Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (1015)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Ei olkiukko vaan ihan relevantti asia. 7-9v lapsella ei vielä ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin aikuisella. Vaikka tuon ikäiselle kertoisi että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta kotona niin lapsi ei käsitä tätä samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi saattaa ajatella asian hyvinkin konkreettisesti, eikä niinkään siltä henkisen kaltoinkohtelun kannalta mitä aikuiset ajattelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Ei olkiukko vaan ihan relevantti asia. 7-9v lapsella ei vielä ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin aikuisella. Vaikka tuon ikäiselle kertoisi että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta kotona niin lapsi ei käsitä tätä samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi saattaa ajatella asian hyvinkin konkreettisesti, eikä niinkään siltä henkisen kaltoinkohtelun kannalta mitä aikuiset ajattelevat.
Sinäkö alapeukutat sitä että lapsille pitäisi opettaa ettei ketään saa kiusata tai syrjiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Ei olkiukko vaan ihan relevantti asia. 7-9v lapsella ei vielä ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin aikuisella. Vaikka tuon ikäiselle kertoisi että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta kotona niin lapsi ei käsitä tätä samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi saattaa ajatella asian hyvinkin konkreettisesti, eikä niinkään siltä henkisen kaltoinkohtelun kannalta mitä aikuiset ajattelevat.
Jos vaikka luokkakaverilla on aina kivat vaatteet, hieno reppu ja pyörä sekä muut harrastuskamat ja pääsee perheen kanssa lomalle useamman kerran vuodessa, niin ei varmaan 8-vuotiaan lapsen ajatus ole, että tästä luokkakaverista ei huolehdita hyvin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Miten 7-9v lapselta voisi olettaa tämän huomaavan että kaikilla lapsilla ei ole asiat kotona yhtä hyvin, kun ihan aikuistenkaan ei ole aina mitenkään helppoa tunnistaa lapseen kohdistunutta kaltoinkohtelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Ei olkiukko vaan ihan relevantti asia. 7-9v lapsella ei vielä ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin aikuisella. Vaikka tuon ikäiselle kertoisi että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta kotona niin lapsi ei käsitä tätä samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi saattaa ajatella asian hyvinkin konkreettisesti, eikä niinkään siltä henkisen kaltoinkohtelun kannalta mitä aikuiset ajattelevat.
Jos vaikka luokkakaverilla on aina kivat vaatteet, hieno reppu ja pyörä sekä muut harrastuskamat ja pääsee perheen kanssa lomalle useamman kerran vuodessa, niin ei varmaan 8-vuotiaan lapsen ajatus ole, että tästä luokkakaverista ei huolehdita hyvin kotona.
Jos sinä et ole kiinnittänyt lapsena muiden tunteisiin tai olemukseen pahemmin huomiota, niin kaikki lapset eivät ole sellaisia.
Osa lapsista saattaa mennä esimerkiksi herkästi lohduttamaan, jos näkee että kaveria vaikuttaa jokin harmittavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Ei olkiukko vaan ihan relevantti asia. 7-9v lapsella ei vielä ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin aikuisella. Vaikka tuon ikäiselle kertoisi että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta kotona niin lapsi ei käsitä tätä samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi saattaa ajatella asian hyvinkin konkreettisesti, eikä niinkään siltä henkisen kaltoinkohtelun kannalta mitä aikuiset ajattelevat.
Jos vaikka luokkakaverilla on aina kivat vaatteet, hieno reppu ja pyörä sekä muut harrastuskamat ja pääsee perheen kanssa lomalle useamman kerran vuodessa, niin ei varmaan 8-vuotiaan lapsen ajatus ole, että tästä luokkakaverista ei huolehdita hyvin kotona.
Tämä ei silti sulje pois insestiä tai yöllisiä panttivankitilanteita, joissa esimerkiksi isä uhkaa t*ppaa perheensä veitsellä. Myös esimerkiksi psykiatriasta väitellyt lääkäri voi olla väkivaltainen. Silti hänen lapsillaan todennäköisesti on siistit vaatteet, kaunis koti ja useita ulkomaanmatkoja vuodessa.
Korkea koulutus ja hyvä mielenterveys eivät valitettavasti lainkaan korreloi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Miten 7-9v lapselta voisi olettaa tämän huomaavan että kaikilla lapsilla ei ole asiat kotona yhtä hyvin, kun ihan aikuistenkaan ei ole aina mitenkään helppoa tunnistaa lapseen kohdistunutta kaltoinkohtelua?
Kyllähän ihmiset huomaavat usein ettei kaikki ole kunnossa, mutta on paljon helpompaa olla tekemättä mitään. Pienempi vaiva on kehua kaltoinkohdeltua lasta reippaaksi kuin ottaa yhteyttä huolestaan esimerkiksi lastensuojeluun ja katsoa tulevatko vanhemmat sen jälkeen huutamaan sinulle sen lapsen sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Yritin kyllä siirtää maalitolpan
Varmasti lapset yleensä kiinnittävät huomiota toisten tunteisiin ja olemukseen, mutta ei tuon ikäisen voi olettaa osaavan yhdistävän niitä kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Surullinen ja alakuloinen tai muuten lohdutuksen tarpeessa oleva kun voi olla muistakin syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Miten 7-9v lapselta voisi olettaa tämän huomaavan että kaikilla lapsilla ei ole asiat kotona yhtä hyvin, kun ihan aikuistenkaan ei ole aina mitenkään helppoa tunnistaa lapseen kohdistunutta kaltoinkohtelua?
Kyllähän ihmiset huomaavat usein ettei kaikki ole kunnossa, mutta on paljon helpompaa olla tekemättä mitään. Pienempi vaiva on kehua kaltoinkohdeltua lasta reippaaksi kuin ottaa yhteyttä huolestaan esimerkiksi lastensuojeluun ja katsoa tulevatko vanhemmat sen jälkeen huutamaan sinulle sen lapsen sijasta.
Siis kenestä nyt puhut, kuka huomaa? Kuka ei ota yhteyttä lastensuojeluun?
Vierailija kirjoitti:
Varmasti lapset yleensä kiinnittävät huomiota toisten tunteisiin ja olemukseen, mutta ei tuon ikäisen voi olettaa osaavan yhdistävän niitä kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Surullinen ja alakuloinen tai muuten lohdutuksen tarpeessa oleva kun voi olla muistakin syistä.
Pointtina tässä olikin se, että lapsella olisi sen verran empatiakykyjä, ettei sitä surullisen oloista vain ensimmäisenä jätetä pois yhteisistä leikeistä. Lapsen ei tarvitse alkaa selvitellä toisten perheoloja tai yrittää korjata niitä, mutta ei lapsi saa myöskään kiusata tai syrjiä muita sen takia, että joku vaikuttaa onnettomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Yritin kyllä siirtää maalitolpan
Yritin siirtää maalitolppia yrittämällä sysätä vastuun kaveristaan lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti lapset yleensä kiinnittävät huomiota toisten tunteisiin ja olemukseen, mutta ei tuon ikäisen voi olettaa osaavan yhdistävän niitä kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Surullinen ja alakuloinen tai muuten lohdutuksen tarpeessa oleva kun voi olla muistakin syistä.
Pointtina tässä olikin se, että lapsella olisi sen verran empatiakykyjä, ettei sitä surullisen oloista vain ensimmäisenä jätetä pois yhteisistä leikeistä. Lapsen ei tarvitse alkaa selvitellä toisten perheoloja tai yrittää korjata niitä, mutta ei lapsi saa myöskään kiusata tai syrjiä muita sen takia, että joku vaikuttaa onnettomalta.
Siis kuka tässä on jättänyt surullisen oloisen lapsen pois yhteisistä leikeistä? Tai kiusannut tai syrjinyt toisia siksi että joku toinen vaikuttaa onnettomalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukaverin perheessä oli tuollaista että hän pelkäsi vanhempiaan ihan joka asiassa, ei uskaltanut tulla ulos tai puistoon, vaan pysytteli kotona tekemässä kotitöitä. Häntä pidettiin vähän outona, hissukana arkajalkana joka ei uskaltanut sanoa mitään vastaan edes omille vanhemmilleen ja joka kiltisti alistui kaikkeen eikä edes uskaltanut kertoa tuosta kenellekään aikuiselle.
Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaltoinkohdeltua lasta syyllistetään. Ei pohdita, mitä vanhemmat tekivät tai tekevät kodin seinien sisällä, kun lapsi on noin pelokas. Vaan syyllistetään arkajalka hissukkaa, joka ei uskalla sanoa vastaan. Mitäs on noin kummallinen.
Toisaalta ei varmaankaan ole ollut ilmeisesti nuoren lapsen luokkakavereiden tehtävä pohtia mitä luokkakaverin kotona tapahtuu tai mitä hänen vanhempansa tekevät.
Eihän se ole perinteisesti kenenkään tehtävä. Ellet ole sitten arvostettu sotaveteraani, niin traumatisoituneet yleensä suljetaan pois seurasta outoina.
Sotaveteraaneillakin meni vaikka kuinka kauan siihen ennen kuin niistä traumoista alettiin uskaltaa avoimesti puhua ja niitä hoitaa. Moni ehti ennen sitä hoitaa itsensä päihteillä hautaan.
Et sitten naurettavampaa ääripäätä keksinyt? Ei lapsen luokkakavereiden tehtävä vs. ei kenenkään tehtävä.
Suomessa on aika karu ilmapiiri. Ei täällä pahemmin ole ymmärrystä minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Traumatisoitumisen nähdään monessa paikassa olevan ensisijaisesti yksilön oma vika ja luonteen heikkoutta ellet ole sitten traumatisoitunut ollessasi isänmaan asialla. Siitä voit saada mitalin, muuten saat moitteita että mikset tehnyt niin tai miksi menit tekemään näin, ihan on oma syysi mitä sinulle ikinä kävikin.
Tuossa olikin kyse lapsista. Ei esimerkiksi 9v lapselta voi olettaa että tämän vastuulla olisi pohtia ja ymmärtää että mitä sen luokkakaverin kotona tapahtuu joka ei pääse koskaan toisten lasten kanssa puistoon vaan sanoo aina, että en mä voi tai että en mä pääse kun pitää mennä heti kotiin.
Edelleen, Suomessa on aika välinpitämätön kulttuuri. Tuskin tuollaiseen puuttuu kukaan aikuinenkaan vaikka aavistelee ettei perheessä ole kaikki kunnossa. Ehkä sitten joku mahdollisesti harkitsee puuttuvansa jos näkee vanhemman lyövän lasta, mutta silloinkin moni päättää ettei ala sekaantua toisten asioihin. Aikuiset kuvittelevat lasten olevan niin resilientteja, että kyllä ne selviävät hyvin tuollaisestakin.
Ja tässä oli edelleen kyse lapsista. Eivät nämä lapset ehkä ole edes tienneet tilantesta, heille näyttäytyi vain tylsänä ja tympeänä se, että yksi luokkalainen ei koskaan päässyt tai voinut tulla kavereiden mukaan vaan meni kotiin suorittamaan kotitöitä. Ehkä lapset on ihmetelleet että miksi luokkalainen ei ole sanonut vanhemmilleen mitään vastaan, kinunnut lupaa mennä mukaan, kuten lapset yleensä tekevät.
Miksi jankkaat tästä? Lapsillekin voi opettaa empatiaa.
Ei lapsen tarvitse olla kuin pieni aikuinen.
Ei toki, mutta aikuisten tehtävä on opettaa lapsille ettei kaikilla ole yhtä hyvin asiat eikä ketään saa kiusata tai syrjiä.
Kiusaaminen ja syrjiminen on toki asia erikseen, mutta miten käytännössä opettaisit vaikka 7-9v lapsille, että kaikilla lapsilla ei ole asiat yhtä hyvin?
Sanomalla tämän asian ääneen. Että kaikista lapsista ei valitettavasti pidetä yhtä hyvää huolta, kun perheissä voi olla monenlaisia ongelmia.
Ja oletat että tästä lapsi sitten oppii näkemään että kenelläon asiat hyvin ja kenellä ei?
Tuo johtaa vähän harhaan siinä mielessä, että ne kotona kaltoinkohtelua kokeneet eivät aina välttämättä ole niitä resuvaatteissa kulkevia lapaia joilla on repun sijasta muovikassi, vaan saattavat ulospäin olla ihan hyvin huolehditun näköisiä, asiallisesti puettuja ja varustettuja.
Hienon olkiukon rakensit.
Miten 7-9v lapselta voisi olettaa tämän huomaavan että kaikilla lapsilla ei ole asiat kotona yhtä hyvin, kun ihan aikuistenkaan ei ole aina mitenkään helppoa tunnistaa lapseen kohdistunutta kaltoinkohtelua?
Kyllähän ihmiset huomaavat usein ettei kaikki ole kunnossa, mutta on paljon helpompaa olla tekemättä mitään. Pienempi vaiva on kehua kaltoinkohdeltua lasta reippaaksi kuin ottaa yhteyttä huolestaan esimerkiksi lastensuojeluun ja katsoa tulevatko vanhemmat sen jälkeen huutamaan sinulle sen lapsen sijasta.
Siis kenestä nyt puhut, kuka huomaa? Kuka ei ota yhteyttä lastensuojeluun?
Kukaan lapsen tunteva aikuinen niin vapaa-ajalla kuin koulussa. Kaikki teeskentelevät ettei ongelmia ole vaikka lapsi puhuisi niistä suoraan. Kun varmasti lapsi on vain käsittänyt jotain väärin tai kerjää aikuisen mielestä keksityillä jutuillaan huomiota. On helpompaa ajatella että lapsella on vilkas mielikuvitus kuin että ongelmat oikeasti olisivat totta ja lapsella olisikin kotona ihan kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti lapset yleensä kiinnittävät huomiota toisten tunteisiin ja olemukseen, mutta ei tuon ikäisen voi olettaa osaavan yhdistävän niitä kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Surullinen ja alakuloinen tai muuten lohdutuksen tarpeessa oleva kun voi olla muistakin syistä.
Pointtina tässä olikin se, että lapsella olisi sen verran empatiakykyjä, ettei sitä surullisen oloista vain ensimmäisenä jätetä pois yhteisistä leikeistä. Lapsen ei tarvitse alkaa selvitellä toisten perheoloja tai yrittää korjata niitä, mutta ei lapsi saa myöskään kiusata tai syrjiä muita sen takia, että joku vaikuttaa onnettomalta.
Siis kuka tässä on jättänyt surullisen oloisen lapsen pois yhteisistä leikeistä? Tai kiusannut tai syrjinyt toisia siksi että joku toinen vaikuttaa onnettomalta?
Varmasti monikin. Esimerkiksi Vilja -Erikaa kiusattiin uutisten mukaan koulussa siitä, että hänellä oli äitipuolen saksilla silpomat kumisaappaat.
Tässäkin ketjussa joku kovasti päivitteli alistuneen oloista luokkalaistaan.
Palataanpas nykyaikaan. Neuvola tekee nykyään herkästi lastensuojeluilmoituksen, samoin vaka tai koulu. Ei lapsista siis ole tarpeen muodostaa pikku-STASIa, jossa kytätään muita lapsia ja raportoidaan tulokset jonnekin. Siitä kyllä voisi jo jopa traumatisoitua, kaveritkin voisi vasikoinnin vuoksi kaikota
Vierailija kirjoitti:
Palataanpas nykyaikaan. Neuvola tekee nykyään herkästi lastensuojeluilmoituksen, samoin vaka tai koulu. Ei lapsista siis ole tarpeen muodostaa pikku-STASIa, jossa kytätään muita lapsia ja raportoidaan tulokset jonnekin. Siitä kyllä voisi jo jopa traumatisoitua, kaveritkin voisi vasikoinnin vuoksi kaikota
Eli sinusta lapsille ei kannata opettaa empatiaa? Hienoa jos apua nykyään saa helpommin, mutta pelkään silti että liian monen lapsen hätä jää edelleen aikuisilta huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti pitäisi olla onnellinen siitä että on ollut niinkin normaali lapsuus kuin minulla. Tiedostan ettei omat vanhempani ole olleet täydellisiä, ne erimielisyydet toisinaan oli ihan tavallisia, mutta he ovat kuitenkin olleet turvallisia vanhempia. Äitipuoli ja pienet sisarukset kuolivat kun olin yläasteikäinen, mielestäni on hyvä että tämän jälkeen meidän arki jatkui mahdollisimman normaalina. Menin kouluun, kävin harrastuksissa ja näin kavereita, sellaista ihan tavallista. Kuitenkin ulkopuolelta jotkut ihmettelivät tätä, kaverin äiti ihmetteli sitä että olin heidän kanssaan kaupungilla enkä ollutkaan kotona, koulussa joku opettajista ihmetteli kun olin koulussa ja jotkut tuttavat olivat sitä mieltä että minun pitäisi olla isän tukena, ja ymmärtää.
En kertonut tästä kotona, mutta varmaan jollain tavalla ajattelin että ehkä minun pitäisikin. Nyt aikuisena tuo kuulostaa ihan typerältä, yrittää suunnata sellainen vastuu lapselle, ei voi olla lapsen tehtävä olla vastuussa tuollaisesta. Onneksi kukaan läheinen ei tätä olettanutkaan ja sain olla ihan tavallinen nuori. Ymmärtämiselle on varmasti omat hetkensä, mutta ei lapselta, tai edes aikuiselta, voi olettaa ymmärrystä vanhemmilleen missä tahansa.
Yläaste-ikäiset ovat 13-16 vuotiaita, tuossa iässä pitäisi olla taitoja lohduttaa omaakin vanhemoaa ja olla hänen tukena vaikeana aikana. Me joilla on ollut oikeasti vaikea lapsuus ja otettu vastuuta olemme oppineet tähän pienestä pitäen eli pärjäämään. Siksi uskomatonta että yläasteella oleva ei voisi pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti pitäisi olla onnellinen siitä että on ollut niinkin normaali lapsuus kuin minulla. Tiedostan ettei omat vanhempani ole olleet täydellisiä, ne erimielisyydet toisinaan oli ihan tavallisia, mutta he ovat kuitenkin olleet turvallisia vanhempia. Äitipuoli ja pienet sisarukset kuolivat kun olin yläasteikäinen, mielestäni on hyvä että tämän jälkeen meidän arki jatkui mahdollisimman normaalina. Menin kouluun, kävin harrastuksissa ja näin kavereita, sellaista ihan tavallista. Kuitenkin ulkopuolelta jotkut ihmettelivät tätä, kaverin äiti ihmetteli sitä että olin heidän kanssaan kaupungilla enkä ollutkaan kotona, koulussa joku opettajista ihmetteli kun olin koulussa ja jotkut tuttavat olivat sitä mieltä että minun pitäisi olla isän tukena, ja ymmärtää.
En kertonut tästä kotona, mutta varmaan jollain tavalla ajattelin että ehkä minun pitäisikin. Nyt aikuisena tuo kuulostaa ihan typerältä, yrittää suunnata sellainen vastuu lapselle, ei voi olla lapsen tehtävä olla vastuussa tuollaisesta. Onneksi kukaan läheinen ei tätä olettanutkaan ja sain olla ihan tavallinen nuori. Ymmärtämiselle on varmasti omat hetkensä, mutta ei lapselta, tai edes aikuiselta, voi olettaa ymmärrystä vanhemmilleen missä tahansa.
Yläaste-ikäiset ovat 13-16 vuotiaita, tuossa iässä pitäisi olla taitoja lohduttaa omaakin vanhemoaa ja olla hänen tukena vaikeana aikana. Me joilla on ollut oikeasti vaikea lapsuus ja otettu vastuuta olemme oppineet tähän pienestä pitäen eli pärjäämään. Siksi uskomatonta että yläasteella oleva ei voisi pärjätä.
Älä jaksa koko ajan trollata.
Alue: Aihe vapaa
Hienon olkiukon rakensit.