Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (730)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta psykoterapia on pitkä prosessi eikä mikään lyhyt terapiat etulinjaan-jippokurssi.
Kuuluu myös menneisyyden käsittely, miten menneisyys on vaikuttanut meihin ja voiko jostain menneisyydessä syntyneistä tavoista opetella pois.
Toki kaikkien terapeuttien työtavat ja persoona ei sovi kaikille potilaille.
Terapeutin tehtävä ei ole nyökytellä kaikelle mitä sanot hyväksyvästi, jos pyritään kehitykseen. Muiden loputon syyttely on ratkaisu jo itsessään: miksi tälläinen hakeutuu terapiaan, saadakseen vain kuuntelijan? Ei hyvä idea lainkaan.
Vanhemmat eivät ole päätyneet vanhemmiksi vahingossa, vaan omien valintojensa seurauksena. Lapsi ei perhettään voi valita. Ovatko mielestäsi lapsi ja aikuinen silloin yhtä lailla tilanteesta vastuussa, jos perhe-elämä menee päin helvettiä?
Minusta eivät. Aikuisella on vaikka mitä mahdollisuuksia hakea itselleen apua. Lapsen avunpyyntöjä eivät perhen ulkopuoliset edes suostu kuuntelemaan, vaan kehottavat ymmärtämään väkivaltaista ja laiminlyövää vanhempaa.
Tässä tapauksessa lapsi tuskin käy psykoterapiassa. Vaan aikuinen lapsi, joka ei voi enää menneisyyttä muuttaa.
Niin. Mutta mitä hyötyä asiakkaalle on siitä, että terapeutti palauttaa hänet aikuisena tähän vahingolliseen lapsen rooliin, ymmärtämään vanhempien haitallista toimintaa oman mielenterveytensä kustannuksella?
Vanhempi oli niin henkisesti hauras, ettei hänen kanssaan mistään normaaleista lasten jutuista voinut puhua, kun ei vanhemmalla ollut tällaiseen kapasiteettia. Itse jouduit huolehtimaan sekä itsestäsi että vanhemmistasi että kodista. Ei lapsuuden tai nuoruuden pitäisi olla tuollaista.
Koska terapian tarkoitus on purkaa vanhoja traumoja ne eivät häviä jos niitä ei käydä läpi, vaan vaikuttavat aina jossakin taustalla sun mielentilaan.
Ei se ole traumojen purkamista, että ihminen pakotetaan terapiassa sellaiseen rooliin, joka on aikanaan estänyt häntä kasvamasta omaksi itsekseen, kun kaikki huomio on ollut niissä vanhemmissa eikä lainkaan lapsen tarpeissa. Se on asiakkaan uudelleen traumatisoimista.
Mutta sä et oo enää lapsi, sä voit nyt tehdä niitä valintoja mitä lapsena et ole voinut.
En voi palata lapsuuteen, joten en voi tehdä niitä valintoja joita olisin lapsena tehnyt. Olen aikuinen mutta ilman mitään kunnollisia eväitä siihen aikuisuuteen.
Moni aloittaa tuosta ja ihan kypsiä aikuisia niistä on muutamassa vuosikymmenessä tullut. Ovat toki suostuneet kypsymään ja nöyrtymään ainaisen syyttelyn sijaan. Oppineet suremaankin sitä mitä eivät saaneet. Harvapa meistä saa kaiken haaveilemansa, elämä nyt vain voi silti olla hyvää ja kiinnostavaa.
Ja osa ihmisistä ei saa koskaan palikoita kasaan. Osa päätyy jopa nuorena itsemurhaan, kun ei kykene näkemään edessä tulevaisuutta.
Ihminen alkaa viimeistään murrosiässä tekemään omia valintojaan, joista vanhemmat eivät luultavasti edes tiedä. Osa valinnoista on armottoman typeriä, mutta ihan itse tehtyjä. Yläkouluiässä kavereiden, ikätovereiden, koulun jne vaikutus alkaa olla jo suurempi kuin vanhempien. Varsinkin tytöillä on tuossa vaiheessa kova into opiskella keittiöpsykologiaa. Jos teiniä pahoinpidellään, saa hän varmasti suunsa auki ja kertoo siitä koulussa jollekin. Toivottavasti.
No tiedän kyllä kaksi monilapsista perhettä, joissa vanhin tytär oli laitettu aikalailla äidin rooliin ja vanhemmat sekoili. Ulospäin näyttivät olevan ihan tyytyväisiä rooliinsa. Toisen käräytin (lapsen kaverin perhe) kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, en tiedä ryhtyivätkö mihinkään toimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaterapeuttini selkeästi yrittää, että mutenisin, luhistuisin ja sitä kautta lähtisin rakentumaan uudelleen, mutta tuo veisi vuosia. En selviytyisi kotiin vastaanotolta sellaisessa tilassa. En pystyisi työhön tai muuhunkaan arkeen, vaan muuttuisin lapseksi - ehkä pysyvästi.
Mikä olisi tällöin terapeutin vastuu elämästäni ja toimeentulostani? No ei mikään, tietenkään.
Psykoterapiassa on se ongelma, että terapeutilla puuttuu kaikki vastuu.Saattaa lähteä henki tai työkyky. Itse koin tuollaisen vain uutena traumana edellisten jatkoksi. Edes terapiassa et ole turvassa, vaan sielläkin pahoinpidellään.
Terapia harvoin on helppo kokemus ja se vie voimavaroja, kun asiat on käsitelty siihen pisteeseen että voit hyväksyä mitä on tapahtunut, voimavarat alkavat palata ja oot saanut kyvyn kunnioittaa itseäsi ja osaat luoda hyviä ihmissuhteita ja jättää huonot.
Se on eri asia, että terapia on vaikeaa, koska siellä käsitellään vaikeita asioita kuin se, että terapia sisältää väkivaltaa. Väkivalta ei paranna, väkivalta hajottaa.
Ei ole väkivaltaa miettiä mistä syystä ihminen toimii vahingollisella tavalla omaa lastaan tai jotain toista kohtaan. Tälläiset haitalliset ihmissuhteet ois hyvä oppia tunnistamaan. Nää toistuu monesti elämässä esimerkki omissa parisuhteissa.
Traumoista puhuminen terapiassa ei ole sama asia kuin trauman purkaminen. Terapeutilla pitäisi olla riittävä ammattitaito traumaattisten tilanteiden käsittelyyn, jotta asiakas ei traumatisoidu terapian takia pahemmin.
Hyvin moni käy terapiassa vuosia ja kuitenkin traumoja puretaan ehkä parhaiten yksin esim vapaalla kirjoittamisella, jossa voi käydä läpi ihmisiä , elämäänsä, tilanteita jotka satuttivat ja nöyryyttivät vaikka ranskalaisilla viivoilla. Eli opit itse pohtimaan ongelmiasi ilman kuulijaa. Parhaimmillaan keksit ratkaisuja ja löydät toivoa.
En ajattelisi että voimaton alistuminen olisi minkään terapian tai ylipäänsä elämän tavoite. Ei toki jatkuva pakonomainen uudistuminen ja itsensä ns kehittäminenkään ilman huoletonta jumitusta ja jopa taantumista, esim ihminen turvautuu riippuvuuksiin uhmakkaan rempseästi. Tuostakin voi päästä uudelle tasolle, suurempaan sisäiseen vapauteen ja ennenmuuta rehellisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Itsereflektio ei todellakaan ole sama asia kuin terapia. Itsereflektioon suurin osa ihmisistä kykenee edelleen ilman terapeutin apua. Moni terapiassakävijä taas vaikuttaa menettäneen kaiken kykynsä itsereflektioon. Ja raivostuu jos terapeutti yrittää ohjata siihen suuntaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta psykoterapia on pitkä prosessi eikä mikään lyhyt terapiat etulinjaan-jippokurssi.
Kuuluu myös menneisyyden käsittely, miten menneisyys on vaikuttanut meihin ja voiko jostain menneisyydessä syntyneistä tavoista opetella pois.
Toki kaikkien terapeuttien työtavat ja persoona ei sovi kaikille potilaille.
Terapeutin tehtävä ei ole nyökytellä kaikelle mitä sanot hyväksyvästi, jos pyritään kehitykseen. Muiden loputon syyttely on ratkaisu jo itsessään: miksi tälläinen hakeutuu terapiaan, saadakseen vain kuuntelijan? Ei hyvä idea lainkaan.
Vanhemmat eivät ole päätyneet vanhemmiksi vahingossa, vaan omien valintojensa seurauksena. Lapsi ei perhettään voi valita. Ovatko mielestäsi lapsi ja aikuinen silloin yhtä lailla tilanteesta vastuussa, jos perhe-elämä menee päin helvettiä?
Minusta eivät. Aikuisella on vaikka mitä mahdollisuuksia hakea itselleen apua. Lapsen avunpyyntöjä eivät perhen ulkopuoliset edes suostu kuuntelemaan, vaan kehottavat ymmärtämään väkivaltaista ja laiminlyövää vanhempaa.
Tässä tapauksessa lapsi tuskin käy psykoterapiassa. Vaan aikuinen lapsi, joka ei voi enää menneisyyttä muuttaa.
Niin. Mutta mitä hyötyä asiakkaalle on siitä, että terapeutti palauttaa hänet aikuisena tähän vahingolliseen lapsen rooliin, ymmärtämään vanhempien haitallista toimintaa oman mielenterveytensä kustannuksella?
Vanhempi oli niin henkisesti hauras, ettei hänen kanssaan mistään normaaleista lasten jutuista voinut puhua, kun ei vanhemmalla ollut tällaiseen kapasiteettia. Itse jouduit huolehtimaan sekä itsestäsi että vanhemmistasi että kodista. Ei lapsuuden tai nuoruuden pitäisi olla tuollaista.
Koska terapian tarkoitus on purkaa vanhoja traumoja ne eivät häviä jos niitä ei käydä läpi, vaan vaikuttavat aina jossakin taustalla sun mielentilaan.
Ei se ole traumojen purkamista, että ihminen pakotetaan terapiassa sellaiseen rooliin, joka on aikanaan estänyt häntä kasvamasta omaksi itsekseen, kun kaikki huomio on ollut niissä vanhemmissa eikä lainkaan lapsen tarpeissa. Se on asiakkaan uudelleen traumatisoimista.
Mutta sä et oo enää lapsi, sä voit nyt tehdä niitä valintoja mitä lapsena et ole voinut.
En voi palata lapsuuteen, joten en voi tehdä niitä valintoja joita olisin lapsena tehnyt. Olen aikuinen mutta ilman mitään kunnollisia eväitä siihen aikuisuuteen.
Moni aloittaa tuosta ja ihan kypsiä aikuisia niistä on muutamassa vuosikymmenessä tullut. Ovat toki suostuneet kypsymään ja nöyrtymään ainaisen syyttelyn sijaan. Oppineet suremaankin sitä mitä eivät saaneet. Harvapa meistä saa kaiken haaveilemansa, elämä nyt vain voi silti olla hyvää ja kiinnostavaa.
Ja osa ihmisistä ei saa koskaan palikoita kasaan. Osa päätyy jopa nuorena itsemurhaan, kun ei kykene näkemään edessä tulevaisuutta.
Ihminen alkaa viimeistään murrosiässä tekemään omia valintojaan, joista vanhemmat eivät luultavasti edes tiedä. Osa valinnoista on armottoman typeriä, mutta ihan itse tehtyjä. Yläkouluiässä kavereiden, ikätovereiden, koulun jne vaikutus alkaa olla jo suurempi kuin vanhempien. Varsinkin tytöillä on tuossa vaiheessa kova into opiskella keittiöpsykologiaa. Jos teiniä pahoinpidellään, saa hän varmasti suunsa auki ja kertoo siitä koulussa jollekin. Toivottavasti.
No tiedän kyllä kaksi monilapsista perhettä, joissa vanhin tytär oli laitettu aikalailla äidin rooliin ja vanhemmat sekoili. Ulospäin näyttivät olevan ihan tyytyväisiä rooliinsa. Toisen käräytin (lapsen kaverin perhe) kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, en tiedä ryhtyivätkö mihinkään toimiin.
Miten aiot sen toisen perheen kohdalla toimia, jos pidät tilannetta ongelmallisena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Itsereflektio ei todellakaan ole sama asia kuin terapia. Itsereflektioon suurin osa ihmisistä kykenee edelleen ilman terapeutin apua. Moni terapiassakävijä taas vaikuttaa menettäneen kaiken kykynsä itsereflektioon. Ja raivostuu jos terapeutti yrittää ohjata siihen suuntaan
Mistä sinä sen tiedät? Vaikuttaa olkiukon rakentamiselta. Harvempi nimittäin taitaa satunnaisten tuttujen kanssa terapian sisältöä käydä läpi, jos nyt edes ylipäätään mainitsee terapiassa käyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Itsereflektio ei todellakaan ole sama asia kuin terapia. Itsereflektioon suurin osa ihmisistä kykenee edelleen ilman terapeutin apua. Moni terapiassakävijä taas vaikuttaa menettäneen kaiken kykynsä itsereflektioon. Ja raivostuu jos terapeutti yrittää ohjata siihen suuntaan
Pahimmillaan tälläiset ajautuvat syvenevään itsetuhoon ja/tai väkivaltaan kun kyky työstää mitään on olematon. Itsereflektio ei tietenkään ole joko tai, varmaan enimmällä osalla on jotain sellaista itsessään jota (ja jonka syntyperää) ei käsitä. Osa voi olla malliopittua kotoa mutta voi olla jotain mille ei keksi selvää selitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Itsereflektio ei todellakaan ole sama asia kuin terapia. Itsereflektioon suurin osa ihmisistä kykenee edelleen ilman terapeutin apua. Moni terapiassakävijä taas vaikuttaa menettäneen kaiken kykynsä itsereflektioon. Ja raivostuu jos terapeutti yrittää ohjata siihen suuntaan
Pahimmillaan tälläiset ajautuvat syvenevään itsetuhoon ja/tai väkivaltaan kun kyky työstää mitään on olematon. Itsereflektio ei tietenkään ole joko tai, varmaan enimmällä osalla on jotain sellaista itsessään jota (ja jonka syntyperää) ei käsitä. Osa voi olla malliopittua kotoa mutta voi olla jotain mille ei keksi selvää selitystä.
Yritätkö nyt rakentaa jotain metkaa polkuriippuvutta sille, että terapiaan hakeutuminen oli se ensimmäinen asia, joka johti Jepen päätymiseen vankilaan vai mitä oikein vihjailet?
Toki traumatisoituneilla ihmisillä voi olla muita enemmän ongelmia, mutta ei se hoitoon hakeutuminen niitä ongelmia ole alunperin aiheuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan huonosti voivat lapset ja nuoret. Tulevatko he näistä kodeista jossa vanhempien/äitien pää ei ole kunnossa vaan heidän mielensä pyörii omassa lapsuudessa ja omien vanhempien ympärillä vaikka välitkin on poikki.
Miten riittää voimavaroja muuhunkin kuin lapsen mielen turmelemiseen omalla lapsuudellaan?
Miksi käytännössä copy pastaat tänne kommenttejasi uudelleen ja uudelleen? Niihin on jo aiemmin sinulle vastattu.
Ei sinullakaan hyvin vaikuta menevän, osanottoni!
Tuo on tärkeä kysymys kun lapsilla ja nuorilla paljon psyykkistä hätää ja hoitoihin jonot.
Älykkäät ihmiset kykenevät itsereflektioon, l. menevät terapiaan. Heikompilahjaiset keskittyvät haukkumaan niitä, jotka kykenevät itsereflektioon.
Itsereflektio ei todellakaan ole sama asia kuin terapia. Itsereflektioon suurin osa ihmisistä kykenee edelleen ilman terapeutin apua. Moni terapiassakävijä taas vaikuttaa menettäneen kaiken kykynsä itsereflektioon. Ja raivostuu jos terapeutti yrittää ohjata siihen suuntaan
Pahimmillaan tälläiset ajautuvat syvenevään itsetuhoon ja/tai väkivaltaan kun kyky työstää mitään on olematon. Itsereflektio ei tietenkään ole joko tai, varmaan enimmällä osalla on jotain sellaista itsessään jota (ja jonka syntyperää) ei käsitä. Osa voi olla malliopittua kotoa mutta voi olla jotain mille ei keksi selvää selitystä.
Yritätkö nyt rakentaa jotain metkaa polkuriippuvutta sille, että terapiaan hakeutuminen oli se ensimmäinen asia, joka johti Jepen päätymiseen vankilaan vai mitä oikein vihjailet?
Toki traumatisoituneilla ihmisillä voi olla muita enemmän ongelmia, mutta ei se hoitoon hakeutuminen niitä ongelmia ole alunperin aiheuttanut.
Hän taitaa kertoa omista, henkilökohtaisista elämänvaiheistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta psykoterapia on pitkä prosessi eikä mikään lyhyt terapiat etulinjaan-jippokurssi.
Kuuluu myös menneisyyden käsittely, miten menneisyys on vaikuttanut meihin ja voiko jostain menneisyydessä syntyneistä tavoista opetella pois.
Toki kaikkien terapeuttien työtavat ja persoona ei sovi kaikille potilaille.
Terapeutin tehtävä ei ole nyökytellä kaikelle mitä sanot hyväksyvästi, jos pyritään kehitykseen. Muiden loputon syyttely on ratkaisu jo itsessään: miksi tälläinen hakeutuu terapiaan, saadakseen vain kuuntelijan? Ei hyvä idea lainkaan.
Vanhemmat eivät ole päätyneet vanhemmiksi vahingossa, vaan omien valintojensa seurauksena. Lapsi ei perhettään voi valita. Ovatko mielestäsi lapsi ja aikuinen silloin yhtä lailla tilanteesta vastuussa, jos perhe-elämä menee päin helvettiä?
Minusta eivät. Aikuisella on vaikka mitä mahdollisuuksia hakea itselleen apua. Lapsen avunpyyntöjä eivät perhen ulkopuoliset edes suostu kuuntelemaan, vaan kehottavat ymmärtämään väkivaltaista ja laiminlyövää vanhempaa.
Tässä tapauksessa lapsi tuskin käy psykoterapiassa. Vaan aikuinen lapsi, joka ei voi enää menneisyyttä muuttaa.
Niin. Mutta mitä hyötyä asiakkaalle on siitä, että terapeutti palauttaa hänet aikuisena tähän vahingolliseen lapsen rooliin, ymmärtämään vanhempien haitallista toimintaa oman mielenterveytensä kustannuksella?
Vanhempi oli niin henkisesti hauras, ettei hänen kanssaan mistään normaaleista lasten jutuista voinut puhua, kun ei vanhemmalla ollut tällaiseen kapasiteettia. Itse jouduit huolehtimaan sekä itsestäsi että vanhemmistasi että kodista. Ei lapsuuden tai nuoruuden pitäisi olla tuollaista.
Koska terapian tarkoitus on purkaa vanhoja traumoja ne eivät häviä jos niitä ei käydä läpi, vaan vaikuttavat aina jossakin taustalla sun mielentilaan.
Ei se ole traumojen purkamista, että ihminen pakotetaan terapiassa sellaiseen rooliin, joka on aikanaan estänyt häntä kasvamasta omaksi itsekseen, kun kaikki huomio on ollut niissä vanhemmissa eikä lainkaan lapsen tarpeissa. Se on asiakkaan uudelleen traumatisoimista.
Mutta sä et oo enää lapsi, sä voit nyt tehdä niitä valintoja mitä lapsena et ole voinut.
En voi palata lapsuuteen, joten en voi tehdä niitä valintoja joita olisin lapsena tehnyt. Olen aikuinen mutta ilman mitään kunnollisia eväitä siihen aikuisuuteen.
Moni aloittaa tuosta ja ihan kypsiä aikuisia niistä on muutamassa vuosikymmenessä tullut. Ovat toki suostuneet kypsymään ja nöyrtymään ainaisen syyttelyn sijaan. Oppineet suremaankin sitä mitä eivät saaneet. Harvapa meistä saa kaiken haaveilemansa, elämä nyt vain voi silti olla hyvää ja kiinnostavaa.
Ja osa ihmisistä ei saa koskaan palikoita kasaan. Osa päätyy jopa nuorena itsemurhaan, kun ei kykene näkemään edessä tulevaisuutta.
Ihminen alkaa viimeistään murrosiässä tekemään omia valintojaan, joista vanhemmat eivät luultavasti edes tiedä. Osa valinnoista on armottoman typeriä, mutta ihan itse tehtyjä. Yläkouluiässä kavereiden, ikätovereiden, koulun jne vaikutus alkaa olla jo suurempi kuin vanhempien. Varsinkin tytöillä on tuossa vaiheessa kova into opiskella keittiöpsykologiaa. Jos teiniä pahoinpidellään, saa hän varmasti suunsa auki ja kertoo siitä koulussa jollekin. Toivottavasti.
No tiedän kyllä kaksi monilapsista perhettä, joissa vanhin tytär oli laitettu aikalailla äidin rooliin ja vanhemmat sekoili. Ulospäin näyttivät olevan ihan tyytyväisiä rooliinsa. Toisen käräytin (lapsen kaverin perhe) kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, en tiedä ryhtyivätkö mihinkään toimiin.
Normaalisti kehitys menee noin kuten kirjoitit, mutta ei välttämättä silloin jos vanhemmat pitävät lapsia tiukassa otteessaan niiden omien ongelmiensa takia. Jos kaikki on muutenkin hajoamispisteessä, ei sellaisille reippaille irtiotoille ja mokailuille ole tilaa.
Kontrolloiva vanhempi vois myös rajoittaa lasten menemistä ja ystävien seurassa vietettyä aikaa siinä määrin, ettei niitä ystäviä välttämättä juuri ole. Kun lapsi saa jonkun ystävän, vanhempi lyttää tämän täysin, jotta lapsi ei pääsisi erkaantumaan vanhemman vaikutuspiiristä. Nuoruus ei tällöin ole lähelläkään tavanomaista kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Koko ihmisen elämänhistoria on ihan sitä omaa elämää. Ja joskus sitä pitää "märehtiä", jotta näkee, mistä on tullut, missä meni pieleen, mitä tarvitsee sen sijaan, mitä on ollut, ja miten sen tarvitsemansa voisi saada.
Hyvin sanottu. Voi myös olla niin, että ne vanhempien ongelmat ovat kuormittaneet kaikkia siinä määrin, että se elämä on ollut yhtä sopeutumista.
Vasta sen totaalisen irtioton myötä energiaa saattaa vapautua siinä määrin, että pystyy alkamaan kunnolla selvittää millainen ihminen on ilman niitä vanhempia jatkuvasti siellä jossain taustalla säätämässä.
Toimivassa perheessä toki lapsista ollaan heti alusta alkaen kiinnostuneita ja heitä rohkaistaan tuomaan ilmi omia ajatuksiaan.
Näinpä. Ja juuri siitä syystä meitä yli nelikymppisiä on niin paljon jotka rupeamme nyt olemaan ihan loppu vaikka aikaisemmin jotenkin saimmekin selitettyä itsellemme asiat parhain päin. Tässä vaiheessa alkaa tulla viimeistään se takaseinä vastaan kun ei enää jaksakaan ja kaikki ovat kerääntyneet sisälle möykyksi jota on elämän varrella kokenut. Toivottavasti terapia auttaa niitä jotka siellä käy käyvät ja toivon että muutkin löytävät helpotuksen ja oman tyylinsä olla ja elää 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta psykoterapia on pitkä prosessi eikä mikään lyhyt terapiat etulinjaan-jippokurssi.
Kuuluu myös menneisyyden käsittely, miten menneisyys on vaikuttanut meihin ja voiko jostain menneisyydessä syntyneistä tavoista opetella pois.
Toki kaikkien terapeuttien työtavat ja persoona ei sovi kaikille potilaille.
Terapeutin tehtävä ei ole nyökytellä kaikelle mitä sanot hyväksyvästi, jos pyritään kehitykseen. Muiden loputon syyttely on ratkaisu jo itsessään: miksi tälläinen hakeutuu terapiaan, saadakseen vain kuuntelijan? Ei hyvä idea lainkaan.
Vanhemmat eivät ole päätyneet vanhemmiksi vahingossa, vaan omien valintojensa seurauksena. Lapsi ei perhettään voi valita. Ovatko mielestäsi lapsi ja aikuinen silloin yhtä lailla tilanteesta vastuussa, jos perhe-elämä menee päin helvettiä?
Minusta eivät. Aikuisella on vaikka mitä mahdollisuuksia hakea itselleen apua. Lapsen avunpyyntöjä eivät perhen ulkopuoliset edes suostu kuuntelemaan, vaan kehottavat ymmärtämään väkivaltaista ja laiminlyövää vanhempaa.
Tässä tapauksessa lapsi tuskin käy psykoterapiassa. Vaan aikuinen lapsi, joka ei voi enää menneisyyttä muuttaa.
Niin. Mutta mitä hyötyä asiakkaalle on siitä, että terapeutti palauttaa hänet aikuisena tähän vahingolliseen lapsen rooliin, ymmärtämään vanhempien haitallista toimintaa oman mielenterveytensä kustannuksella?
Vanhempi oli niin henkisesti hauras, ettei hänen kanssaan mistään normaaleista lasten jutuista voinut puhua, kun ei vanhemmalla ollut tällaiseen kapasiteettia. Itse jouduit huolehtimaan sekä itsestäsi että vanhemmistasi että kodista. Ei lapsuuden tai nuoruuden pitäisi olla tuollaista.
Koska terapian tarkoitus on purkaa vanhoja traumoja ne eivät häviä jos niitä ei käydä läpi, vaan vaikuttavat aina jossakin taustalla sun mielentilaan.
Ei se ole traumojen purkamista, että ihminen pakotetaan terapiassa sellaiseen rooliin, joka on aikanaan estänyt häntä kasvamasta omaksi itsekseen, kun kaikki huomio on ollut niissä vanhemmissa eikä lainkaan lapsen tarpeissa. Se on asiakkaan uudelleen traumatisoimista.
Mutta sä et oo enää lapsi, sä voit nyt tehdä niitä valintoja mitä lapsena et ole voinut.
En voi palata lapsuuteen, joten en voi tehdä niitä valintoja joita olisin lapsena tehnyt. Olen aikuinen mutta ilman mitään kunnollisia eväitä siihen aikuisuuteen.
Moni aloittaa tuosta ja ihan kypsiä aikuisia niistä on muutamassa vuosikymmenessä tullut. Ovat toki suostuneet kypsymään ja nöyrtymään ainaisen syyttelyn sijaan. Oppineet suremaankin sitä mitä eivät saaneet. Harvapa meistä saa kaiken haaveilemansa, elämä nyt vain voi silti olla hyvää ja kiinnostavaa.
Ja osa ihmisistä ei saa koskaan palikoita kasaan. Osa päätyy jopa nuorena itsemurhaan, kun ei kykene näkemään edessä tulevaisuutta.
Ihminen alkaa viimeistään murrosiässä tekemään omia valintojaan, joista vanhemmat eivät luultavasti edes tiedä. Osa valinnoista on armottoman typeriä, mutta ihan itse tehtyjä. Yläkouluiässä kavereiden, ikätovereiden, koulun jne vaikutus alkaa olla jo suurempi kuin vanhempien. Varsinkin tytöillä on tuossa vaiheessa kova into opiskella keittiöpsykologiaa. Jos teiniä pahoinpidellään, saa hän varmasti suunsa auki ja kertoo siitä koulussa jollekin. Toivottavasti.
No tiedän kyllä kaksi monilapsista perhettä, joissa vanhin tytär oli laitettu aikalailla äidin rooliin ja vanhemmat sekoili. Ulospäin näyttivät olevan ihan tyytyväisiä rooliinsa. Toisen käräytin (lapsen kaverin perhe) kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, en tiedä ryhtyivätkö mihinkään toimiin.
Normaalisti kehitys menee noin kuten kirjoitit, mutta ei välttämättä silloin jos vanhemmat pitävät lapsia tiukassa otteessaan niiden omien ongelmiensa takia. Jos kaikki on muutenkin hajoamispisteessä, ei sellaisille reippaille irtiotoille ja mokailuille ole tilaa.
Kontrolloiva vanhempi vois myös rajoittaa lasten menemistä ja ystävien seurassa vietettyä aikaa siinä määrin, ettei niitä ystäviä välttämättä juuri ole. Kun lapsi saa jonkun ystävän, vanhempi lyttää tämän täysin, jotta lapsi ei pääsisi erkaantumaan vanhemman vaikutuspiiristä. Nuoruus ei tällöin ole lähelläkään tavanomaista kokemusta.
Tuon asteinen kontrollointi taitaa olla aika harvinaista.
Ymmärrän kyllä aloittajan pointin, mutta aloittaja ei ole ymmärtänyt psykoterapeutin pointtia. Tästä syystä ja tältä osin terapia on mennyt hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Koko ihmisen elämänhistoria on ihan sitä omaa elämää. Ja joskus sitä pitää "märehtiä", jotta näkee, mistä on tullut, missä meni pieleen, mitä tarvitsee sen sijaan, mitä on ollut, ja miten sen tarvitsemansa voisi saada.
Hyvin sanottu. Voi myös olla niin, että ne vanhempien ongelmat ovat kuormittaneet kaikkia siinä määrin, että se elämä on ollut yhtä sopeutumista.
Vasta sen totaalisen irtioton myötä energiaa saattaa vapautua siinä määrin, että pystyy alkamaan kunnolla selvittää millainen ihminen on ilman niitä vanhempia jatkuvasti siellä jossain taustalla säätämässä.
Toimivassa perheessä toki lapsista ollaan heti alusta alkaen kiinnostuneita ja heitä rohkaistaan tuomaan ilmi omia ajatuksiaan.
Näinpä. Ja juuri siitä syystä meitä yli nelikymppisiä on niin paljon jotka rupeamme nyt olemaan ihan loppu vaikka aikaisemmin jotenkin saimmekin selitettyä itsellemme asiat parhain päin. Tässä vaiheessa alkaa tulla viimeistään se takaseinä vastaan kun ei enää jaksakaan ja kaikki ovat kerääntyneet sisälle möykyksi jota on elämän varrella kokenut. Toivottavasti terapia auttaa niitä jotka siellä käy käyvät ja toivon että muutkin löytävät helpotuksen ja oman tyylinsä olla ja elää 🙏
Naisilla 40+ alkaa myös hormonaaliset muutokset.
Luulisi elämään kertyneen jo muutakin kuin lapsuus. Vaikka huoli omista lapsista ja teineistä miksi tarvitsee keskusteluapua. Perheterapiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Koko ihmisen elämänhistoria on ihan sitä omaa elämää. Ja joskus sitä pitää "märehtiä", jotta näkee, mistä on tullut, missä meni pieleen, mitä tarvitsee sen sijaan, mitä on ollut, ja miten sen tarvitsemansa voisi saada.
Hyvin sanottu. Voi myös olla niin, että ne vanhempien ongelmat ovat kuormittaneet kaikkia siinä määrin, että se elämä on ollut yhtä sopeutumista.
Vasta sen totaalisen irtioton myötä energiaa saattaa vapautua siinä määrin, että pystyy alkamaan kunnolla selvittää millainen ihminen on ilman niitä vanhempia jatkuvasti siellä jossain taustalla säätämässä.
Toimivassa perheessä toki lapsista ollaan heti alusta alkaen kiinnostuneita ja heitä rohkaistaan tuomaan ilmi omia ajatuksiaan.
Näinpä. Ja juuri siitä syystä meitä yli nelikymppisiä on niin paljon jotka rupeamme nyt olemaan ihan loppu vaikka aikaisemmin jotenkin saimmekin selitettyä itsellemme asiat parhain päin. Tässä vaiheessa alkaa tulla viimeistään se takaseinä vastaan kun ei enää jaksakaan ja kaikki ovat kerääntyneet sisälle möykyksi jota on elämän varrella kokenut. Toivottavasti terapia auttaa niitä jotka siellä käy käyvät ja toivon että muutkin löytävät helpotuksen ja oman tyylinsä olla ja elää 🙏
Veit sanat suustani. Tällainen lapsuus ja nuoruus on kuin olisi kasvanut joissa oudossa kultissa. Tuollaisesta perheestä irtautuminen ei ole helppoa ja se jättää jälkensä.
Ellei ole vastaavaa itse kokenut, on vaikea ymmärtää että kyse ei ole tuolloin vain yksittäisistä ikävistä asioista, vaan siitä etä aivan liian kovilla on joutunut olemaan koko ajan lapsesta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta psykoterapia on pitkä prosessi eikä mikään lyhyt terapiat etulinjaan-jippokurssi.
Kuuluu myös menneisyyden käsittely, miten menneisyys on vaikuttanut meihin ja voiko jostain menneisyydessä syntyneistä tavoista opetella pois.
Toki kaikkien terapeuttien työtavat ja persoona ei sovi kaikille potilaille.
Terapeutin tehtävä ei ole nyökytellä kaikelle mitä sanot hyväksyvästi, jos pyritään kehitykseen. Muiden loputon syyttely on ratkaisu jo itsessään: miksi tälläinen hakeutuu terapiaan, saadakseen vain kuuntelijan? Ei hyvä idea lainkaan.
Vanhemmat eivät ole päätyneet vanhemmiksi vahingossa, vaan omien valintojensa seurauksena. Lapsi ei perhettään voi valita. Ovatko mielestäsi lapsi ja aikuinen silloin yhtä lailla tilanteesta vastuussa, jos perhe-elämä menee päin helvettiä?
Minusta eivät. Aikuisella on vaikka mitä mahdollisuuksia hakea itselleen apua. Lapsen avunpyyntöjä eivät perhen ulkopuoliset edes suostu kuuntelemaan, vaan kehottavat ymmärtämään väkivaltaista ja laiminlyövää vanhempaa.
Tässä tapauksessa lapsi tuskin käy psykoterapiassa. Vaan aikuinen lapsi, joka ei voi enää menneisyyttä muuttaa.
Niin. Mutta mitä hyötyä asiakkaalle on siitä, että terapeutti palauttaa hänet aikuisena tähän vahingolliseen lapsen rooliin, ymmärtämään vanhempien haitallista toimintaa oman mielenterveytensä kustannuksella?
Vanhempi oli niin henkisesti hauras, ettei hänen kanssaan mistään normaaleista lasten jutuista voinut puhua, kun ei vanhemmalla ollut tällaiseen kapasiteettia. Itse jouduit huolehtimaan sekä itsestäsi että vanhemmistasi että kodista. Ei lapsuuden tai nuoruuden pitäisi olla tuollaista.
Koska terapian tarkoitus on purkaa vanhoja traumoja ne eivät häviä jos niitä ei käydä läpi, vaan vaikuttavat aina jossakin taustalla sun mielentilaan.
Ei se ole traumojen purkamista, että ihminen pakotetaan terapiassa sellaiseen rooliin, joka on aikanaan estänyt häntä kasvamasta omaksi itsekseen, kun kaikki huomio on ollut niissä vanhemmissa eikä lainkaan lapsen tarpeissa. Se on asiakkaan uudelleen traumatisoimista.
Mutta sä et oo enää lapsi, sä voit nyt tehdä niitä valintoja mitä lapsena et ole voinut.
En voi palata lapsuuteen, joten en voi tehdä niitä valintoja joita olisin lapsena tehnyt. Olen aikuinen mutta ilman mitään kunnollisia eväitä siihen aikuisuuteen.
Moni aloittaa tuosta ja ihan kypsiä aikuisia niistä on muutamassa vuosikymmenessä tullut. Ovat toki suostuneet kypsymään ja nöyrtymään ainaisen syyttelyn sijaan. Oppineet suremaankin sitä mitä eivät saaneet. Harvapa meistä saa kaiken haaveilemansa, elämä nyt vain voi silti olla hyvää ja kiinnostavaa.
Ja osa ihmisistä ei saa koskaan palikoita kasaan. Osa päätyy jopa nuorena itsemurhaan, kun ei kykene näkemään edessä tulevaisuutta.
Ihminen alkaa viimeistään murrosiässä tekemään omia valintojaan, joista vanhemmat eivät luultavasti edes tiedä. Osa valinnoista on armottoman typeriä, mutta ihan itse tehtyjä. Yläkouluiässä kavereiden, ikätovereiden, koulun jne vaikutus alkaa olla jo suurempi kuin vanhempien. Varsinkin tytöillä on tuossa vaiheessa kova into opiskella keittiöpsykologiaa. Jos teiniä pahoinpidellään, saa hän varmasti suunsa auki ja kertoo siitä koulussa jollekin. Toivottavasti.
No tiedän kyllä kaksi monilapsista perhettä, joissa vanhin tytär oli laitettu aikalailla äidin rooliin ja vanhemmat sekoili. Ulospäin näyttivät olevan ihan tyytyväisiä rooliinsa. Toisen käräytin (lapsen kaverin perhe) kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, en tiedä ryhtyivätkö mihinkään toimiin.
Normaalisti kehitys menee noin kuten kirjoitit, mutta ei välttämättä silloin jos vanhemmat pitävät lapsia tiukassa otteessaan niiden omien ongelmiensa takia. Jos kaikki on muutenkin hajoamispisteessä, ei sellaisille reippaille irtiotoille ja mokailuille ole tilaa.
Kontrolloiva vanhempi vois myös rajoittaa lasten menemistä ja ystävien seurassa vietettyä aikaa siinä määrin, ettei niitä ystäviä välttämättä juuri ole. Kun lapsi saa jonkun ystävän, vanhempi lyttää tämän täysin, jotta lapsi ei pääsisi erkaantumaan vanhemman vaikutuspiiristä. Nuoruus ei tällöin ole lähelläkään tavanomaista kokemusta.
Tuon asteinen kontrollointi taitaa olla aika harvinaista.
Kuinka paljon luulet että ihmiset puhuvat tällaisesta? Muut eivät oikein voi ymmärtää, niin on helpompaa olla hiljaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tällainen olisi yleisempää kuin luulet.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä aloittajan pointin, mutta aloittaja ei ole ymmärtänyt psykoterapeutin pointtia. Tästä syystä ja tältä osin terapia on mennyt hukkaan.
Terapeutiltahan se on ammatillinen epäonnistuminen, jos hän ei osaa asiakastaan auttaa eikä ymmärrä ohjata eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Koko ihmisen elämänhistoria on ihan sitä omaa elämää. Ja joskus sitä pitää "märehtiä", jotta näkee, mistä on tullut, missä meni pieleen, mitä tarvitsee sen sijaan, mitä on ollut, ja miten sen tarvitsemansa voisi saada.
Hyvin sanottu. Voi myös olla niin, että ne vanhempien ongelmat ovat kuormittaneet kaikkia siinä määrin, että se elämä on ollut yhtä sopeutumista.
Vasta sen totaalisen irtioton myötä energiaa saattaa vapautua siinä määrin, että pystyy alkamaan kunnolla selvittää millainen ihminen on ilman niitä vanhempia jatkuvasti siellä jossain taustalla säätämässä.
Toimivassa perheessä toki lapsista ollaan heti alusta alkaen kiinnostuneita ja heitä rohkaistaan tuomaan ilmi omia ajatuksiaan.
Näinpä. Ja juuri siitä syystä meitä yli nelikymppisiä on niin paljon jotka rupeamme nyt olemaan ihan loppu vaikka aikaisemmin jotenkin saimmekin selitettyä itsellemme asiat parhain päin. Tässä vaiheessa alkaa tulla viimeistään se takaseinä vastaan kun ei enää jaksakaan ja kaikki ovat kerääntyneet sisälle möykyksi jota on elämän varrella kokenut. Toivottavasti terapia auttaa niitä jotka siellä käy käyvät ja toivon että muutkin löytävät helpotuksen ja oman tyylinsä olla ja elää 🙏
Veit sanat suustani. Tällainen lapsuus ja nuoruus on kuin olisi kasvanut joissa oudossa kultissa. Tuollaisesta perheestä irtautuminen ei ole helppoa ja se jättää jälkensä.
Ellei ole vastaavaa itse kokenut, on vaikea ymmärtää että kyse ei ole tuolloin vain yksittäisistä ikävistä asioista, vaan siitä etä aivan liian kovilla on joutunut olemaan koko ajan lapsesta asti.
Eikö elämä jo nelikymppisenä ole rakentunut omaksi elämäksi kun täysi-ikäisyyttäkin jo 22 vuotta? Ja joku sanoi, kouluttautuneet naiset käyvät terapiassa, eikö edes opiskelijavuodet tuoneet itsenäisyyttä ja vapautta kodista?
Itselläni ei mitkään halivälit olleet vanhempiin mutta nelikymppisenä oli työ, perhe, omat mielenkiinnon kohteet, enpä juuri lapsuutta tai edes vanhempiani juuri miettinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Koko ihmisen elämänhistoria on ihan sitä omaa elämää. Ja joskus sitä pitää "märehtiä", jotta näkee, mistä on tullut, missä meni pieleen, mitä tarvitsee sen sijaan, mitä on ollut, ja miten sen tarvitsemansa voisi saada.
Hyvin sanottu. Voi myös olla niin, että ne vanhempien ongelmat ovat kuormittaneet kaikkia siinä määrin, että se elämä on ollut yhtä sopeutumista.
Vasta sen totaalisen irtioton myötä energiaa saattaa vapautua siinä määrin, että pystyy alkamaan kunnolla selvittää millainen ihminen on ilman niitä vanhempia jatkuvasti siellä jossain taustalla säätämässä.
Toimivassa perheessä toki lapsista ollaan heti alusta alkaen kiinnostuneita ja heitä rohkaistaan tuomaan ilmi omia ajatuksiaan.
Näinpä. Ja juuri siitä syystä meitä yli nelikymppisiä on niin paljon jotka rupeamme nyt olemaan ihan loppu vaikka aikaisemmin jotenkin saimmekin selitettyä itsellemme asiat parhain päin. Tässä vaiheessa alkaa tulla viimeistään se takaseinä vastaan kun ei enää jaksakaan ja kaikki ovat kerääntyneet sisälle möykyksi jota on elämän varrella kokenut. Toivottavasti terapia auttaa niitä jotka siellä käy käyvät ja toivon että muutkin löytävät helpotuksen ja oman tyylinsä olla ja elää 🙏
Veit sanat suustani. Tällainen lapsuus ja nuoruus on kuin olisi kasvanut joissa oudossa kultissa. Tuollaisesta perheestä irtautuminen ei ole helppoa ja se jättää jälkensä.
Ellei ole vastaavaa itse kokenut, on vaikea ymmärtää että kyse ei ole tuolloin vain yksittäisistä ikävistä asioista, vaan siitä etä aivan liian kovilla on joutunut olemaan koko ajan lapsesta asti.
Eikö elämä jo nelikymppisenä ole rakentunut omaksi elämäksi kun täysi-ikäisyyttäkin jo 22 vuotta? Ja joku sanoi, kouluttautuneet naiset käyvät terapiassa, eikö edes opiskelijavuodet tuoneet itsenäisyyttä ja vapautta kodista?
Itselläni ei mitkään halivälit olleet vanhempiin mutta nelikymppisenä oli työ, perhe, omat mielenkiinnon kohteet, enpä juuri lapsuutta tai edes vanhempiani juuri miettinyt.
Upeaa. Ehkä sinä sait sitten paremman pohjan oman elämän rakentamiseen.
Talo ei muutu sen vakaammaksi vaikka rakentaisi kymmeniä kerroksia lisää, jos se perusta ei ole kunnossa.
Think about the children! Joo, niinhän sinne terapiaan hakeutunut vanhempi juuri toimii. Ehkä tämä vähitellen sinullekin sisäistyy.