Millä tavalla me 80-90-luvun vanhemmat kasvatettiin aivan väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli aivan normaalia, että lähes kaikkien vanhemmat kävi viikonloppuisin lähipubissa istumassa ja lapset oli illat keskenään kotona tai huitelevat pitkin maita ja mantuja.

No ei todellakaan.Lasten kanssa oltiin kotona,katsottiin TVtä tai luettiin.

Eivätkä vanhemmat paenneet perhettään someen.

Taisivat kasvattaa aikamoisen pullamössövalittajasukupolven. Joiden omia lapsia ei saa kukaan ulkopuolinen torua, vaikka käyttäytyisivät miten huonosti.

Mä olen syntynyt -78. Vanhemmat erosi kun olin 10 ja äiti muutti lähes välittömästi uuden miehen kanssa yhteen. Uusi mies vihasi meitä lapsipuolia, haukkui, kielsi tuomasta ystäviä kylään, heitti roskia meidän sänkyihin, tuijotti meitä vihaisesti jos olimme yhteisissä tiloissa kunnes menimme omiin huoneisiimme, oli myös alkoholisti, muutaman kerran myös fyysisesti väkivaltainen.

Nämä on hulluja tarinoita. Miten siihen aikaan oli ihan pakko olla joku, jopa sen uhalla, että se joku käsittelee omia lapsia huonosti. Nykyään osataan olla ilmankin. 

Pilkkaaminen, mykkäkoulu, naurettiin jos ei heti osannut jotain, jatkuvasti oli jotain mitä vanhemmat häpesi lapsessa (ihan tavallisia asioita) ja huusi lapselle. 

Eli sellainen lyttääminen ja sadismi ehkä noin lyhyesti ilmaistuna. 

Vierailija kirjoitti:

Ruumiillinen kuritus. Vaikka kiellettiin lailla 1984, kyllä ainakin minua pahoinpideltiin vielä senkin jälkeen.

Muistan vielä, kun koulussa kerrottiin vuonna 1984, että nyt lasten lyöminen on kielletty lailla. Menin kotiin ja kerroin sen isälle.

Myöhempinä vuosina kuuntelin lukuisia kertoja, kuinka isäni matki ystävilleen puhetyyliäni kertoessani asian, ja toisteli rehvakkaana, kuinka vastasi minulle, että hän lyö kotonaan lapsiaan silloin kun sen aiheelliseksi katsoo.
Paskiainen.

On kumma. Olen syntynyt 1946 eikä minua ole lyöty koskaan. Eikä lapsiamme ole lyöty.

Lapseni puhuvat omat lapsensa sanattomiksi ja pyörryksiin. Puhetta piisaa tunti samasta asiasta, katso kulta kun et voi....

Meillä oli hyvä koti, meitä lapsia oli monta ja vanhempani erosivat ollessani pieni. Silloin ei onneksi taidettu harrastaa mitään viikko viikko systeemejä vaan jäimme toisen vanhemman luokse asumaan.

Me elimme varsin vapaasti. Jokaisella oli avain nauhassa ja ruokaa keittiössä vapaasti otettavissa. Vanhempi oli myöhään ja paljon töissä, mutta meillä oli perustarpeet kunnossa.

Läksyjen tekoa, hampaiden harjaamista yms ei valvottu. Kotiintuloaikoja ja nukkumaanmenoaikoja ei ollut. Mutta oli turvallinen päihteetön koti ja hyviä kavereita.

Elämä kasvatti jossain vaiheessa harjaamaan hampaat säännöllisesti ja lukiossa tekemään jo osan läksyistä ja lukemaan kokeisiin. 

Ajattelen, että nykyään vanhemmat kuormittavat itseään liikaa stressaamalla lasten kasvattamisesta. Toki haluan tehdä sen toisin, että huolehdin että omat lapseni oppivat hampaiden harjaamisen ja läksyjen teon rutiinit ja kotiintuloajat tuovat turvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Oli aivan normaalia, että lähes kaikkien vanhemmat kävi viikonloppuisin lähipubissa istumassa ja lapset oli illat keskenään kotona tai huitelevat pitkin maita ja mantuja.

Ei ollut.

Vielä ysärillä oli sen ajan hengen mukaisesti hyväksyttyä sanoa kenen tahansa aikuisen toimesta kenelle tahansa lapselle, kuinka siitä lapsesta ei tule koskaan mitään.

Joo pojat oli vanhempien lemppareita ja ovat yhä nyt 43 vuotta myöhemmin. Ei kehuja, ei sanoja olet rakas tai tärkeä, ei haleja. Suoritusten ja tekojen kautta sai ainoastaan arvostusta, ei ihme että kärsin nyt työuupumuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Joo pojat oli vanhempien lemppareita ja ovat yhä nyt 43 vuotta myöhemmin. Ei kehuja, ei sanoja olet rakas tai tärkeä, ei haleja. Suoritusten ja tekojen kautta sai ainoastaan arvostusta, ei ihme että kärsin nyt työuupumuksesta.

Miksi odotatte vanhemmiltanne lässytystä jota olette oppineet vaikkapa elokuvista? Ei vanhemmille ihmisille sovi suuhun tuo olet rakas ja ihana  vaikka nuoremmat hokee sitä lapsilleen ja ystävilleen

Samoin olen ikäihmisenä tarkka fyysisestä reviiristäni. En pidä halailemaan tuppaavista ihmisistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -85.

Millään tavoin ei tunnekasvatettu, lähinnä suututtiin jos itki (pois lukien toki vauva- tai taaperoaika). Lapsen olisi itse pitänyt myös tajuta mikä on väärin tai esim.vanhempien nolaamista vierailuilla. Käskettiin omaan huoneeseen itkemään tai raivomaan.

Isäni joi paljon ja tähän ei puututtu miltään taholta.

Vanhemmat ei leikkineet lasten kanssa ja ylipäätään aika omin nokkineen sai kaiken oppia tai pärjätä.

Äitini on empaattinen ja mukava ihminen, mutta ollut varmaan tosi väsynyt kun pyöritti itse koko huushollia. Isä oli reissutöissä ja ryyppäsi.

Perheessäni ei myöskään keskusteltu mistään vakavammasta.

Äiti hoiti kaikki kotityöt ja pitkälti muutkin asiat.

 

Itse olen tunnekasvattanut lapsiani ihan eri tavalla. Olen tosi paljon ollut läsnä myös leikeissä. Huolehdin, että lapsilla on turvallisuusasiat kunnossa. Kuskataan harrastuksiin. Järjestetään muitakin lastenjuhlia kuin synttärit. Jutellaan tosi paljon ihan kaikenlaisista asioista. Opetan ihmissuhdetaitoja. Puhutaan joka päivä kuinka rakastetaan. Rakastetaan myös lasten isän kanssa toisiamme ja toivon, että oppivat mitä on rakkaudellinen liitto.

Lapseni ovat paljon rohkeampi ja itsenäisempiä kuin minä heidän iässään (7 ja 5), vaikka olin joutunut paljon enemmän pärjäämään yksin.

Lisään vielä, että lapsuudessa tv oli päällä ihan kokoajan. Omilla lapsillani ei ainakaan vielä ole käytännössä ruutua juuri lainkaan. Katsellaan tv:tä kun lapset nukkuvat.

Tuo tv on jännä. Mun vanhemmat katsovat ohjelmia silloinkin, kun heidän luokseen menee käymään.

Muistan kuinka lapsena olin kehittänyt jonkun esityksen äidilleni ja menin esittämään sitä kesken tv-ohjelman. Äitini vaan käski lopettamaan ja menemään pois telkkarin edestä, tv oli tärkeämpi kuin oman lapsen show. Ja on edelleenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo pojat oli vanhempien lemppareita ja ovat yhä nyt 43 vuotta myöhemmin. Ei kehuja, ei sanoja olet rakas tai tärkeä, ei haleja. Suoritusten ja tekojen kautta sai ainoastaan arvostusta, ei ihme että kärsin nyt työuupumuksesta.

Miksi odotatte vanhemmiltanne lässytystä jota olette oppineet vaikkapa elokuvista? Ei vanhemmille ihmisille sovi suuhun tuo olet rakas ja ihana  vaikka nuoremmat hokee sitä lapsilleen ja ystävilleen

Samoin olen ikäihmisenä tarkka fyysisestä reviiristäni. En pidä halailemaan tuppaavista ihmisistä

>Samoin olen ikäihmisenä tarkka fyysisestä reviiristäni. En pidä halailemaan tuppaavista ihmisistä

Voisiko tämä johtua siitä, että sinua ei halattu kun olit lapsi? Ei sillä, että halailun välttämisessä mitään väärää olisi, mutta kyllä se on hyväksi lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Oli aivan normaalia, että lähes kaikkien vanhemmat kävi viikonloppuisin lähipubissa istumassa ja lapset oli illat keskenään kotona tai huitelevat pitkin maita ja mantuja.

Juu kerran 8-vuotiaana menin hakemaan isää lähibaarista kotiin. Portsari ovella ei meinannut ensin päästää sisään, mutta kun sanoin että tulin isää hakemaan niin päästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -85.

Millään tavoin ei tunnekasvatettu, lähinnä suututtiin jos itki (pois lukien toki vauva- tai taaperoaika). Lapsen olisi itse pitänyt myös tajuta mikä on väärin tai esim.vanhempien nolaamista vierailuilla. Käskettiin omaan huoneeseen itkemään tai raivomaan.

Isäni joi paljon ja tähän ei puututtu miltään taholta.

Vanhemmat ei leikkineet lasten kanssa ja ylipäätään aika omin nokkineen sai kaiken oppia tai pärjätä.

Äitini on empaattinen ja mukava ihminen, mutta ollut varmaan tosi väsynyt kun pyöritti itse koko huushollia. Isä oli reissutöissä ja ryyppäsi.

Perheessäni ei myöskään keskusteltu mistään vakavammasta.

Äiti hoiti kaikki kotityöt ja pitkälti muutkin asiat.

 

Itse olen tunnekasvattanut lapsiani ihan eri tavalla. Olen tosi paljon ollut läsnä myös leikeissä. Huolehdin, että lapsilla on turvallisuusasiat kunnossa. Kuskataan harrastuksiin. Järjestetään muitakin lastenjuhlia kuin synttärit. Jutellaan tosi paljon ihan kaikenlaisista asioista. Opetan ihmissuhdetaitoja. Puhutaan joka päivä kuinka rakastetaan. Rakastetaan myös lasten isän kanssa toisiamme ja toivon, että oppivat mitä on rakkaudellinen liitto.

Lapseni ovat paljon rohkeampi ja itsenäisempiä kuin minä heidän iässään (7 ja 5), vaikka olin joutunut paljon enemmän pärjäämään yksin.

Lisään vielä, että lapsuudessa tv oli päällä ihan kokoajan. Omilla lapsillani ei ainakaan vielä ole käytännössä ruutua juuri lainkaan. Katsellaan tv:tä kun lapset nukkuvat.

Meillä televisio oli lapsenvahti, ja pahimmillaan tuntikausia päivässä. Todella vastuutonta touhua.

-85 myös

Onko televisio sinusta paha? Saatanan keksintö? Oletko uskovainen?

Yksi asia oli paremmin: lapset eivät joutuneet suorittamaan ja oli lupa olla ujo ja hiljainen tai se oli jopa suotavaa. Nykyään lapsi, joka ei tuo itseään esille ja ole sosiaalisesti ekstrovertti, koetaan ongelmana. Lasten harrastukset saivat myös 1980-1990-luvuilla olla vielä enemmän leikkiä eikä aikataulutettua ja tavoitteellista toimintaa. Lasten pukeutuminen ei myöskään ollut kuin aikuisten pukeutumista.

Ketjua lueskellessa tuntuu, että taidan olla harvoja lapsuuteeni tyytyväisiä ihmisiä.

Olen syntynyt vuonna 83. Äitini oli koko varhaislapsuuteni kotona, puhelin luettelossa oli titteli kotirouva. Vanhempani erosivat ollessani ensimmäisellä luokalla. Tämän jälkeen äitini alkoi perhepäivähoitajaksi. Palkka oli pieni, mutta  kotona oli aina joku koulusta tullessa.

Muistan saaneeni joskus tukkapöllyä, varmasti aiheesta. 

Isovanhemmat( mummut )olivat läsnä ja auttoivat arjessa.

Samalla tiellä oli paljon lapsiperheitä ja kavereita löytyi aina jostain. Riidat selvitettiin itse ei vanhempien kesken.

Samaa huoletonta lapsuutta toivoisin myös omalleni, ilman nykyajan viisauksia.

Olen syntynyt 70 luvulla mutta kannustusta ei tullut vain haukkuja eikä tunteita saanut osoittaa siis niitä ei hyväksytty.

Lapset olivat joku pakollinen paha, joiden toivottiin olevan hiljaa, pois silmistä ja ennen kaikkea itkemättä ja aiheuttamatta vanhemmilleen vaivaa.

Jos satutti itsensä niin raivottiin, että miksi olet tuolla tavalla mennyt törttöilemään ja surkuteltiin lähinnä pilalle menneitä vaatteita tai rikkoontunutta polkupyörää.

Mitään ei opetettu ja kaikki olisi pitänyt osata ja tajuta jotenkin sisäsyntyisesti. Lapsia pilkattiin koko perheen voimin, jos joku sanoi tai teki jotain tyhmää, ja näistä revittiin ivallista riemua vielä vuosikausia tapahtuman jälkeenkin. "Muistattekos sen kun Maarit kakkasi housuun ekana koulupäivänä? Kylläpä oli hauska tilanne se, ihan kauhea haju koko koulussa!"

TV ohjelmatarjonta on ollut pääasiallinen lastenkasvattaja 1960 lähtien, sittemmin nettisonta.