Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yhteisöllisyyden puute on suurin syy ihmisten pahoinvointiin
19.08.2026 |
Ei ihme, että ihmiset voivat pahoin, ovat yksinäisiä ja onnettomia. Yhteisöllisyys on kadonnut yhteiskunnastamme lähes täysin. Jos sinulla on tuuri, sinulle on sattunut kohdalle yhteisöllinen perhe/suku/ystäväpiiri/naapurusto. Suurimmalla osalla näin ei kuitenkaan ole. Ei ole yhteisöllisyyttä, johon voisi tukeutua. Siinä missä ennen yhteisöllisinä aikoina pidettiin huolta yhteisistä asioista ja toisista, ei tätä enää juuri näe. Yhteen hiileen puhaltamisen sijaan keskitytään arvostelemaan toisia. Ajatellaan, että jokaisen tulisi pärjätä yksin, vaikka ihminen on laumaeläin, jota ei ole tarkoitettu selviämään itsekseen.
Yhteisöllisyyden puute näkyy siinäkin, miten kyläilykulttuuri on kuopattu. Ei haluta kutsua toisia kylään, ei matkustaa itse kyläilemään. Moni näkee juhlat rasitteena, eikä ilona. Ennen hoksattiin, että vaikka se kyläily vei aikaa ja väsytti, se myös usein virkisti mieltä. Yhteisöllisyydessä oli paljon hyvää: ihmiset saivat sosiaalisia kontakteja, opittiin uutta, toisia autettiin ja itse saatiin apua. Ei oletettu, että yksin pitäisi jaksaa. Ymmärrettiin, että yhdessä saadaan aikaiseksi enemmän ja kaikki hyötyvät, kun ollaan "tiimi".
Yhteisöllisyyden puutteessa surullista on sekin, ettei jakseta nähdä toisten eteen vaivaa, eikä auttaa. Jos joku pyytää apua, ei mennä avuksi. Tarvitseville ihmisille, kuten vaikka sairaille tai yksinäisille, käännetään selkä. Korkeintaan sanotaan sille tukea kaipaavalle pienen lapsen vanhemmalle/omaishoitajalle/yksinäiselle vanhukselle että kikkeliskokkelismitäsläksit ja pärjää itse. Ei ajatella, että se satunnainen lapsen perään katsominen/omaishoitajan päästäminen rauhassa uimahalliin/yksinäisen vanhuksen luo kylään meneminen voisi oikeasti olla toiselle iso asia ja tuoda myös itselle iloa.
Ja tämä yhteisöllisyyden puute koskee mielestäni ihan kaikenikäisiä. Jokaisella olisi peiliin katsomisen paikka, mitä voisi itse tehdä yhteisöllisyyden suhteen toisin. Ja kun joku kysyy minulta, mitä itse olen tehnyt, niin kuluneen vuoden ajan olen organisoinut asuinalueellemme lapsiperheiden verkostoa, jossa perheelliset pääsevät tutustumaan toisiinsa mukavan tekemisen parissa. Toimintaa on kiitelty kovasti ja sille on ollut tarve.
Kommentit (62)
Ei suomalaiset halua tai kaipaa mielestäni yhteisöllisyyttä, paitsi mielenterveyspotilaat jotka vellovat internetissä ja ovat jatkuvasti yhteydessä johonkin toiseen. Heillä tuntuu olevan joku ihme tatve jatkuvalle yhteydenpidolle. Normaali suomalainen ihminen viihtyy yksin, vitunkaukana naapurista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se pöljää että yhteiskunta pakottaa kaikki töihin ja lapset vieraalle hoitoon kohta jo muutaman viikon ikäisenä, yhteiskunnan hyväksi vaan kaikki ei perheiden ja ihmisten hyvinvoinnin. Ikävää että Suomessa ei arvosteta henkisiä arvoja kuten muualla eruroopassa. Kokoomus onkin jo ehdottanut kotihoituen pois jättämistä.
Perus-suomalaisissa yhteisöllisyys mitataan kyvyssä ottaa "mustaa valtikkaa" peräsuoleen. Siis miesten yhteisöllisyys..
Naisten yhteisöllisyys mitataan sillä, kuinka monta kertaa saa miehen ejakuloimaan sträppäripanemalla/sormettamalla miehiä peräsuoleen.
"Tätä on Suomi!" -Riikka
Yteisöllisyydestä työkkärin metriperseet tuomitsevat karenssiin. Vit*unaamat juhlistavat sitä sitten kampaviinerillä seka orgastisella hip-hurraalla.
Mulla on ihana työyhteisö ja ystäväpiiri. Osa ystävistä on perheitä, joiden kanssa on paljon autettu puolin ja toisin, kun lapset olivat pieniä. Ja autetaan vieläkin. Näissä vastavuoroisuus ja kunnioitus toteutuu.
Sen sijaan olen kokenut pelkkänä hyväksikäyttönä edellisen taloyhtiömme yhteisöllisyyden sekä sukumme (niin omani kuin puolison). Molemmissa olemme joutuneet täysin hyväksikäytetyiksi ikäihmisten ja täysin invalideiksi tekeytyvien nuorempien henkilöiden taholta. Suvuissamme lapsiperheet eivät ole saaneet mitään apua isovanhemmilta, mutta nyt pitäisi hoitaa heidän pihat, mökit, kuskaukset, digiasiat ja vielä kuunnella itsekeskeiset höpinät päälle. Taloyhtiössä oli eläkeläisiä ja joitain vuokralla olevia nuoria sinkkumiehiä ja kaikki pihatyöt nurmikoista hiekoitukseen ja lumenluontiin jäi meille. Syyllistettiin, kun ei enää suostuttu tekemään. Muutimmekin omakotitaloon.
Yhteisöitä on monenlaisia. Joskus ne lähimmät ovat pahimmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40- ja 50-luvuilla syntyneissä näkee paljon yhteisöllisyydestä luopuneita. Ei varsinkaan ole haluttu olla muille avuksi. Monia eläkeläisiä ei kiinnosta vapaaehtoistyö, eikä omien lastenlasten hoitaminen. Tulevina vuosina näkyy lehdissä yhä enemmän näitä "Pirjo, 80 v, avautuu: lapset ja lapsenlapset eivät ole apunani vanhuuden vaivoissa" -avautumisia, joista puuttuu se tarinan toinen puoli eli miten Pirjo jätti lapsensa yksin huolehtimaan lastenlapsista ja sanoi, että hän on jo omat lapsensa hoitanut ja keskittyy nyt nauttimaan elämästä.
Monet aikuiset lapset perheineen asuvat satojenkin kilometrien päässä lapsuutensa kodeistaan. Isovanhempien apu lastenlastensa hoitamisessa jatkuvasti on pitkän välimatkan vuoksi poissuljettu ajatuksenakin.
Toisaalta ei kaikki isovanhemmat ole eläkeläisiä vaan ovat vielä itsekkin työelämässä mukana. Useilla isovanhemmilla on jo rajoittavia sairauksiakin ja voimat voivat olla jo vähissä selvitä omankaan huushollin hoidossa niin ja näin.
En tiedä onko yhteisöllisyyden puute SUURIN syy ihmisten pahoinvointiin, mutta on sillä varmasti todella iso vaikutus. Muistelen lukeneeni tutkimuksen, että vuodesta 2016 vuoteen 2022 yksinäisyyttä koskevien suomalaisten miesten ja naisten määrä kolminkertaistui! Jotain on vakavasti pielessä siinä miten me nykyään elämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko yhteisöllisyyden puute SUURIN syy ihmisten pahoinvointiin, mutta on sillä varmasti todella iso vaikutus. Muistelen lukeneeni tutkimuksen, että vuodesta 2016 vuoteen 2022 yksinäisyyttä koskevien suomalaisten miesten ja naisten määrä kolminkertaistui! Jotain on vakavasti pielessä siinä miten me nykyään elämme.
Koskevien = kokevien
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys on kadonnut juuri tuohon asenteeseen että siitä pitäisi jotenkin hyötyä ja muiden ottaa vastuuta minusta (toisista). Ja siihen että se ei ole aidosti vastavuoroista vaan joku tai muutamat tekee ja muut nauttii palveluksusta.
Tämä! Humaaneissakaan yhdistyksissä se tyhmänkiltti ei säästy tältä, akkavipa laittaa tiskit ja pyyhkii pöydät ikäänkuin huomaamatta. Paskarannun pöntöstä. Tai ryhmänvetäjä ei saa puheenvuoroa vaikka olisi vapaamuotoinen ryhmä. Vapaamatkustajia on aina.
Jos haluat oikeasti osallistua, osallistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalaiset halua tai kaipaa mielestäni yhteisöllisyyttä, paitsi mielenterveyspotilaat jotka vellovat internetissä ja ovat jatkuvasti yhteydessä johonkin toiseen. Heillä tuntuu olevan joku ihme tatve jatkuvalle yhteydenpidolle. Normaali suomalainen ihminen viihtyy yksin, vitunkaukana naapurista.
Siis tämä. Eihän suomalaiset ole koskaan olleet yhteisöllisiä muusta kuin pakosta. Heti kun tuosta pakosta päästy niin eletty mieluiten omissa oloissa.
"Yhteisöllisyys" tekee minut pahoinvoivaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni häiritsee, että ihmiset kuvittelevat yhteisöllisyyden olevan jotain superaktiivista päivittäistä auttamista. Ei. Sekin on jo paljon, että pidät naapurin mummoa silmällä ja jos ei mummoa näy muutamaan päivään, niin käyt soittamassa ovikelloa onko kaikki ok. Tai osallistut yhdessä pihatalkoisiin, jos taloyhtiössä sellaiset on.
Eikä se yhteisöllisyys meinaa, että tarvitsee olla supersosiaalinen. Hiljaisempiakin tarvitaan.
Sitä osallistuukin todella mielellään talkoisiin näiden möykkäävien ja kaikesta kitisevien naapurien kanssa. Lapsiperheet mukaan lukien.. Jos sen naapurin mummon reippaalla volyymilla soiva jumalanpalvelus yms. jää kuulumatta niin en huolestu asiasta ja mene soittamaan ovikelloa.
Ihmiset on niin itsekkäitä että tahallaan jätetään vanhukset yksin vedoten asutaan kaukana, työt, lapset hoidossa ja koulussa. Ei ole pakko muuttaa kauas perheestään jos töitä on lähelläkin, varsinkin jos kaukaa käydään entisellä paikkakunnalla vielä töissä. Ilkeilyä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieraisen mielelläni avunkinujan naamalle
Se oli varmasti sinut, joka tapasin tänään satamassa. Normaali ihminen auttaa rantautuvan veneen köysien kiinnittämisessä, mutta tämä mummo seisoi muutaman metrin päässä uusioassosiaalisesesti ja oli. Sen jälkeen se papatti suomea toiselle naiselle. Tällaisille pitäisi olla joku pakollinen koulutus ja nippu loppukokeita, ennen kun ne päästetään saaristoon. Assosiaalit fennot ilman käytöstapoja voisivat pysyä jossain metsässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteisöllinen suku, mutta olen introvertti ja mulle se on hiukan haastavaa nähdä vaikka kerran kuussakaan suvun kesken. Menee sosiaalinen paristo ihan tyhjäksi. Viihdyn kyllä kahdestaan esim. isovanhempieni tai tätini kanssa rauhassa, mutta sellainen eteläeurooppalainen hulabaloo mikä meillä yleensä on ei sovi mulle. Moni on sanonut kadehtivansa meidän sukua kun vietetään aikuistenkin syntymäpäiviä yhdessä jne. Ja onhan se toisaalta niinkin. Mutta mikä oli mun idea tässä jutussa on se, että kaikki ei saa energiaa sosiaalisuudesta vaan tarvii paljon yksin olemista ja silloin voi hyvin ja on tasapainossa itsensä kanssa.
Ilmoittaudun tähän joukkoon, joka ei todellakaan lataudu seurassa, vaan päinvastoin, väsyy pahasti, jos on paljon ihmisiä ja hälinää, vaikka olisivat tuttujakin. Kaikkein raskainta on olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät ole kovin läheisiä ja varsinkin, jos siellä ei ole ketään puheliasta tyyppiä, joka pitäisi keskustelua yllä. Vaivautunut hiljaisuus on kamalinta ikinä ja se, että sitä yrittää itse täyttää on uskomattoman kuormittavaa.
Suomalaisethan vaikenee sujuvasti kaikilla kielillä, joten ei tarvitse väkisin hiljaisuutta täyttää.
Nämä yhteisöllisyyttä höpöttävät tuntuvat vain kaipaavan muiden tulevan heidän avukseen.
Yhteisöjä on. Ei ole niiden puute. Sen kun menet. Onko sopivaa Suomessa on toinen kysymys.
Olen isoäiti, mutta olen ollut todellakin tyytyväinen, etten ole joutunut lapsenlapseni vakituiseksi apuhoitajaksi. Rakastan kyllä lapsenlastani ja olen ollut kiinnostunut aikuisten lasteni elämänmenosta senkin jälkeen kun täältä kodistansa aikoinaan ylioppilasjuhlien jälkeen muuttivat kauas opiskelemaan yliopistoihin tulevia ammattejaan varten. Löysivät puolisonsa ja perustivat oman perheensä. Ja ennen kaikkea ovat terveitä työssä käyviä ihmisiä. He elävät omaa elämäänsä ja me isovanhemmat omaa elämäämme. Arki rullaa ja lasten ja lapsenlapsen lomaaikoina ja vapailla viikonlopuilla silloin tällöin käydään toinen toisillamme. Se riittää mulle. En edes haluaisi asua liian likellä aikuisia lapsiamme samalla paikkakunnalla. Se mahdollistaisi tietysti tiuhempan kanssakäymiseen. Mutta harvemmin kun tavataan, niin se on sitten todellakin intensiivistä laatuaikaa seurustellen heidän kanssaan. Näillä digitaalisilla laitteilla voi erittäin hyvin pitää yhteyksiään ja vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin.
Monella on oikean ystävän puute, kumppanin, pysyvän kodin, rahan, kivan vanhemman puute, hyvän sään, puhtaan ympäristön. Ei suuren hullun yhteisön puute.
Alue: Aihe vapaa
Ilmoittaudun tähän joukkoon, joka ei todellakaan lataudu seurassa, vaan päinvastoin, väsyy pahasti, jos on paljon ihmisiä ja hälinää, vaikka olisivat tuttujakin. Kaikkein raskainta on olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät ole kovin läheisiä ja varsinkin, jos siellä ei ole ketään puheliasta tyyppiä, joka pitäisi keskustelua yllä. Vaivautunut hiljaisuus on kamalinta ikinä ja se, että sitä yrittää itse täyttää on uskomattoman kuormittavaa.