Veropetoksesta epäilyllä Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27m2 asunto. Pitäisikö uskoa että miljonääri asuisi pienessä koirankopissa?
Sellaista se on kun ei osaa pitää instaa kiinni vaan pitää leuhkia miljonäärielämällä.
Tarkkaa syytä siihen, mikä sai Verohallinnon juuri Latvalan kimppuun, ei ole julkistettu
Tiedossa oleva tapahtumaketju on tämä:
- Elokuussa/syksyllä 2018 Verohallinto aloitti Latvalasta ensin niin sanotun yleisen verotarkastustutkimuksen. Se muuttui nopeasti henkilökohtaiseksi verotarkastukseksi, jossa ryhdyttiin selvittämään hänen todellisia Suomessa ja ulkomailla viettämiään päiviä.
- Latvala itse sanoi eilen 31.8.2026, että hän epäilee yhden syyn olleen hänen ja Maisa Torpan runsas julkisuus. Heistä oli paljon lehtijuttuja, joissa heidän yhteisestä elämästään Suomessa kerrottiin varsin avoimesti. Latvala sanoi: "ehkä se herätti silloin tietynlaista kiinnostusta."
- Tämä on uskottava mahdollinen hälytysmerkki, koska esimerkiksi vuoden 2016 yhteishaastattelua käytetään nyt syyttäjän todistusaineistona. Latvala puhui siinä heidän Suomessa sijainneesta asunnostaan "kotina". Hän myös osti vuonna 2016 omakotitalon pääkaupunkiseudulta itsensä ja Torpan käyttöön.
On myös pitkään liikkunut huhu, että Maisa Torppa olisi ilmiantanut Latvalan Verohallinnolle. Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt näyttöä. Latvala itse sanoo, ettei usko Torpan tehneen ilmiantoa, eikä syyttäjän aineistosta selviä, mikä alun perin käynnisti tutkinnan.
Kun Verohallinto sitten kiinnostui asiasta, verkko vedettiin todella tiukaksi. Latvalan olinpaikkoja rekonstruoitiin pankki- ja luottokorttiostoista, lentotiedoista, osoitteista, vakuutuksista, ajoneuvoista sekä K- ja S-ryhmän kanta-asiakaskorteista. Mukana oli jopa Torpan rinnakkaisbonuskortti, jota Latvala oli käyttänyt Suomessa.
Lisäksi Verohallinto sai Telialta Latvalan puhelinliittymien välitystietoja. Telia oli luovuttanut tiedot erehdyksessä, eikä Verohallinnolla ollut oikeutta saada niitä. Kaksi verotarkastajaa sai tästä vuonna 2025 sakkotuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Eli todennäköisin julkisiin tietoihin sopiva selitys on: Latvala oli virallisesti Monacossa verovelvollinen, mutta samalla hänen julkisesta elämästään näkyi paljon Suomessa asumiseen viittaavia asioita, kuten suomalainen koti, suomalainen puoliso ja paljon Suomessa oleskelua. Verohallinto poimi hänet tarkempaan tarkastukseen, ja vasta sen jälkeen kortti-, lento-, puhelin- ym. aineistosta alettiin rakentaa päivä päivältä kuvaa siitä, missä hän todella oli.
Kiinnostava yksityiskohta on, että Latvala oli jo vuonna 2013 hyväksytty Suomessa rajoitetusti verovelvolliseksi. Siksi vuoden 2018 kysymys ei ollut "tiesikö verottaja Monacosta?", vaan miksi se alkoi viisi vuotta myöhemmin epäillä, ettei Monaco enää vastannut hänen elämänsä tosiasiallista keskusta. Juuri tuohon alkuperäiseen sysäykseen ei ainakaan vielä ole tullut julkista viranomaisvastausta.
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Latvala olisi 2min tarkastanut netistä esim tullin sivuilta kuinka kauan saa vuodessa asua Suomessa, tyhmyydestä sitten maksaa lisää veromätkyjä. Eipä taida olla kummoisia neropatteja nuo hänen neuvon antajatkaan.
Latvalan veromätkyt annettiin ajalta, jolloin ensimmäinen matkavuorokausi laskettiin lennon lähtömaan mukaan. Vuonna 2020 tuli voimaan uusi sääntö, jolloin Suomesta lähtevillä ja Suomeen saapuvilla lennoilla viimeinen matkavuorokausi laskettiin Suomessa vietetyksi.
Toisin sanoen, jos lähdet iltalennolle vaikkapa Varsovasta ja saavut Suomeen klo 23.55, niin ennen vuotta 2020 vuorokausi laskettiin Puolassa vietetyksi, ja vuodesta 2020 alkaen vuorokausi oli Suomessa vietetty.
Tuo oli fiktiivinen laskelma. Ei kukaan perheellinen, jolla lapset koulussa, matkustele tuon tuostakin Suomeen. Perheen lennot yksistään kymppitonneissa. Koulussa on muka kahden viikon "hiihtoloma" ja erikseen vielä samanmittainen spring break, ja silti koko kesä eli 3 täyttä kuukautta ollaan kesälomalla Suomessa! 🤡 Tiedoksi, että näissä maissa on kesälukukausi ja loma alkaa vasta heinäkuussa. Kyllä siinä saa ottaa ommoo lommoo, että "ulkomailla asuva" perhe pystyisi sukuloimaan Suomessa yli 183 päivää. Käykö muuten edes toinen vanhempi töissä? 🤭
Sanottiinko siinä jotain kouluikäisistä? Entä mistä maasta oli kyse? Kyllä meillä on winter break, spring break, EIDit, summer break ja autumn break. Me ei toki noista vietetä Suomessa kovinkaan montaa, mutta ihan mahdollistahan tuo on. Kuulostaa enemmän kateudelta kuin miltään muulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä Latvala tapaus osoittaa jälleen suomalaisen oikeuslaitoksen alennustilan. Muutama päivä yli " sallitun" määrän oleskelua maassa, siitä uhkaa vankeustuomio. Latvala on jo aikanaan maksanut melkoisesti veroja Suomeen. Afrikasta voit kyllä kävellä maahan, ja saat kansaneläkkeen ja muut tuet.
Näyttää se senkin, miten perverssillä tavalla "suomipäivä" lasketaan. Montako suomipäivää mielestäsi vietät, jos lähdet Suomesta maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan ja palaat perjantai lauantai välisenä yönä? Teet viisipäiväistä työviikkoa ulkomailla ja kaikki tulosi ovat ulkomailta.
Eikö se Suomi-päivien sallittu määrä ole kuitenkin aika suuri? Ja tuossa jää aika olennaiset siteet Suomeen, jos muualla vain kämppäilee ja jatkuvasti palaa KOTI-Suomeen?
T. Oikeasti ulkomailla pitkään asunut
Ne päivät tulee ihan helposti täyteen ihan lomailemalla. Viime vuonna oltiin Suomessa edellisen vuoden joululomasta 12 päivää, keväällä ”hiihtolomalla” 14, kesällä 122, syksyllä ”syyslomalla” 14 ja joulun aikaan 14 päivää. Tänä vuonna kesäloma aloitettiin jo spring breakin aikaan, joten jouluksi ei sitten jääkään kuin muutama päivä.
Niin? Sitten, kun se raja menee yli niin asutte Suomessa. Kirjat vaan Suomeen ja nou propleemaa sitten enää.
No ei asuta eikä tulla asumaankaan. Miksi olisimme kirjoilla Suomessa?
No jos vaikka Spring brakella tai kesälomalla tai muilla lomilla päivät ei riitäkään teille, niin ihan ystävällisesti ratkaisin probleemanne etukäteen. Sittenhän teidän kannattaisi maksaa verot Suomeen, eikä tulisi tuollaista ikävää yllätystä muutaman ylityspäivän takia. Ja kun teillä on vielä niin iso sähkölaskukin siitä talon lämpimänä pitämisestä.
Tuo oli fiktiivinen laskelma. Ei kukaan perheellinen, jolla lapset koulussa, matkustele tuon tuostakin Suomeen. Perheen lennot yksistään kymppitonneissa. Koulussa on muka kahden viikon "hiihtoloma" ja erikseen vielä samanmittainen spring break, ja silti koko kesä eli 3 täyttä kuukautta ollaan kesälomalla Suomessa! 🤡 Tiedoksi, että näissä maissa on kesälukukausi ja loma alkaa vasta heinäkuussa. Kyllä siinä saa ottaa ommoo lommoo, että "ulkomailla asuva" perhe pystyisi sukuloimaan Suomessa yli 183 päivää. Käykö muuten edes toinen vanhempi töissä? 🤭
Useimmiten ei käy vaan on lasten kanssa kotona. Oletko muuten ajatellut, että lapset saattavat olla alle kouluikäisiä joskus? Ja J-Mllä edes ole lapsia.
Mutta kun ei saa olla lasten kanssa kotona vaan pitää käydä töissä! Ei saa elää hyvää elämää yhden palkalla eikä lomailla!!!
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli fiktiivinen laskelma. Ei kukaan perheellinen, jolla lapset koulussa, matkustele tuon tuostakin Suomeen. Perheen lennot yksistään kymppitonneissa. Koulussa on muka kahden viikon "hiihtoloma" ja erikseen vielä samanmittainen spring break, ja silti koko kesä eli 3 täyttä kuukautta ollaan kesälomalla Suomessa! 🤡 Tiedoksi, että näissä maissa on kesälukukausi ja loma alkaa vasta heinäkuussa. Kyllä siinä saa ottaa ommoo lommoo, että "ulkomailla asuva" perhe pystyisi sukuloimaan Suomessa yli 183 päivää. Käykö muuten edes toinen vanhempi töissä? 🤭
Sanottiinko siinä jotain kouluikäisistä? Entä mistä maasta oli kyse? Kyllä meillä on winter break, spring break, EIDit, summer break ja autumn break. Me ei toki noista vietetä Suomessa kovinkaan montaa, mutta ihan mahdollistahan tuo on. Kuulostaa enemmän kateudelta kuin miltään muulta.
Niin enkä ole töissä. Miksi olisin?
Aika paljon on maailmalla, ollut, ei paljoa ehdi olla siellä. Sama mikä koppero se silloin on. Sitäpaitsi tuonkin kokoinen koppi maksaa siellä Suomalaisen omakotitalon hinnan
Seiskan toimittajalle JM vihjaisi, että puolustuksella on joku ässä hihassa. Uusi tieto, mikä todistaa ettei ole verotussyistä näennäisesti muuttanut kirjojaan Monacoon. Nyt vain ihmetyttää, miten oikeudenkäynnissä muka voi kesken kaiken tuoda uutta aineistoa esiin. Ehkä joku lehtolapsi muinaisesta suhteesta? (🤭)
Maisa Heinola o.s. Torppa tulee todistamaan? (😏🥴)
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon on maailmalla, ollut, ei paljoa ehdi olla siellä. Sama mikä koppero se silloin on. Sitäpaitsi tuonkin kokoinen koppi maksaa siellä Suomalaisen omakotitalon hinnan
Ihan mielelläni muuttaisin tuollaiseen koppiin, jossa on lisäksi iso parveke.
Ei yksi ihminen tuon enempää neliöitä tarvitse asuntoonsa. Ihan sama vaikka miljonääri olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli fiktiivinen laskelma. Ei kukaan perheellinen, jolla lapset koulussa, matkustele tuon tuostakin Suomeen. Perheen lennot yksistään kymppitonneissa. Koulussa on muka kahden viikon "hiihtoloma" ja erikseen vielä samanmittainen spring break, ja silti koko kesä eli 3 täyttä kuukautta ollaan kesälomalla Suomessa! 🤡 Tiedoksi, että näissä maissa on kesälukukausi ja loma alkaa vasta heinäkuussa. Kyllä siinä saa ottaa ommoo lommoo, että "ulkomailla asuva" perhe pystyisi sukuloimaan Suomessa yli 183 päivää. Käykö muuten edes toinen vanhempi töissä? 🤭
Sanottiinko siinä jotain kouluikäisistä? Entä mistä maasta oli kyse? Kyllä meillä on winter break, spring break, EIDit, summer break ja autumn break. Me ei toki noista vietetä Suomessa kovinkaan montaa, mutta ihan mahdollistahan tuo on. Kuulostaa enemmän kateudelta kuin miltään muulta.Niin enkä ole töissä. Miksi olisin?
Koska he eivät hahmota ollenkaan koko asiaa. Heistä on käsittämätöntä, jos töissä ei ole pakko rahan vuoksi käydä. Ja sitten on nämä ”Kyllä mä tylsistyisin kotona ja kävisin töissä ihan työnilosta”-tapaukset. Ei he kävisi, mutta niin pitää sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirankoppikin maksaa miljoonan Monacossa. Onko sitä paitsi mitään todisteita siitä, että Latvala olisi ikinä asunut siellä?
Tuskin se koskaan on kovin montaa päivää on ollut siellä. Mieti nyt mitä hauskaa olisi lahota jossain pienessä kopissa jos sulla olisi monta miljoonaa taskussa. Varmaan se on matkustellut ympäri maailmaa avokätisesti tuhlaten rahaa helppoihin naisiin ja muuhun kivaan.
Vai onko matkustellut ihan työnsä vuoksi. Sen, mistä hänelle on miljoonia maksettu.
Tietty senkin. Vosut siinä sitten poonuksena.
Vierailija kirjoitti:
Ei yksi ihminen tuon enempää neliöitä tarvitse asuntoonsa. Ihan sama vaikka miljonääri olisikin.
Maisuli kuitenkin tarvitsi ne 300m2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksi ihminen tuon enempää neliöitä tarvitse asuntoonsa. Ihan sama vaikka miljonääri olisikin.
Maisuli kuitenkin tarvitsi ne 300m2.
Se on hänen asiansa? Kai tossa vaiheessa heillä oli ajatuksena pysyä yhdessä ja J-M aikeissa muuttaa joskus Suomeen jo tuolloin? Miksi olisi ostanut Maisalle yksiön Kalliosta?
Tyhmä aloitus.
Veronkierto tapahtuu juuri niin, että hankitaan mahdollisimman halpa asunto Monacosta tai Sveitsistä (jossa on vuokrat todella kovat), siirretään kirjat sinne ja leikitään siellä asumista.
Oikeasti asutaan missä halutaan mutta ne kodit on muilla kirjoilla (perhe, suku).
Tää on ihan veronkierton ABC-kirjasta. Hassu.

No tämä! Mites Maisan veroasiat muuten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksi ihminen tuon enempää neliöitä tarvitse asuntoonsa. Ihan sama vaikka miljonääri olisikin.
Maisuli kuitenkin tarvitsi ne 300m2.
Se on hänen asiansa? Kai tossa vaiheessa heillä oli ajatuksena pysyä yhdessä ja J-M aikeissa muuttaa joskus Suomeen jo tuolloin? Miksi olisi ostanut Maisalle yksiön Kalliosta?
Aikeissa? Sehän muutti, mutta verottajan ei tarvinnut sitä tietää.
Ja maisa nyt ei oo mikään laatumuija joka noin isoa kämppää ansaitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä aloitus.
Veronkierto tapahtuu juuri niin, että hankitaan mahdollisimman halpa asunto Monacosta tai Sveitsistä (jossa on vuokrat todella kovat), siirretään kirjat sinne ja leikitään siellä asumista.
Oikeasti asutaan missä halutaan mutta ne kodit on muilla kirjoilla (perhe, suku).
Tää on ihan veronkierton ABC-kirjasta. Hassu.
Ei se ole veronkiertoa vaan verosuunnittelua. Ja kuka siellä Monacossa asui, jos ei J-M? Kuka hullu asuu Suomessa työskennellessään ulkomailla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko asunut Monacossa? Oletko elänyt siellä? Tuollaisen pienen kopin vuokra on kuussa isohkon omakotitalon verran. Eläminen on Monacossa myös kallista. Olen käynyt vain turistina siellä päivän verran ja jo silloin mietin kenellä on varaa asua siellä.
Tuo koirankoppi on ostettu jotta Latvala saisi kiejansa Monacoon eikä todellisuudessa asu siellä?
Kadullako hän sitten asui? Tottakai sä olet kirjoilla siellä missä sä asut ja kun olet paljon poissa matkatyön vuoksi, tarvitseeko sen asunnon iso olla ettei vaan Suomessa syyttäjä epäile sun asumistasi?
Kirjoilla voi olla jossakin ja asua/oleskella aivan toisessa paikassa. Asunto voi olla iso tai pieni, mutta Suomen verottajaa joka tapauksessa kiinnostaa tosiasiallinen toiminta ja asuminen/oleskelu Suomen osalta.
- Ulkosuomalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksi ihminen tuon enempää neliöitä tarvitse asuntoonsa. Ihan sama vaikka miljonääri olisikin.
Maisuli kuitenkin tarvitsi ne 300m2.
Se on hänen asiansa? Kai tossa vaiheessa heillä oli ajatuksena pysyä yhdessä ja J-M aikeissa muuttaa joskus Suomeen jo tuolloin? Miksi olisi ostanut Maisalle yksiön Kalliosta?
Aikeissa? Sehän muutti, mutta verottajan ei tarvinnut sitä tietää.
Ja maisa nyt ei oo mikään laatumuija joka noin isoa kämppää ansaitsisi.
Olisko näyttöä tästä muutosta? Ja edelleen on Maisan ja J-Mn oma asia tuntuuko laatulihalta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
> Niin, oleskelun, mutta se asumista ole. Suomipäivät ylittyi, toki tästäkin nyt näyttö on vain vähän sinnepäin, kun kortit on olleet Maisalla ja kiistelevät laskentamallista. Suomi-päivistä linnaa? Pikkasen on syyttäjällä ollut luppoaikaa 😂
Miten niin se ei olisi asumista?
Koska sä asut ulkomailla ja olet siellä töissä. Et sä silloin asu Suomessa vaan lomailet.
Siihen on selkeät säännöt, milloin syntyy verovelvollisuus Suomeen, ei se ole mikään mielipidekysymys. Lakimuutosta voi toki yrittää ajaa, jos ei ole tyytyväinen, mutta näillä mennään nyt.
Jos noin olisi, verottaja ei häviäisi 2/3 oikeuteen menneistä jutuistaan. Syytteen noston kynnys on aivan liian matala kun siinä ei ole oma raha kiinni ja työ on muuten mielenkiinnoton.