Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (524)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän sä tunnet vanhempasi. Sun psykoterapeutille he ovat täysin vieraita. Kaikki mitä kerrot, perustuu vain siihen mitä kerrot.
Terapeutti hoki toistuvasti miten vahva ja pärjäävä olen. Se ahdisti entisestään, eihän minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin yrittää olla vahva ja pitää kaikki kasassa.
En siivonnut säännölisesti kotona lapsena koska olisin halusin, vaan koska olin ainoa joka sitä teki. Kotona lian takia olevat ötökät inhottivat ja lattian tahmat tarttuivat kävellessä jalkoihin.
Eikä sitten tällaisista olosuhteista tuleva aikuinen saa edes siellä terapiassa kokea millaista olisi kerrankin olla jotain muutakin kuin vahva, koska hänet väkisin taas kerran pusketaan siihen rooliin paniikista huolimatta.
Sulla on vapaus vaihtaa terapeuttia. Ei sen kuulu mennä noin.
Et kai käynyt jo koko 3 vuoden terapiaa?
Vaihda, jos et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmista toinen oli sysipaska. Toinen jaksoi ja teki parhaansa niissä olosuhteissa. Terapeutti oli sitä mieltä, että mun olisi pitänyt alkaa kyseenalaistamaan tämän ns. paremman vanhemman vuosikymmeniä sitten tekemiä elämän ratkaisuja, olkoonkin, että ne olivat ehkä jälkeenpäin katsottuna vääriä tai haitallisia meille lapsille. En ryhtynyt vanhaa ihmistä kiusaamaan. Terapiasuhde loppui aika pian.
Alapeukuttajien mielestä sun olisi pitänyt uhriutua ja alkaa syyttelemään vanhaa ihmistä, vaikka mennyttä ei voi muuttaa. Oot päässyt eteenpäin, hyvä sinä. Olisit toki voinut jäädä voi voivottelemaan ja penäämään maailmalta oikeudenmukaisuutta, mutta se ei olisi johtanut yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmista toinen oli sysipaska. Toinen jaksoi ja teki parhaansa niissä olosuhteissa. Terapeutti oli sitä mieltä, että mun olisi pitänyt alkaa kyseenalaistamaan tämän ns. paremman vanhemman vuosikymmeniä sitten tekemiä elämän ratkaisuja, olkoonkin, että ne olivat ehkä jälkeenpäin katsottuna vääriä tai haitallisia meille lapsille. En ryhtynyt vanhaa ihmistä kiusaamaan. Terapiasuhde loppui aika pian.
Alapeukuttajien mielestä sun olisi pitänyt uhriutua ja alkaa syyttelemään vanhaa ihmistä, vaikka mennyttä ei voi muuttaa. Oot päässyt eteenpäin, hyvä sinä. Olisit toki voinut jäädä voi voivottelemaan ja penäämään maailmalta oikeudenmukaisuutta, mutta se ei olisi johtanut yhtään mihinkään.
Tämä onkin mielenkiintoista miten määritellään se kuka on päässyt eteenpäin ja kuka ei.
Ilmeisesti se on yksi "eteenpäin" pääsemisen merkki, ettei pahemmin puhu menneistä muiden seurassa tai jos puhuu, niin toteaa että hirveää oli, muttei ainakaan terapiaa ole tarvittu!
Netissä sen sijaan voikin avautua vaikka joka päivä että yhtä kurjaa pitää olla kaikilla kun oli minullakin.
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Psykoterapia on huijausta kuten kaikki terapiamuodot mitään muuta ne ei ole kuin rahannyhtäyslaitoksia.
Ilman terapiaa olen pärjännyt ei siihen tarvita terapeuttia kun käsittää että toinen vamhemmistani oli henkisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti niin sairas että ei siitä ollut vanhimmaksi ja se ei ole lapsien vika että toinen on päästään sekaisin. Ei tarvitse välttämättä antaa anteeksi eikä unohtaa mutta voi jatkaa elämäänsä eteenpäin ilman tätä vanhempaa, katkeruuskaan ei auta mitään tai viha nuokaan tunteet ei vie eteenpäin vaikka inhimillisiä ovatkin. Välikäden kautta kuulin että tämä toinen vanhempi on fyysisesti niin sairas että ei luultavasti elä tämän vuoden loppuun asti, en koe mitään erityistä tunnetta ei siis liikuta suuntaan eikä toiseen enkä toisaalta toivo myöskään toisen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Minusta tuntuu nettikeskustelujen perusteella siltä, että jos sinut ryöstetään tänään kadulla puukolla uhaten, olet silloin uhri, mutta jos vuoden päästä puhut tapahtuneesta oletkin yhtäkkiä ainoastaan uhriutunut. Tämä täysin riippumatta siitä oletko saanut minkäänlaista apua pelottavan tapahtuman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Minusta tuntuu nettikeskustelujen perusteella siltä, että jos sinut ryöstetään tänään kadulla puukolla uhaten, olet silloin uhri, mutta jos vuoden päästä puhut tapahtuneesta oletkin yhtäkkiä ainoastaan uhriutunut. Tämä täysin riippumatta siitä oletko saanut minkäänlaista apua pelottavan tapahtuman jälkeen.
Siksi moni uhri jääkin ilman konkreettista apua Suomessa, "siirry eteenpäin elämässä se on menneisyyttä se asia" joo muttakun se menneisyyden trauma voi vaikuttaa koko elämän ajan vaikkei siitä puhuiskaan koskaan kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Minusta tuntuu nettikeskustelujen perusteella siltä, että jos sinut ryöstetään tänään kadulla puukolla uhaten, olet silloin uhri, mutta jos vuoden päästä puhut tapahtuneesta oletkin yhtäkkiä ainoastaan uhriutunut. Tämä täysin riippumatta siitä oletko saanut minkäänlaista apua pelottavan tapahtuman jälkeen.
Siksi moni uhri jääkin ilman konkreettista apua Suomessa, "siirry eteenpäin elämässä se on menneisyyttä se asia" joo muttakun se menneisyyden trauma voi vaikuttaa koko elämän ajan vaikkei siitä puhuiskaan koskaan kenellekään.
Niin se valitettavasti on. Traumatakaumat voivat haitata toimintakykyä paljon eivätkä muut välttämättä lainkaan ymmärrä mistä niiden kohdalla on kyse, vaikka ne aiheuttaneesta tapahtumasta olisikin puhuttu.
Ilmeisesti ainoastaan Suomen sotien sotaveteraanit ovat vuosikymmenien aikana saavuttaneet sellaisen aseman, että voivat puhua traumoistaan ääneen ilman ikävällä tavalla leimautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans toinen jolle toitettu että pitää yrittää ymmärtää?? Äiti puolusteli isän meihin(kin) lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sillä että iskä nyt on vaan väsynyt/stressaantunut yms. Joo 6 vuotiaan vika se on kun äiti kieltäytyi taas seksistä ja sitten se kiukku ja turhautuminen purettiin meihin lapsiin tai kun ei tullut kutsua sille työhaastatteluun tai se kun äitiltä paloi kastike pohjaan eikä saatu ruokaan, se oli hyvä syy huutaa, kiroilla, paiskoa tavaroita ympäriinsä ja raahata aggressiivisesti kädestå ympäri huonetta ja paiskoa samalla seinään, tätä käytöstä piti vaan ymmärtää koko lapsuus ja nuoruusiän ja terapeutinkin mielestä isällä traumatausta niin paha että pitää vaan ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Minusta tuntuu nettikeskustelujen perusteella siltä, että jos sinut ryöstetään tänään kadulla puukolla uhaten, olet silloin uhri, mutta jos vuoden päästä puhut tapahtuneesta oletkin yhtäkkiä ainoastaan uhriutunut. Tämä täysin riippumatta siitä oletko saanut minkäänlaista apua pelottavan tapahtuman jälkeen.
Siksi moni uhri jääkin ilman konkreettista apua Suomessa, "siirry eteenpäin elämässä se on menneisyyttä se asia" joo muttakun se menneisyyden trauma voi vaikuttaa koko elämän ajan vaikkei siitä puhuiskaan koskaan kenellekään.
Niin se valitettavasti on. Traumatakaumat voivat haitata toimintakykyä paljon eivätkä muut välttämättä lainkaan ymmärrä mistä niiden kohdalla on kyse, vaikka ne aiheuttaneesta tapahtumasta olisikin puhuttu.
Ilmeisesti ainoastaan Suomen sotien sotaveteraanit ovat vuosikymmenien aikana saavuttaneet sellaisen aseman, että voivat puhua traumoistaan ääneen ilman ikävällä tavalla leimautumista.
vaikka mieli ei muistaisi niin keho muistaa, jotkut tietyt tilanteet voi triggeröidä ja/tai aiheuttaa fyysisesti niin valtavan pahan olon että tärisee, oksentaa yms ja sitä ei voi muistaa mistä se johtuu muuta kuin että menneisyydessä tapahtunut jotakin, saattaa tulla palasia sieltä ja täältä muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans toinen jolle toitettu että pitää yrittää ymmärtää?? Äiti puolusteli isän meihin(kin) lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sillä että iskä nyt on vaan väsynyt/stressaantunut yms. Joo 6 vuotiaan vika se on kun äiti kieltäytyi taas seksistä ja sitten se kiukku ja turhautuminen purettiin meihin lapsiin tai kun ei tullut kutsua sille työhaastatteluun tai se kun äitiltä paloi kastike pohjaan eikä saatu ruokaan, se oli hyvä syy huutaa, kiroilla, paiskoa tavaroita ympäriinsä ja raahata aggressiivisesti kädestå ympäri huonetta ja paiskoa samalla seinään, tätä käytöstä piti vaan ymmärtää koko lapsuus ja nuoruusiän ja terapeutinkin mielestä isällä traumatausta niin paha että pitää vaan ymmärtää.
Olen pahoillani että sinut on terapiassa sivuutettu. Sinä olet se joka olisi tarvinnut jo lapsena myötätuntoa. Aikuisilla on paremmat valmiudet, ei sen pitäisi olla niin että lapset joutuvat ymmärtämään ja kannattelemaan heitä selviytyäkseen. Sinä olet ihmisenä arvokas ja toivon että saat joskus kunnollista apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans toinen jolle toitettu että pitää yrittää ymmärtää?? Äiti puolusteli isän meihin(kin) lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sillä että iskä nyt on vaan väsynyt/stressaantunut yms. Joo 6 vuotiaan vika se on kun äiti kieltäytyi taas seksistä ja sitten se kiukku ja turhautuminen purettiin meihin lapsiin tai kun ei tullut kutsua sille työhaastatteluun tai se kun äitiltä paloi kastike pohjaan eikä saatu ruokaan, se oli hyvä syy huutaa, kiroilla, paiskoa tavaroita ympäriinsä ja raahata aggressiivisesti kädestå ympäri huonetta ja paiskoa samalla seinään, tätä käytöstä piti vaan ymmärtää koko lapsuus ja nuoruusiän ja terapeutinkin mielestä isällä traumatausta niin paha että pitää vaan ymmärtää.
Olen pahoillani että sinut on terapiassa sivuutettu. Sinä olet se joka olisi tarvinnut jo lapsena myötätuntoa. Aikuisilla on paremmat valmiudet, ei sen pitäisi olla niin että lapset joutuvat ymmärtämään ja kannattelemaan heitä selviytyäkseen. Sinä olet ihmisenä arvokas ja toivon että saat joskus kunnollista apua.
🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei juuri ole hyötyä, ellei asiakas osaa edes äidinkieltään. Ihmisten motiivien YMMÄRTÄMINEN on aivan eri asia kuin niiden HYVÄKSYMINEN. Ymmärrys tarkoittaa oivaltamista, oppimista, syvää tietoa asioiden syistä.
Ap ei muutenkaan sovellu psykoterapiaan, koska on muita syyttelevä ja itseään uhriuttava narsisti.
Psykoterapiassa pitäisi kasvaa ja kypsyä, nähdä OMAT HAITALLISET ajatus- ja toimintatapansa.
Nyt, oletettavasti ap toistaa samaa kaavaa kuin vanhempansa mutta tuomitsee vain heidät ja sallii itsensä sikailla.
Ihmeellistä spekulointia. Terapia ei ole kovin hyödyllistä jos asiakkaan itsetuntemuksen lisääminen on siinä aivan sivuosassa ja huomio pääosin siinä mitä vanhemmat tekivät ja miksi. Eihän sitä kukaan muu voi edes varmasti tietää mitä joku muu on jossain tilanteessa ajatellut ja miksi on tietyllä tavalla päätynyt toimimaan. Kallis terapia jää silloin arvuutteluleikiksi.
Miten itsetuntemus lisääntyy siitä, jos puhuu tunteistaan, jotka koskevat tapahtumaa, joka ei ehkä ole edes totta? Tai joiden olosuhteet ovat olleet sellaiset, että lapsi tai jopa teini on voinut käsittää tilanteen väärin? Hyvä, ensimmäisellä avautumisella voi olla tarpeen se "hyväksyvä katse", mutta sen jälkeen olisi jo parempi yrittää hahmottaa, mitä todella tapahtui.
Ihmisen muisti ei ole luotettava. Tyypillisimmin asiat varmasti muistaa itselleen edullisimmassa valossa. Voi olla myös täysiä valemuistoja. Muistikuvat ja niihin liittyvät tunnetilat eivät siis koskaan ole objektiivisia tallenteita.
Joistakin tapahtumista on omalla kohdallani esimerkiksi terveydenhuollon ja muun viranomaistaho dokumentit. Kaikki tahot eivät voi muistaa väärin.
En nyt tarkoittanut sinua, kuka oletkaan. Ihan yleisellä tasolla kirjoitin
Niinpä tietysti. Mitä muuta tykkää tehdä maalitolppien siirtelyn lisäksi?
Kuule Maalitolppa, sinähän niitä tolppia tässä siirtelet eli muuntelet toisten viestejä. Puolisollani oli tapana jokaisessa "keskustelussa" vääristellä puheitani. Yhdessä vaiheessa päädyin nauhoittamaan salaa keskustelut, muuten oisin seonnut.
Mutta muistatko sinä kaiken oikein? Minä en?
Nykyään on kyllä hyvä kun äänittäminen on niin helppoa. Toista se oli silloin kasari ysärillä kun itse olin lapsi. Olen itsekin tehnyt sen päätöksen että jos vanhempieni kanssa joudun puhumaan niin äänitän jokaisen keskustelun. Sen jälkeen eivät voi väittää että eivät sanoneet tai eivät tienneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei juuri ole hyötyä, ellei asiakas osaa edes äidinkieltään. Ihmisten motiivien YMMÄRTÄMINEN on aivan eri asia kuin niiden HYVÄKSYMINEN. Ymmärrys tarkoittaa oivaltamista, oppimista, syvää tietoa asioiden syistä.
Ap ei muutenkaan sovellu psykoterapiaan, koska on muita syyttelevä ja itseään uhriuttava narsisti.
Psykoterapiassa pitäisi kasvaa ja kypsyä, nähdä OMAT HAITALLISET ajatus- ja toimintatapansa.
Nyt, oletettavasti ap toistaa samaa kaavaa kuin vanhempansa mutta tuomitsee vain heidät ja sallii itsensä sikailla.
Ihmeellistä spekulointia. Terapia ei ole kovin hyödyllistä jos asiakkaan itsetuntemuksen lisääminen on siinä aivan sivuosassa ja huomio pääosin siinä mitä vanhemmat tekivät ja miksi. Eihän sitä kukaan muu voi edes varmasti tietää mitä joku muu on jossain tilanteessa ajatellut ja miksi on tietyllä tavalla päätynyt toimimaan. Kallis terapia jää silloin arvuutteluleikiksi.
Miten itsetuntemus lisääntyy siitä, jos puhuu tunteistaan, jotka koskevat tapahtumaa, joka ei ehkä ole edes totta? Tai joiden olosuhteet ovat olleet sellaiset, että lapsi tai jopa teini on voinut käsittää tilanteen väärin? Hyvä, ensimmäisellä avautumisella voi olla tarpeen se "hyväksyvä katse", mutta sen jälkeen olisi jo parempi yrittää hahmottaa, mitä todella tapahtui.
Ihmisen muisti ei ole luotettava. Tyypillisimmin asiat varmasti muistaa itselleen edullisimmassa valossa. Voi olla myös täysiä valemuistoja. Muistikuvat ja niihin liittyvät tunnetilat eivät siis koskaan ole objektiivisia tallenteita.
Joistakin tapahtumista on omalla kohdallani esimerkiksi terveydenhuollon ja muun viranomaistaho dokumentit. Kaikki tahot eivät voi muistaa väärin.
En nyt tarkoittanut sinua, kuka oletkaan. Ihan yleisellä tasolla kirjoitin
Niinpä tietysti. Mitä muuta tykkää tehdä maalitolppien siirtelyn lisäksi?
Kuule Maalitolppa, sinähän niitä tolppia tässä siirtelet eli muuntelet toisten viestejä. Puolisollani oli tapana jokaisessa "keskustelussa" vääristellä puheitani. Yhdessä vaiheessa päädyin nauhoittamaan salaa keskustelut, muuten oisin seonnut.
Mutta muistatko sinä kaiken oikein? Minä en?
Nykyään on kyllä hyvä kun äänittäminen on niin helppoa. Toista se oli silloin kasari ysärillä kun itse olin lapsi. Olen itsekin tehnyt sen päätöksen että jos vanhempieni kanssa joudun puhumaan niin äänitän jokaisen keskustelun. Sen jälkeen eivät voi väittää että eivät sanoneet tai eivät tienneet.
Mitä järkeä on ylipäätään olla vapaaehtoisesti missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ihmissuhde on tällainen? Kertokaa.
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapia on huijausta kuten kaikki terapiamuodot mitään muuta ne ei ole kuin rahannyhtäyslaitoksia.
Ilman terapiaa olen pärjännyt ei siihen tarvita terapeuttia kun käsittää että toinen vamhemmistani oli henkisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti niin sairas että ei siitä ollut vanhimmaksi ja se ei ole lapsien vika että toinen on päästään sekaisin. Ei tarvitse välttämättä antaa anteeksi eikä unohtaa mutta voi jatkaa elämäänsä eteenpäin ilman tätä vanhempaa, katkeruuskaan ei auta mitään tai viha nuokaan tunteet ei vie eteenpäin vaikka inhimillisiä ovatkin. Välikäden kautta kuulin että tämä toinen vanhempi on fyysisesti niin sairas että ei luultavasti elä tämän vuoden loppuun asti, en koe mitään erityistä tunnetta ei siis liikuta suuntaan eikä toiseen enkä toisaalta toivo myöskään toisen kuolemaa.
Olet oikeassa mutta vain osittain. Se että sinä elämässä sait työn lapset hyvän puolison ja kaikki meni hyvin ei todellakaan tarkoita sitä että muilla näin olisi. Ihminen voi ymmärtää että vanhempansa on sairas ja jopa antaa anteeksi mutta ei se hänestä sillä tavalla ehjää tee että hän kykenisi samoihin asioihin kuin sinä kykenet sen kaiken lyttäämisen ja pahoinpitelyn jälkeen. Samahan se on sodissakin osa pystyy jatkamaan elämäänsä suht OK mutta osalla se mieli on niin rikki ettei siitä oikein ihmistä enää tule. Toivottavasti ymmärrät tämän ja olet kiitollinen siitä että sinulla asiat menivät noin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei juuri ole hyötyä, ellei asiakas osaa edes äidinkieltään. Ihmisten motiivien YMMÄRTÄMINEN on aivan eri asia kuin niiden HYVÄKSYMINEN. Ymmärrys tarkoittaa oivaltamista, oppimista, syvää tietoa asioiden syistä.
Ap ei muutenkaan sovellu psykoterapiaan, koska on muita syyttelevä ja itseään uhriuttava narsisti.
Psykoterapiassa pitäisi kasvaa ja kypsyä, nähdä OMAT HAITALLISET ajatus- ja toimintatapansa.
Nyt, oletettavasti ap toistaa samaa kaavaa kuin vanhempansa mutta tuomitsee vain heidät ja sallii itsensä sikailla.
Ihmeellistä spekulointia. Terapia ei ole kovin hyödyllistä jos asiakkaan itsetuntemuksen lisääminen on siinä aivan sivuosassa ja huomio pääosin siinä mitä vanhemmat tekivät ja miksi. Eihän sitä kukaan muu voi edes varmasti tietää mitä joku muu on jossain tilanteessa ajatellut ja miksi on tietyllä tavalla päätynyt toimimaan. Kallis terapia jää silloin arvuutteluleikiksi.
Miten itsetuntemus lisääntyy siitä, jos puhuu tunteistaan, jotka koskevat tapahtumaa, joka ei ehkä ole edes totta? Tai joiden olosuhteet ovat olleet sellaiset, että lapsi tai jopa teini on voinut käsittää tilanteen väärin? Hyvä, ensimmäisellä avautumisella voi olla tarpeen se "hyväksyvä katse", mutta sen jälkeen olisi jo parempi yrittää hahmottaa, mitä todella tapahtui.
Ihmisen muisti ei ole luotettava. Tyypillisimmin asiat varmasti muistaa itselleen edullisimmassa valossa. Voi olla myös täysiä valemuistoja. Muistikuvat ja niihin liittyvät tunnetilat eivät siis koskaan ole objektiivisia tallenteita.
Joistakin tapahtumista on omalla kohdallani esimerkiksi terveydenhuollon ja muun viranomaistaho dokumentit. Kaikki tahot eivät voi muistaa väärin.
En nyt tarkoittanut sinua, kuka oletkaan. Ihan yleisellä tasolla kirjoitin
Niinpä tietysti. Mitä muuta tykkää tehdä maalitolppien siirtelyn lisäksi?
Kuule Maalitolppa, sinähän niitä tolppia tässä siirtelet eli muuntelet toisten viestejä. Puolisollani oli tapana jokaisessa "keskustelussa" vääristellä puheitani. Yhdessä vaiheessa päädyin nauhoittamaan salaa keskustelut, muuten oisin seonnut.
Mutta muistatko sinä kaiken oikein? Minä en?
Nykyään on kyllä hyvä kun äänittäminen on niin helppoa. Toista se oli silloin kasari ysärillä kun itse olin lapsi. Olen itsekin tehnyt sen päätöksen että jos vanhempieni kanssa joudun puhumaan niin äänitän jokaisen keskustelun. Sen jälkeen eivät voi väittää että eivät sanoneet tai eivät tienneet.
Mitä järkeä on ylipäätään olla vapaaehtoisesti missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ihmissuhde on tällainen? Kertokaa.
Minä taas en ymmärrä että joku ei tiedä mitä sana joutua tarkoittaa, vaan luulee että se tarkoittaa täysin vapaaehtoista toimintaa. Näin me ollaan erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei juuri ole hyötyä, ellei asiakas osaa edes äidinkieltään. Ihmisten motiivien YMMÄRTÄMINEN on aivan eri asia kuin niiden HYVÄKSYMINEN. Ymmärrys tarkoittaa oivaltamista, oppimista, syvää tietoa asioiden syistä.
Ap ei muutenkaan sovellu psykoterapiaan, koska on muita syyttelevä ja itseään uhriuttava narsisti.
Psykoterapiassa pitäisi kasvaa ja kypsyä, nähdä OMAT HAITALLISET ajatus- ja toimintatapansa.
Nyt, oletettavasti ap toistaa samaa kaavaa kuin vanhempansa mutta tuomitsee vain heidät ja sallii itsensä sikailla.
Ihmeellistä spekulointia. Terapia ei ole kovin hyödyllistä jos asiakkaan itsetuntemuksen lisääminen on siinä aivan sivuosassa ja huomio pääosin siinä mitä vanhemmat tekivät ja miksi. Eihän sitä kukaan muu voi edes varmasti tietää mitä joku muu on jossain tilanteessa ajatellut ja miksi on tietyllä tavalla päätynyt toimimaan. Kallis terapia jää silloin arvuutteluleikiksi.
Miten itsetuntemus lisääntyy siitä, jos puhuu tunteistaan, jotka koskevat tapahtumaa, joka ei ehkä ole edes totta? Tai joiden olosuhteet ovat olleet sellaiset, että lapsi tai jopa teini on voinut käsittää tilanteen väärin? Hyvä, ensimmäisellä avautumisella voi olla tarpeen se "hyväksyvä katse", mutta sen jälkeen olisi jo parempi yrittää hahmottaa, mitä todella tapahtui.
Ihmisen muisti ei ole luotettava. Tyypillisimmin asiat varmasti muistaa itselleen edullisimmassa valossa. Voi olla myös täysiä valemuistoja. Muistikuvat ja niihin liittyvät tunnetilat eivät siis koskaan ole objektiivisia tallenteita.
Joistakin tapahtumista on omalla kohdallani esimerkiksi terveydenhuollon ja muun viranomaistaho dokumentit. Kaikki tahot eivät voi muistaa väärin.
En nyt tarkoittanut sinua, kuka oletkaan. Ihan yleisellä tasolla kirjoitin
Niinpä tietysti. Mitä muuta tykkää tehdä maalitolppien siirtelyn lisäksi?
Kuule Maalitolppa, sinähän niitä tolppia tässä siirtelet eli muuntelet toisten viestejä. Puolisollani oli tapana jokaisessa "keskustelussa" vääristellä puheitani. Yhdessä vaiheessa päädyin nauhoittamaan salaa keskustelut, muuten oisin seonnut.
Mutta muistatko sinä kaiken oikein? Minä en?
Nykyään on kyllä hyvä kun äänittäminen on niin helppoa. Toista se oli silloin kasari ysärillä kun itse olin lapsi. Olen itsekin tehnyt sen päätöksen että jos vanhempieni kanssa joudun puhumaan niin äänitän jokaisen keskustelun. Sen jälkeen eivät voi väittää että eivät sanoneet tai eivät tienneet.
Mitä järkeä on ylipäätään olla vapaaehtoisesti missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ihmissuhde on tällainen? Kertokaa.
Minä taas en ymmärrä että joku ei tiedä mitä sana joutua tarkoittaa, vaan luulee että se tarkoittaa täysin vapaaehtoista toimintaa. Näin me ollaan erilaisia.
Sen oman vanhemman kanssa ei ole mikään pakko olla aikuisena tekemisissä.
Ikävää jos joutunut tottumaan omalaatuisesti toimiviin ihmisiin, mutta heidän seurassaan ei ole pakko viettää aikaansa elämän loppuun asti.
Aika on niin kallista, ettei sitä kannata haaskata ihmisiin jotka jatkuvasti pelkästään vievät voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku vanhempansa menettänyt tulee tällaiseen keskusteluun vouhkaamaan että arvostaisitte enemmän vanhempianne? Helppo sanoa jos itse on saanut elää elämänsä turvallisissa oloissa, ensin vanhempien luona ja sen jälkeen sosiaalihuollon ja sukulaisten siivellä.
Yleensä kaikista empatiakyvyttömät on niitä joilla ollut hyvä ja rakastava lapsuus eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan on periaatteessa ihan ymmärrettävää mutta sitä en myöskään ymmärrä että pitäis jotenkin arvostaa sitä narsistista ja psykoottista vanhempaa jonka mielestä oli oikein esim lukita pimeään komeroon tai olla antamatta ruokaa jonkun keksityn syyn varjolla.
Minusta tuntuu nettikeskustelujen perusteella siltä, että jos sinut ryöstetään tänään kadulla puukolla uhaten, olet silloin uhri, mutta jos vuoden päästä puhut tapahtuneesta oletkin yhtäkkiä ainoastaan uhriutunut. Tämä täysin riippumatta siitä oletko saanut minkäänlaista apua pelottavan tapahtuman jälkeen.
Siksi moni uhri jääkin ilman konkreettista apua Suomessa, "siirry eteenpäin elämässä se on menneisyyttä se asia" joo muttakun se menneisyyden trauma voi vaikuttaa koko elämän ajan vaikkei siitä puhuiskaan koskaan kenellekään.
Niin se valitettavasti on. Traumatakaumat voivat haitata toimintakykyä paljon eivätkä muut välttämättä lainkaan ymmärrä mistä niiden kohdalla on kyse, vaikka ne aiheuttaneesta tapahtumasta olisikin puhuttu.
Ilmeisesti ainoastaan Suomen sotien sotaveteraanit ovat vuosikymmenien aikana saavuttaneet sellaisen aseman, että voivat puhua traumoistaan ääneen ilman ikävällä tavalla leimautumista.
vaikka mieli ei muistaisi niin keho muistaa, jotkut tietyt tilanteet voi triggeröidä ja/tai aiheuttaa fyysisesti niin valtavan pahan olon että tärisee, oksentaa yms ja sitä ei voi muistaa mistä se johtuu muuta kuin että menneisyydessä tapahtunut jotakin, saattaa tulla palasia sieltä ja täältä muistoja.
Tämäpä juuri. Itselläni keho muistaa välillä jotain mitä mieli ei ja sitten taas kun mieli muistaa jotain, se ei aiheuta mitään reaktiota edes tunnepuolella.
Minua ei kiinnosta sen enempää se mitkä muistoistani ovat oikeita tai mitkä valemuistoja. Vielä vähemmän minua kiinnostaa selvitellä totuutta menneisyydestäni tai ymmärtää vanhempiani. Haluan vaan saada nuo traumojen aiheuttamat oireet sen verran kuriin, että voin keskittyä mahdollisimman hyvin nykyhetkeen.
Tunnistitko kaltaisesi?