Äitipuolena olen tahattomasti vedetty erityislapsen hoitokaruselliin. En tiedä jaksanko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.

Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.

Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.

En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti. 

No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.

Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen? 

Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.

Maallmassa on monta vieraiden ihmisten lasta ja vaikkapa söpöä eläintä, joita kohtaan voin tuntea sääliä, mutta en silti ottaisi niitä asumaan omaan kotiini. Vastuu lapsesta kuuluu hänen oikeille vanhemmilleen.

Hoida itsesi ulos lapsen elämästä, jos et kykene lapsen tarpeisiin lainkaan vastaamaan. Lapsi on syytön vanhempiensa toimintaan.

Nykyään ei todellakaan koko kylä kasvata, kun samassa taloudessa elävä aikuinenkin kuvittelee olevansa vain lapsen kämppis. Lapsi ei näe asiaa näin. Joko sinä olet hänelle turvallinen aikuinen tai sitten olet lapselle haitaksi.

Turvallinen aikuinen voi olla kotona myös ilman, että juoksee mukana kaikissa hoitokäynneissä ja vastaavissa. Tai kuskaamassa lasta harrastuksiin, jotka lapsen vanhemmat ovat lapselle valinneet ajatellessaan, että niistä ei ole heille itselle vaivaa, vaan uusi puoliso joutuu ne hoitamaan.

Vaikuttaa sen verran myrkylliseltä menolta, että tuollaisessa perheessä kaikki aikuiset osapuolet sitten päättyvät mollaamaan ja syyttelemään toisiaan sen lapsen kuullen.

Aikuinen kuvittelee että lapsi ymmärtää sen ettei häntä viedä jonnekin, kun aikuinen selittää mielestään analyyttisesti kuinka isä teki niin ja äiti toimi noin eikä se äitipuolen velvollisuus ainakaan ole... Sen sijaan lapsi alkaa hahmottaa ettei hän vain aikuisten silmissä ole minkään arvoinen, kun kukaan ei hänestä halua huolehtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.

Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.

Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.

En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti. 

No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.

Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen? 

Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.

Tuossa tilanteessa lapsen vanhemmat on ohjattava avun piiriin opettelemaan vanhemmuutta. Ei nyt voi mennä niin että uusi kumppani ottaa vastuun lapsesta ja lapsen biologiset vanhemmat huitelevat omissa menoissaan. Ja kuka edes vastuuttoman vanhemman kanssa kimppaan lähtee? Ei voi olla hyvä kumppanikaan jos ei edes omaa lastaan saa kuskattua futistreeneihin. 

Pikkuhiljaa ukko vierittää koko hoitovastuun lapsestaan sinulle eikä ole ensimmäinen laatuaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samantyylinen tilanne. Ei ole enää, koska lapset kasvoi aikuisiksi. Tein selväksi miehelle ja tämän exälle, etten ole heidän lastenhoitajansa. Että hoidan omat lapseni ja sillä hyvä. Ruokaa toki teen koko porukalle ja joskus harvoin voin kuskata, mutta vain jos muut vaihtoehdot on katsottu. Miehellä on jonkin verran työmatkoja. Kerroin myös suoraan, että silloin lapsen tulee olla äidillään, koska en ole lapsen huoltaja. Miehen exällä on myös adhd ja sitä myöten kaikki unohtelu ja säätö on valitettavan tuttua. Sanoin suoraan sekä tälle exälle, että miehelleni, että jos he ei hoida jotain  niin se on voi voi, asia ei silti ole minun vastuullani. En siis muistutellut vaikka muistin. Miehen työmatkojen aikaan lapsi harvemmin pääsi harrastukseensa.

Tarinan opetus: Kukaan muu kuin sinä ei huolehdi jaksamisestasi. Sun pitää itse asettaa rajasi ja kertoa me selvästi. Olen monta kertaa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä etren muistuttanut tai hoitanut, kun asiat jäi hoitamatta. Mutta silloin aina muistutan itseäni, että bonuslapsella on kaksi vanhempaa. Minun ensisijainen velvollisuuteni on omia lapsiani kohtaan. He tarvitsevat energiani. Miehen ex toki loukkaantui rajoistani. Silloin kannattaa muistaa vanha totuus: Jos joku loukkaantuu kun asetat rajasi, hän oli se joka hyötyi rajattomuudestasi.

tuo viimeinen lause on hieno!!

Perheessä ei pitäisi olla minun ja sinun lapsia, vaan niihin aikuisiin pitäisi aikuisten suhtautua yhteisinä lapsina jos ne yhteisessä kodissa aikaa viettävät. Nyt sitä ei omaa lasta rangaistiin hänen vanhempiensa takia.

Miksi alapeukut? Kyllä lapsi huomaa sen, että häntä kohdellaan eri tavalla kuin perheen muita lapsia. Ei se ole hyväksyttävä perustelu aikuiselta, ettei lapsi ole omaa lihaa ja verta. Lapset ovat lapsia. Jos ei ole valmis kohtelemaan heitä kuin omiaan, ei pitäisi perheellisen kanssa mennä yksiin.

Mä kannatan yleisestikin sitä, että ei perusteta mitään uusperhettä, mutta jos tilanne on esim. se, että lapsipuoli oireilee niin voimakkaasti, että sekä isän että äitipuolen lähes kaikki aika ja jaksaminen menee hänen hoitamiseen ja kuntouttamiseen (tuon sinun ideasi perusteella, jossa ei yhtään välitetä siitä, kuka on kenenkin lapsi), että äitipuoli ei ehdi omiensa kanssa jutella, leikkiä, viedä harrastuksiin tms. niin on täysin epärealistista olettaa, että ihminen ryhtyisi tuohon. Ja mielestäni myös epäreilua niitä äitipuolen biolapsia kohtaan. Tuo tasapuolisuuden idea toimii niin kauan kuin yhdelläkään lapsella ei ole poikkeuksellisen vahvoja erityistarpeita.

Kukaan ei pakota menemään perheellisen kanssa yksiin. On väärin kohdella perheessä lapsia eri tavoin. Ei tällaista ihmistä pitäisi päästää lasten elämään.

En ole enää ihan varma, mitä se erilainen kohtelu tarkoittaa, mutta en usko, että lapselle on haittaa siitä, että biologiset vanhemmat hoitavat hänen erityistarpeensa ja niiden vaatimat kuskaukset suurimmaksi osin, kunhan äiti/isäpuoli on häntä kohtaan kiltti. 

No onhan se aika pimeää jos lasta mennään rankaisemaan siitä etteivät hänen vanhempansa osaa hoitaa asioita. Äitipuoli istuu sohvalla perseellään ja toteaa 8-vuotiaalle Jani-Petterille että se on kuule voi voi kun sinä änkesit tänne sillä viikolla kun isäsi on iltavuorossa, minähän en sinua lähde jalkapallotreeneihin kuskaamaan. Isää kai tuossa olisi tarkoitus kouluttaa, mutta lapselle jää tästä lähinnä mieleen että äitipuoli oli aika vittumainen tapaus.

Miten tämä nyt liittyy AP:n tilanteeseen? 

Täällä on kirjoitettu miten ei pidä lähteä paikkaamaan jos vanhemmilta eivät hommat suju. Mutta jos aikuinen ei voi koskaan ottaa ylimääräistä vastuuta, silloin aikuinen on rankaisemassa tästä tilanteesta siihen täysin viatonta osapuolta, sitä lasta. Hän päätyy kolmen aikuisen valtapelin uhriksi. Sääli sitä lasta, jonka elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuisen tasolla olevaa ihmistä.

Tuossa tilanteessa lapsen vanhemmat on ohjattava avun piiriin opettelemaan vanhemmuutta. Ei nyt voi mennä niin että uusi kumppani ottaa vastuun lapsesta ja lapsen biologiset vanhemmat huitelevat omissa menoissaan. Ja kuka edes vastuuttoman vanhemman kanssa kimppaan lähtee? Ei voi olla hyvä kumppanikaan jos ei edes omaa lastaan saa kuskattua futistreeneihin. 

Ilmeisesti seksin takia moni on valmis katsomaan vaikka mitä läpi sormien.

Jos se isän puoliso uupuu hoitovastuusta ja eroaa lapsen isästä sen takia, onko se edelleen hänen homma kuskata ja hoitaa ex-bonuslapsen asiat? Jos vastaat ei, niin miksi vanhempia ei vaan saisi vaatia ryhdistäytymään, kun parisuhde on vielä kasassa?

Olen se joka kirjoitti, että se on voi voi, jos lapsen adhd äiti ei hoida asioita kun isä työmatkalla. Silloin kun isä on paikalla, hän hoitaa kaiken esimerkillisesti. Mulla on enemmän kuin yksi lapsi. He harrastavat paljon. Se, että olisin hoitanut miehen erityislapsen asiat kun isä ei ole paikalla, olisi tarkoittanut, että omilta lapsiltani olisi jäänyt harrastuksia väliin. Sekö olisi ollut reilua ja tasapuolista? Olen ollut mieheni kanssa 12 vuotta. Hän on kuskannut lapsiani tai hoitanut virallisia asioita alle 10 kertaa koko aikana. Ihan siksi kun en itse tai ex-mieheni häntä siihen vastuuta. Meillä on todella hyvä parisuhde ja hän on läheinen myös lasteni kanssa.

Älä enää osallistu noihin juttuihin. Ethän sinä ole mitään lasta tilannut.

Onko AP sinulla lapsia ja jos on Niin minkä ikäiset?