Äitipuolena olen tahattomasti vedetty erityislapsen hoitokaruselliin. En tiedä jaksanko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisivatko lapsen vanhemmat palata yhteen? Ehkä se olisikin paras vaihtoehto.

Ei varmaan ole, kun se kortti on kerran jo kokeiltu ja riitely jatkuu edelleen.

Juuri siksi heidän olisi parempi jatkaa sitä riitelyä saman katon alla, sotkematta viattomia ihmisiä kuvioonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Olen eri. 
Toki lapsiin suhtaudutaan tasavertaisesti, mutta kyse on vastuusta. Mies on usein sellainen otus, että hän mielellään antaa oman vastuunsa pois, mitä lapsiin tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ole mikään äitipuoli edes. Hän on lapsen isän puoliso. Lapsella on äitipuoli tai isäpuoli vain silloin, kun biologista vanhempaa ei ole ja vanhemmalla on uusi puoliso. 

Valitettavasti suomen kielen sana on äitipuoli. Minun miehelläni on lapsia ja minä olen kuulemma äitipuoli. Vaikka en ole lasten kanssa missään tekemisissä.

Et ole äitipuoli. Olet isän uusi puoliso. Tämän voi korjata väärin sanojille. 

Olet oikeassa. Tai tarkemmin: olen isän aviopuoliso. En uusi, koska olemme olleet naimisissa 10+ vuotta.

Mutta korjaa sinä se suomen kielen sanakirjaan.

On tarpeeksi rankkaa, jos saa oman erityislapsen. Jos ei edes ole saanut, on kohtuutonta, että joutuisi hoitamaan erityislasta.

Sinulle nyt yritetään sälyttää vastuuta joka ei sinulle kuuluu. Miksi mies ei suoriudu noista palavereista ja terapioista ilman sinua? Mikään taho ei edellytä että koulunvaihtopalavereihin ja terapioihin pitäisi vanhempien uusien kumppaneiden osallistua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Olen eri. 
Toki lapsiin suhtaudutaan tasavertaisesti, mutta kyse on vastuusta. Mies on usein sellainen otus, että hän mielellään antaa oman vastuunsa pois, mitä lapsiin tulee. 

Minunkin isäni on ihan täysi mulkku suhtautumisessaan puolisonsa lapsiin ja lapsenlapsiin. Mutta eihän nyt tapaa edes niitä omia lapsenlapsiaan, kun olen rajannut tällaisen henkisesti täysin raakileeksi jääneen ihmisen pois lasten elämästä.

Turha lasten on siitä kärsiä, ettei isoisä vaikuta ylipäätään kykenevän normaalisti kommunikoimaan lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..

Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan  loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta. 

kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan. 
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi. 
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.

Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..

Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan  loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta. 

kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan. 
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi. 
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.

Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.

Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..

Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan  loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta. 

Olen erityislapsen äiti. Näitä käyntejä ja lapsen tukemista (erilaisten asiantuntijoiden ohjaamana) on niin valtavan paljon, että vanhemmilla täytyy olla arjen toiminnoista ohjat käsissä. Ei voi olla niin, että lapsen käynneille otetaan uudet puolisot ja naapurit mukaan, ja ulkoistetaan vastuuta heille. Vaan vanhemmat sisäistävät asiantuntijoiden ohjaamana, miten toimitaan missäkin tilanteessa ja ohjeistetaan se sitten muillekin lapsen läheisille.

Se ettei osallistu kuntoutukseen tai ainakaan kanna siitä vastuuta, ei tarkoita, etteikö voisi olla lapselle turvallinen aikuinen siellä kotona. Nämä käynnit ovat aina haitaksi vanhempien työlle, mutta niin se vain valitettavasti menee, eikä se haitta yksinkertaisesti kuulu kenellekään muulle. Eri asia sitten, jos puhutaan jo lapsen huoltajuudesta, eli käytännössä adoptiosta. Siihen kuuluisi sitten jo tällainenkin vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet tiesit mihin lähdit, eikös? 

Juuri näin.... ja voit lähteä lämpimään jos närästää. Veetäkö tänne valitat ,mutta luulen että aloitus on taa täyttä 💩💩💩💩💩💩💩💩💩

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..

Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan  loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta. 

kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan. 
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi. 
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.

Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.

Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?

Mulkku kummastakin päästä...😝

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.

Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.

Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.

En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.

Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.

Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.

En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti. 

No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.

Teidän on keskusteltava tämä valmiiksi. Mitkä asiat on sun vastuulla, mitkä isän. Mitkä mahdollisesti äidin. Ja sitten pidättäydytte työnjaossa. Lapselle osoitat toki myötätuntoa ja annat välittävän, hyvän aikuisen mallin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet uupunut, kerro miehellesi tästä rehellisesti. Älä uhraa itseäsi. Tilanne tuskin helpottaa itsestään. Miehesi luultavasti miesten tapaan yrittää lykätä vastuuta sinulle päästäkseen itse helpommalla. 

Uupumuksesta seuraa huoli ja lasu. Vieras aikuinen tulee kotiisi tutkimaan, onko pölyä tai hiekanmurusia. Samalla arvioidaan kykyäsi toimia vastuullisena aikuisena.

Toihan olisi paras tilanne ap:n kannalta. Vielä parempi olisi, jos lasu johtaisi huostaanottoon. Eihän kukaan halua hoitaa ihan vieraiden ihmisten vammaista lasta.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet tiesit mihin lähdit, eikös? 

Eiku oletin, että asiat ja maailma muuttuu sellaiseksi kuin minä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde päättyy, jos noin pienestä väsyt. Mies ottaa vahvemman ihmisen tilalle.

Vuoden vitsi.

Miehelle tiedoksi, että naiset eivät näe houkuttelevana tarjouksena ryhtyä konkunnkirkolla olevan tai muuten vammaieen erikoislapsen huoltajaksi suhteeseen, jossa isä laistaa omasta lastenhoitovastuustaan ja lapsen bioäiti on samanlainen ongelmallinen kirjainyhdistelmä kiin lapsensakin. Juu ei. Ei ole jonoa sellaisen miehen oven takana. 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Tällä palstalla erovanhemmat (lue: äidit)  ovat aina jankuttaneet sitä, kuinka exän uudella puolisolla ei ole mitään asiaa ottaa mitään kantaa heidän lapseensa. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että uutta puolisoa ei voida mitenkään vastuuttaa lapsen hoidosta. Vai haluavatko vanhemmat uudesta puolisosta vain orjan, jota voi komennella miten tahtoo.

Ohitan. 

Sinulle sama Nauvo mikä annetaan kaikille isäpuolille jotka on täysin samassa tilanteessa. Se on sinun suorananinen velvollisuus auttaa ja tukea puolisoasi hänen lapsien kanssa kun olet vapaa ehtoisesti tuohon tilanteeseen ryhtynyt.