaikeaa.
Tämä miesvihaajahyeena kertoi juurikin rakastavansa poikaansa ja ymmärrän myös hänen isäänsä enkä vihaa häntä vaikka hän ei aina ole osannut toimia mielestäni pojan etu edellä. Arvostan myös nykyistä miestäni hänen puutteistaan huolimatta, eivätkä ne ole ihan vähäiset. Sinusta en erityisemmin perusta, koska olet hysteerinen mölö naisvihaaja, jonka mielestä on ok toivoa ihmisiä raadoiksi, kun on niin tuskallista se, että he ovat olemassa ilman minuakin. Mutta en minä sinua tai kaltaisiasikaan vihaa, suren sitä että olette jääneet jotain vaille. Juuri näin vaivaa kirjoittaakseni teille näkemykseni, ja vaikka se sinua sattuikin, niin lääke joskus maistuu vaikulta. Pahoittelut siitä.
Tilastoja ymmärtämättömälle äo 35-feministille voi tulla yllätyksenä, että ketjussa on useampi kuin yksi kommentoija.
Millä perusteella isä, joka kuvittelee että tilasto = minun elämässäni tapahtuu näin, on feministi?