Mitä teidän koulun pahimmat kiusaajat tekee nykyään?
Minun yllätyksekseni moni joka minua aikoinaan kiusasi, on nyt hoita/huolenpitoalalla! Esim sosionomi, hammaslääkäri... Jotenkin puistattavaa, olivat niin julmia silloin joskus.
Kommentit (163)
ennen oli koulun kaunein misu ja kiusas rumempia
Kaksi naimisissa, kellään ei lapsia.
Ison kansainvälisen firman suomen maajohtaja ja toinen finanssifirman pomo.
Entinen ammattinyrkkkeilijä, toinen on toimitusjohtaja ja kolmas juristi. Kävin kouluni munkassa, 2 noista "eliitin" lapsia.
FB:stä kävin vakoilemassa, osa on arvauksia. Pahin on elämänkoululainen työtön yh-äiti, toinen kammotus on yliopiston käynyt ja töissä Danske Bankissa. Sitten löytyy ainakin lähihoitaja, joku kosmetologintapainen, kauppiksen käynyt...
Eivät juurikaan yllättäneet. Tuo pankintäti oli tosiaan ihan hyvä koulussa, en ajatellutkaan hänen päätyvän työttömäksi tms.
Yksinhuoltaja asuu äitinsä kanssa, HAH!
Yksi on elämänkoululainen, joka taitaa elää vain tuilla. Oli tosin köyhä jo kolmannessa polvessa ja moniongelmaisesta perheestä. Istunut linnassa ja saanut tuomioita varkauksista ja pahoinpitelyistä. Toinen taas on parturikampaaja, yksi on kaupan kassa ja haaveilee julkkisurasta. Yksi taas mäkkärin kassa. Osa taas opiskelee yliopistossa ja elää ihan normaalia elämää.
Hauskaa miten te kiusatut läskivässykät saatte tyydytystä siitä, että kuvittelette koulukiusaajanne paskoihin hommiin ja heille paskan elämän.
Totuushan on se, että ne koulukiusaajat on juuri niitä jotka osaavat käyttää kyynerpäitä ja etenevät kuin raketit urallaan. Toisin kuin te hiljaiset, lihavat vässykät
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:24"]
Pahin kiusaaja oli luonnollisesti lestadiolainen. Heillä on jumalalta annettu oikeus kiusata muita, sillä he ovat oikeassa uskossa ja menossa jumalan valtakuntaan. Kaikesta kiusaamisesta saa seuroissa aina anteeksi, joten voikin aloittaa uuden kouluviikon uusin rinnoin.
Koska se on lesta, niin se kävi tietysti lestojen kauppaopiston Raahessa. Naimisissa tietysti. ja lauma yhtä vittumaisia kakaroita kuin se itsekin.
Toivon kohdunlaskeumaa suurinpiirtein polviin saakka se virtsankarkailua sille. Perse sillä oli leveä jo yläasteella, joten nyt se on varmasti vailtaisa.
Jumalan teve vaan Liminkaan! Mädäntykää sinne.
[/quote]
Ei helkkari, hah hah. Allekirjoitan tän täysin, tosin mun terveiset menee Kuusamon "Siioninlaaksoon".
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:50"]Näyttävät olevan alemmissa ammateissa, asentajana tai taksikuskina. Sopii hyvin niille.
[/quote]
Ja missähän ylhäisessä ammatissa sinä olet?
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 12:37"]
Hauskaa miten te kiusatut läskivässykät saatte tyydytystä siitä, että kuvittelette koulukiusaajanne paskoihin hommiin ja heille paskan elämän.
Totuushan on se, että ne koulukiusaajat on juuri niitä jotka osaavat käyttää kyynerpäitä ja etenevät kuin raketit urallaan. Toisin kuin te hiljaiset, lihavat vässykät
[/quote]
Näitä on kyllä näkynyt työelämässä. Nykyinen työelämä, joka perustuu monella työpaikalla keskusteluun ja yhteistyöhön, näyttää tuottavan monelle rakettikyynärpäälle hankaluuksia. Mutta jos lätinä ja lässytys läskivässyköiden johtamissa organisaatioissa ei vastaa ex-kiusaajan vaatimuksia, aina voi hakeutua erään ison hallituspuolueen leipiin.
Kaupan kassa, toimisto-orja ja työtön peruspirkko. Nyt minä nauran vuorostani heille, epäonnistujat!
Pojat kuolleet, tyttö afrikkalaisen miehen lihavana vaimona ja viiden lapsen duunariäitinä vuokra-asunnossa
Pahimmalle kiusaajalle elämä hymyili. Teki mallintöitä ja valmistui yliopistosta huippuarvosanoin. Miehekseen valitsi ympärillään pyörivistä jätkistä sen rikkaimman ja nyt on kotiäitinä luksuskämpässä. On edelleen tosi kaunis ja suosittu, mutta ylimielinen ja vittumainen. Muut kiusaajat on kaikkea sossupumminarkkarin ja tuomarin välillä, itse olen personal trainer
Mun pahin kiusaaja vetäs ittensä hirteen muutama vuosi sitten. Oli ollut pitkään masentunut. En kanna kaunaa.
Kaupan kassoja, lähihoitajia, kotiäitejä. Yksi on lastentarhanopettaja, mikä on minusta karmeaa. Yliopistokiusaaja on puhelintyössä. :D
Nukkuu haudassa...kiusasi vielä aikuisenakin, kun satuttiin samalle kurssille.
Eri kauppoja vaikka molemmat onkin vaatekauppoja.
Ennen toinen oli tarjoustalon kassa. Silloin väkisinkin pisti aina hymyilyttämään kun asioin kaupassa.
Elämäni ammatti..tarjoustalon kassa.