Yhteisöllisyyden puute on suurin syy ihmisten pahoinvointiin

Ei ihme, että ihmiset voivat pahoin, ovat yksinäisiä ja onnettomia. Yhteisöllisyys on kadonnut yhteiskunnastamme lähes täysin. Jos sinulla on tuuri, sinulle on sattunut kohdalle yhteisöllinen perhe/suku/ystäväpiiri/naapurusto. Suurimmalla osalla näin ei kuitenkaan ole. Ei ole yhteisöllisyyttä, johon voisi tukeutua. Siinä missä ennen yhteisöllisinä aikoina pidettiin huolta yhteisistä asioista ja toisista, ei tätä enää juuri näe. Yhteen hiileen puhaltamisen sijaan keskitytään arvostelemaan toisia. Ajatellaan, että jokaisen tulisi pärjätä yksin, vaikka ihminen on laumaeläin, jota ei ole tarkoitettu selviämään itsekseen.

Yhteisöllisyyden puute näkyy siinäkin, miten kyläilykulttuuri on kuopattu. Ei haluta kutsua toisia kylään, ei matkustaa itse kyläilemään. Moni näkee juhlat rasitteena, eikä ilona. Ennen hoksattiin, että vaikka se kyläily vei aikaa ja väsytti, se myös usein virkisti mieltä. Yhteisöllisyydessä oli paljon hyvää: ihmiset saivat sosiaalisia kontakteja, opittiin uutta, toisia autettiin ja itse saatiin apua. Ei oletettu, että yksin pitäisi jaksaa. Ymmärrettiin, että yhdessä saadaan aikaiseksi enemmän ja kaikki hyötyvät, kun ollaan "tiimi".

Yhteisöllisyyden puutteessa surullista on sekin, ettei jakseta nähdä toisten eteen vaivaa, eikä auttaa. Jos joku pyytää apua, ei mennä avuksi. Tarvitseville ihmisille, kuten vaikka sairaille tai yksinäisille, käännetään selkä. Korkeintaan sanotaan sille tukea kaipaavalle pienen lapsen vanhemmalle/omaishoitajalle/yksinäiselle vanhukselle että kikkeliskokkelismitäsläksit ja pärjää itse. Ei ajatella, että se satunnainen lapsen perään katsominen/omaishoitajan päästäminen rauhassa uimahalliin/yksinäisen vanhuksen luo kylään meneminen voisi oikeasti olla toiselle iso asia ja tuoda myös itselle iloa.

Ja tämä yhteisöllisyyden puute koskee mielestäni ihan kaikenikäisiä. Jokaisella olisi peiliin katsomisen paikka, mitä voisi itse tehdä yhteisöllisyyden suhteen toisin. Ja kun joku kysyy minulta, mitä itse olen tehnyt, niin kuluneen vuoden ajan olen organisoinut asuinalueellemme lapsiperheiden verkostoa, jossa perheelliset pääsevät tutustumaan toisiinsa mukavan tekemisen parissa. Toimintaa on kiitelty kovasti ja sille on ollut tarve.