Veropetoksesta epäilyllä Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27m2 asunto. Pitäisikö uskoa että miljonääri asuisi pienessä koirankopissa?
Sellaista se on kun ei osaa pitää instaa kiinni vaan pitää leuhkia miljonäärielämällä.
Tarkkaa syytä siihen, mikä sai Verohallinnon juuri Latvalan kimppuun, ei ole julkistettu
Tiedossa oleva tapahtumaketju on tämä:
- Elokuussa/syksyllä 2018 Verohallinto aloitti Latvalasta ensin niin sanotun yleisen verotarkastustutkimuksen. Se muuttui nopeasti henkilökohtaiseksi verotarkastukseksi, jossa ryhdyttiin selvittämään hänen todellisia Suomessa ja ulkomailla viettämiään päiviä.
- Latvala itse sanoi eilen 31.8.2026, että hän epäilee yhden syyn olleen hänen ja Maisa Torpan runsas julkisuus. Heistä oli paljon lehtijuttuja, joissa heidän yhteisestä elämästään Suomessa kerrottiin varsin avoimesti. Latvala sanoi: "ehkä se herätti silloin tietynlaista kiinnostusta."
- Tämä on uskottava mahdollinen hälytysmerkki, koska esimerkiksi vuoden 2016 yhteishaastattelua käytetään nyt syyttäjän todistusaineistona. Latvala puhui siinä heidän Suomessa sijainneesta asunnostaan "kotina". Hän myös osti vuonna 2016 omakotitalon pääkaupunkiseudulta itsensä ja Torpan käyttöön.
On myös pitkään liikkunut huhu, että Maisa Torppa olisi ilmiantanut Latvalan Verohallinnolle. Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt näyttöä. Latvala itse sanoo, ettei usko Torpan tehneen ilmiantoa, eikä syyttäjän aineistosta selviä, mikä alun perin käynnisti tutkinnan.
Kun Verohallinto sitten kiinnostui asiasta, verkko vedettiin todella tiukaksi. Latvalan olinpaikkoja rekonstruoitiin pankki- ja luottokorttiostoista, lentotiedoista, osoitteista, vakuutuksista, ajoneuvoista sekä K- ja S-ryhmän kanta-asiakaskorteista. Mukana oli jopa Torpan rinnakkaisbonuskortti, jota Latvala oli käyttänyt Suomessa.
Lisäksi Verohallinto sai Telialta Latvalan puhelinliittymien välitystietoja. Telia oli luovuttanut tiedot erehdyksessä, eikä Verohallinnolla ollut oikeutta saada niitä. Kaksi verotarkastajaa sai tästä vuonna 2025 sakkotuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Eli todennäköisin julkisiin tietoihin sopiva selitys on: Latvala oli virallisesti Monacossa verovelvollinen, mutta samalla hänen julkisesta elämästään näkyi paljon Suomessa asumiseen viittaavia asioita, kuten suomalainen koti, suomalainen puoliso ja paljon Suomessa oleskelua. Verohallinto poimi hänet tarkempaan tarkastukseen, ja vasta sen jälkeen kortti-, lento-, puhelin- ym. aineistosta alettiin rakentaa päivä päivältä kuvaa siitä, missä hän todella oli.
Kiinnostava yksityiskohta on, että Latvala oli jo vuonna 2013 hyväksytty Suomessa rajoitetusti verovelvolliseksi. Siksi vuoden 2018 kysymys ei ollut "tiesikö verottaja Monacosta?", vaan miksi se alkoi viisi vuotta myöhemmin epäillä, ettei Monaco enää vastannut hänen elämänsä tosiasiallista keskusta. Juuri tuohon alkuperäiseen sysäykseen ei ainakaan vielä ole tullut julkista viranomaisvastausta.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
> Niin, oleskelun, mutta se asumista ole. Suomipäivät ylittyi, toki tästäkin nyt näyttö on vain vähän sinnepäin, kun kortit on olleet Maisalla ja kiistelevät laskentamallista. Suomi-päivistä linnaa? Pikkasen on syyttäjällä ollut luppoaikaa 😂
Miten niin se ei olisi asumista?
Koska sä asut ulkomailla ja olet siellä töissä. Et sä silloin asu Suomessa vaan lomailet.
No jep. Ne syyttäjän laskemat päivät oli siis:
2014: 190 päivää2015: 189 päivää
2016: 193 päivää
2017: 220 päivää
Uuuuuuu, kauheeta.Ja näistä hän on maksanut veronsa jo, syyttäjällä vähän karannut mopo käsistä.
En toivo Jari-Matille pahaa, päinvastoin, mutta eihän tuo verojen maksu ole mikään rangaistus, jos on ollut tosiasiallisesti verovelvollinen Suomeen.
Kovat oppirahat toki, jos ei laskenut sen varaan, että joutuu miljoonia maksamaan ja rahat menivät ehkä muuhun tai investointeihin, joista niitä ei ollut helppoa irrottaa. Joka tapauksessa nyt kai on kyse siitä, että onko hän syyllistynyt johonkin rangaistavaan niiltä osin kun ei alunperin oma-aloitteisesti maksanut ko. veroja Suomeen.
- Ulkosuomalainen
Jatkan vielä:
Ikävä juttu tietysti, mutta toisaalta verovelvollisella on vastuu näissä, eli jos vaikka tekee omia tulkintoja ja esim. keksii jonkun tavan säästää veroissa, on myös itse vastuussa siitä, että tulkinnat ovat kestäviä, tai voi joutua vaikeuksiin verottajan kanssa. Ei voi kuitata asioita sillä, että sanoo, etten tiennyt tms., vaikka tietysti lieventäviä seikkoja voi olla, jos katsotaan, ettei ole toiminut tahallaan tai on itse edesauttanut asioiden selvittämistä ja hoitanut velvoitteensa myöhemmin.
- Ulkosuomalainen
Vierailija kirjoitti:
Parempi olisi ollut hakea häneltä 2 miljoonaa korvausta valtiolle tuon 3 vuoden vankeuden sijaan. Varmaan tuntisi sen nahoissaan jos hänen nettovarallisuus oikeasti on vain se 5-7 miljoonaa.
Se rangaistus määrittyy epäillyn rikoksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on miljonääri tehnyt että saa verotarkastajan kimppuunsa tämän hallituksen aikana?
Orpo-Purran talousmallissahan vähennettiin talousrikollisuuden tutkimiseen jo myönnettyjä määrärahoja, sen sijaan palkattiin väkeä kela-poliiseiksi nuuskimaan tuensaajien tilejä ja kyselemään kassakuitteja.
Kela-tukia pitääkin tutkia. Vuonna 2025 Kelan menot 17,5 miljardia. Latvalalta ei saada kuin pienen, pienen pieniä murusia verrattuna mitä Kelatukiin menee.
Todellakin. Ma mut kyllä elää niin leveästi että oksat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Laki on kuitenkin laki. Ihan selvää veropakolaisuutta tuo on ollut. Toivottavasti ei nyt sentään vankilaan joudu.
Selvää? Joopa joo.
No jos on asunut Suomessa. Niinkuin näyttää ihan selkeästi. Minusta tuo on selkeä tapaus. En toivo Jari-Matille kyllä vankilaa. Hyvä tyyppi ja maksaa rutkasti veroja.
Eli mielestäsi on selvää, että on asunut Suomessa? Mitkä todisteet sen näyttää?
Tuossahan oli vaikka mitä todisteita. Asunto Mechelininkadulla, käteisen käyttö. Seurustelu Torpan kanssa. Yli puolet vuodesta ollut Suomessa.
Mikä tuo käteisen käyttö -juttu on?
Vierailija kirjoitti:
No eikä tuo passileimoista selviä miten paljon liikkunut ulkomailla ..
No ei niitä Schengenin alueen sisällä kauheasti kerry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
> Niin, oleskelun, mutta se asumista ole. Suomipäivät ylittyi, toki tästäkin nyt näyttö on vain vähän sinnepäin, kun kortit on olleet Maisalla ja kiistelevät laskentamallista. Suomi-päivistä linnaa? Pikkasen on syyttäjällä ollut luppoaikaa 😂
Miten niin se ei olisi asumista?
Koska sä asut ulkomailla ja olet siellä töissä. Et sä silloin asu Suomessa vaan lomailet.
No jep. Ne syyttäjän laskemat päivät oli siis:
2014: 190 päivää2015: 189 päivää
2016: 193 päivää
2017: 220 päivää
Uuuuuuu, kauheeta.Ja näistä hän on maksanut veronsa jo, syyttäjällä vähän karannut mopo käsistä.
En toivo Jari-Matille pahaa, päinvastoin, mutta eihän tuo verojen maksu ole mikään rangaistus, jos on ollut tosiasiallisesti verovelvollinen Suomeen.
Kovat oppirahat toki, jos ei laskenut sen varaan, että joutuu miljoonia maksamaan ja rahat menivät ehkä muuhun tai investointeihin, joista niitä ei ollut helppoa irrottaa. Joka tapauksessa nyt kai on kyse siitä, että onko hän syyllistynyt johonkin rangaistavaan niiltä osin kun ei alunperin oma-aloitteisesti maksanut ko. veroja Suomeen.
- Ulkosuomalainen
Jatkan vielä:
Ikävä juttu tietysti, mutta toisaalta verovelvollisella on vastuu näissä, eli jos vaikka tekee omia tulkintoja ja esim. keksii jonkun tavan säästää veroissa, on myös itse vastuussa siitä, että tulkinnat ovat kestäviä, tai voi joutua vaikeuksiin verottajan kanssa. Ei voi kuitata asioita sillä, että sanoo, etten tiennyt tms., vaikka tietysti lieventäviä seikkoja voi olla, jos katsotaan, ettei ole toiminut tahallaan tai on itse edesauttanut asioiden selvittämistä ja hoitanut velvoitteensa myöhemmin.
- Ulkosuomalainen
Tässäkin jutussa vaikuttaa se että 2018 ilmoitti päivien ylityksen itse. Se kertoo siitä että tahallisuutta ei olisi.
Kaikkiaan tuo on todella väkisin väännetty juttu.
Vierailija kirjoitti:
On selvää, että tutkittavina olevien vuosien (=Maisan aikaan) Latvalan koti ehdottomasti oli Suomessa. Hankki suuren omistusasunnon Helsingistä, osti tontin ja rakennutti mökin Puumalaan. Monacossa oli vain pikkuruinen poikamiesasunto vuokralla. Oleskelupäivät on selvitetty matkustustiedoista.
En ymmärrä, miksi "rehtinä pohojalaasena" esiintyvä rallikuski jaksaa vängätä asiasta, kun maksoi verorästitkin mukisematta. Jos Monacon kämppä oikeasti olisi ollut pääasiallinen kotinsa noina vuosina, ei syyttäjällä olisi nykyistä todistusaineistoa sitä vastaan. Ja mätkyjäkään ei olisi tarvinnut maksaa. Ts. verot vapaaehtoisesti maksamalla Latvala itse todisti, että syyttäjä/verottaja ovat oikeassa.
Verottaja lisäsi jälkikäteen matkustuspäivät maassaolopäiviksi muuttaen siis omaa ohjeistustaan kun myös näitä vanhenemispäivämääriä saadakseen JML:n oikeuden eteen.
Alkuperäisessä verotuksen ohjeistuksessa em.vuosille näin ei ollut. Omaisuus ja pankkitilit ulosmitattuna on hankala elää ja myydä alihintaan kiinteistöjä että saa verot maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on miljonääri tehnyt että saa verotarkastajan kimppuunsa tämän hallituksen aikana?
Orpo-Purran talousmallissahan vähennettiin talousrikollisuuden tutkimiseen jo myönnettyjä määrärahoja, sen sijaan palkattiin väkeä kela-poliiseiksi nuuskimaan tuensaajien tilejä ja kyselemään kassakuitteja.
Kela-tukia pitääkin tutkia. Vuonna 2025 Kelan menot 17,5 miljardia. Latvalalta ei saada kuin pienen, pienen pieniä murusia verrattuna mitä Kelatukiin menee.
Todellakin! Viimevuonna Kela-etujen väärinkäytösepäilyjä paljastui yli 3000 kappaletta. Sen uskotaan olevan vain murto-osa todellisesta väärinkäytös- ja huijausmäärästä.
osa syyttäjän näytöstä voi mennä hyödyntämiskieltoon, televalvonta tiedot jotka verottajan virkamiehet sai telialta kun pyysivät (telian ei olisi pitänyt antaa niitä) - nuo virkamiehet saivat siitä tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tuossahan oli vaikka mitä todisteita. Asunto Mechelininkadulla, käteisen käyttö. Seurustelu Torpan kanssa. Yli puolet vuodesta ollut Suomessa.
Seurustelu Torpan kanssa 😂 Oikein kovan luokan todisteita kertakaikkiaan. Kirjoilla olon voittaa heittämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monaco on veronkierron paratiisi ...ei sinne muuteta kuin verojen välttämisen vuoksi..
Se. Takia Latvala sieltä vuokrasi kun asunnon koska Monacossa ei maksella veroja ja kannattaa maksaa se 2500 euron kk vuokraa jos säästää 2 miljoonaa vuodessa veroja
Miksi Latvalan pitäisi maksaa meidän sosialistisen järjestelmän ylläpidosta, joka ei ole auttanut häntä urallaan millään tavalla? Meillä ei ole rallikuskien yliopistoja tai muuta vastaavaa. Suomessa on maailman kovin verotus maailman huonoimmalla terveydenhoidolla jne. Järkevät rikkaat muuttavat Sveitsiin, Monacoon ym. maihin.
Höpöhöpö. Moni pitää suomalaisena syntyjään saamiaan asioita itsestäänselvyytenä. Jos esim. J-M olisi syntynyt melkein mihin tahansa muuhun maahan, hän ei todennäköisesti oli noussut urheilulla tai muutenkaan miljonääriksi. Hän todennäköisesti itse on silti kiitollinen suomaalaisuudestaan, verotakaiskuista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä aloitus.
Veronkierto tapahtuu juuri niin, että hankitaan mahdollisimman halpa asunto Monacosta tai Sveitsistä (jossa on vuokrat todella kovat), siirretään kirjat sinne ja leikitään siellä asumista.
Oikeasti asutaan missä halutaan mutta ne kodit on muilla kirjoilla (perhe, suku).
Tää on ihan veronkierton ABC-kirjasta. Hassu.Ei se ole veronkiertoa vaan verosuunnittelua. Ja kuka siellä Monacossa asui, jos ei J-M? Kuka hullu asuu Suomessa työskennellessään ulkomailla?
Tottakai se on veronkiertoa jos asutaan Suomessa ja vaan leikitään ulkomailla asumista🤷🏽

Ei veronkierto ole automaattisesti rikollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on miljonääri tehnyt että saa verotarkastajan kimppuunsa tämän hallituksen aikana?
Orpo-Purran talousmallissahan vähennettiin talousrikollisuuden tutkimiseen jo myönnettyjä määrärahoja, sen sijaan palkattiin väkeä kela-poliiseiksi nuuskimaan tuensaajien tilejä ja kyselemään kassakuitteja.
Kela-tukia pitääkin tutkia. Vuonna 2025 Kelan menot 17,5 miljardia. Latvalalta ei saada kuin pienen, pienen pieniä murusia verrattuna mitä Kelatukiin menee.
Todelliset rosvot lymyää ansaitsemattomien tukien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvää, että tutkittavina olevien vuosien (=Maisan aikaan) Latvalan koti ehdottomasti oli Suomessa. Hankki suuren omistusasunnon Helsingistä, osti tontin ja rakennutti mökin Puumalaan. Monacossa oli vain pikkuruinen poikamiesasunto vuokralla. Oleskelupäivät on selvitetty matkustustiedoista.
En ymmärrä, miksi "rehtinä pohojalaasena" esiintyvä rallikuski jaksaa vängätä asiasta, kun maksoi verorästitkin mukisematta. Jos Monacon kämppä oikeasti olisi ollut pääasiallinen kotinsa noina vuosina, ei syyttäjällä olisi nykyistä todistusaineistoa sitä vastaan. Ja mätkyjäkään ei olisi tarvinnut maksaa. Ts. verot vapaaehtoisesti maksamalla Latvala itse todisti, että syyttäjä/verottaja ovat oikeassa.
Joutuu linnaan, jos myöntää. Törkeä veropetos.
Ensikertalainen ja maksoi verot mukisematta > ei linnaan. Ei Jetikään saanut kuin ehdollista vaikka isommat velat.
Ehdollista veikkaan minäkin. Jetin tilanne toki oli eri. Velat eivät ole sama asia kuin vältetyt verot.
Piti ihan uteliaisuuttani tutkia.
Tuossahan noita löytyi.
Monaco:
2-ROOM CENTRAL QUIET AND BRIGHT
1 BEDS1 BATH2 ROOMS
€1,930,000
TOTAL AREA: 56 M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä aloitus.
Veronkierto tapahtuu juuri niin, että hankitaan mahdollisimman halpa asunto Monacosta tai Sveitsistä (jossa on vuokrat todella kovat), siirretään kirjat sinne ja leikitään siellä asumista.
Oikeasti asutaan missä halutaan mutta ne kodit on muilla kirjoilla (perhe, suku).
Tää on ihan veronkierton ABC-kirjasta. Hassu.Ei se ole veronkiertoa vaan verosuunnittelua. Ja kuka siellä Monacossa asui, jos ei J-M? Kuka hullu asuu Suomessa työskennellessään ulkomailla?
Tottakai se on veronkiertoa jos asutaan Suomessa ja vaan leikitään ulkomailla asumista🤷🏽
Miksi olisi leikkinyt? Suottapa niitä Suomi-päiviä laskee ja töissä ulkomailla käy, jos Suomessa asuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuollahan oli työpaikka ihan kirjaimellisesti tien päällä eikä silloin palata öiksi mihinkään nukkumalähiöön eikä edes monacoon vaan yöt ollaan enimmäkseen hotelleissa ympäri maailmaa. Tosin ymmärrettävää ettei tällaista ymmärrä sen paremmin syyttäjä kuin työttömät palstamammatkaan.
Näiden logiikalla tuo rallirevohka on Suomessa parasta aikaakin vaikka eiköhän ne liene tuota oikeudessa istuvaa tallipäällikköään lukuun ottamatta jossain päin etelä-amerikkaa odottamassa että se seuraava ralli alkaa chilessä. Koska pakkohan niiden on Suomessa olla jos kerran eivät ole monacossakaan jossain koirankopissa.
Et ole näköjään oikein tajunnut, mistä on kyse. Kaveri saa asua ulkomailla ja reissata ympäri maailmaa, mutta JOS hän on kuitenkin jatkuvasti Suomessa sen sijaan, että olisi jossakin muualla, hänelle voi syntyä verovelvollisuus sinne missä on paljon, eli Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä aloitus.
Veronkierto tapahtuu juuri niin, että hankitaan mahdollisimman halpa asunto Monacosta tai Sveitsistä (jossa on vuokrat todella kovat), siirretään kirjat sinne ja leikitään siellä asumista.
Oikeasti asutaan missä halutaan mutta ne kodit on muilla kirjoilla (perhe, suku).
Tää on ihan veronkierton ABC-kirjasta. Hassu.Ei se ole veronkiertoa vaan verosuunnittelua. Ja kuka siellä Monacossa asui, jos ei J-M? Kuka hullu asuu Suomessa työskennellessään ulkomailla?
Tottakai se on veronkiertoa jos asutaan Suomessa ja vaan leikitään ulkomailla asumista🤷🏽
Miksi olisi leikkinyt? Suottapa niitä Suomi-päiviä laskee ja töissä ulkomailla käy, jos Suomessa asuu.
Tämä! Kyllä ne, jotka kikkailee siirtämällä korjat ulkomaille, ihan Suomessa asuvat ja sieltä käsin tekevät töitä. Heti, jos sä käyt ulkomailla töissä, tottakai sä siirrät kirjasikin sinne ja asut siellä. Ei se päivien laskeminen nyt niin herkkua ole, että sitä huvikseen tekee.
Parempi olisi ollut hakea häneltä 2 miljoonaa korvausta valtiolle tuon 3 vuoden vankeuden sijaan. Varmaan tuntisi sen nahoissaan jos hänen nettovarallisuus oikeasti on vain se 5-7 miljoonaa.