Mielestäsi aikuinen tapa reagoida uusperheen lasten temppuihin ja marinoihin?
Siirretäänpä tämä tännekin....
Olen usein miettinyt sitä, että äitipuolelta (ja isäpuolelta) vaaditaan aikuista suhtautumista puolison lapsiin. Ja sehän onkin tietysti viisasta ja loogista. Mutta mikä tällainen aikuinen tapa sitten on?
Itseäni on mietityttänyt usein, miltä tuntuisi, jos joka toinen viikonloppu miehen lapset tulisivat visiitille kera kommenttien " taas toi paskaämmä on täällä, mikset sä isä vie sitä roskikseen?" tai " sä et oo mun äiti, sä oot ihan tyhmäpaska mene pois" tai " yäk mä en ton ruokaa syö, hyi se haisee" .
Mikä olisi sitten se aikuinen tapa, jolla yrittäisi kannatella omaa pahaa mieltään samalla kun olisi rakentava, viisas ja loputtomasti lasten erotuskaa ymmärtävä?
Mulla itselläni on ainakin silloin, kun olen muutenkin stressaantunut ja apea, vaikea ottaa vastaan näitä kommentteja " x ei saa tulla mukaan" ja " x:n tavarat ovat likaisia, niissä on bakteereita" .
Tulen nimittäin samalla surulliseksi, pettyneeksi että vihaiseksi. Pettymys tulee siitä, että tunnen, ettei sillä ole väliä olenko kiva vai en - olen kuitenkin vain " se paska" . Surullisuus tulee siitä, että lasten isäkin toivoisi, että kaikki menisi hyvin ja oltaisiin onnellisia lällällää (vähän sellaisella epärealistisella tavalla...), mutta ei onnistukaan. Vihaiseksi tulen siksi, että loukkaannun ja vähän suutunkin kommenteista. Seka lapselle itselleen, että hänen isälleen, koska hän ohittaa lapsen kommentit kuin niitä ei olisikaan (voi olla viisastakin).
Mutta sitten tunnen, ettei mulla ole ketään, jonka kanssa keskustella tästä MUN pahasta mielestä, koska mun pitäisi olla aikuinen, kestävä ja kannatella sekä lapsen erotuskaa, että hoitaa ettei vain isälle tulisi paha mieli kahden tulen väliin joutumisesta.
Ja pelkään sitä, että jossain vaiheessa alan tuntea lasta kohtaan pelkkiä negatiivisia tunteita. Tai että alan vain elää omaa elämääni omassa nurkassani, josta en tule esille lainkaan. Vähän kuin marttyyrinä " menkää te vain, minä siivoan täällä" .
Olen kysynyt lapselta, esim. että miks et haluu että mä tulisin mukaan, mutta hän ei vastaa lainkaan. Lapsi kuitenkin toistaiseksi automaattisesti olettaa, että pidän hänestä, sanoi hän mitä tahansa.
Kommentit (5)
Ensiksi lasten isän pitäisi pistää lapset aisoihin. Jos asutte yhdessä, eli lapset tulee sinunkin kotiin, sun pitää saada olla rauhassa ja ilman tuollaisia puheita omassa kodissasi. Mun mielestä lapset testaa tuollaisella puheella, kuinka pitkälle voivat mennä. Minä en kuuntelisi tuollaista, eikä mun mies antaisi lasten edes puhua tuolla tyylillä. Ihmisten ei tarvitse tykätä toisistaan, mutta kaikkea huudella ääneen, ei edes lasten.
En ymmärrä tuota, että lasten pitää saada käyttäytyä miten haluavat ja aikuiset vain ymmärtävät ymmärtämästä päästyään. Ymmärrän eroprosessin, mutta sekään ei voi kestää vuosikausia ja silloinkaan en ymmärtäisi tuollaista puhetta.
Oletko keskustellut asiasta miehesi kanssa? Minä jopa harkitsisin eroa tuollaisessa tapauksessa, jos miehestä olisi mihinkään asiaa selvittämään. Sitä paitsi lapset oppivat pitemmän päälle, että tuollainen käytös on sallittua.
Lapsipuoli ei ole oma lapsesi, mutta häntä kohtaan voi käyttäytyä ja toimia hyvin pitkälti samalla tavalla kuin käyttäytyisi omaa lastaan kohtaan. Jokaisella se käyttäytyminen on tietysti erilaista.
Minun tapani toimia vanhempana omalle ja muiden lapsille on tehdä asiat parhaalla katsomallani tavalla ns. välittämättä lasten puheista. Jos olen tekemässä kalakeittoa ruoaksi, sen teen juuri niin kuin järkeni sanoo. Jos joku mutisee asiasta (ja mutiseehan siitäkin aina joku), antaa hänen mutista. Mutinat eivät kuitenkaan vähennä tai laimenna omia tunteitani lasta kohtaan, hän on yhä yhtä ihana kuin ennen mutinoitakin.
Mutta toki joskus elämä ja arki ja kiukut ja hyväntuulisetkin naperot syövät voimia ja silloin pitää päästä helpommalla. Silloin on tarvetta sille auttavalle aikuiselle puolisolle. Yhteisistä periaatteista ja käytännöistä niin puolisoiden kuin koko perheenkin välillä pitää sopia aika ajoin uudelleen ja uudelleen.
Ja kyllähän sitä voi lapsillekin sanoa, että nyt olen väsynyt, että en kestä nyt yhtään mutinaa, lopeta. Kunhan asia sovitaan pian ja annetaan lapsille aikaa ja ollaan ja tehdään yhdessä.
Äidiksi ei voi alkaa, mutta isän vaimoksi ja äitipuoleksi kyllä ja hänestä voi lapselle tulla kultaakin kalliimpi ja häntäkin täytyy saada testata yhtä lailla kuin niitä oikeitakin vanhempia, joita on jo koko ikänsä testata.
ja tervetuloa joukkoon. Tosin minun mieheni lapset eivät suhtaudu minuun noin, eikä mieheni ikiniä antaisi heidän käyttäytyä tuolla tavalla minua kohtaan.. eikä sinunkaan pitäisi sitä sallia. Miehen kanssa puhut asiasta, ja sanot, ettei tilanne voi jatkua tällaisena.. ja sovitte pelisäännöt,jotka kerrotte myös lapsille.
Ja tervetuloa keskustelemaan UusiOnni.net-palstalle. Se on vain ja ainoastaan uusperheellisille suunnattu palsta, jossa keskustelu on asiallista ja sitäpaitsi vilkasta.
Meillä ei lapset koskaan saisi puhutella minua paskaämmäksi tai tyhmäpaskaksi. Minä olen toinen aikuinen meidän taloudessa, ja sen pitää riittää tiettyjen käytöstapojen ja auktoriteetin saamiseen, vaikken lasten äiti olekaan.
Kyllähän lapset tietysti sanovat ikäviä asioita, kuten muistuttelevat siitä etten ole heidän äitinsä, kitisevät laittamastani ruuasta jne. mutta sen kummemmaksi solvaukseksi kielenkäyttö ei meillä mene. Meillä mitään paska-kommentteja ei todellakaan ohitettaisi. Mielestäni siinä ei olisi mitään järkeä - kyllä kasvattajien pitää osoittaa lapselle, onko tietty käytös sopivaa vai ei. Onneksi miehenikään ei yritä ummistaa silmiään lastenkasvatukselta silloin harvoin, kun lapsiaan näkee.
Minkä ikäinen lapsi sinulla on? Ei sillä että iällä mielestäni olisi väliä tuollaisen käytöksen kanssa. Jos olisin sinä, niin ottaisin asian miehen kanssa puheeksi oikein kunnon kissa pöydälle -keskusteluna. Miehesi ei luultavasti tajua, kuinka raskas asemasi on. Ja itsehän sinun täytyy puolesi pitää ja kertoa, miltä sinusta tuntuu. Minusta kuulostaa, ettei suhteenne voi jatkua loputtomiin tuollaisena. Parempi yrittää keskustelulla saada asiat kehittymään järkevämpään suuntaan ennen kuin voimasi loppuvat tai kyllästyt tilanteeseen täysin.