Hän on tutkinut psykopaatteja yli 20 vuotta: Nämä piirteet hän toivoo kaikkien tunnistavan
Yksi maailman johtavista psykopatian asiantuntijoista on työskennellyt sellaisen henkilön kanssa, jolla hän uskoo olleen monia psykopatian piirteitä. Tuolloin tutkija vaan ei tajunnut sitä, mutta kun hän nyt muistelee tilannetta, asia on selvä.
Aluksi henkilö vaikutti ystävälliseltä, hurmaavalta ja helposti lähestyttävältä, mutta vähitellen, kun tutkija Clive Boddy ja muut työyhteisön jäsenet tutustuivat häneen paremmin, toinen puoli tuli esiin.
Yksi teoria on, että psykopaatteja kiinnostaa valta, kontrolli ja kyky manipuloida muita ihmisiä. Ihminen voi saavuttaa ne kaikki, kun nousee hierarkiassa ylöspäin.
Kun tapaat henkilön ensimmäisen kerran, hän on usein hyvin viehättävä, seurallinen ja ystävällinen.
Kun sitten tutustut psykopaattiin paremmin, huomaat, että hän on manipuloiva ja saa ihmiset toimimaan toisiaan vastaan, jotta hän itse voi jatkaa toimintaansa kenenkään huomaamatta.
Näin kuitenkin, mitä muille ihmisille tapahtui siinä paikassa, jossa johtajana oli psykopaatti.
Henkilön läsnäolo tuntui aiheuttavan paljon ongelmia, ja kaikki kääntyi aina hänen edukseen.
Kun tapaat psykopaatin ensimmäistä kertaa, hän vaikuttaa ystävälliseltä, viehättävältä ja älykkäältä. Psykopaatit tuntuvat aina olevan rauhallisia ja näennäisen järkeviä.
Psykopaateilla ei kuitenkaan ole tunnereaktioita eikä kykyä ymmärtää muiden ihmisten tunteita, ja siksi he ajavat suoraviivaisen kylmästi omaa etuaan. Psykopaatit ovat viehättäviä. Usein he ovat myös epärehellisiä valehtelijoita ja he taitavat muiden ihmisten manipuloinnin. He ovat itsekeskeisiä ja perustavat päätöksensä omaan etuunsa tai itsensä korostamiseen.
He eivät kadu sitä, miten he kohtelevat muita ihmisiä, olipa kohtelu sitten miten huonoa tahansa, vaan he siirtyvät seuraavaan yritykseen tai seuraavaan uhriin.
Mitä kannattaa tehdä, jos epäilee että joku läheinen tai työpaikalla työskentelevä henkilö on psykopaatti?
Psykologien useimmiten antama neuvo on, että kannattaa lähteä pois tämän henkilön vaikutuspiiristä mahdollisimman pian. Tilanne voi laukaista taistelu- tai pakoreaktion, ja useimmat ihmiset valitsevat jälkimmäisen.
Henkilökunta pakenee usein nopeasti psykopaattisen johtajan alaisuudesta, ja tämä on myös yksi merkki siitä, että organisaatiossa on jotain pielessä.
Jos uusi henkilö saa osastolla johtovastuun ja kaikki työntekijät alkavat lähteä, se on selvä varoitusmerkki henkilöstöosastolle.
Tieteenkuvalehdestä lainattua. Onko sinulla kokemusta siitä että perheessä tai esimiehenä on tunneköyhä ja manipuloiva psykopaatti jonka lähellä ihmiset voi huonosti?
Kommentit (22)
Entinen esimieheni. Hänen jäljiltään moni on rikki edelleen. Sairas johtamismalli ja huonoja vaikutuksia yksilöihin ja yhteisöön.
Esimiehiksi haluavissa ja pyrkivissä psykopatia on yliedustettua. Halu käyttää valtaa, sysätä epämiellyttävät ja halvoilta tuntuvat tehtävät muille ja pyrkiä itse hohdokkaampiin missä saa näkyvyyttä. Ensiksi miellyttävä ja hurmaava sitten kylmä ja manipuloiva. Kova halu ylöspäin organisaatiossa. Draamaiset ihmissuhteet. Huonosti voivat läheiset ja työtoverit.
Psykologian Big Five persoonallisuustypologian mukaan psykopaatit ovat epätunnollisia, siis laiskoja, joten niihin ei voi luottaa. Psykopaatit ovat myös ekstroverttejä ja epäsovinnollisia.
Vierailija kirjoitti:
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.
Sun kodissa, sun työpaikalla? Tyhmä oot.
Muuten hyvä, mutta tunteilu ei kuulu työpaikoille. Ihan kirjaimellisesti todella sairaita nuo työyhteisöt, missä kaikki perheasiat ja muut ruoditaan ison organisaation kesken lounaalla ja oletetaan, että kaikki osallistuvat kaikkien perhe-elämiin ja tunteisiin.
Työpaikka on hyvä pitää sellaisena, jossa käydään tekemässä työt, ja yhtä lailla kun jätetään työasiat työpakalle, jätetään kotiasiat kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä, mutta tunteilu ei kuulu työpaikoille. Ihan kirjaimellisesti todella sairaita nuo työyhteisöt, missä kaikki perheasiat ja muut ruoditaan ison organisaation kesken lounaalla ja oletetaan, että kaikki osallistuvat kaikkien perhe-elämiin ja tunteisiin.
Työpaikka on hyvä pitää sellaisena, jossa käydään tekemässä työt, ja yhtä lailla kun jätetään työasiat työpakalle, jätetään kotiasiat kotiin.
Tämä. Vvttu kiinnostaa helvetisti kuunnella aamukahveilla alkaen erään kakaran ja ukon tekemisiä.
Asiallinen kirjoitus.
Tiesittekös muuten tätä?
Pappi on mieluisa ammatti myös psykopaatille.
"Psykopaattien kannalta houkuttelevia ovat ammatit, joissa ihminen voi käyttää henkistä tai fyysistä valtaa toisiin ihmisiin ja joissa toiset ovat omissa käsissä. Papin ammatissa psykopaatti ei puhu vain omalla suullaan, vaan tarvittaessa myös Jumalan suulla ja auktoriteetilla.
Ruusukallio toteaa, että hengellisen vallankäytön paikkana kirkko imee imupaperin tavoin puoleensa niitä, jotka haluavat käyttää tällaista valtaa toisiin.
Papin roolissa hengellinen vallankäyttö mahdollistuu sitä haluavalle."
https://www.kotimaa.fi/pappi-on-mieluisa-ammatti-myos-psykopaatille-eih…
Tuo kova halu luoda uraa on kyllä yksi selvä piirre, joka psykopaatista yleisesti löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.
Sannuli.
Vierailija kirjoitti:
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.
Niitä narsistipsykopaatteja tuntuu kertyvän varsinkin viestintään (viestintätoimistot, media) ja palstalle spämmimään jonkun aatteen puolesta propagandaa jos kyvyt ei riitä nimelliseen koulutukseen noille aloille.
Ei ole kokemusta. Yksi esimies oli kiusaaja, mutta ei välttämättä persoonallisuushäiriöinen. Jotkut ovat vain m*lkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä, mutta tunteilu ei kuulu työpaikoille. Ihan kirjaimellisesti todella sairaita nuo työyhteisöt, missä kaikki perheasiat ja muut ruoditaan ison organisaation kesken lounaalla ja oletetaan, että kaikki osallistuvat kaikkien perhe-elämiin ja tunteisiin.
Työpaikka on hyvä pitää sellaisena, jossa käydään tekemässä työt, ja yhtä lailla kun jätetään työasiat työpakalle, jätetään kotiasiat kotiin.
Onko sinulla ollut esimiestä, joka sanoo näin? Uskotko todella, että tuo on hyvä periaate työpaikalla? Olen kuullut kokemuksia tällaisten esimiesten alaisilta. He ovat voineet huonosti esimiehensä takia, kun mikään ei saisi vaikuttaa työsuoritukseen: ei läheisen kuolema, ei edes oma vakava sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta. Yksi esimies oli kiusaaja, mutta ei välttämättä persoonallisuushäiriöinen. Jotkut ovat vain m*lkkuja.
Mulkuthan ovat leppoisaa väkeä verrattuna psykoihin. Ja kyllä heidät oppii erottamaan toisitaan melko helposti.
Vierailija kirjoitti:
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.
Se, että sinä et satu jostain tyypistä pitämään ei tee heistä psykopaatteja
Olen tuntenut kaikenlaisia kahjoja, mutta vain yhden todennäköisen psykopaatin. Kaverini, psykologi ja psykoterapeutti, oli tyypistä samaa mieltä.
Tyyppi sopi lähes täydellisesti kaikkiin "oireisiin". Joskus hän tuntui katuvan joitakin tekojaan, mutta hänet tuntien epäilen, että katumus kohdistui vain siihen, ettei hän ollut onnistunut tempuissaan täysin.
Hänestä jollain tavalla riippuvaiset ihmiset olivat hätää kärsimässä varsinkin sen vuoksi, että hän saattoi muuttaa mielipidettään yhtäkkiä, eikä kukaan pysynyt hänen perässään. Eikä mikään koskaan ollut hänen omaa syytään, ja eri mieltä hänen kanssaan olevat saivat kärsiä siinä määrin, miten paljon valtaa hänellä oli. Erityisen mielenkiintoista oli päästä kuulemaan hänen vakaita mielipiteitään asioista, joista hän tiesi hyvin vähän.
En ole tiettävästi ikinä törmännyt. Olen ihan perusduunari, joten se ei taida houkutella psykopaatteja, siis työkavereissa. Haluavat kenties vähän "parempiin" ammatteihin. Pomoissakaan ei ole ollut kovin pahoja tyyppejä. Suvussakaan ei ole. Toki sitä on törmännyt monenlaisiin ihmisiin, mutta yleensä ne on vaan perus urpoja, korkeintaan narsisti.
Sisareni on selvä psykopaatti. Manipuloi, varastaa, valehtelee, käyttää hyväksi aivan kaikkia, ja on terveydenhoitoalalla.
Uskoisin, että myös esihenkilöni on psykopaatti. Käyttää hyväksi muiden osaamista, jolla loistaa ja tuo esille kuinka älykäs ja osaava hän onkaan. Tosiasiassa esimerkiksi kopioi muiden laatimat dokumentit tyhjään asiakirjapohjaan, jolloin antaa vaikutelman, että olisi tehnyt sen itse. Puhuu alaisistaan pahaa selän takana, vähättelee, mitätöi. Ja hulluinta se, että on jo kaksi kertaa saanut huomautuksen epäasiallisesta kohtelusta, mutta ei silti ymmärrä lopettaa. Ilmeisesti pitää itseään ylivertaisena, eikä näe mahdollisuutta tulla irtisanotuksi.
Kuvaus sopii kaikkien naisryhmien naisjohtajiin. Eivät he muuten johtajia olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.
Samat naamat pöllähti heti itelläki mieleen, mutta näitähän riittää muitakin.
Olen huomannut psykopatiaa nimenomaan yhteiskunnan ylemmillä tasoilla. Jos kokevat sinut uhkana tai heitä parempana jollain tapaa, ovat valmiina painamaan alas keinolla millä hyvänsä. Eikä edes riitä, että saavat tahtonsa läpi, vaan yrittävät sen jälkeenkin sabotoida menestystäsi, koska ego ei kestä sitä. Rikoksien tekeminenkään ei ole tavatonta.
Stubb.
Zelensky.
Nämä on niin selviä tapauksia että ihan itkettää.