Millä tavalla me 80-90-luvun vanhemmat kasvatettiin aivan väärin?

Tulee mieleen 80 luvulta ryyppääminen ja juhliminen mutta onneksi silloin vielä isovanhemmat oli oikeasti kuvioissa ja sain olla mummoni kanssa monet voikonloput. Myös fyysiset rangaistukset tuli tutuksi jos oli tehnyt jotain väärin mutta koskaan ei tiennyt missä raja meni koska kasvatus oli "vapaa" eli vanhemmat ei ollut läsnä tai kiinnostuneita lasten asioista. Ainakin nämä asiat olen muuttanut nyt vanhempana.

Sen ajan kasvatusmetodeihin kuului jo yksilökeskeisyys ja tunteiden korostaminen, mikä on tähän päivään asti vain pahentunut. Koska jotkut meistä kasvattajista koettivat korjata omaa lapsuuden kiltteyttään ja nöyryyttään kannustamalla omaa lasta pitämään puolensa, kuuntelemaan itseään, se näkyy joissakin nyt aikuisina herkkyytenä loukkaantua joka asiasta. Mentiin vähän metsään tunnepuolen asioissa, koska pitäisi joskus jaksaa ajatella muitakin. Oletan, että myös yksinäisyyden tunteen kokeminen on osa saman  kasvatuksen tulosta, koska ei vaan koettu tarpeelliseksi pärjätä kaikkien kanssa päiväkodissa saati sitten koulussa muiden kanssa. Jätimme lapset pärjäämään yksin, joka ei ollut ihan oikein.

Mä olen syntynyt -78. Vanhemmat erosi kun olin 10 ja äiti muutti lähes välittömästi uuden miehen kanssa yhteen. Uusi mies vihasi meitä lapsipuolia, haukkui, kielsi tuomasta ystäviä kylään, heitti roskia meidän sänkyihin, tuijotti meitä vihaisesti jos olimme yhteisissä tiloissa kunnes menimme omiin huoneisiimme, oli myös alkoholisti, muutaman kerran myös fyysisesti väkivaltainen.

Toinen sisaruksistani masentui vuosiksi eikä onnistunut käymään lukiota (myöhemmin kävi), toinen huostaanotettiin ja joutui pitkäksi aikaa suljetulle osastolle ja vietti 15 vuotta nuoresta aikuisuudestaan keräilemässä itseään. Nyt molemmilla menee hyvin. Itse pärjäilin kunnes romahdin 40-vuotiaana, pääsin terapiaan jossa kävin 4 vuotta, nyt olen OK.

Minä jouduin myös vanhimpana hoitamaan kaikki asiani itse tuosta 10v alkaen, hammaslääkärikäynnit jne. mutta se nyt oli pikkujuttu tuossa konkurssissa.

Ero oli täysin oikea ratkaisu äidiltäni (isäni on kamala puoliso vaikka OK isä), uusperhe taas ei. Etenkään ei se, että äidille ei tullut mieleenkään harkita tilannetta uudelleen, kun oli selvää, miten paljon me kärsimme. Myöskään isäni ei tehnyt elettäkään auttaakseen, edes silloin kun oli selvää, että nuorin sisareni ei voi enää asua uusperheessä.

Eli enemmän ymmärrystä lasten tarpeille ja kehitysvaiheille ja vähemmän sokeaa luottoa lapsen "sopeutumiskykyyn". 

Vierailija kirjoitti:

Lapsia nolattiin, jätettiin oman onnen nojaan selviytymään ja sitten toruttiin ankarasti, jos ei ollut osannut toimia kerralla oikein.

Hyvin tiivistetty. 🤔 T. 1988 syntynyt

Jaa ei meillä vaa ollu mitään tommosia.

Vm 1982

No jos katsoo omaa ja kavereiden lapsuutta 80 luvulla, aika lailla oltiin heitteillä. Vanhemmat painoivat pitkää päivää töissä ja ihan ala-asteikäisestä lähtien piti huolehtia omasta ruoasta ja menoista. Ei ollut kukaan kuskaamassa harrastuksiin tai muistuttamassa läksyjen teosta. Pyörittiin kavereiden kanssa missä milloinkin. Yhdellä kaverilla oli niin paljon kotitöitä koulun jälkeen, että harvoin ehti koulun jälkeen leikkimään. Mutta hänen piti hoitaa huushollia sillä välin kun vanhemmat olivat iltaan asti töissä.

80-luvulla ei ollut minäkeskeistä kasvatusta, jossa lapsi asetetaan jalustalle jonkinlaiseksi kodin kuninkaaksi. Talenttiohjelmat ovat täynnä surkimuksia, joille ei ole koskaan kerrottu totuutta ja työelämässä nämä minä-ihmiset vaativat käsittämättömiä asioita. Kokonaiset sukupolvet kasvatetaan nykyisin siihen, että ainoastaan omilla tunteilla ja haluilla on merkitystä.

Se on hyvä ettei vanhempien nykyisin tarvitse tehdä töitä, lapsille 100 % aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen syntynyt -78. Vanhemmat erosi kun olin 10 ja äiti muutti lähes välittömästi uuden miehen kanssa yhteen. Uusi mies vihasi meitä lapsipuolia, haukkui, kielsi tuomasta ystäviä kylään, heitti roskia meidän sänkyihin, tuijotti meitä vihaisesti jos olimme yhteisissä tiloissa kunnes menimme omiin huoneisiimme, oli myös alkoholisti, muutaman kerran myös fyysisesti väkivaltainen.

Toinen sisaruksistani masentui vuosiksi eikä onnistunut käymään lukiota (myöhemmin kävi), toinen huostaanotettiin ja joutui pitkäksi aikaa suljetulle osastolle ja vietti 15 vuotta nuoresta aikuisuudestaan keräilemässä itseään. Nyt molemmilla menee hyvin. Itse pärjäilin kunnes romahdin 40-vuotiaana, pääsin terapiaan jossa kävin 4 vuotta, nyt olen OK.

Minä jouduin myös vanhimpana hoitamaan kaikki asiani itse tuosta 10v alkaen, hammaslääkärikäynnit jne. mutta se nyt oli pikkujuttu tuossa konkurssissa.

Ero oli täysin oikea ratkaisu äidiltäni (isäni on kamala puoliso vaikka OK isä), uusperhe taas ei. Etenkään ei se, että äidille ei tullut mieleenkään harkita tilannetta uudelleen, kun oli selvää, miten paljon me kärsimme. Myöskään isäni ei tehnyt elettäkään auttaakseen, edes silloin kun oli selvää, että nuorin sisareni ei voi enää asua uusperheessä.

Eli enemmän ymmärrystä lasten tarpeille ja kehitysvaiheille ja vähemmän sokeaa luottoa lapsen "sopeutumiskykyyn". 

90-luvulla kouluhammaslääkäri oli koulun yhteydessä ja opettaja vähän huolehtikin että kukin muisti mennä. Ei siellä kellään ollut vanhempia mukana niinko nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen syntynyt -78. Vanhemmat erosi kun olin 10 ja äiti muutti lähes välittömästi uuden miehen kanssa yhteen. Uusi mies vihasi meitä lapsipuolia, haukkui, kielsi tuomasta ystäviä kylään, heitti roskia meidän sänkyihin, tuijotti meitä vihaisesti jos olimme yhteisissä tiloissa kunnes menimme omiin huoneisiimme, oli myös alkoholisti, muutaman kerran myös fyysisesti väkivaltainen.

Toinen sisaruksistani masentui vuosiksi eikä onnistunut käymään lukiota (myöhemmin kävi), toinen huostaanotettiin ja joutui pitkäksi aikaa suljetulle osastolle ja vietti 15 vuotta nuoresta aikuisuudestaan keräilemässä itseään. Nyt molemmilla menee hyvin. Itse pärjäilin kunnes romahdin 40-vuotiaana, pääsin terapiaan jossa kävin 4 vuotta, nyt olen OK.

Minä jouduin myös vanhimpana hoitamaan kaikki asiani itse tuosta 10v alkaen, hammaslääkärikäynnit jne. mutta se nyt oli pikkujuttu tuossa konkurssissa.

Ero oli täysin oikea ratkaisu äidiltäni (isäni on kamala puoliso vaikka OK isä), uusperhe taas ei. Etenkään ei se, että äidille ei tullut mieleenkään harkita tilannetta uudelleen, kun oli selvää, miten paljon me kärsimme. Myöskään isäni ei tehnyt elettäkään auttaakseen, edes silloin kun oli selvää, että nuorin sisareni ei voi enää asua uusperheessä.

Eli enemmän ymmärrystä lasten tarpeille ja kehitysvaiheille ja vähemmän sokeaa luottoa lapsen "sopeutumiskykyyn". 

90-luvulla kouluhammaslääkäri oli koulun yhteydessä ja opettaja vähän huolehtikin että kukin muisti mennä. Ei siellä kellään ollut vanhempia mukana niinko nykyisin.

Tuoko oli se yksityiskohta, jonka poimit viestistäni :D Ookoo..mutta meidän koulusta piti mennä erilliseen hammaslääkärikeskukseen, jonne oli pari kilometria koululta. Eikä kukaan tullut hakemaan sinne. Mutta se nyt ei ollut läheskään se pääpointti vastauksessani aloittajalle. (Tää palsta on kyllä niin masentava).

Vierailija kirjoitti:

Lapsia nolattiin, jätettiin oman onnen nojaan selviytymään ja sitten toruttiin ankarasti, jos ei ollut osannut toimia kerralla oikein.

Joo, toi nolaaminen huumorin varjolla oli suosittua meilläkin. 

Miksi tämä syytteleminen vanhempien työssäkäymisestä? Tuolloin ei ollut mitään joustoa kuin ihan ylimmillä, siis vähintään keskijohtoa, henkilöillä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä syytteleminen vanhempien työssäkäymisestä? Tuolloin ei ollut mitään joustoa kuin ihan ylimmillä, siis vähintään keskijohtoa, henkilöillä.

En mä ainakaan syyttänyt vanhempia, kun kerroin että minun ja kavereiden vanhemmat tekivät pitkää päivää. Näin se vaan oli. 

Totta, että tuolloin ei hirveästi mietitty työpaikoilla perheen ja työn yhteensovittamista. Muistan, että mun äiti oli kokoajan stressaantunut, kun joutui ylitöihin ja varmasti olisi halunnut olla enemmän meidän lasten kanssa. Tuolloin ei kyllä tunnettu mitään vanhempien omaa aikaa, kuten nykyään. Eikä puhuttu jaksamisesta. Lomat oltiin aina perheen kanssa yhdessä ja muu aika meni vanhemmilla töissä.

Vierailija kirjoitti:

Oli aivan normaalia, että lähes kaikkien vanhemmat kävi viikonloppuisin lähipubissa istumassa ja lapset oli illat keskenään kotona tai huitelevat pitkin maita ja mantuja.

No ei todellakaan.Lasten kanssa oltiin kotona,katsottiin TVtä tai luettiin.

Ylen kolumni. Siellä se on sanottu:

Googleta Jonas Konstig : X - sukupolvi kyllästyi wokeen. Siellä se on sanottu.

Mitä helevettiä te oikein valitatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikien suosiminen on kyllä ollut  räikeää. Pojat ei tehneet kotitöitä eikä heidän tarvinnut toimia pienempien sisarusten lapsenlikkoina. Silti pojat sai enemmän rahaa, ajelivat mopoilla ja viettivät paljon enemmän  vapaa-aikaa. Pojilla oli siis ne mopot, lasketteluvehkeet, uudemmat pyörät jne. Kukaan ei edes kyseenalaistanut tätä jakoa. Pojat oli poikia ja tekivät välillä kolttosia. Tyttöjen piti olla kilttejä, kuuliaisia ja ahkeria.

Tämä.

Aikuisena vasta ymmärsin miten epäreilua oli, että veljellä oli monta kallista harrastusta, ja aina parhaat välineet. Minulla ei olisi mikään saanut maksaa juuri mitään.

Sama. Veljen mopo- ja autonbensoihinkin meni koko ajan valtavasti, yhden viikonlopun aikana saattoi mittariin tulla 200-300 km vaikkei ajallut kuin omassa pitäjässä. Ja minä en saanut edes uusia luistimia kouluun. 

Minulla taas siskoa kuskattiin urheiluharrastuksiin, maksettiin lisenssit ja välineet ja ymmärrettiin jos koulussa ei mennyt hyvin kun harrastukset väsytti. Isä arvosti urheilua ja liikuntaa yli kaiken. Minua se ei kiinnostanut yhtään. Muita harrastuksia ei juuri ymmärretty ja pidettiin ajanhukkana. Tuntui hieman epäreilulta pyytää lupaa vaikka pienoismallin rakennussarjan ostoon omilla rahoilla kun siskolle hankittiin uudet pesäpallokamat.

M38

Mä en tiedä mitä teet muut olette tehneet väärin mutta mä sain 90-luvulla syntyneistä lapsistani koulutettuja työssä käyviä ihmisiä. Heillä on terveet elintavat ja arvot. Tiedän kohdittain mokanneeni ja olleeni huono äiti mutta siitä huolimatta lapsistani kasvoi täyspäisiä. Nykyaika ja jotkut nykyajan arvot on niin syvältä, ettei ihme jos ne heikompiin vaikuttaa. Nykyaika ei tue tervepäisyytä eikä someaika ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Jaa ei meillä vaa ollu mitään tommosia.

Vm 1982

Ei meilläkään.

Vm 1976

Vierailija kirjoitti:

Mitä helevettiä te oikein valitatte.

En tosiaan ihan ymmärrä minäkään nuorempien sukupolvien jatkuvaa valittamista. Suu säkkiä mylten sitä on jouduttu elämään ennenkin.