Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on pahempaa, menettää lapsi elävänä vai menettää lapsi kuoleman kautta?
02.09.2026 |
Lopputuloshan on kuitenkin sama sen vanhemman kannalta.
Kommentit (145)
Monelle lapselle on parantava kokemus katkaista välit toksiseen vanhempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, samaa mieltä. Ei se tarvitse perintöjäkään millä eläisi käymättä töissä. Kova elämä tekee vain hyvää.
Paljastit juuri olevasi itse pieni lapsi. Ei kukaan aikuinen ajattele, että omalle lapselle on tärkeintä saada rahaa niin paljon, ettei tarvitse tehdä töitä. Jokainen aikuinen ymmärtää, että rahalla ei saa sitä tärkeintä eli rakkautta ja onnellista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Monelle lapselle on parantava kokemus katkaista välit toksiseen vanhempaan.
Kyllä. Voin kuvitella, että tämä tilastoniilon lapselle on ollut valtava helpotus, kun ei enää tarvitse mennä isän luokse, Tai siis sen miehen, jolle lapsi on hälläväliä-tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Mutta toivo uudelleen kohtaamisesta antaa lohtua.
Tyhjän toivon kanssa on paha elää. Mitään kiintymyssuhdetta ei tuossa tilanteessa lapsen puolelta enää ole.
Kiintymyssuhteen voi rakentaa aikuisenakin. Ethän sinä ystäviäsikään välttämättä ole tuntenut vauvasta saakka, mutta silti he olettavasti ovat sinulle rakkaita ja teidän välillänne on kiintymyssuhde. Ihan samoin voi lapseenkin rakentaa kiintymyssuhteen myös myöhemmällä iällä, jos se lapsuudessa ei ollut mahdollista.
Teoriassa ehkä, käytännössä ei. Jos on vuosikausia vieraannutettu ja syötetty propagandaa exän toimesta, ei minkään suhteen rakentaminen ole helppoa. Ei välttämättä ole edes yhteystietoja tai tietoa asuinpaikasta. On myös todella harvinaista, että lapset lähtevät etsimään "kadonneita" vanhempiaan, vaikka joitain dokumentteja aiheesta on. Suurin osa on tottunut elämään ilman isää/äitiä, ja on asian kanssa sinut.
Jos mahdollisuus rakentaa jokin syvä suhde vieraannutettuun lapseen aikuisena on 1/100, 99 tapauksessa näin ei käy. Meidän molempien on mahdollista voittaa lottovoitto. Tolkun ihmisenä en lottoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lukee tämän "vieraannutetun" isän avautumisia, sitä vahvemmin tulee perusteluja sille, miksi se äiti ei päästä lasta isää tapaamaan. Onhan se karua lapselle mennä miehen luo, jolle lapsi on "hälläväliämikälie".
En kirjoittanut tuota kommenttia, mutta tälleen kokemuksen kautta, vieraannutettu lapsi on hälläväliä mikälie tapaus. Aika meni jo, eikä uutta aikaa enää tule.
Asiat niinkuin oli ja meni.
Ajattelepa, jos lapsesi lukisi kommenttisi ja saisi tietää henkilöllisyytesi. Miltähän mahtaisi tuntua kuulla, on omalle isälle vain hälläväliä-mikäli eli käytännön tasolla vähemiarvoinen kuin isän naapurit, joita isä sentään saattaa tervehtiä kun satutaan rapussa vastakkain. Normaalille isälle oma lapsi on maailman tärkein ihminen riippumatta siitä, onko lapseen yhteyttä vai ei. Ei se lapsi ole valinnut äitiään, joten on naurettavaa kostaa lapselle se, että hänen ei anneta tavata sinua.
Hänhän on täysin vieras ihminen, johon ei ole mitään yhteyttä. Pelkkiä negatiivisia muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikket enää ikinä näkisi lastasi niin varmaan kuitenkin toivot hänen elävän hyvän elämän, rakastavan, saavan lapsia ja kaikkea mitä elämään kuuluu. Jos lapsi on kuollut et voi edes iloita hänen puolestaan.
Katkerat naisvihaajat eivät kykene tuollaiseen ajatteluun. He eivät voi iloita edes oman lapsen puolesta, koska se tarkoittaisi sen tosiasian tunnustamista, että isä ei ole mikään välttämättömyys lapsen onnelle.
Tilastollisesti isä on välttämätön lapsen onnelle. Isättömät lapset voivat huonommin.
Lukeeko siellä tilastoissa, että yksikään lapsi ei ole onnellinen ilman biologista isäänsä? Niinpä. Sitä vähän minäkin.
Onko tämä jotain feminististä matematiikkaa? Tilastollisesti ehjissä ydinperheissä kasvavat lapset ovat onnellisempia kuin eroperheissä kasvavat. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että KAIKKI ydinperheiden lapset olisivat onnellisia tai YKSIKÄÄN eroperheen lapsi ei olisi onnellinen.
Älä sitten väitä, että isä on lapsen onnelle VÄLTTÄMÄTÖN. Sitä väitettähän tuossa kommentoitiin.
Ei olekaan. Ei ole äitikään. Tai vaikkapa riittävä ravinto, turva tai jokin muu asia. Nämä on silti hyvä olla olemassa.
Olen eri henkilö kuin se, joka kirjoitti alkuperäisen kommentin.
Olipa typerä kommentti sinulta. Ravinto on ihmiselle välttämätöntä. Ihminen kuolee ilman ravintoa. Sen sijaan isä ei ole millään tasolla välttämätön eikä monissa tapauksissa edes "hyvä olla olemassa". Katsos, mussukka, kun isyys ei tarkoita aina sitä, että mieshenkilö on lapselleen hyvä ja rakastava aikuinen.
Ei äitikään. Ja puhuin riittävästä ravinnosta.
Ihminen selviää hyvin huonollakin ruoalla, kasvaa vain lyhyemmäksi eikä saavuta kognitiivista potentiaaliaan. Suurin osa nälkävuosienkin lapsista selvisi hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Mutta toivo uudelleen kohtaamisesta antaa lohtua.
Tyhjän toivon kanssa on paha elää. Mitään kiintymyssuhdetta ei tuossa tilanteessa lapsen puolelta enää ole.
Kiintymyssuhteen voi rakentaa aikuisenakin. Ethän sinä ystäviäsikään välttämättä ole tuntenut vauvasta saakka, mutta silti he olettavasti ovat sinulle rakkaita ja teidän välillänne on kiintymyssuhde. Ihan samoin voi lapseenkin rakentaa kiintymyssuhteen myös myöhemmällä iällä, jos se lapsuudessa ei ollut mahdollista.
Teoriassa ehkä, käytännössä ei. Jos on vuosikausia vieraannutettu ja syötetty propagandaa exän toimesta, ei minkään suhteen rakentaminen ole helppoa. Ei välttämättä ole edes yhteystietoja tai tietoa asuinpaikasta. On myös todella harvinaista, että lapset lähtevät etsimään "kadonneita" vanhempiaan, vaikka joitain dokumentteja aiheesta on. Suurin osa on tottunut elämään ilman isää/äitiä, ja on asian kanssa sinut.
Jos mahdollisuus rakentaa jokin syvä suhde vieraannutettuun lapseen aikuisena on 1/100, 99 tapauksessa näin ei käy. Meidän molempien on mahdollista voittaa lottovoitto. Tolkun ihmisenä en lottoa.
Ymmärrän, että lapsesi ei ole tärkeä. Haet vain helppoa elämää ja tilastollisesti mahdollisismman suurella prosentilla toteutuvia asioita. Et ole valmis antamaan mahdollisuutta sille, että sinä voisit olla se yksi sadasta tai vaikka yksi tuhannesta, joka onnistuu. Silloin tosiaan on mahdotonta onnistua, jos ei anna onnistumille edes mahdollisuutta, vaan päättää jo etukäteen että mikään ei onnistu ja mitään ei kuitenkaan tapahdu. Nykyisin meistä jokaisen yhteystiedot saa haltuunsa muutamalla puhelinsoitolla. Suurimman osan löytyy ihan netistäkin. Mutta sinulle sekin on liian suuri vaiva, koska kyseessä on ihminen, joka on sinulle vain hälläväliä tapaus eikä rakas lapsi, jonka eteen olisit valmis tekemään lähes mitä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lukee tämän "vieraannutetun" isän avautumisia, sitä vahvemmin tulee perusteluja sille, miksi se äiti ei päästä lasta isää tapaamaan. Onhan se karua lapselle mennä miehen luo, jolle lapsi on "hälläväliämikälie".
En kirjoittanut tuota kommenttia, mutta tälleen kokemuksen kautta, vieraannutettu lapsi on hälläväliä mikälie tapaus. Aika meni jo, eikä uutta aikaa enää tule.
Asiat niinkuin oli ja meni.
Ajattelepa, jos lapsesi lukisi kommenttisi ja saisi tietää henkilöllisyytesi. Miltähän mahtaisi tuntua kuulla, on omalle isälle vain hälläväliä-mikäli eli käytännön tasolla vähemiarvoinen kuin isän naapurit, joita isä sentään saattaa tervehtiä kun satutaan rapussa vastakkain. Normaalille isälle oma lapsi on maailman tärkein ihminen riippumatta siitä, onko lapseen yhteyttä vai ei. Ei se lapsi ole valinnut äitiään, joten on naurettavaa kostaa lapselle se, että hänen ei anneta tavata sinua.
Hänhän on täysin vieras ihminen, johon ei ole mitään yhteyttä. Pelkkiä negatiivisia muistoja.
Surullista, että sinulla ei ole lapsestasi yhtään positiivista muistoa. Ei edes siltä ajalta, kun hän oli pieni vauva ja pidit häntä sylissäsi. Vai oletko niitä isiä, joille vastuunkanto loppui siihen, kun lasti oli muijan sisällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lukee tämän "vieraannutetun" isän avautumisia, sitä vahvemmin tulee perusteluja sille, miksi se äiti ei päästä lasta isää tapaamaan. Onhan se karua lapselle mennä miehen luo, jolle lapsi on "hälläväliämikälie".
En kirjoittanut tuota kommenttia, mutta tälleen kokemuksen kautta, vieraannutettu lapsi on hälläväliä mikälie tapaus. Aika meni jo, eikä uutta aikaa enää tule.
Asiat niinkuin oli ja meni.
Ajattelepa, jos lapsesi lukisi kommenttisi ja saisi tietää henkilöllisyytesi. Miltähän mahtaisi tuntua kuulla, on omalle isälle vain hälläväliä-mikäli eli käytännön tasolla vähemiarvoinen kuin isän naapurit, joita isä sentään saattaa tervehtiä kun satutaan rapussa vastakkain. Normaalille isälle oma lapsi on maailman tärkein ihminen riippumatta siitä, onko lapseen yhteyttä vai ei. Ei se lapsi ole valinnut äitiään, joten on naurettavaa kostaa lapselle se, että hänen ei anneta tavata sinua.
Hänhän on täysin vieras ihminen, johon ei ole mitään yhteyttä. Pelkkiä negatiivisia muistoja.
Nyt ei puhuttu siitä, mitä lapsi on sinulle. Puhuttiin siitä, mitä sinä olet lapselle. Vaikka oletkin tunteeton kusipää, jolle lapsi on vain negatiivinen muisto, olet sille lapselle kuitenkin isä. Lapsi voi kaivata sinua, vaikka olisit miten mulkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karua tietää, että on isälleen vain negatiivinen muisto, johon ei liity yhtäkään positiivista tunnetta. Tästä on helppo päätellä, että lasta ei ole mitenkään vieraannutettu isästä, vaan isä on ihan itse omalla käytöksellään aiheuttanut vieraantumisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Mutta toivo uudelleen kohtaamisesta antaa lohtua.
Tyhjän toivon kanssa on paha elää. Mitään kiintymyssuhdetta ei tuossa tilanteessa lapsen puolelta enää ole.
Kiintymyssuhteen voi rakentaa aikuisenakin. Ethän sinä ystäviäsikään välttämättä ole tuntenut vauvasta saakka, mutta silti he olettavasti ovat sinulle rakkaita ja teidän välillänne on kiintymyssuhde. Ihan samoin voi lapseenkin rakentaa kiintymyssuhteen myös myöhemmällä iällä, jos se lapsuudessa ei ollut mahdollista.
Teoriassa ehkä, käytännössä ei. Jos on vuosikausia vieraannutettu ja syötetty propagandaa exän toimesta, ei minkään suhteen rakentaminen ole helppoa. Ei välttämättä ole edes yhteystietoja tai tietoa asuinpaikasta. On myös todella harvinaista, että lapset lähtevät etsimään "kadonneita" vanhempiaan, vaikka joitain dokumentteja aiheesta on. Suurin osa on tottunut elämään ilman isää/äitiä, ja on asian kanssa sinut.
Jos mahdollisuus rakentaa jokin syvä suhde vieraannutettuun lapseen aikuisena on 1/100, 99 tapauksessa näin ei käy. Meidän molempien on mahdollista voittaa lottovoitto. Tolkun ihmisenä en lottoa.
Ymmärrän, että lapsesi ei ole tärkeä. Haet vain helppoa elämää ja tilastollisesti mahdollisismman suurella prosentilla toteutuvia asioita. Et ole valmis antamaan mahdollisuutta sille, että sinä voisit olla se yksi sadasta tai vaikka yksi tuhannesta, joka onnistuu. Silloin tosiaan on mahdotonta onnistua, jos ei anna onnistumille edes mahdollisuutta, vaan päättää jo etukäteen että mikään ei onnistu ja mitään ei kuitenkaan tapahdu. Nykyisin meistä jokaisen yhteystiedot saa haltuunsa muutamalla puhelinsoitolla. Suurimman osan löytyy ihan netistäkin. Mutta sinulle sekin on liian suuri vaiva, koska kyseessä on ihminen, joka on sinulle vain hälläväliä tapaus eikä rakas lapsi, jonka eteen olisit valmis tekemään lähes mitä vain.
En ole tuo kirjoittaja, mutta täysin turhaa hommaa. Ei se edelleenkään muuta yhtään mitään jos käy jonkun vieraan kanssa syömässä tms. Parempi antaa asioiden olla ja jakaa hyvää niille ihmisille, jotka ovat elämässä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopputulos ei todellakaan ole sama. Kuoleman kautta menetettyä lasta ei saa koskaan takaisin, elävänä menetetty eli huostaanotettu lapsi voi myöhemmin tulla takaisin elämääsi.
Höh, elävänä menetetty lapsi ei suinkaan aina ole huostaanotettu.
En ole tuo kirjoittaja, mutta täysin turhaa hommaa. Ei se edelleenkään muuta yhtään mitään jos käy jonkun vieraan kanssa syömässä tms. Parempi antaa asioiden olla ja jakaa hyvää niille ihmisille, jotka ovat elämässä mukana.
Kuinka saatanan tyhmä pitää olla, jos kuvittelee, että kiintymyssuhteen rakentaminen tarkoittaa sitä, että käydään kerran syömässä ja yhtäkkiä lapsi onkin täysin kiintynyt sinuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on pahempaa, tottakai.
Miten niin "tottakai'?
Kuolema on lopullista.
Kyllä raaka lapsen vieraannutaminen pienenä on ihan yhtä lopullinen asia.
Mutta toivo uudelleen kohtaamisesta antaa lohtua.
Tyhjän toivon kanssa on paha elää. Mitään kiintymyssuhdetta ei tuossa tilanteessa lapsen puolelta enää ole.
Kiintymyssuhteen voi rakentaa aikuisenakin. Ethän sinä ystäviäsikään välttämättä ole tuntenut vauvasta saakka, mutta silti he olettavasti ovat sinulle rakkaita ja teidän välillänne on kiintymyssuhde. Ihan samoin voi lapseenkin rakentaa kiintymyssuhteen myös myöhemmällä iällä, jos se lapsuudessa ei ollut mahdollista.
Teoriassa ehkä, käytännössä ei. Jos on vuosikausia vieraannutettu ja syötetty propagandaa exän toimesta, ei minkään suhteen rakentaminen ole helppoa. Ei välttämättä ole edes yhteystietoja tai tietoa asuinpaikasta. On myös todella harvinaista, että lapset lähtevät etsimään "kadonneita" vanhempiaan, vaikka joitain dokumentteja aiheesta on. Suurin osa on tottunut elämään ilman isää/äitiä, ja on asian kanssa sinut.
Jos mahdollisuus rakentaa jokin syvä suhde vieraannutettuun lapseen aikuisena on 1/100, 99 tapauksessa näin ei käy. Meidän molempien on mahdollista voittaa lottovoitto. Tolkun ihmisenä en lottoa.
Ymmärrän, että lapsesi ei ole tärkeä. Haet vain helppoa elämää ja tilastollisesti mahdollisismman suurella prosentilla toteutuvia asioita. Et ole valmis antamaan mahdollisuutta sille, että sinä voisit olla se yksi sadasta tai vaikka yksi tuhannesta, joka onnistuu. Silloin tosiaan on mahdotonta onnistua, jos ei anna onnistumille edes mahdollisuutta, vaan päättää jo etukäteen että mikään ei onnistu ja mitään ei kuitenkaan tapahdu. Nykyisin meistä jokaisen yhteystiedot saa haltuunsa muutamalla puhelinsoitolla. Suurimman osan löytyy ihan netistäkin. Mutta sinulle sekin on liian suuri vaiva, koska kyseessä on ihminen, joka on sinulle vain hälläväliä tapaus eikä rakas lapsi, jonka eteen olisit valmis tekemään lähes mitä vain.
En ole tuo kirjoittaja, mutta täysin turhaa hommaa. Ei se edelleenkään muuta yhtään mitään jos käy jonkun vieraan kanssa syömässä tms. Parempi antaa asioiden olla ja jakaa hyvää niille ihmisille, jotka ovat elämässä mukana.
Täysin turhaa tavata omaa lasta ja yrittää edes olla hänelle jollain tavalla merkityksellinen henkilö? Tosiaankin: Parempi lapselle, ettei hän ikinä tapaa sinua. Ei noin tunnekylmästä ihmisestä ole isäksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten elävä lapsi "menetetään"? Hän on koomassa? Liittyy johonkin kulttiin ja alkaa täysin erakoksi?
Esim. katkaisee välinsä vanhempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten elävä lapsi "menetetään"? Hän on koomassa? Liittyy johonkin kulttiin ja alkaa täysin erakoksi?
Esim. katkaisee välinsä vanhempaan.
Jos noin tapahtuu, syyllinen löytyy peilistä. Et ole tuossa tapauksessa menettänyt lastasi, vaan olet ihan itse omalla toiminnallasi poistanut hänet elämästäsi.
Loppuketjun perusteella ei tarvitse ihmetellä, miksi niin moni ravaa terpiassa purkamassa isätraumaansa. Onhan se lapselle ihan hirveä kokemus huomata, että oma isä pitää lasta vieraana ihmisenä, johon liittyy pelkästään negatiivisia muistoja. Vähemmästäkin mieli järkkyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle lapselle on parantava kokemus katkaista välit toksiseen vanhempaan.
Kyllä. Voin kuvitella, että tämä tilastoniilon lapselle on ollut valtava helpotus, kun ei enää tarvitse mennä isän luokse, Tai siis sen miehen, jolle lapsi on hälläväliä-tapaus.
Tilastoja ymmärtämättömälle äo 35-feministille voi tulla yllätyksenä, että ketjussa on useampi kuin yksi kommentoija.
Lapseni tulevat luokseni joka päivä, koska asun heidän kanssaan ja heidän äitinsä kanssaan samassa asunnossa. Siksi voin ymmärtää, että jos tapaisin heidät vasta aikuisena, ja koko se aika ja kokemukset vauvaiästä aikuisuuteen olisivat jääneet kokematta, suhde olisi aivan eri. Ja tilastollisestikin jää yleensä muodostumatta. Lapset, joilla ei ole läsnäolevia vanhempia tekevät rauhan sen asian kanssa, että heidän vanhempansa eivät kuulu heidän elämäänsä, tai ovat poistuneet elävien kirjoista. Jos poissaoleva vanhempi tuolta pohjalta lähtee rakentamaan suhdetta, se jää yleensä torsoksi. Riippuu myös historiasta, usein ks. vanhemmilla on ollut vaikkapa mt-ongelmia tai päihdeongelmia. Ymmärrän hyvin lapsia, jotka eivät halua olla vaikkapa alkoholistivanhemman tai väkivaltaisen vanhemman kanssa tekemisissä traumojen vuoksi.
Joku vertasi lapsia ystäviin. Ei.
Minulla on hyviä ystäviä, mutta maailmassa on ainoastaan kolme henkilöä, joiden vuoksi ottaisin luodin naamaan. He kuuluvat siihen ydinperheeseen. Ja jos pitäisi vaimon ja lasten hengen välillä valita, lapset tulisivat aina ensin, joka kerta. Sama toisin päin.
Siksi niiden pois vieminen tekee niin kipeää. Olen kerran lapsena ja pari kertaa aikuisiällä nähnyt, kuinka lapset viedään ns. oikeustajun vastaisesti pois rakastavalta vanhemmalta. Olen myös nähnyt useita tapauksia, joissa vanhemmat ovat itse paskoneet välinsä lapsiin, ja sellaisia tapauksia, joissa aikuiset lapset ovat yhteydessä vanhempiin, vaikka ks. vanhemmat eivät ansaitsisi nuolla heidän kengänpohjiaan. Puhutaan pahoista päihdeongelmista ja s-hyväksikäytöstä, jne.
Maailma on aika kompleksinen paikka, johon mahtuu monenlaisia tarinoita ja ihmiskohtaloita. Toki radikaalifeministisestä näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää tätä tai muitakaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle lapselle on parantava kokemus katkaista välit toksiseen vanhempaan.
Kyllä. Voin kuvitella, että tämä tilastoniilon lapselle on ollut valtava helpotus, kun ei enää tarvitse mennä isän luokse, Tai siis sen miehen, jolle lapsi on hälläväliä-tapaus.
Tilastoja ymmärtämättömälle äo 35-feministille voi tulla yllätyksenä, että ketjussa on useampi kuin yksi kommentoija.
Lapseni tulevat luokseni joka päivä, koska asun heidän kanssaan ja heidän äitinsä kanssaan samassa asunnossa. Siksi voin ymmärtää, että jos tapaisin heidät vasta aikuisena, ja koko se aika ja kokemukset vauvaiästä aikuisuuteen olisivat jääneet kokematta, suhde olisi aivan eri. Ja tilastollisestikin jää yleensä muodostumatta. Lapset, joilla ei ole läsnäolevia vanhempia tekevät rauhan sen asian kanssa, että heidän vanhempansa eivät kuulu heidän elämäänsä, tai ovat poistuneet elävien kirjoista. Jos poissaoleva vanhempi tuolta pohjalta lähtee rakentamaan suhdetta, se jää yleensä torsoksi. Riippuu myös historiasta, usein ks. vanhemmilla on ollut vaikkapa mt-ongelmia tai päihdeongelmia. Ymmärrän hyvin lapsia, jotka eivät halua olla vaikkapa alkoholistivanhemman tai väkivaltaisen vanhemman kanssa tekemisissä traumojen vuoksi.
Joku vertasi lapsia ystäviin. Ei.
Minulla on hyviä ystäviä, mutta maailmassa on ainoastaan kolme henkilöä, joiden vuoksi ottaisin luodin naamaan. He kuuluvat siihen ydinperheeseen. Ja jos pitäisi vaimon ja lasten hengen välillä valita, lapset tulisivat aina ensin, joka kerta. Sama toisin päin.
Siksi niiden pois vieminen tekee niin kipeää. Olen kerran lapsena ja pari kertaa aikuisiällä nähnyt, kuinka lapset viedään ns. oikeustajun vastaisesti pois rakastavalta vanhemmalta. Olen myös nähnyt useita tapauksia, joissa vanhemmat ovat itse paskoneet välinsä lapsiin, ja sellaisia tapauksia, joissa aikuiset lapset ovat yhteydessä vanhempiin, vaikka ks. vanhemmat eivät ansaitsisi nuolla heidän kengänpohjiaan. Puhutaan pahoista päihdeongelmista ja s-hyväksikäytöstä, jne.
Maailma on aika kompleksinen paikka, johon mahtuu monenlaisia tarinoita ja ihmiskohtaloita. Toki radikaalifeministisestä näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää tätä tai muitakaan asioita.
Ainut, joka tässä ketjussa tuo esiin radikaalifeminismin olet sinä. Ei mikään ihme, että kuvittelet tilastojen kertovan elämäsi kulun.
Perinnön lapsi saa joka tapauksessa, vaikka et kiukuttelisikaan hänelle. Todella sääli, että sinulle lapsi on vain ikävä velvoite, jolle joudut antamaan osan rahoistasi kuolemasi jälkeen. Kertoo kaiken olennaisen siitä, miksi lapsen äiti "vieraannuttaa" sinua. Niin tekisin minäkin, jos lapsellani olisi noin psykopaattinen eli tunteeton isä.