Ihminen muuttaa keskimäärin 5-7 vuoden välein, pitääkö tuo paikkkaansa sinun kohdallasi?
Kommentit (81)
Ei pidä paikkaansa mun kohdallani. 4-vuotiaana oli takana kaksi muuttoa, kun muutettiin vanhempieni rakentamaan taloon. Asuin siinä 15 v, seuraavassa asunnossa 14,5 vuotta, sitten perin vanhempieni talon ja muutin sinne takaisin. Asuttiin siinä vajaan 7 vuotta, jonka jälkeen muutin lasten kanssa nykyiseen asuntoon. Tässä asuttu nyt kohta 14 vuotta, kolmen vuoden päästä varmaan nuorempikin lähtee kotoa, jolloin on muuton aika. Ikää 54 v. ja viisi asuntoa mutta kuusi muuttoa. Mutta niin kuin joku tossa jo mainitsi, omistusasunnossa asutaan luultavasti pidempään, varsinkin lapsiperheet pysyvät helpommin pitkään samassa kodissa. Minäkään en ole ikinä asunut vuokralla.
Tämä on nyt 16. kotini ja olen vasta 44-vuotias. Eli olen muuttanut keskimäärin useammin kuin 5-7 vuoden välein. Pisimpään olen asunut nykyisessä kodissani, 14 vuotta. Toiseksi pisin pätkä oli lapsena himpun alle 13 vuotta.
EI pidä paikkaansa minun kohdallani silä kohta tulee 50 vuotta samassa.
71 v ja 18 asunto, missä asun. Että aika lailla tuossa haarukassa keskimäärin vaikka yhdessä asuin 24 vuotta.
Ei nää muutot mistään asuntoon kyllästymisestä ole johtuneet. Elämäntilanteet, opiskelu- ja työpaikat ovat vaihdelleet.
Mä oon 50-vuotias ja oon elämäni aikana muuttanut 10 kertaa eli siinä mielessä pitää paikkansa. Muutot ei kyllä ole tapahtuneet mitenkään tasaisesti. Kolmessa asunnossa olen asunut jokaisessa noin 10 vuotta ja loput muutoista on tapahtunut 1-3 vuoden välein. Asun nyt neljännessä maassa, jossa olen asunut ja tässä asunnossa tulee 10 vuotta täyteen tänä vuonna.
Ei pidä paikkaansa. Olen muuttanut aina 30 vuoden välein.
Keskimäärin.
Sit on meitä, jotka muutetaan paljon. Näin viiskymppisenä laskeskelin, että olen kaikkiaan 21 kertaa muuttanut. Lapsena isän työn perässä ympäri maailmaa ja aikuisena oman työn perässä. Nyt kyllä 6.vuosi maatilalla, enkä suunnittele poismuuttoa.
Ei. Jo 67 vuotta olen asunut lapsuudenkodissani.
Ei pidä.
12 vuotta asuttu nyt itse rakennetussa talossa.
Vanhemmat pitäisi ottaa viranomaisten syyniin, jos lapsen kanssa muutetaan usein.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut 50 vuotta samassa vuokra-asunnossa.
mulla 40v jo voivoi, en halua muutella eestaas
olen turvallisuushakuinen
Nykyisessä 18 vuotta ja keskiarvo osuu tuohon ap:n ikkunaan.
Muutin 19-vuotiaana lapsuudenkodistani omilleni, ekassa kämpässä asuin 5 vuotta, toisessa 6 vuotta ja nykyisessä kämpässä olen asunut kohta 7 vuotta (ihan liikaa ja etsin koko ajan uutta asuntoa). Kyllä sitä vaan kyllästyy, eikä metelöivät naapurit kyllä auta asiaa...
Parin vuoden välein keskimäärin muutto. Nykyisessä olen asunut alle puoli v ja kohta loppuu taas työ ja tiedä mistä löytää seuraavan. Olen asunut joka puolella Suomea ja muutamassa muussa maassa
Minä muutin ikävuosina 19-48 useammin. Muutin 2-5 vuoden välein. Välillä palasimme aina samaan asuntoon, olimme siis expatteja.
Nyt olen asunut 8 vuotta samassa asunnossa ja pitäisi muuttaa. Asunto on turhan iso, kun lapset ovat lähteneet. Muutto tapahtuu vuoden sisällä.
Siivoamisen kannalta kannattaa muuttaa kahden vuoden välein.
Kyllä keskimäärin. Olen 60 ja asunut 13 paikassa, joista 12:ssa ennen vuotta 2000.
45 vuodesta olen asunut 20 vuotta nykyisessä talossa ja 19 vuotta lapsuudenkodissani. Välissä oli 2 vuokra-asuntoa.
Ei lähellekään, muutin 16v kotoa, rahat piti tienata ensin että sai vuokrat maksettua ja ostaa huonekalut.. Enin aika on 4v yhdessä asunnossa, muuten olen muuttanut aika tasasesti 2v välein, joskus ollut viikon parin asuntoja. Olen muuttanut ympäri suomea . Kun laskut meni 30 niin lopetin laskemisen, ja siitäkin on jo n 20v.. Nyt olen asunut tässä 5v, hyvä varjoinen asunto, rempattiin ennen muuttoa, kaupat kirjasto kävelymatkan pässä, bussit kulkee usein ja vierestä.. Hyvä vuokra, hiljanen talo, vesi kuuluu vuokraan, lasitettu parveke eikä ötököitä.