Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä muilla puolison kanssa keskustelu pelkkää jankkaamista ja "pingpongin" pelaamisen tapaista? Miehelle kun sanoo mistä asiasta
25.08.2026 |
tahansa, hän ei osaa tai halua vastata, vaan heittää kaiken takaisin. Esimerkkejä kun kysyn miksi olet tehnyt asian X noin, hän vastaa itsehän sinä sen teit, mitä vaan kysyy niin vastaa: itsehän sinä, itsehän sinä. Mistään ei ota vastuuta, kaikki, varsinkin hänen omat mokansa ovat aina muiden syytä. Olen alkanut ihmettelemään miten hän oikein töissä pärjää jos sielläkin on samanlainen teinin kaltainen jankuttaja.
Kommentit (124)
Olen Asperger-nainen ja minulla on miestyyppiset aivot. En minäkään ymmärrä näitä naisten suhdeongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kysymys mihin aikaan mies lähtee töihin, liittyy siihen että mihin aikaan alan tehdä hänelle ruokaa evääksi. Jne.
Jep, ihan normaaleja kysymyksiä nämäkin, mutta tosiaan ihmettelen miksi jotkut pitävät lähes kaikkea puhumista suorastaan uhkana. Mikä sellaisten ihmisten motiivi parisuhteelle on.
Mulla on tämä tilanne miehen kanssa. Muutin erilleen, kun en jaksanut enää. Nyt olen ajatellut, että jos haluamme jatkaa avioliittoa, niin pitäisi puhua ongelmakohdat lävitse. Se ei näytä olevan mahdollista, kun mies suuttuu heti. Olen tilanteessa, jossa on vuosikymmenten aikana kertynyt tosi vakavia ongelmia, joita ei ole voitu koskaan käsitellä, mutta en uskalla edes ottaa niitä puheeksi, kun mies kokee kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan. En minä voi olla toisaalta suhteessa, jossa pitää teeskennellä, että kaikki on hyvin. Ehkä virallinen ero on ainoa vaihtoehto sitten.
Ilmeisesti kommunikointitapanne poikkeavat niin paljon, että yhteyttä on mahdoton muodostaa.
Vanhemmiten tämä eriytyminen korostuu, mutta usein pitkässä liitossa ollaan niin totuttu toisen tyyliin, että liittoa jatketaan vaikka sitten puhumatta. Säilyy edes rauha.
Esimerkki käsiteltävästä ongelmasta, josta ei ole voinut puhua vuosikausien kuluessa on, että mies sanoi, että olen ihan järkyttävän ruma ja en ole tarpeeksi hyvä hänelle. Olin tietysti hyvin loukkaantumut ja yritin ottaa asiaa keskusteluun, mutta mies kiisti sanoneensa niin ja suuttui, joko puhui minut hiljaiseksi tai mykkäkouluili. Sama tapahtui joka kerta, kun halusin ottaa tapahtuneen käsittelyyn. Siitä ei ole koskaan voinut puhua, joten se on jäänyt täysin käsittelemättä. Minä tunnen edelleen tarvitsevani sitä, että mies myöntää puheensa ja pyytää sitä anteeksi, mutta hän ei suostu keskustelemaan asiasta yhtään, eikä pyytämään anteeksi. Tällaisia asioita, eli ei ole kyse erilaisista kommunikaatiotyyleistä.
Sanoiko mies nuo asiat (olet ruma, et tarpeeksi hyvä hänelle) riidan tuoksinassa tai humalassa?
Koska nuo ovat lieventäviä asianhaaroja.
Näköjään miestä hävettää puheensa niin, ettei pysty kohtaamaan totuutta. Tai ehkä sanoi totuuden, mutta ymmärtää, että meni yli rajan. Voit antaa miehelle anteeksi, vaikka hän ei pyydäkään, eikö?
Eniveis, koska tätä kissaa ei kannata nostaa pöydälle (seuraa sähinää ja raapimista), sinun pitäisi tyytyä asiantilaan. Itse päätät, mitä ajattelet miehen sanomisista. Ajattelepa, että oikeasti olisi tuota mieltä? Mitä se anteeksipyyntö auttaisi? Jos taas mies puhui höpöjä, miksi loukkaantua? Itse voisin joskus vinoilla asiasta, huumorimielellä.
Selvänä sanoi ja oma-aloitteisesti, ei ole lieventäviä asianhaaroja.
En ole pystynyt antamaan anteeksi ja kaikki tällainen on rapauttanut suhdettamme. Mies ei koskaan myönnä mitään, eikä mistään voi keskustella.
Tunnistin ap:n kirjoituksessa jotain samantyyppistä. En usko, että sellaisen miehen kanssa voi olla onnellinen. Olen viime aikoina lukenut aiheesta ja tajunnut, että kaikki käsittelemättömät ongelmat pesiytyvät kehoon, ne ruumiillistuvat ja oireilevat esim unettomuutena, ahdistuksena, ylivireytenä, masennuksena tms. Onko sinulla jotain oireita, joita et ole tunnistanut miehestä/huonosta suhteesta johtuviksi?
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä, mutta huomaatteko naiset, että puheenne ovat aina epäsuoria. Sanokaa asianne suoraan! Ei niin, että kyselette jotain, mikä liittyy vain välillisesti todelliseen asiaanne.
Esim.
"Miksi jätit ikkunan auki..?" > "Siivoapa nuo linnun jätökset, kun jätit ikkunan auki."
"Menetkö treeneihin?" > "Voitko käydä tänään Puuilossa? Ei pakko, mut jos ehdit."
"Mitä ruokaa laittaisin?" > "Teen pyttipannua, kun siihen on ainekset."
"Otatko kahvia tai teetä" > "Laitan teetä. Tee itsellesi kahvia, jos haluat."
Jne jne.
Sitä paitsi: miksi palvelette miestä ruoanlaittajana yms. Kai edes on vuorottelua ruokahuollossa? Tekeekö mies itse koskaan keittiöhommia, laittaako edes kahvia? Kysyykö teiltä, mitä joisitte?
Ei. Koska sitten se mies jättää treenit väliin ja käy Puuilossa, ja sen jälkeen valittaa että ei päässyt treeneihin kun muija käski käymään Puuilossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä, mutta huomaatteko naiset, että puheenne ovat aina epäsuoria. Sanokaa asianne suoraan! Ei niin, että kyselette jotain, mikä liittyy vain välillisesti todelliseen asiaanne.
Esim.
"Miksi jätit ikkunan auki..?" > "Siivoapa nuo linnun jätökset, kun jätit ikkunan auki."
"Menetkö treeneihin?" > "Voitko käydä tänään Puuilossa? Ei pakko, mut jos ehdit."
"Mitä ruokaa laittaisin?" > "Teen pyttipannua, kun siihen on ainekset."
"Otatko kahvia tai teetä" > "Laitan teetä. Tee itsellesi kahvia, jos haluat."
Jne jne.
Sitä paitsi: miksi palvelette miestä ruoanlaittajana yms. Kai edes on vuorottelua ruokahuollossa? Tekeekö mies itse koskaan keittiöhommia, laittaako edes kahvia? Kysyykö teiltä, mitä joisitte?
Ei. Koska sitten se mies jättää treenit väliin ja käy Puuilossa, ja sen jälkeen valittaa että ei päässyt treeneihin kun muija käski käymään Puuilossa.
No melkein. Tämä ei kyllä valittaisi, mutta tiedän että häntä harmittaisi, jos treenit jäisi väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kysymys mihin aikaan mies lähtee töihin, liittyy siihen että mihin aikaan alan tehdä hänelle ruokaa evääksi. Jne.
Jep, ihan normaaleja kysymyksiä nämäkin, mutta tosiaan ihmettelen miksi jotkut pitävät lähes kaikkea puhumista suorastaan uhkana. Mikä sellaisten ihmisten motiivi parisuhteelle on.
Mulla on tämä tilanne miehen kanssa. Muutin erilleen, kun en jaksanut enää. Nyt olen ajatellut, että jos haluamme jatkaa avioliittoa, niin pitäisi puhua ongelmakohdat lävitse. Se ei näytä olevan mahdollista, kun mies suuttuu heti. Olen tilanteessa, jossa on vuosikymmenten aikana kertynyt tosi vakavia ongelmia, joita ei ole voitu koskaan käsitellä, mutta en uskalla edes ottaa niitä puheeksi, kun mies kokee kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan. En minä voi olla toisaalta suhteessa, jossa pitää teeskennellä, että kaikki on hyvin. Ehkä virallinen ero on ainoa vaihtoehto sitten.
Ilmeisesti kommunikointitapanne poikkeavat niin paljon, että yhteyttä on mahdoton muodostaa.
Vanhemmiten tämä eriytyminen korostuu, mutta usein pitkässä liitossa ollaan niin totuttu toisen tyyliin, että liittoa jatketaan vaikka sitten puhumatta. Säilyy edes rauha.
Esimerkki käsiteltävästä ongelmasta, josta ei ole voinut puhua vuosikausien kuluessa on, että mies sanoi, että olen ihan järkyttävän ruma ja en ole tarpeeksi hyvä hänelle. Olin tietysti hyvin loukkaantumut ja yritin ottaa asiaa keskusteluun, mutta mies kiisti sanoneensa niin ja suuttui, joko puhui minut hiljaiseksi tai mykkäkouluili. Sama tapahtui joka kerta, kun halusin ottaa tapahtuneen käsittelyyn. Siitä ei ole koskaan voinut puhua, joten se on jäänyt täysin käsittelemättä. Minä tunnen edelleen tarvitsevani sitä, että mies myöntää puheensa ja pyytää sitä anteeksi, mutta hän ei suostu keskustelemaan asiasta yhtään, eikä pyytämään anteeksi. Tällaisia asioita, eli ei ole kyse erilaisista kommunikaatiotyyleistä.
Sanoiko mies nuo asiat (olet ruma, et tarpeeksi hyvä hänelle) riidan tuoksinassa tai humalassa?
Koska nuo ovat lieventäviä asianhaaroja.
Näköjään miestä hävettää puheensa niin, ettei pysty kohtaamaan totuutta. Tai ehkä sanoi totuuden, mutta ymmärtää, että meni yli rajan. Voit antaa miehelle anteeksi, vaikka hän ei pyydäkään, eikö?
Eniveis, koska tätä kissaa ei kannata nostaa pöydälle (seuraa sähinää ja raapimista), sinun pitäisi tyytyä asiantilaan. Itse päätät, mitä ajattelet miehen sanomisista. Ajattelepa, että oikeasti olisi tuota mieltä? Mitä se anteeksipyyntö auttaisi? Jos taas mies puhui höpöjä, miksi loukkaantua? Itse voisin joskus vinoilla asiasta, huumorimielellä.
Selvänä sanoi ja oma-aloitteisesti, ei ole lieventäviä asianhaaroja.
En ole pystynyt antamaan anteeksi ja kaikki tällainen on rapauttanut suhdettamme. Mies ei koskaan myönnä mitään, eikä mistään voi keskustella.
Tunnistin ap:n kirjoituksessa jotain samantyyppistä. En usko, että sellaisen miehen kanssa voi olla onnellinen. Olen viime aikoina lukenut aiheesta ja tajunnut, että kaikki käsittelemättömät ongelmat pesiytyvät kehoon, ne ruumiillistuvat ja oireilevat esim unettomuutena, ahdistuksena, ylivireytenä, masennuksena tms. Onko sinulla jotain oireita, joita et ole tunnistanut miehestä/huonosta suhteesta johtuviksi?
Miksi ihmeessä olet edelleen suhteessa, jossa mies halveksii sinua?
Tätä en ymmärrä. Mitä se anteeksipyyntö auttaisi?? 🤷🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä, mutta huomaatteko naiset, että puheenne ovat aina epäsuoria. Sanokaa asianne suoraan! Ei niin, että kyselette jotain, mikä liittyy vain välillisesti todelliseen asiaanne.
Esim.
"Miksi jätit ikkunan auki..?" > "Siivoapa nuo linnun jätökset, kun jätit ikkunan auki."
"Menetkö treeneihin?" > "Voitko käydä tänään Puuilossa? Ei pakko, mut jos ehdit."
"Mitä ruokaa laittaisin?" > "Teen pyttipannua, kun siihen on ainekset."
"Otatko kahvia tai teetä" > "Laitan teetä. Tee itsellesi kahvia, jos haluat."
Jne jne.
Sitä paitsi: miksi palvelette miestä ruoanlaittajana yms. Kai edes on vuorottelua ruokahuollossa? Tekeekö mies itse koskaan keittiöhommia, laittaako edes kahvia? Kysyykö teiltä, mitä joisitte?
Ei. Koska sitten se mies jättää treenit väliin ja käy Puuilossa, ja sen jälkeen valittaa että ei päässyt treeneihin kun muija käski käymään Puuilossa.
*huooh"
Kyllä on vaikeaa.
En itse jaksaisi tuommoista.
Jokainen vastaa omasta toiminnastaan.
Miksei mies muka voi sanoa, "menen kohta treeneihin, käyn Puuilossa toinen kerta kun asia ei ole kiireellinen".
Selkeä, suora kommunoimti on a&o. Toista ei voi vastuuttaa omista tulkinnoistaan, eikä marista jälkeen päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kysymys mihin aikaan mies lähtee töihin, liittyy siihen että mihin aikaan alan tehdä hänelle ruokaa evääksi. Jne.
Jep, ihan normaaleja kysymyksiä nämäkin, mutta tosiaan ihmettelen miksi jotkut pitävät lähes kaikkea puhumista suorastaan uhkana. Mikä sellaisten ihmisten motiivi parisuhteelle on.
Mulla on tämä tilanne miehen kanssa. Muutin erilleen, kun en jaksanut enää. Nyt olen ajatellut, että jos haluamme jatkaa avioliittoa, niin pitäisi puhua ongelmakohdat lävitse. Se ei näytä olevan mahdollista, kun mies suuttuu heti. Olen tilanteessa, jossa on vuosikymmenten aikana kertynyt tosi vakavia ongelmia, joita ei ole voitu koskaan käsitellä, mutta en uskalla edes ottaa niitä puheeksi, kun mies kokee kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan. En minä voi olla toisaalta suhteessa, jossa pitää teeskennellä, että kaikki on hyvin. Ehkä virallinen ero on ainoa vaihtoehto sitten.
Ilmeisesti kommunikointitapanne poikkeavat niin paljon, että yhteyttä on mahdoton muodostaa.
Vanhemmiten tämä eriytyminen korostuu, mutta usein pitkässä liitossa ollaan niin totuttu toisen tyyliin, että liittoa jatketaan vaikka sitten puhumatta. Säilyy edes rauha.
Esimerkki käsiteltävästä ongelmasta, josta ei ole voinut puhua vuosikausien kuluessa on, että mies sanoi, että olen ihan järkyttävän ruma ja en ole tarpeeksi hyvä hänelle. Olin tietysti hyvin loukkaantumut ja yritin ottaa asiaa keskusteluun, mutta mies kiisti sanoneensa niin ja suuttui, joko puhui minut hiljaiseksi tai mykkäkouluili. Sama tapahtui joka kerta, kun halusin ottaa tapahtuneen käsittelyyn. Siitä ei ole koskaan voinut puhua, joten se on jäänyt täysin käsittelemättä. Minä tunnen edelleen tarvitsevani sitä, että mies myöntää puheensa ja pyytää sitä anteeksi, mutta hän ei suostu keskustelemaan asiasta yhtään, eikä pyytämään anteeksi. Tällaisia asioita, eli ei ole kyse erilaisista kommunikaatiotyyleistä.
Sanoiko mies nuo asiat (olet ruma, et tarpeeksi hyvä hänelle) riidan tuoksinassa tai humalassa?
Koska nuo ovat lieventäviä asianhaaroja.
Näköjään miestä hävettää puheensa niin, ettei pysty kohtaamaan totuutta. Tai ehkä sanoi totuuden, mutta ymmärtää, että meni yli rajan. Voit antaa miehelle anteeksi, vaikka hän ei pyydäkään, eikö?
Eniveis, koska tätä kissaa ei kannata nostaa pöydälle (seuraa sähinää ja raapimista), sinun pitäisi tyytyä asiantilaan. Itse päätät, mitä ajattelet miehen sanomisista. Ajattelepa, että oikeasti olisi tuota mieltä? Mitä se anteeksipyyntö auttaisi? Jos taas mies puhui höpöjä, miksi loukkaantua? Itse voisin joskus vinoilla asiasta, huumorimielellä.
Selvänä sanoi ja oma-aloitteisesti, ei ole lieventäviä asianhaaroja.
En ole pystynyt antamaan anteeksi ja kaikki tällainen on rapauttanut suhdettamme. Mies ei koskaan myönnä mitään, eikä mistään voi keskustella.
Tunnistin ap:n kirjoituksessa jotain samantyyppistä. En usko, että sellaisen miehen kanssa voi olla onnellinen. Olen viime aikoina lukenut aiheesta ja tajunnut, että kaikki käsittelemättömät ongelmat pesiytyvät kehoon, ne ruumiillistuvat ja oireilevat esim unettomuutena, ahdistuksena, ylivireytenä, masennuksena tms. Onko sinulla jotain oireita, joita et ole tunnistanut miehestä/huonosta suhteesta johtuviksi?
Miksi ihmeessä olet edelleen suhteessa, jossa mies halveksii sinua?
Tätä en ymmärrä. Mitä se anteeksipyyntö auttaisi?? 🤷🏻
Olen eri, mutta elämä ei ole mustavalkoista. Eikä mikään suhde ole täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi persu? Jos on, niin lopeta ihmettely.
Ei ole, hän on pesunkestävä demari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Nainen luulee tietävänsä paremmin eivätkä faktat tai logiikka kiinnosta häntä, koska hänestä tuntuu joltain muulta. Niinpä minä olen lopettanut vastaamasta hänen typeriin kysymyksiin, koska se on osoittautunut energiahukaksi. Hän saa olla oikeassa ja päteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kysymys mihin aikaan mies lähtee töihin, liittyy siihen että mihin aikaan alan tehdä hänelle ruokaa evääksi. Jne.
Jep, ihan normaaleja kysymyksiä nämäkin, mutta tosiaan ihmettelen miksi jotkut pitävät lähes kaikkea puhumista suorastaan uhkana. Mikä sellaisten ihmisten motiivi parisuhteelle on.
Mulla on tämä tilanne miehen kanssa. Muutin erilleen, kun en jaksanut enää. Nyt olen ajatellut, että jos haluamme jatkaa avioliittoa, niin pitäisi puhua ongelmakohdat lävitse. Se ei näytä olevan mahdollista, kun mies suuttuu heti. Olen tilanteessa, jossa on vuosikymmenten aikana kertynyt tosi vakavia ongelmia, joita ei ole voitu koskaan käsitellä, mutta en uskalla edes ottaa niitä puheeksi, kun mies kokee kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan. En minä voi olla toisaalta suhteessa, jossa pitää teeskennellä, että kaikki on hyvin. Ehkä virallinen ero on ainoa vaihtoehto sitten.
Ilmeisesti kommunikointitapanne poikkeavat niin paljon, että yhteyttä on mahdoton muodostaa.
Vanhemmiten tämä eriytyminen korostuu, mutta usein pitkässä liitossa ollaan niin totuttu toisen tyyliin, että liittoa jatketaan vaikka sitten puhumatta. Säilyy edes rauha.
Esimerkki käsiteltävästä ongelmasta, josta ei ole voinut puhua vuosikausien kuluessa on, että mies sanoi, että olen ihan järkyttävän ruma ja en ole tarpeeksi hyvä hänelle. Olin tietysti hyvin loukkaantumut ja yritin ottaa asiaa keskusteluun, mutta mies kiisti sanoneensa niin ja suuttui, joko puhui minut hiljaiseksi tai mykkäkouluili. Sama tapahtui joka kerta, kun halusin ottaa tapahtuneen käsittelyyn. Siitä ei ole koskaan voinut puhua, joten se on jäänyt täysin käsittelemättä. Minä tunnen edelleen tarvitsevani sitä, että mies myöntää puheensa ja pyytää sitä anteeksi, mutta hän ei suostu keskustelemaan asiasta yhtään, eikä pyytämään anteeksi. Tällaisia asioita, eli ei ole kyse erilaisista kommunikaatiotyyleistä.
Sanoiko mies nuo asiat (olet ruma, et tarpeeksi hyvä hänelle) riidan tuoksinassa tai humalassa?
Koska nuo ovat lieventäviä asianhaaroja.
Näköjään miestä hävettää puheensa niin, ettei pysty kohtaamaan totuutta. Tai ehkä sanoi totuuden, mutta ymmärtää, että meni yli rajan. Voit antaa miehelle anteeksi, vaikka hän ei pyydäkään, eikö?
Eniveis, koska tätä kissaa ei kannata nostaa pöydälle (seuraa sähinää ja raapimista), sinun pitäisi tyytyä asiantilaan. Itse päätät, mitä ajattelet miehen sanomisista. Ajattelepa, että oikeasti olisi tuota mieltä? Mitä se anteeksipyyntö auttaisi? Jos taas mies puhui höpöjä, miksi loukkaantua? Itse voisin joskus vinoilla asiasta, huumorimielellä.
Selvänä sanoi ja oma-aloitteisesti, ei ole lieventäviä asianhaaroja.
En ole pystynyt antamaan anteeksi ja kaikki tällainen on rapauttanut suhdettamme. Mies ei koskaan myönnä mitään, eikä mistään voi keskustella.
Tunnistin ap:n kirjoituksessa jotain samantyyppistä. En usko, että sellaisen miehen kanssa voi olla onnellinen. Olen viime aikoina lukenut aiheesta ja tajunnut, että kaikki käsittelemättömät ongelmat pesiytyvät kehoon, ne ruumiillistuvat ja oireilevat esim unettomuutena, ahdistuksena, ylivireytenä, masennuksena tms. Onko sinulla jotain oireita, joita et ole tunnistanut miehestä/huonosta suhteesta johtuviksi?
Usein ne ongelmat on alunperin lähtöisin itsestä ja sitten kaikki on mennyt päin persettä. Tässäkin ketjussa sanotaan että hän syyttää kaikesta muita on hyvin ongelmallinen. Jos ette ymmärrä miksi, niin olisin huollissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mies viiskymppinen. Ei jaksa enää oikein keskustella mistään kun aina alkaa joko mouhoamaan jostain tai sitten syyttelemään. Nykyään jos haluan että tekee jotain kotona, niin kirjoitan postit-lapun jonnekin pöydänkulmalle, sen kanssa ei voi riidellä ja vänkätä. Yleensä teen sen vielä silloin kun olen lähdössä, niin pääsen helpommalla.
Minun täytyy alkaa myös tehdä noin (eroa samaan aikaan valmistellessa). Miehen kanssa ei voi keskustella yhtään mistään. Esim. kun olen kysynyt aamulla millä menet töihin, lähinnä että hän pääsisi samalla kyydillä jos autolla haluaisi mennä, esim. sateella, yleensä hyvällä kelillä pyöräilee, niin kysymykseeni olen saanut vastauksia: Mitä se sinulle kuuluu, onko pakko kysellä noin tyhmiä, lentokoneella jne. Ihan normaaleja kysymyksiä, mutta jostain syystä hän kokee olevan tarpeen vastata mahdollisimman typerästi. Kun kysyn teetä vai kahvia tai mitä tahansa valintaa koskevaa, on vastaus joo. No kerran sitten kaadoin molempia kun vastasi joo.
Provohan tämä on kuten aloituskin, mutta nauroin silti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä olet pystynyt edes muodostamaan suhteen miehen kanssa, joka ei osaa kommunikoida kuin normaali ihminen?
Ei normaalille ihmiselle tarvitse selitellä miksi on jonkin asian tehnyt jollain tavalla. Mutta mikromanageeraajalle täytyy tottakai. En ihmettele miksi ei jaksa pidemmän päälle olla perustelemassa ja selittämässä tekemisiään.
Ps. Mikromanageeraavan perfektionistin luonteeseen toki kuuluu, että jos häneltä itseltään kysytään samalla tavalla, on se pelkkä kysymys jo kamalaa arvostelua ja loukkaantumisen aihe - eikä ihme, hänhän itse kyselee aina juuri sen takia, kun ei pidä tekotavasta, joka on erilainen kuin hänen oma ainoa oikea tapa.
Kuulet niissä kysymyksissä jotain ihan omiasi. Jos sinulta kysytään, menettekö pyörällä vai autolla, niin kukaan ei mikromanageraa. Sinä keksit omassa päässäsi mitä toinen haluaisi sinun tekevän. Hän ehkä ihan vaan haluaa tietää, jotta itse voi sitten sen perusteella tehdä suunnitelmia. Ehkä hän kyselee pelkkästään siksi, että haluaa huomioida toisen olemassa olon ja osoittaa kiinnostusta siinä aamulla. Tai ehkä, koska hän voisi mennä silloin samalla kyydillä tai ehkä hän meinaa pestä sen pyörän yllätyksenä toiselle tai ehkä hän tietää, että on tulossa ukkosmyrsky, mutta jos toinen menee autolla sillä ei ole väliä. Sinä et tiedä, vaikka moni kuvittelee tietävänsä sen toisen motiivit.
Juuri näin. Kun mun mies herää päiväunilta yövuoron jälkeen, kysyn meneekö hän treeneihin. Kysyn sitä vain siksi että jos menee, tiedän ettei hän ehdi käydä Puuilossa tai vastaavassa, ja jos ei mene, pyydän häntä käymään Puuilossa tai vastaavassa 😂
Sen sijaan, että olisit kysynyt ehditkö käydä Puuilossa?
”Miten sä kuvittelet, että mä ehtisin käymään Puuilossa?!?!? Mullahan on treenit tänään!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mies viiskymppinen. Ei jaksa enää oikein keskustella mistään kun aina alkaa joko mouhoamaan jostain tai sitten syyttelemään. Nykyään jos haluan että tekee jotain kotona, niin kirjoitan postit-lapun jonnekin pöydänkulmalle, sen kanssa ei voi riidellä ja vänkätä. Yleensä teen sen vielä silloin kun olen lähdössä, niin pääsen helpommalla.
Minun täytyy alkaa myös tehdä noin (eroa samaan aikaan valmistellessa). Miehen kanssa ei voi keskustella yhtään mistään. Esim. kun olen kysynyt aamulla millä menet töihin, lähinnä että hän pääsisi samalla kyydillä jos autolla haluaisi mennä, esim. sateella, yleensä hyvällä kelillä pyöräilee, niin kysymykseeni olen saanut vastauksia: Mitä se sinulle kuuluu, onko pakko kysellä noin tyhmiä, lentokoneella jne. Ihan normaaleja kysymyksiä, mutta jostain syystä hän kokee olevan tarpeen vastata mahdollisimman typerästi. Kun kysyn teetä vai kahvia tai mitä tahansa valintaa koskevaa, on vastaus joo. No kerran sitten kaadoin molempia kun vastasi joo.
Provohan tämä on kuten aloituskin, mutta nauroin silti
Mikä tuo sun pakkomielteesi on?? Ja miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä, mutta huomaatteko naiset, että puheenne ovat aina epäsuoria. Sanokaa asianne suoraan! Ei niin, että kyselette jotain, mikä liittyy vain välillisesti todelliseen asiaanne.
Esim.
"Miksi jätit ikkunan auki..?" > "Siivoapa nuo linnun jätökset, kun jätit ikkunan auki."
"Menetkö treeneihin?" > "Voitko käydä tänään Puuilossa? Ei pakko, mut jos ehdit."
"Mitä ruokaa laittaisin?" > "Teen pyttipannua, kun siihen on ainekset."
"Otatko kahvia tai teetä" > "Laitan teetä. Tee itsellesi kahvia, jos haluat."
Jne jne.
Sitä paitsi: miksi palvelette miestä ruoanlaittajana yms. Kai edes on vuorottelua ruokahuollossa? Tekeekö mies itse koskaan keittiöhommia, laittaako edes kahvia? Kysyykö teiltä, mitä joisitte?
Ei. Koska sitten se mies jättää treenit väliin ja käy Puuilossa, ja sen jälkeen valittaa että ei päässyt treeneihin kun muija käski käymään Puuilossa.
*huooh"
Kyllä on vaikeaa.
En itse jaksaisi tuommoista.
Jokainen vastaa omasta toiminnastaan.
Miksei mies muka voi sanoa, "menen kohta treeneihin, käyn Puuilossa toinen kerta kun asia ei ole kiireellinen".
Selkeä, suora kommunoimti on a&o. Toista ei voi vastuuttaa omista tulkinnoistaan, eikä marista jälkeen päin.
Se onkin selkeää ja normaalia kommunikointia kysyä toisen menoista. Ei mikromanagerointia.
Aikoinaan exän kanssa kaikki oli minun syytäni. Mitään vastuuta hän ei ottanut. Jos sanoin, että minua ärsyttää joka päivä tuli perseen alla ajaa päiväkodille hakemaan lapsia, kun ex itse ajeli kaikessa rauhassa kotiin ja oli ennen meitä aina kotona. Ex sitten veti aina siihen, että kyllähän hän hakee. Sitten korjasin, että olin hakenut lapset neljänä päivänä viikossa ja ex yhden kerran. Tämä jatkui viikosta ja vuodesta toiseen, mutta ikinä ex ei ymmärtänyt ettei ole reilua, ettei hän enempää ottanut tästä asiasta vastuuta. Lopulta olimme tilanteessa, että minä vein ja hain lapset melkein joka päivä, kävin tarvittaessa heidän kanssaan kaupassa, tulimme kotiin, tein ruuan ja hoidin lapset samalla. Ex oli usein ollut kotona tunnin pari viettämässä rauhassa omaa aikaa. Tämä oli vain yksi esimerkki muiden joukossa, mutta jostain syystä ex ajatteli, että kun hän kerran jonkin asian tekee silloin tällöin niin se riittää. Lopulta totesin, ettei avioelämä eronnut yksinhuoltajan elämästä millään tavalla ja otin eron. Exälle ero tuli aivan puskista ja yllättäen.
Kaikille näille, joiden puolisot hermostuu ihan tavallisista kysymyksistä? Onko tilanne ollut aina noin vai onko käytös muuttunut vuosien myötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mies viiskymppinen. Ei jaksa enää oikein keskustella mistään kun aina alkaa joko mouhoamaan jostain tai sitten syyttelemään. Nykyään jos haluan että tekee jotain kotona, niin kirjoitan postit-lapun jonnekin pöydänkulmalle, sen kanssa ei voi riidellä ja vänkätä. Yleensä teen sen vielä silloin kun olen lähdössä, niin pääsen helpommalla.
Minun täytyy alkaa myös tehdä noin (eroa samaan aikaan valmistellessa). Miehen kanssa ei voi keskustella yhtään mistään. Esim. kun olen kysynyt aamulla millä menet töihin, lähinnä että hän pääsisi samalla kyydillä jos autolla haluaisi mennä, esim. sateella, yleensä hyvällä kelillä pyöräilee, niin kysymykseeni olen saanut vastauksia: Mitä se sinulle kuuluu, onko pakko kysellä noin tyhmiä, lentokoneella jne. Ihan normaaleja kysymyksiä, mutta jostain syystä hän kokee olevan tarpeen vastata mahdollisimman typerästi. Kun kysyn teetä vai kahvia tai mitä tahansa valintaa koskevaa, on vastaus joo. No kerran sitten kaadoin molempia kun vastasi joo.
Näin siinä käy kun alat mutsiksi miehelle. Otatko kulta leipää teen kanssa? Vielä sellaisella lässyttävällä äänellä niin varmaan aikuista miestä kyrpii. Anna sen kaataa itelle oma kahvinsa? Anna sen olla mies ja tehä itte?!
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä olet pystynyt edes muodostamaan suhteen miehen kanssa, joka ei osaa kommunikoida kuin normaali ihminen?
Oma mies alkoi tuommoiseksi jankkaajaksi ja mököttäjäksi noin viisissäkymmenissä. Sitä ennen parikytä vuotta aivan normaalia keskustelua ja olemista. Eikä sitten tunnusta mitään käytösmuutosta, kun haluan keskustella. Meillä ei enää keskustella. Jos jotain sanon ääneen, niin saattaa mylvähtää jotain ja kiukuttelua.
esim puhun jääkaapilla, kun ei osu juusto silmään... että "joko se juusto loppu". "mä en sitä ole syönyt!" Kukaan ei niin sanonutkaan, mutta tuo on kuulemma riidan haastoa ja syytteleyä. Oliko mulla syyttävä äänensävy vai... mitä ihmettä. Sitten hän on jo poistunut suuttuneena paikalta. Sitten menee pari vuorokautta tuossa ilmapiirissä ja hän tuo suklaalevyn tms. mulle ja asia on ohi. Peruspuhetta voi taas olla ja yhdessäoloa pienissä määrin.
En haluaisi alkaa erolla uhkailemaan, mutta onhan tuo raastavaa toisinaan. Taas mennään... ja sitten taas ollaan kuin ei mitään. Haluaisin keskustella kiihkotta, kuten ennenkin.
ohis
Alue: Aihe vapaa
Sanoiko mies nuo asiat (olet ruma, et tarpeeksi hyvä hänelle) riidan tuoksinassa tai humalassa?
Koska nuo ovat lieventäviä asianhaaroja.
Näköjään miestä hävettää puheensa niin, ettei pysty kohtaamaan totuutta. Tai ehkä sanoi totuuden, mutta ymmärtää, että meni yli rajan. Voit antaa miehelle anteeksi, vaikka hän ei pyydäkään, eikö?
Eniveis, koska tätä kissaa ei kannata nostaa pöydälle (seuraa sähinää ja raapimista), sinun pitäisi tyytyä asiantilaan. Itse päätät, mitä ajattelet miehen sanomisista. Ajattelepa, että oikeasti olisi tuota mieltä? Mitä se anteeksipyyntö auttaisi? Jos taas mies puhui höpöjä, miksi loukkaantua? Itse voisin joskus vinoilla asiasta, huumorimielellä.