Lue keskustelun säännöt.
Äitipuolena olen tahattomasti vedetty erityislapsen hoitokaruselliin. En tiedä jaksanko
21.08.2026 |
Nyt olisi palaveri koulun vaihtamisesta ja lääkityksen lisäämisestä. Huomenna toimintaterapia.
Koska asumme yhdessä,minun odotetaan osallistuvan lapsen kuljettamiseen sekä palavereihin jotta olisin ns. kartalla ja luulinkin olevani tähän valmis,mutta en ole enää varma. Olen uupunut.
Tilannetta pahentaa lapsen äiti jolla myös adhd ja sitten riitelevät puolisoni kanssa puhelimessa,kun hän unohti jonkun tärkeän menon.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?
Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta erilleen ja jatkakaa seurustelua omista asunnoista käsin, kun lapsi ei ole isällään. Ainoa järkevä teko. Niin minä tein, kun erehdyin ensin kokeilemaan uusperhehelvettiä.
Anna vanhempien hoitaa lapsensa asiat. Et sinä niistä ole vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?
Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.
Maallmassa on monta vieraiden ihmisten lasta ja vaikkapa söpöä eläintä, joita kohtaan voin tuntea sääliä, mutta en silti ottaisi niitä asumaan omaan kotiini. Vastuu lapsesta kuuluu hänen oikeille vanhemmilleen.
Vanhemmille tuo on vuosia kestävä urakka ja osa arkea, mutta sinä pikku hellantelttu uuvut jo pelkästä keskustelusta? Huhhhuh...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?
Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.
Maallmassa on monta vieraiden ihmisten lasta ja vaikkapa söpöä eläintä, joita kohtaan voin tuntea sääliä, mutta en silti ottaisi niitä asumaan omaan kotiini. Vastuu lapsesta kuuluu hänen oikeille vanhemmilleen.
Hoida itsesi ulos lapsen elämästä, jos et kykene lapsen tarpeisiin lainkaan vastaamaan. Lapsi on syytön vanhempiensa toimintaan.
Nykyään ei todellakaan koko kylä kasvata, kun samassa taloudessa elävä aikuinenkin kuvittelee olevansa vain lapsen kämppis. Lapsi ei näe asiaa näin. Joko sinä olet hänelle turvallinen aikuinen tai sitten olet lapselle haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Mä olen koko ajan tässä puhunut erityislapsen erityistarpeista, esim. hoitoon ja kuntoutukseen kuskaamisesta ja noissa auttamisesta, mikä oli aloittajankin tilanne. Ja mun mielestä on normaalia eikä sille erityislapselle tuhoisaa, että biologiset vanhemmat hoitaa nuo asiat. Mistään futistreeneistä en puhunut tässä keskustelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?
Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.
Maallmassa on monta vieraiden ihmisten lasta ja vaikkapa söpöä eläintä, joita kohtaan voin tuntea sääliä, mutta en silti ottaisi niitä asumaan omaan kotiini. Vastuu lapsesta kuuluu hänen oikeille vanhemmilleen.
Hoida itsesi ulos lapsen elämästä, jos et kykene lapsen tarpeisiin lainkaan vastaamaan. Lapsi on syytön vanhempiensa toimintaan.
Nykyään ei todellakaan koko kylä kasvata, kun samassa taloudessa elävä aikuinenkin kuvittelee olevansa vain lapsen kämppis. Lapsi ei näe asiaa näin. Joko sinä olet hänelle turvallinen aikuinen tai sitten olet lapselle haitaksi.
Mimä muutinkin erilleen asumaan uusperheestä. Jokainen vanhempi hoitakoon omat lapsensa itse. Samaa suosittelen ap:lle. Ja jos kukaan muu ei tee sen ex-kirjainyhdistelmäpariskunnan kirjainyhdistelmälapsesta lasua, niin ap:n kannattaisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..
Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta.
kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi.
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.
Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?
Mies on täysi timantti aviomiehenä: hyviä keskusteluita, paljon läheisyyttä, kivaa yhdessäoloa yhteisiä tavotteita ja suunnitelmia… Ei ole mitään valittamista.
Lapset tykkäävät isästään. Hän on se kiva kaveri.
Miksi sitten epäilen, ettei mies kantaisi vastuutaan? Koska eksän kanssa mies oli 100 % töissä ja äiti hoiti lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..
Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta.
kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi.
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.
Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?
Mies on täysi timantti aviomiehenä: hyviä keskusteluita, paljon läheisyyttä, kivaa yhdessäoloa yhteisiä tavotteita ja suunnitelmia… Ei ole mitään valittamista.
Lapset tykkäävät isästään. Hän on se kiva kaveri.
Miksi sitten epäilen, ettei mies kantaisi vastuutaan? Koska eksän kanssa mies oli 100 % töissä ja äiti hoiti lapset.
Eli kuulostaa mieheltä, jota on kiva tapailla omista asunnoista käsin. Suosittelen sitä teille. Mies saa siknä muös tilaisuuden kasvaa vastuulliseksi vanhemmaksi, kun joutuu lopultakin ottamaan vastuuta omasta lapsestssn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..
Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta.
kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi.
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.
Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?
Mies on täysi timantti aviomiehenä: hyviä keskusteluita, paljon läheisyyttä, kivaa yhdessäoloa yhteisiä tavotteita ja suunnitelmia… Ei ole mitään valittamista.
Lapset tykkäävät isästään. Hän on se kiva kaveri.
Miksi sitten epäilen, ettei mies kantaisi vastuutaan? Koska eksän kanssa mies oli 100 % töissä ja äiti hoiti lapset.
Vanhempi ei ole koskaan kaveri, vanhemmuus - kuten aikuiset tietää, eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole vastuussa toisten lapsesta. Vanhempien velvollisuus on hoitaa lapsensa asiat. Sinun ei tarvitse hoitaa asioita vaikka asutte yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..
Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta.
kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi.
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.
Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?
Mies on täysi timantti aviomiehenä: hyviä keskusteluita, paljon läheisyyttä, kivaa yhdessäoloa yhteisiä tavotteita ja suunnitelmia… Ei ole mitään valittamista.
Lapset tykkäävät isästään. Hän on se kiva kaveri.
Miksi sitten epäilen, ettei mies kantaisi vastuutaan? Koska eksän kanssa mies oli 100 % töissä ja äiti hoiti lapset.
Eli kuulostaa mieheltä, jota on kiva tapailla omista asunnoista käsin. Suosittelen sitä teille. Mies saa siknä muös tilaisuuden kasvaa vastuulliseksi vanhemmaksi, kun joutuu lopultakin ottamaan vastuuta omasta lapsestssn.
Olemme olleet naimisissakin jo 12 vuotta. Ihan samassa asunnossa olemme asuneet ja kaikki on toiminut ihan hyvin. Mies ottaa vastuun omista lapsistaan. Osasyy on varmaan se, ettei kukaan muukaan ota.
Enää yksi alaikäinen teini, jota näkyy harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä uusperhekuvioista omakohtaisesti mitään, mutta kuvittelisin, että lapselle olisi parasta se, että hänen lähipiirissään olevat aikuiset välittävät hänestä ja ovat kartalla, mitä tapahtuu. Tuntuu kovin kylmältä ja välinpitämättömältä tuo, että ei ole sinun lapsesi, ei kuulu sinulle, et hoida toisten lapsia. Oikeasti? Kuka haluaa elää sellaisessa perheessä, jossa toimitaan noin? Lapset kasvavat ja etääntyvät, jos kokevat, että he ovat vain heittopusseja ja riidan välikappaleita..
Sinuna ottaisin osaa niihin palavereihin, mutta olisin kuitenkin tiukkana vanhempien suuntaan, että turhanpäiväisen riitelyn ja säätämisen on kerta kaikkiaan loputtava. Heidän on saatava asiat sovittua keskenään, vaikka kuinka tekisi mieli haukkua ja panetella, koska se kaikki kääntyy heitä vastaan lopulta. Sinun roolisi olisi olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei mikään kaiken aikaa saatavilla oleva vastuunkantaja, joka huolehtii kaikesta molempien vanhempien puolesta.
kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan omien rajojen pitämisestä. Ja pakottamisesta miehen kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
Kyllä minä hätätapauksessa mieheni lapset hoidan. 10 vuoden aikana näitä hätätapauksia on ollut vain yksi.
Lisäksi otan lapsiin kontaktia muulloinkin, mutta sitä en miehelle paljasta.
Miehiä on tietty erilaisia, mutta minun mies on niin äijä, että näin pitää toimia. Jotta meidän uusperheemme ei hajoaisi minun uupumiseen.Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Mitkä ovat ne plussat?
Mies on täysi timantti aviomiehenä: hyviä keskusteluita, paljon läheisyyttä, kivaa yhdessäoloa yhteisiä tavotteita ja suunnitelmia… Ei ole mitään valittamista.
Lapset tykkäävät isästään. Hän on se kiva kaveri.
Miksi sitten epäilen, ettei mies kantaisi vastuutaan? Koska eksän kanssa mies oli 100 % töissä ja äiti hoiti lapset.
Vanhempi ei ole koskaan kaveri, vanhemmuus - kuten aikuiset tietää, eri asia.
Helppoa olla kaveri, kun ei asu lapsen kanssa. Lapset ovat aina vain käyneet joka toinen vkl. Lapset olivat eron koittaessa niin pieniä, etteivät ydinperheessä tunteneet isäänsä. Eli lapset ovat erittäin vieraskoreita meillä.
Eiiih ikinä! Ei vaikka muksu olisi normeista normein. Ei käy!
Kiva lapsuus penskalla. Saa sitten aikuisena muistella miten kaikki aikuiset antoivat ymmärtää hänen olevan vain taakka ja riesa, joka estää heitä elämästä sitä hauskaa lapsivapaata elämää. Juu, ehkä pääsi niille hoitokäynneille joskus, mutta siitäkin irvisteltiin kuinka on lapsen huonon isän / äidin syytä että tässä nyt on pakko lasta kuskata.
Jos biologisen äidin vointi menee huonompaan suuntaan, tulee isästä tämän yksinhuoltaja. Oletko ap valmis tähän?
Lapsi todennäköisesti oireilee vanhempiensa eroa - varsinkin jos siihen sisältyi pettämistä ja salailua.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet mennyt jo mukaan lapsen kuljetus-terapia ym. rumbaan niin kohta huomaat hoitavasi lapsen asiat kokonaan yksin.
Se on just näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.
Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.tuo viimeinen lause on hieno!!
Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.
Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.
Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.
Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.
En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti.
No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?
Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.
Maallmassa on monta vieraiden ihmisten lasta ja vaikkapa söpöä eläintä, joita kohtaan voin tuntea sääliä, mutta en silti ottaisi niitä asumaan omaan kotiini. Vastuu lapsesta kuuluu hänen oikeille vanhemmilleen.
Hoida itsesi ulos lapsen elämästä, jos et kykene lapsen tarpeisiin lainkaan vastaamaan. Lapsi on syytön vanhempiensa toimintaan.
Nykyään ei todellakaan koko kylä kasvata, kun samassa taloudessa elävä aikuinenkin kuvittelee olevansa vain lapsen kämppis. Lapsi ei näe asiaa näin. Joko sinä olet hänelle turvallinen aikuinen tai sitten olet lapselle haitaksi.
Turvallinen aikuinen voi olla kotona myös ilman, että juoksee mukana kaikissa hoitokäynneissä ja vastaavissa. Tai kuskaamassa lasta harrastuksiin, jotka lapsen vanhemmat ovat lapselle valinneet ajatellessaan, että niistä ei ole heille itselle vaivaa, vaan uusi puoliso joutuu ne hoitamaan.
Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen?