HS: Psykiatri levitti vuosia lääkeyhtiön viestiä masennuksesta – ”Suren, että olin osallinen”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monimutkainen juttu. Lääkkeet voivat auttaa pois masennuksen alhosta, mutta paraneeko masennus jos sen taustasyyt pysyvät?

Tunnen pari ihmistä joilla on diagnooseja jos jonkinmoisia. On ahdistusta, paniikkihäiriötä, masennusta ja keskittymishäiriötä. Molempia yhdistää se, että diagnoosit ovat tulleet sen jälkeen kun ovat ns. kusseet omiin muroihinsa oikein kunnolla. Molemmilla peliongelma, toinen on virallisesti alkoholisti ja toisella viinaa menee myös aivan liikaa. Raha-asiat täysin epätoivoisessa solmussa, asunnot ovat täynnä jätettä. Toinen käy välillä töissä, toinen on ollut työttömänä vuosia. Molemmat eristäytyneet ystävistään melkein kokonaan.

Auttaako se lopulta paljoakaan, että näille määrätään lisää vahvoja masennuslääkkeitä kotiin viemisiksi? Uskon että ei.

Niin, mutta ei auttaisi myöskään sekään, että ei saisi lääkettä. Heillä olsii edelleen samat ongelmat, mutta entistä pahempi olo. 

En sinänsä ole mikään tosi pro masennuslääke, minustakin lääkkeitä syödään ihan liikaa näihin juttuihin nykyään, olipa kyseessä ADHD tai masennus. Mutta ei se ihan niin mene, että elämänsä sössinyt ihminen sieltä kyllä kivasti ryhdistäytyisi, kun vaan lääkkeet otettaisiin pois. Suurin osa olisi vaan entistä surkeampia entisessä tilanteessaan, ja osa voisi päätyä jopa itsetuhoon.

Olet tuossa kyllä aivan väärässä. Elämänsä sössinyt ja ryhdistäytyä termit osoittavat, että et ymmärrä ihmisen psykologiasta mitään.

Itse olen käyttänyt masennuslääkkeitä n. 20 vuotta. Ne ikään kuin kroonistivat ongelmani, enkä päässyt niiden käsittelyssä eteenpäin.

Tuo paha olo on tarkoituksenmukainen asia. Sen on tarkoitus työntää ihmistä pois pahasta paikasta, ettei jää siihen tuleen makaamaan. Tämä ainakin oma kokemukseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten SSRI lääkkeet ovat ylipäätään päässeet markkinoille. Nyt myöhemmissä tutkimuksissa on todettu, että potilailla lumelääkkeen teho on noin 40% ja SSRIn 50%. Voiko tuollainen ero olla oikeasti niin merkitsevä, että lääkkeen voidaan arvioida olevan tehokas ja sen on saanut laittaa masennuslääkkeenä myyntiin? Saatiinko alkuperäisissä tutkimuksissa isompi ero plasebon ja lääkkeen vaikutukselle? Vai vääristeltiinkö silloin tutkimustuloksia?

On niistä myös ihan oikeata apua toisille. Minulla on kokemusta, onko sinulla?

On kiinni myös yksilön omasta genetiikasta, mikä lääke toimii hyvin ja mistä lääkkeestä on haittaa. Moni syö vuodesta toiseen toimimatonta masennuslääkettä, koska ei tiedä että Suomessa voi käydä yksityisellä geenitestissä ja on tarjolla 21 erilaista masennuslääkevaihtoehtoa ja kehittyneet sähköhoidot sekä esketamiini niiden lisäksi. Omaisten kannattaisi olla vähintään henkisenä ja mikä ettei myös taloudellisena tukena hoitovaihtoehtoja punnitessa. Lääkkeetöntä sähkömyssyhoitoa tarjotaan useimmilla hva:lla ja sen pitäisi olla ensisijainen vaihtoehto etenkin alle 21-vuotiailla. 

Tämä geenitesti lähtee siitä että varottavaa lääkettä voi syödä kunhan tiedostaa haitat. Lääkettä voi syödä myös silloin jos sen annosta pudottaa hieman.

Geenitesti ei kerro onko kyseessä lääkkeillä hoidettava masennus. Geenitesti ei myöskään kerro antaako lääkäri tietyn lääkkeen ja jos antaa niin kuinka pitkäksi aikaa. Lääkäri on oleellisempi lääkehoidossa kuin geenit koska ilman lääkäriä lääkrhoitoa ei voi toteuttaa ollenkaan olipa siitä hyötyä rai ei.

Vierailija kirjoitti:

Monimutkainen juttu. Lääkkeet voivat auttaa pois masennuksen alhosta, mutta paraneeko masennus jos sen taustasyyt pysyvät?

Tunnen pari ihmistä joilla on diagnooseja jos jonkinmoisia. On ahdistusta, paniikkihäiriötä, masennusta ja keskittymishäiriötä. Molempia yhdistää se, että diagnoosit ovat tulleet sen jälkeen kun ovat ns. kusseet omiin muroihinsa oikein kunnolla. Molemmilla peliongelma, toinen on virallisesti alkoholisti ja toisella viinaa menee myös aivan liikaa. Raha-asiat täysin epätoivoisessa solmussa, asunnot ovat täynnä jätettä. Toinen käy välillä töissä, toinen on ollut työttömänä vuosia. Molemmat eristäytyneet ystävistään melkein kokonaan.

Auttaako se lopulta paljoakaan, että näille määrätään lisää vahvoja masennuslääkkeitä kotiin viemisiksi? Uskon että ei.

Totta kai ne masennuksen syyt pitää selvittää ja hoitaa (muullakin tavalla kuin vain lääkityksellä). Eikä lääkitys edes auta kaikkia. Masennuslääkkeiden käyttöä voi ajatella niin, että ne ikään kuin tyynnyttävät myrskyävän meren päältä päin, mutta pinnan alla kuohuu edelleen. Itse olen sairastanut vakavan masennuksen, ja totta kai minullekin annettiin lääkitys. Ennen kaikkea lääkityksen takia olin täysin turta kaikkeen, ja lääkärin mukaan tämä on tarkoituskin: et oikein tunne mitään, et surua, mutta et iloakaan, ja et myöskään vahingoita itseäsi. Minusta lääkitys ei auttanut pahaa oloani ja sen juurisyitä ollenkaan. Lisäksi kiinnostaisi tietää, miksi lääkärit, jotka muuten kiroavat ylipainon, määräävät tällaisia lääkkeitä joista lähes jokainen nostattaa painoa? Itse lihoin aikoinaan sekä masennuslääkityksen että ketipinorin (jota määrättiin unilääkkeeksi!) takia yli 20kg. Voin sanoa että kyllä oli painava, turvonnut olo koko ajan. Ei se ylipaino auta masentunutta ihmistä ollenkaan, päinvastoin - se voi vaan pahentaa oloa, kun fyysinenkin ulkomuoto muuttuu huonommaksi (mutta toisaalta itsehän sitä ei tajua tai ei välitä, jos on lääkekohmelossa ihan koko ajan). Tämä on kuitenkin jännä, koska muuten ylilihavat tuomitaan terveydenhuollossa, ja ylipainostahan tulee myös monia muita terveysongelmia. Silti ei kuitenkaan ole vaikeuksia määrätä lihottavia lääkkeitä ihmisille. 

Toinen asia on se, että lääkkeiden seurantaa ei toteuta millään tavalla. Annetaan vaan resepti ja ovesta ulos. Ehkä kuukauden päästä saattaa olla jokin soittoaika, ja jos silloin et voi tarpeeksi hyvin, niin annosta vaan nostetaan. Edelleen: ihmisillä on ne syyt, minkä takia ne voi huonosti, ja jos niitä ei hoideta, ei se pelkkä lääkitys siinä auta. Ihmisestä vaan tulee tarpeeksi turta, jotta se ei vaivaa terveydenhuoltoa enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monimutkainen juttu. Lääkkeet voivat auttaa pois masennuksen alhosta, mutta paraneeko masennus jos sen taustasyyt pysyvät?

Tunnen pari ihmistä joilla on diagnooseja jos jonkinmoisia. On ahdistusta, paniikkihäiriötä, masennusta ja keskittymishäiriötä. Molempia yhdistää se, että diagnoosit ovat tulleet sen jälkeen kun ovat ns. kusseet omiin muroihinsa oikein kunnolla. Molemmilla peliongelma, toinen on virallisesti alkoholisti ja toisella viinaa menee myös aivan liikaa. Raha-asiat täysin epätoivoisessa solmussa, asunnot ovat täynnä jätettä. Toinen käy välillä töissä, toinen on ollut työttömänä vuosia. Molemmat eristäytyneet ystävistään melkein kokonaan.

Auttaako se lopulta paljoakaan, että näille määrätään lisää vahvoja masennuslääkkeitä kotiin viemisiksi? Uskon että ei.

Totta kai ne masennuksen syyt pitää selvittää ja hoitaa (muullakin tavalla kuin vain lääkityksellä). Eikä lääkitys edes auta kaikkia. Masennuslääkkeiden käyttöä voi ajatella niin, että ne ikään kuin tyynnyttävät myrskyävän meren päältä päin, mutta pinnan alla kuohuu edelleen. Itse olen sairastanut vakavan masennuksen, ja totta kai minullekin annettiin lääkitys. Ennen kaikkea lääkityksen takia olin täysin turta kaikkeen, ja lääkärin mukaan tämä on tarkoituskin: et oikein tunne mitään, et surua, mutta et iloakaan, ja et myöskään vahingoita itseäsi. Minusta lääkitys ei auttanut pahaa oloani ja sen juurisyitä ollenkaan. Lisäksi kiinnostaisi tietää, miksi lääkärit, jotka muuten kiroavat ylipainon, määräävät tällaisia lääkkeitä joista lähes jokainen nostattaa painoa? Itse lihoin aikoinaan sekä masennuslääkityksen että ketipinorin (jota määrättiin unilääkkeeksi!) takia yli 20kg. Voin sanoa että kyllä oli painava, turvonnut olo koko ajan. Ei se ylipaino auta masentunutta ihmistä ollenkaan, päinvastoin - se voi vaan pahentaa oloa, kun fyysinenkin ulkomuoto muuttuu huonommaksi (mutta toisaalta itsehän sitä ei tajua tai ei välitä, jos on lääkekohmelossa ihan koko ajan). Tämä on kuitenkin jännä, koska muuten ylilihavat tuomitaan terveydenhuollossa, ja ylipainostahan tulee myös monia muita terveysongelmia. Silti ei kuitenkaan ole vaikeuksia määrätä lihottavia lääkkeitä ihmisille. 

Toinen asia on se, että lääkkeiden seurantaa ei toteuta millään tavalla. Annetaan vaan resepti ja ovesta ulos. Ehkä kuukauden päästä saattaa olla jokin soittoaika, ja jos silloin et voi tarpeeksi hyvin, niin annosta vaan nostetaan. Edelleen: ihmisillä on ne syyt, minkä takia ne voi huonosti, ja jos niitä ei hoideta, ei se pelkkä lääkitys siinä auta. Ihmisestä vaan tulee tarpeeksi turta, jotta se ei vaivaa terveydenhuoltoa enää. 

Tätä juuri tarkoitin. Toinen näistä mainitsemistani tapauksista on hädin tuskin 30 v. Työelämästä hän on ollut ulkona jo pitkään, ryyppäsi 2 työpaikkaa aikanaan alta. Hoito: lääkkeet kouraan ja olisiko joka toinen kuukausi puolen tunnin etäpsykologin aika.

Nuori mies siis sysätään omaan yksiöönsä ryyppäämään itseään hengiltä ja vetämään niitä pillereitä.

Lisäksi molemmat ovat, kuten arvata saattaa, lihoneet aivan muodottomiksi lääkityksen aloittamisen jälkeen. Ja molempia se hävettää ja harmittaa entisestään, omien sanojensa mukaan.

Ainakin muutama vuosi sitten kaiken yhteiskunnan tukeman terapian edellytys oli, että ihminen syö noita lääkkeitä. Tai teeskentelee syövänsä.

Nuorten ja nuorten aikuisten kannalta aivan hirveää. Pitäisi tarjota laadukasta naamatusten annettavaa lyhytterapiaa -rahat vaikka keski-ikäisten pitkistä terapioista. Myös kaikki raatelemme-lapsuutesi-auki terapiat pitäisi kieltää oikeuksien menetyksen uhalla alle 30 vuotiaille annettuna. Ei siksi, etteivätkö vanhemmat olisi saattaneet olla myös typeriä, vaan siksi että useimmiten nuoren välittävä tukijoukko kuitenkin on lapsuusperhe. Ja siksi että nuorella ihmisellä mieli kuitenkin on eteenpäin.

Itselläni meni psykiatrialle vuosia elämästä. Ne vuodet meni erkaallaan tunteistaan, seksuaalihäiriöitä potevana ja aivopestynä että aivokemiani on vialliset ja ssri-lääkkeet hoitaa niitä. Eli toisinsanoen vuosia meni uskoen lääkeyhtiömarkkinointia mitä lääkäreiden suusta kuului. Lopussa  todella turrana ja myös kognitioni ongelmia ja muita lääkehaittoja potevana.

Koen että olen ssri-ajan sukupolvea, joka vietti nuoruuden lääkkeissä.

 Irrottauduin psykiatriasta henkisesti n. 10 vuotta takaperin milloin lopetin lääkkeet ja aloin kyseenalaistaa diagnoosiuskoani myös. 

 Vieroitus lääkkeistä oli hyvin vaikka vuosien jälkeen. Traumakehikko on auttanut ymmärtämään hermoston toimintaa polyvagaalisen teorian kautta. Nykymaailmassa tuon ymmärrys on erittäin tarpeellinen koska ihmiset herkästi ylivirittyvät kun arki on nopeatempoista ja stimuloivaa. Ymmärrän että herkästi kovan stressin jälkeen minulla on tyhjä olo mutta hiljalleen värit palaa keinoilla mitä tiedän tehdä. Ymmärrän nykyään itseäni paljon paremmin koska vähensin lääkkeet pois. En koskaan enää palaa psykiatrian lääkkeiden käyttäjäksi - sain todella huonoa informaatiota lääkkeistä alunperin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monimutkainen juttu. Lääkkeet voivat auttaa pois masennuksen alhosta, mutta paraneeko masennus jos sen taustasyyt pysyvät?

Tunnen pari ihmistä joilla on diagnooseja jos jonkinmoisia. On ahdistusta, paniikkihäiriötä, masennusta ja keskittymishäiriötä. Molempia yhdistää se, että diagnoosit ovat tulleet sen jälkeen kun ovat ns. kusseet omiin muroihinsa oikein kunnolla. Molemmilla peliongelma, toinen on virallisesti alkoholisti ja toisella viinaa menee myös aivan liikaa. Raha-asiat täysin epätoivoisessa solmussa, asunnot ovat täynnä jätettä. Toinen käy välillä töissä, toinen on ollut työttömänä vuosia. Molemmat eristäytyneet ystävistään melkein kokonaan.

Auttaako se lopulta paljoakaan, että näille määrätään lisää vahvoja masennuslääkkeitä kotiin viemisiksi? Uskon että ei.

Niin, mutta ei auttaisi myöskään sekään, että ei saisi lääkettä. Heillä olsii edelleen samat ongelmat, mutta entistä pahempi olo. 

En sinänsä ole mikään tosi pro masennuslääke, minustakin lääkkeitä syödään ihan liikaa näihin juttuihin nykyään, olipa kyseessä ADHD tai masennus. Mutta ei se ihan niin mene, että elämänsä sössinyt ihminen sieltä kyllä kivasti ryhdistäytyisi, kun vaan lääkkeet otettaisiin pois. Suurin osa olisi vaan entistä surkeampia entisessä tilanteessaan, ja osa voisi päätyä jopa itsetuhoon.

Olet tuossa kyllä aivan väärässä. Elämänsä sössinyt ja ryhdistäytyä termit osoittavat, että et ymmärrä ihmisen psykologiasta mitään.

 

Itse olen käyttänyt masennuslääkkeitä n. 20 vuotta. Ne ikään kuin kroonistivat ongelmani, enkä päässyt niiden käsittelyssä eteenpäin.

 

Tuo paha olo on tarkoituksenmukainen asia. Sen on tarkoitus työntää ihmistä pois pahasta paikasta, ettei jää siihen tuleen makaamaan. Tämä ainakin oma kokemukseni. 

Mulla ja monella muulla taas se paha olo työntää lähinnä uudestaan ja uudestaan päihteiden ääreen, hakemaan sieltä nopeaa helpotusta. 

Ja jatkona:

Tämän jälkeen olen tehnyt asioita elämässä mistä vain haaveilin. -siis psykiatrian lääkkeiden aikana. Itseymmärrykseni on lisääntynyt ja ihmissuhteet on syventyneet.

Petollisinta oli fyysinen ja henkinen riippuvuus lääkkeeseen mikä sai lääkkeen tuntumaan hyödyllisemmältä mitä se onkaan. Ja kaikki lähti vääristellystä informaatiosta. Jo on aikakin puhua lääkeyhtiöisen markkinoinnin ja psykiatrian käytäntöjen välisistä suhteista! Sillä oli suuria vaikutuksia elämääni.

Eikä vaan ne lääkkeet vaan miten niitä määrätään, mikä esim rivilääkärin ymmärrys on niistä-etenkin ongelma ja haittatilanteissa

Vielä ei ole seksuaalisuus palautunut tunnolta normaaliksi vaikka vuosia jo lääkkeistä. Liekö niin tapahtuukaan. Edelleen on alapää yhtä eroottinen koskettaa kuin olkapää. Eli pssd on

Vierailija kirjoitti:

jos on niin idiootti että tuollaisia syö vain koska lääkäri kirjoittaa saa vähän kärsiäkin idiotismistaan

Moni syö silkkaa kiltteyttään ja tietämättömyyttään. 

Lääkärit suuttuvat jos et ota masennuslääkettä. 

Minusta sama on hormonikorvaushoidoissa. Joku ja jotkut niistä hyötyvät mutta jotkut julkkis gynet on valjastettu puhumaan niin tarpeellisuudesta ja joka paikassa toitotetaan miten tarpeellisia ne on. Silti tutkimusten mukaan vain 20-30% niitä käyttää Suomessa. Ja vaietaan siitä miten yli käyttäminen ja liian pitkäaikainen käyttö oikeastikkin lisää rintasyöpäriskiä ja tukosriskiä. Ja miten vaihdevuodet on kuin toinen murrosikä mutta käänteisessä järjestyksessä. Ei alle murrosikäinen tyttökään saati miehet tarvi estrogeenia ja elävät ihan hyvää elämää. Se ei ole pakollinen. Itse olen helpottunut kun vapauduin hedelmällisestä iästä eli estrogeeni-koukusta. Elämä on nyt 56-vuotiaana tasaista ja mukavaa. Sellaista kuin muistan sen olleen ennenkuin alkoi kuukautiset 15-vuotiaana ja alkoi hormoniheilahtelut. Eikä tämä tarkoita että niitä ei kannata käyttää jos kärsii kovasti. Mutta kaiken normaalin medikalisointi ja lääkäreiden lahjominen piilomainontaan on väärin.

Sama juttu lastensuojelubisneksessä.

Lahjovat sossuja ja viranomaisia tekemään lasuja liian herkästi ja buustaavat huostaanottoja jotenkin pakkona.

Sairas yhteiskunta

”Olin aika sukkelasanainen. Luulen, että sen takia minua pyydettiin. Ei siksi, että olisin ollut erityisen viisas, osaava tai tieteellisesti meritoitunut.”

”Suren, että olen ollut osallinen tässä muutoksessa. En osannut silloin ryhtyä pohtimaan, mitä masennus on ja mitä se ei ole”, Sailas tunnustaa.

Masennuksen ja ahdistuksen takia lääkäriin tulevat potilaat tarvitsisivat usein ongelmiinsa muunlaista apua, Sailas sanoo. He ovat kokeneet epäonnea, rahapulaa ja ihmissuhdevaikeuksia."

No voi Pyhä Jeesus sentään! Osaa sentään myöntää toimineensa äärimmäisen epäeettisesti ja moraalittomasti. Myi itsensä lääkefirmoille ja kuinka monen potilaan elämä meni pilalle. Oliko sen arvoista?

Sama sairas lääkärien lobbaus että löytäisivät mahdollisimman paljon adhd diagnooseja lapsille. Sitten vaan loppuelämän amfetamiinijohdannaislääkitys. 

Hyvää bisnestä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että edes yksi on herännyt siihen miten vastuuttomasti on käyttäytynyt. Saadapa muutkin lääkärit tajuamaan miten suurimman osan lääkkeistä voisi jättää määräämättä ja oikeasti auttaa potilaita.

Tuossa on se ongelma että pidetään huonona lääkärinä jos ei MÄÄRÄÄ jotain lääkettä! Vaikka ongelman voisi joissain tapauksissa hoitaa  elintapoja ja ruokavaliota muuttamalla. Helpompi ottaa purkista esimerkisi laihdutuslääke.

Eikös se tunnu että rahat ovat menneet hukkaan jos tulee lääkärin juttusilta ilman reseptiä : >) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten SSRI lääkkeet ovat ylipäätään päässeet markkinoille. Nyt myöhemmissä tutkimuksissa on todettu, että potilailla lumelääkkeen teho on noin 40% ja SSRIn 50%. Voiko tuollainen ero olla oikeasti niin merkitsevä, että lääkkeen voidaan arvioida olevan tehokas ja sen on saanut laittaa masennuslääkkeenä myyntiin? Saatiinko alkuperäisissä tutkimuksissa isompi ero plasebon ja lääkkeen vaikutukselle? Vai vääristeltiinkö silloin tutkimustuloksia?

On niistä myös ihan oikeata apua toisille. Minulla on kokemusta, onko sinulla?

Varmasti on ollut apua monille. Mutta niin olisi näiden uusien tutkimusten mukaan ollut myös lumelääkkeestä. Lähes yhtä moni sai saman avun plasebosta kuin lääkkeestä.

Voin 100% varmuudella kertoa, että en olisi saanut saamaani hyötyä mistään lumelääkkeistä. Mutta en sinällään epäile etteikö jonkun toisen kohdalla voisi näin ollakin, toisenlaisiin oireisiin.

Et voi sanoa.

Ohis

Kyllä muuten voin. Sinä taas et voi sanoa kun et tiedä miten ja millaisiin oireisiin edes viittasin. Kusipää.

Älä suotta hermostu, en tarkoittanut pahaa. Plasebokokeet nyt vaan perustuvat siihen, ettei ihminen voi tietää kumpaa lääkettä sai. Ja mielellä on valtava vaikutus sekä psyykeen että kehoon, se on todistettu jo sen miljoona kertaa.

Juu, ihminenhän pystyy vaikka nousemaan tahdonvoimalla leijumaan ja lentää ulos ikkunasta toiseen maahan. Kristallihoidotkin on samperin kova juttu, ja pelkällä auringonvalolla pystyy elämään syömättä lainkaan.

No rajansa kaikella, mutta kristallihoidoistakin varmasti on todellista apua niille jotka niihin uskovat. Se on juuri sitä plasebovaikutusta.

Niinpä. Eikä siihen oikeastaan tarvitse edes uskoa, jos tuntee riittävästi mielenhallintaa. Voi ihan tietoisesti päättää, että tämä asia vaikuttaa minuun nyt tällä tavalla. Esim. tekemällä hoidosta tai lääkkeestä ankkurin. 

Moni hyötyisi muuten enemmän vaikka homeopaatilla käynnistä kuin psykiatrin pillereistä. Eikä siinä ole mitään merkitystä sillä, toimiiko homeopatia ihan oikeasti vai ei. Vaan kun se homeopaatti oikeasti kohtaa sen asiakkaansa ja sitten antaa ne sokeripillerit, oli se teho sitten plaseboa tai todellista. Mitä väliä, jos se auttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkereseptin kirjoittaminen on helppo ja edullinen ratkaisu kun ei haluta tehdä jatkotutkimuksia tai halutaan ylipäänsä potilaasta eroon. Aivan sama, sanooko potilas tuntevansa itsensä masentuneeksi. Sen lisäksi kipupotilaille ei ole juuri muuta apua tarjolla kuin masennuslääkitys kipukynnyksen nostoon. 

Onhan se outoa, että läheisensä menehtymisen vuoksi uniongelmista kärsivälle kirjoitetaan masennuslääkitys heti saman tien. Kyseessä on yleensä tilapäinen sopeutumisongelma. Olisi itse asiassa aika outoa, jos läheisen menehtyminen ei tuntuisi missään eikä herättäisi mitään ajatuksia. 

Tästä omakohtainen kokemus kymmenen vuoden takaa kun vanhempani kuoli. Verenpaineeni huiteli hengenvaarallisissa lukemissa ja lääkäri mietti että millä diagnoosilla kirjoittaisi minulle sairauslomaa kun suru ja itkeminen ei riitä asiakaspalvelussa työskentelevälle syyksi olla töistä pois. Jännä että edes se vaarallisen korkea verenpaine ei riittänyt syyksi vaikka oma esimieheni sai kuukauden sairauslomaa huomattavasti pienemmillä lukemilla (eri lääkäri ). Lääkäri ei edes kirjoittanut verenpainelääkkeeseen reseptiä. Lappu irtosi jollain äkillisellä traumareaktiolla. Hautajaisissa sitten pitelin kaksin käsin päätäni, kipu oli niin kovaa. Onneksi pumppu ja suonet kesti.  Jälkeenpäin nauratti että kas kun ei masennuslääkkeitä ehdottanut.

Mulle on ehdotettu masennuslääkkeitä kun jäin 36-vuotiaana leskeksi ja pienen lapsen yksinhuoltajaksi. En ottanut. Eihän ne olisi sitä leskeyttä poistaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkereseptin kirjoittaminen on helppo ja edullinen ratkaisu kun ei haluta tehdä jatkotutkimuksia tai halutaan ylipäänsä potilaasta eroon. Aivan sama, sanooko potilas tuntevansa itsensä masentuneeksi. Sen lisäksi kipupotilaille ei ole juuri muuta apua tarjolla kuin masennuslääkitys kipukynnyksen nostoon. 

Onhan se outoa, että läheisensä menehtymisen vuoksi uniongelmista kärsivälle kirjoitetaan masennuslääkitys heti saman tien. Kyseessä on yleensä tilapäinen sopeutumisongelma. Olisi itse asiassa aika outoa, jos läheisen menehtyminen ei tuntuisi missään eikä herättäisi mitään ajatuksia. 

Tästä omakohtainen kokemus kymmenen vuoden takaa kun vanhempani kuoli. Verenpaineeni huiteli hengenvaarallisissa lukemissa ja lääkäri mietti että millä diagnoosilla kirjoittaisi minulle sairauslomaa kun suru ja itkeminen ei riitä asiakaspalvelussa työskentelevälle syyksi olla töistä pois. Jännä että edes se vaarallisen korkea verenpaine ei riittänyt syyksi vaikka oma esimieheni sai kuukauden sairauslomaa huomattavasti pienemmillä lukemilla (eri lääkäri ). Lääkäri ei edes kirjoittanut verenpainelääkkeeseen reseptiä. Lappu irtosi jollain äkillisellä traumareaktiolla. Hautajaisissa sitten pitelin kaksin käsin päätäni, kipu oli niin kovaa. Onneksi pumppu ja suonet kesti.  Jälkeenpäin nauratti että kas kun ei masennuslääkkeitä ehdottanut.

Mulle on ehdotettu masennuslääkkeitä kun jäin 36-vuotiaana leskeksi ja pienen lapsen yksinhuoltajaksi. En ottanut. Eihän ne olisi sitä leskeyttä poistaneet.

Samoin itselleni ”synnytyksen jälkeiseen masennukseen” kahden alle kaksivuotiaan äitinä tilanteessa, jossa vauvalla oli koliikki ja puoliso oli henkisesti, myöhemmin myös fyysisesti väkivaltainen.

En ottanut lääkkeitä, otin eron. ”Masennus” ei ole sittemmin palannut.

Jäin vielä pohtimaan asiaa. Minulle on psykiatri ihan suoraan sanonut että lääkkeet eivät ketään paranna mutta helpottavat oireita. Toinen lääkäri (ja kolmaskin) on sanonut että lääkehoito (tai sen puuttuminen) voi olla ratkaisevaa tai pitkä miinus kun ystävämme Kela tekee etuuspäätöksiä. Suomeksi sanottuna kieltäytyminen lääkehoidosta tulkitaan usein hoidosta kieltäytymiseksi. 

Toisaalta psykiatri on myös ollut sitä mieltä että tyytyväiset käyttäjät eivät ole keskustelupalstoilla enemmistössä. Eli he jatkavat elämäänsä, ehkä toipuvat tai ainakin oppivat hallitsemaan oireitaan. Katsoin joitakin kuukausia sitten dokkarin kaksisuuntaisesta jossa oli mukana myös miesoletettu pienen lapsen kanssa. Hänellä näytti olevan hoito tasapainossa ja muutenkin elämä mallillaan. 

En vielä ehtinyt kirjastoon lukemaan lehtijuttua mutta mikä tämän yhtäkkisen "heräämisen" tällä ihmisellä oli aiheuttanut?