Lue keskustelun säännöt.
Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan
24.08.2026 |
Traumatisoitunut ihminen sen sijaan tietää, että ikävät ihmiset ottavat ne traumaattiset kokemukset lyömäaseekseen, jos niistä erehtyy jotain mainitsemaan. Sen jälkeen kaikki selitetäänkin, sillä että joku on traumatisoitunut.
"Ei oteta sitä mukaan kun se on raskasta seuraa. Ai nyt se suuttui ulossulkemisesta? Johtuu varmaan siitä kun se on traumatisoitunut, ei suinkaan siitä että suljimme sen ulos yhteisistä jutuista."
Yleensä avoimuus johtaa vain uudelleen traumatisoitumiseen, tämä on iso riski myös terveydenhuollossa kun ammatillinen osaaminen traumoista on heikkoa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Hassua kyllä, minulla on aika ikävät kokemukset "vertaistuesta" - laitan tuon lainausmerkkeihin siksi, että kyseessä ei ole mikään virallinen vertaistukiryhmä tms. vaan ystäviä/kavereita/mitälie, joilla on ollut omia haasteita.
Minun ongelmistani tuli lyömäaseita, koska ne eivät olleet tarpeeksi isoja, ainakaan kyseisen henkilön mielestä. Esimerkkinä, äitini vakava sairastuminen ei ollut mitään, "koska sulla sentään on äiti, ja mä en ole ollut äitini kanssa missään väleissä enää vuosiin". Masennusoireeni eivät olleet todellisia, koska "et ole joutunut itsetuhoisena osastolle kuten minä".
Kolmen eri ihmisen kanssa tuli tämä omituinen kilpailuasetelma, jonka johdosta en halunnut kertoa omista ongelmistani enää yhtään mitään. Ja tämä sopi heille oikein hyvin, niin kauan kuin oltiin tekemisissä. He halusivat olla se ainoa kärsivä ihminen tässä yhtälössä. Riitti, kun hymistelin ja nyökyttelin mukana, kun he valittivat.
Kummallisin osio tässä ilmiössä oli ehkä se, että kaikki omalla tavallaan neuvoivat minua "ottamaan itseäni niskasta kiinni", vaikka itse kyllä valittivat, miten kamalaa on, kun heidän mt-ongelmiaan ei oteta tosissaan. Yksi jopa väitti, ettei pakko-oireita ole oikeasti olemassa, vaan se on pelkkää huomionhakuisuutta.
Koin itsekin erään vertaistukiryhmän tietyssä tilanteessa toiminnaltaan aika erikoisena ja päädyin sitten jättämään siellä käynnit yhteen. Kaikki ei tietysti aina sovi kaikille, mutta tuo kokemus nosti kynnystä jatkossa osallistua vertaistukiryhmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten tarkoittaa että kokea jotain yhtä rankkaa? Entä jos kokemus on periaatteessa sama, vaikka kiusatuksi joutuminen, lapsuudessa koettu vanhemman kuolema jne., mutta toinen on tästä traumatisoitunut mutta toinen ei? Eihän heillä sitten ole samanlaista kokemusta kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten tarkoittaa että kokea jotain yhtä rankkaa? Entä jos kokemus on periaatteessa sama, vaikka kiusatuksi joutuminen, lapsuudessa koettu vanhemman kuolema jne., mutta toinen on tästä traumatisoitunut mutta toinen ei? Eihän heillä sitten ole samanlaista kokemusta kuitenkaan.
Ei sekään välttämättä riitä, että kahdella henkilöllä on yhtäläinen kokemus siitä, että tarvitsevat apua jonkin vaikean kokemuksen kanssa. Vaikka uskovainen kokisin rukoilun auttaneen häntä, ei ateisti luultavasti yhtä lailla hyödy hyvässä tarkoituksessa annetusta ohjeesta rukoilla apua tilanteeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin virhe puhua taustastaan "normaaleille". Samat ihmiset aina täysin yllättyneitä jos traumat sitten oireilee. Ei se ymmärrys riitä kuin niillä jotka ovat kokeneet jotakin yhtä rankkaa.
Tämä pitää monesti paikkansa, ei tietty kaikkien kohdalla mutta ne kultakimpaleet on harvassa. Niille tulee sellanen samanlainen "peura ajovaloissa" -ilme, ja yleensä ystävyys loppuu siihen tai ainakin menee vuosien tauolle.
Olen tuntenut yhden kaverini pienestä asti. Aikuisena hän sai diagnoosin ja päätyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän on ihan samanlainen kaveri mulle kuin ennenkin. Kannattaa pitää kiinni lapsuuden kavereista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Ymmärrät varmaan että traumat voivat vaikuttaa keskittymiseen? Joko yhteiskunnassa siedetään sitä etteivät kaikki pysty antamaan koko ajan sadan prosentin työpanosta ja pyritään parhaansa mukaan tukemaan myös tässä tilanteessa olevia ihmisiä tai sitten maksetaan heidän elämisensä verovaroista.
Pieni joustavuus on huomattavasti halvempi ratkaisu yhteiskunnan kannalta kuin ihmisten ajaminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaiselle voi nimittäin tapahtua jotain ikävää elämässä ja toisinaan se näkyy myös ihmisestä ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten tarkoittaa että kokea jotain yhtä rankkaa? Entä jos kokemus on periaatteessa sama, vaikka kiusatuksi joutuminen, lapsuudessa koettu vanhemman kuolema jne., mutta toinen on tästä traumatisoitunut mutta toinen ei? Eihän heillä sitten ole samanlaista kokemusta kuitenkaan.
Ei sekään välttämättä riitä, että kahdella henkilöllä on yhtäläinen kokemus siitä, että tarvitsevat apua jonkin vaikean kokemuksen kanssa. Vaikka uskovainen kokisin rukoilun auttaneen häntä, ei ateisti luultavasti yhtä lailla hyödy hyvässä tarkoituksessa annetusta ohjeesta rukoilla apua tilanteeseensa.
Niinpä, eikä pelkästään se samantyyppinen kokemus, vaan kuinka paljon sitä on sisimmässään kohdannut ja työstänyt. On voinut kokea samantyyppisen asian, mutta voi olla ihan tiedostamattomassa tilassa tapahtuman syvällisiä vaikutuksista itseensä, jos asiaa ei ole käsitellyt syystä tai toisesta. Ihminen pystyy kohtaamaan toiset enintään sillä syvyydellä, mitä on itse omaan sisimpäänsä tutustunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin virhe puhua taustastaan "normaaleille". Samat ihmiset aina täysin yllättyneitä jos traumat sitten oireilee. Ei se ymmärrys riitä kuin niillä jotka ovat kokeneet jotakin yhtä rankkaa.
Tämä pitää monesti paikkansa, ei tietty kaikkien kohdalla mutta ne kultakimpaleet on harvassa. Niille tulee sellanen samanlainen "peura ajovaloissa" -ilme, ja yleensä ystävyys loppuu siihen tai ainakin menee vuosien tauolle.
Olen tuntenut yhden kaverini pienestä asti. Aikuisena hän sai diagnoosin ja päätyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän on ihan samanlainen kaveri mulle kuin ennenkin. Kannattaa pitää kiinni lapsuuden kavereista.
Se on hienoa, ehkä olet kultakimpale :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Ymmärrät varmaan että traumat voivat vaikuttaa keskittymiseen? Joko yhteiskunnassa siedetään sitä etteivät kaikki pysty antamaan koko ajan sadan prosentin työpanosta ja pyritään parhaansa mukaan tukemaan myös tässä tilanteessa olevia ihmisiä tai sitten maksetaan heidän elämisensä verovaroista.
Pieni joustavuus on huomattavasti halvempi ratkaisu yhteiskunnan kannalta kuin ihmisten ajaminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaiselle voi nimittäin tapahtua jotain ikävää elämässä ja toisinaan se näkyy myös ihmisestä ulospäin.
Mitäs sitten jos se traumataustainen ei vaikka pysty hoitamaan niitä työtehtäviä jotka hänelle kuuluu, esimerkiksi toimimaan tietynlaisten ihmisten kanssa? Ei ole reilua jos niiden työkavereiden hoidettavikai jätetään aina ne haastavammat tapaukset, se kuormittaa taas toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(Yritin vastata viestiin 211, mutta se ei jostain syystä toiminut.)
Olen kyllä samaa mieltä, ettei ihmisiä joilla menee huonommin kannata missään nimessä "ajaa yhteiskunnan ulkopuolelle". Mutta ongelma tuossa kuvailemassasi tilanteessa on, että on aika paljon ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen niitä, jotka joustavat. Eikä työpaikalla ole mielestäni reilua odottaa tuollaista tukea työkavereilta, joilla on usein omiakin ongelmia.
Itse asiassa vastuunkantajien ja huolenpitäjien omat ongelmat jäävät usein huomiotta, kun "kyllähän se pärjää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Ymmärrät varmaan että traumat voivat vaikuttaa keskittymiseen? Joko yhteiskunnassa siedetään sitä etteivät kaikki pysty antamaan koko ajan sadan prosentin työpanosta ja pyritään parhaansa mukaan tukemaan myös tässä tilanteessa olevia ihmisiä tai sitten maksetaan heidän elämisensä verovaroista.
Pieni joustavuus on huomattavasti halvempi ratkaisu yhteiskunnan kannalta kuin ihmisten ajaminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaiselle voi nimittäin tapahtua jotain ikävää elämässä ja toisinaan se näkyy myös ihmisestä ulospäin.
Mitäs sitten jos se traumataustainen ei vaikka pysty hoitamaan niitä työtehtäviä jotka hänelle kuuluu, esimerkiksi toimimaan tietynlaisten ihmisten kanssa? Ei ole reilua jos niiden työkavereiden hoidettavikai jätetään aina ne haastavammat tapaukset, se kuormittaa taas toisia.
Huoli pois. Traumatisoituneilla on usein kokemusta vaikka miten ihmeellisestä käyttäytymisestä. Dissosiaatio "auttaa" monesti liiankin hyvin kestämään kusipäisesti käyttäytyviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kokemuksia voi vertailla, tai ainakaan siinä ei ole mitään järkeä. Kaikki kokemukset on subjektiivisia, ja niihin vaikuttaa erilaiset tekijät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kertoisit työpaikalla traumoista? Se ei ole oikea paikka ja antaa kuvan huonosta tilannetajusta
Miksi kertoisi työpaikalla yhtään mistään? Niin vain silti ihmiset kertovat siellä lapsuudestaan, minne ovat matkustamassa ja koska menivät naimisiin.
Tällaisista kivoista jutuista on täysin hyväksyttyä puhua, mutta ei siitä että miten kävi kun osti hometalon.
Silti ne ikävämmätkin kokemukset ovat ihan sitä samaa elettyä elämää kuin ne mukavammat asiat.
Ahaa, yksi tilannetajuton bongattu. Se että mainitset ostaneesi hometalon ei toki ole traumoista avautumista.
Tuollainen kokemus voi olla traumaattinen, kun perusturvallisuus katoaa, kun kaikki lähtee yhtäkkiä alta.
Ei se ole ihan oikein, että se jolla on elämä mennyt putkeen voi höpöttää vapaasti mistä vain ja se jolla asiat ovat huonommin joutuu tarksti miettimään sanomisiaan, ettei vain joku muu ahdistuisi kuulemastaan.
Ensinnäkin, harvalla on mennyt elämä putkeen. Ihmiset ei vain kerro työpaikalla asioistaan.
Ja toinen asia: vähän eri asia mainita työpaikalla että hometalo tuli ostettua ja onpa vähän hankalaa. Kuin laittaa ihmiset palaverien välissä miettimään kadonnutta perusturvaasi täyttäen ilma hometaloasioilla.
Vierailija kirjoitti:
(Yritin vastata viestiin 211, mutta se ei jostain syystä toiminut.)
Olen kyllä samaa mieltä, ettei ihmisiä joilla menee huonommin kannata missään nimessä "ajaa yhteiskunnan ulkopuolelle". Mutta ongelma tuossa kuvailemassasi tilanteessa on, että on aika paljon ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen niitä, jotka joustavat. Eikä työpaikalla ole mielestäni reilua odottaa tuollaista tukea työkavereilta, joilla on usein omiakin ongelmia.
Itse asiassa vastuunkantajien ja huolenpitäjien omat ongelmat jäävät usein huomiotta, kun "kyllähän se pärjää".
Monesti se traumatisoitunut voi olla se työpaikan vastuunkantaja, koska hänelle on helppo nakittaa työtehtäviä. Traumatisoituneilla voi olla kova tarve pitää kaikki kasassa ja välttää liikaakin joustamalla ristiriitatilanteet toisten kanssa.
On myös eri asia sanonut "lääkäri määräsi että nyt pystyn antamaan töihin vain 50%, riittääkö se tiimille" kuin olettaa että tiimi kokoontuu hoivaamaan ja parantamaan kuunnellen ummet ja lammet ja ymmärtää tästä lähtien kaiken perseilyn
Mulle kävi traumojeni läpikäymisestä seuraavasti. Tapahtumat alkoivat v. 2023 varsin hyvämaineisessa helsinkiläisessä koulussa. Lastani oltiin kiusattu jonkun aikaa, enkä ollut sitä huomannut. Hän itse ei yhdenkään osapuolen mukaan ollut tehnyt mitään muille. Oli vaan syystä tai toisesta päätynyt muutaman kaverin kiusaamaksi säännöllisesti. Oli sitten tapaaminen kuraattorin kanssa. Sätin siellä itseäni, että yleensä olen hyvin kartalla mitä lapsen elämässä tapahtuu, ja luen häntä hyvin, mutta että noihin aikoihin kävin itse läpi yhtä traumaa ja se ilmeisesti vaikutti siihen, etten ollut huomannut lapseni käytöksessä tai muussa mitään outoa.
Tiedättekö mitä tapahtui? Kuraattori ensinnäkin sanoi, ettei kaikkea oman elämän asioita kannata huudella joka paikassa. Mitä helvettiä? Toisekseen, kiusaajat saivat "tsot tsot"-keskustelun ja se oli siinä. Meistä sen sijaan tehtiin lastensuojeluilmoitus, että "mitä siellä kotona tapahtuu". Monen kuukauden äärimmäisen kuormittava kokemus vängätä lasun kanssa, et kaikki hyvin, aloitin vaa v*ttu terapian itse.
Oon yh-mies, niin en tiedä, jos olisin ollut nainen, olisiko traumojen esille tuominen ollut hyväksytympää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(Yritin vastata viestiin 211, mutta se ei jostain syystä toiminut.)
Olen kyllä samaa mieltä, ettei ihmisiä joilla menee huonommin kannata missään nimessä "ajaa yhteiskunnan ulkopuolelle". Mutta ongelma tuossa kuvailemassasi tilanteessa on, että on aika paljon ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen niitä, jotka joustavat. Eikä työpaikalla ole mielestäni reilua odottaa tuollaista tukea työkavereilta, joilla on usein omiakin ongelmia.
Itse asiassa vastuunkantajien ja huolenpitäjien omat ongelmat jäävät usein huomiotta, kun "kyllähän se pärjää".
Monesti se traumatisoitunut voi olla se työpaikan vastuunkantaja, koska hänelle on helppo nakittaa työtehtäviä. Traumatisoituneilla voi olla kova tarve pitää kaikki kasassa ja välttää liikaakin joustamalla ristiriitatilanteet toisten kanssa.
Niin iso osa ihmisistä on traumatisoituneita ettei tätä voi oikein yleistää...
Tämä pitää monesti paikkansa, ei tietty kaikkien kohdalla mutta ne kultakimpaleet on harvassa. Niille tulee sellanen samanlainen "peura ajovaloissa" -ilme, ja yleensä ystävyys loppuu siihen tai ainakin menee vuosien tauolle.