Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsis. 

Eipä olekaan. Jos oikein kunnolla mietit, niin se on juurikin noin. Päivät yksin, ei lapsia, ei lastenlapsia, vain yksin. Mahdollisilla ystävillä omat perheet, lastenlapset jne. 

Miten niin yksin? Ovatko perheelliset päivittäin kiinni aikuisissa lapsissaan ja näiden perheissä, ei ollenkaan omia ystäviä, harrastuksia, intohimon kohteita elämässä?

Moni muuten nauttii yksinolosta, se on eri asia kuin yksinäisyys. Eikä se vanhemmuus aina ole tae ihanista suhteista läpi elämän, monet lapset eivät aikuisina halua olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa ja siihen in hyvät syyt. Onko kiva olla yksin kun kuitenkin on olemassa ne omat lapset ja mahdollsiet lapsenlapset?

No nyt suosittelen näkökulmien laajennusta. Taidat olla aika itsekeskeinen, naiivi ja yksinkertainen. 

Kuvitella että jotkut laittaa koko elämänsä lapsensa varaan ja elävät lapsensa kautta se vasta tylsää ja merkityksetöntä elämää on kun pitää jo aikuista lasta patistaa ja roikkua siinä kiinni vaikka aikuinen lapsi haluaa elää omaa elämäänsä rauhassa. 

AP elää ehkä vielä siinä uskossa, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja haluavat samoja asioita. Eri asiat tekevät eri ihmiset onnelliseksi. Ei kannata olettaa, että oma elämä on se, jota kaikki muut tavoittelevat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa taas provo. Itse elän elämäni parasta aikaa, vaikka ikää on jo 60+. 

Ei ole provo. Valitettavasti seurqnnut vierestä tällaista irl.

Ja teit sitten päätelmän että kaikki lapsettomat, myös vapaaehtoisesti sellaiset ovat onnettomia ja yksinäisiä.

Olen miettinyt samaa leskenä ja lapsettomana yli 50 vuotiaana.  Menetin puolison myötä myös omaisuutemme ja kotimme. Aloitin elämäni uudelleen yli 50 vuotiaana, ns sinkun roolissa, mutta en koe ettenkö olisi jaksanut ja osannut elää niinkin.  Koska kaikki avioliittoni aikaisista ystävistä ja tuttavista elävät perhekuplissaan koen usein henkistä ähkyä kuin ahtaassa kopissa perhekuplien ahtaessa minut nurkkaan. Raportteja, luetteloita ns tarkoituksenmukaisesta elämästä lasten, lastenlasten ja puolison kautta. Vain muutama osaa kertoa itsestään, tunteistaan, ajatuksistaan ja kohdata elämää, minutkin, avoimesti ja syvällisesti. 
Meille kaikille ei sovi ap:n pohtikma perhekupla. Se on helppoa, yhteiskunnan odotukset täyttävää elämää, ja jotka kaikki ovat tarinoiltaan hyvin samanlaisia. Niistä puuttuu rohkeus tehdä asiat toisin niin kuin minun on pitänyt perhekuplaelämän jäätyä pois. Minä en valinnut, minut pakotettiin muuttumaan menetyksien myötä.
En missään nimessä vaihtaisi elämääni ns yksinäisenä, lapsettomana ihmisenä pois. Olen 65 vuotias, melkein terve ja rakastan matkustamista yksin. Tutustun mielenkiiintoisiin ihmisiin, harrastan kaikenlaista ja joka ei välttämättä onnistuisi perhekuplassa lastenlastihoitojen painaessa päälle. Toki se voi olla ap:lle elämän tarkoitus, mutta ulkopuolisen silmin se näyttää aika paljon hyväntekeväisyystyöltä kuin täyttäisi isovanhemman elämän kaikki tarpeet.
 Iän myötä olen joka tapauksessa samassa hoivakotijonossa perheellisten kanssa ja todennäköisesti yhtä huomioituna kuin perheellisetkin eli aika yksin. 

Aika surullista, huolestuttavaa ja elämää kaventavaa jos perheellinen elää vain jälkeläistensä kautta ja ilman niitä on ihan hukassa ja elämä kaikin tavoin tyhjää.

Kun pitää siitä rauhasta ja hiljaisuudesta, tuohan on juuri sitä unelmaelämää minkä sellainen ihminen on valinnutkin. Ei se lapsettomuus tule 50 vuotiaana mitenkään yllätyksenä, vaan se on siihen pisteeseen elettyä elämää ja siitä jatkuu. 

Itse henkilökohtaisesti en jaksaisi omia lapsia, saati lastenlapsia. En ole yhtään äiti tai mummoilutyyppi, ja sellainen arki olisi ollut järkyttävän raskasta itselle. Olen työskennellyt työurani päiväkodissa, joten lapsia on tullut nähtyä tarpeeksi, samoin perhe-elämän kiemuroita. Ei ole helppoa sielläkään puolella.

Tätinä taas voin poimia sokerit pullasta ja kuoria kermat päältä: meillä on sisarusten lasten kanssa hyvät välit, ja kun minua huvittaa tai kiinnostaa, voin hakea seurakseni lapsia ka viihtyäkin hetken lapsenhoitomoodissa.

Mutta ei, en kadu rauhallista elämääni, valintojani ja lapsettomuuttani. Outoa että joku pohtii jonkun elämäntilanteita noin perusteellisesti ja käärii sen "vain ihmettelen"-kaapuun. 

Onneksi minun ystäväni, moni jo yli 50, eivät ole kuin ap. Heillä on lapsia, osalla lastenlapsia mutta aina heillä on ollut oma elämä, omat ajatukset ja jutut, hyvää keskusteluseuraa ja kaikenlaisen yhdessätekemisen myös. Kaikki eivät sitoudu täysillä lapsiinsa sulkien kaiken muun pois ja sido heitä itseensä kuten ap:n ajatus/kokemusmaailmassa ilmeisesti tehdään.

Sekin on tosiasia että kaikki eivät pidä lapsista ja ajatuskin perhe-elämästä on oikeasti vastenmielinen. Ei sellainen viisikymppisenä itke yksinäisenä elämän tyhjyyttä.

Aloittaja voi myös pohtia sitäkin, että kaikki lapset tai lapsenlapset eivät ole tekemisissä vanhempien tai isovanhempiensa kanssa. 

Missä ne lapset ja lapsenlapset ovat kaikilta niitltä yksinäisiltä vanhuksilta jotka ovat hoitokodeissa. Perhettä on, mutta kukaan ei käy. Niinpä.

Elämä on valintoja ja niiden seurauksia.

Saapi nähdä ottaako orpo ja purra tukipaketit pois niin ei taida paljoa näkyä lapsia.

Pitäisi jokaisella olla omaakin elämää vaikka kuinka olisi äiti/isä/mummu/vaari.

Kyllä minulla enempikin täällä 50+ on katkeruutta siitä että haaskasin elämäni parhaat vuosikymmenet perheprojektiin.

M52

Vierailija kirjoitti:

Aika tyhjää on ihmisen elämä ellei siinä ole muuta sisältöä kuin lapsissaan kiinni roikkuminen. Antaisit heidän elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi.

Ei se tarkoita lapsissa roikkumista. Mutta tietoa siitä, että niitä on. Viisikymppisenä voivat olla vielä yläkoululaisia ja kotona huollettavana.  

Vierailija kirjoitti:

Olipa taas provo. Itse elän elämäni parasta aikaa, vaikka ikää on jo 60+. 

Happamia, sanoi….

Mitäpä jos lapset kuolee nuorena? Onko elämä sitten loppu?

Eivät lapseni tai lapsenlapseni mitenkään elämääni täytä. Heillä on omat elämänsä toisella puolella Suomea ja minulla täällä. Pari kertaa vuodessa nähdään.

Vierailija kirjoitti:

kohta velat herää panikissa selittelemään ja haukkumaan

Niin, se olisi kyllä kauheata, jos joku sanoisi mitä tahansa vahvistusharhasi ulkopuolelta. Vähintäänkin sananvapaus pitäisi poistaa kaikilta ihmisiltä, joilla on muut mieltymykset kuin sinulla. 🤔

Vierailija kirjoitti:

Olipa taas provo. Itse elän elämäni parasta aikaa, vaikka ikää on jo 60+. 

Millä perusteella parasta aikaa. Itselläni on vaikea nähdä, että haluaisin edes elää noin vanhana. Ulkonäkö mennyt, työsaavutukset saavutettu, seksi ei enää samaa, alkaa tulla kremppoja, lapset omillaan ja kiireisiä jne.