Mistä lähtien on ollut normaalia, että 13-v harrastaa seksiä/käyttää alkoholia??
Sen ikäinen on henkisesti täysin lapsi ja mielenkiinnon kuuluisi kohdistua aivan muihin asioihin, kuten harrastuksiin, koulunkäyntiin, kavereihin. Jos 13-v liikkuu miesten kanssa, niin vika löytyy silloin vanhemmista. Tuon ikäisen kuuluisi vielä viettää esim. viikonloppuillat KOTONA perheensä kanssa! Vanhin lapseni on 12-v, hän tulee arkisin ja viikonloppuisin kotiin viimeistään klo 19.30-20.00. En ymärrä miksi hänen pitäisi vuoden päästä muuttua aivan eri lapseksi, antaa miesten maata itsensä, hillua kaupungilla kännissä yömyöhään. Kyllä se niin on, että vanhemmat ne rajat asettaa. Eikä kannata vedota mihinkään murrosikään, että " sitten niille ei enää mahda mitään" . Jos lapsella on ollut turvallinen ja rajat asettava kasvualusta, hänen kanssaan pärjää murrosiässäkin, vaikka raskasta olisikin.
Kommentit (107)
Kumma kun täällä jotkut nostavat kätensä ylös ja sanovat sen olevan normaalia nykyään ja että minkäs sille voi.
Kyllä sille voi, vanhemman tehtävänä on suojella lasta. Lapsen EI tarvitse päästä kaupungille iltaa viettämään, lasta EI tarvitse päästää discoon tai kotibileisiin. Ettekö osaa sanoa lapsellenne EI?
Jos lapsi on rakkaudella kasvatettu ja rajat asetettu, 12-13-vuotias on vielä kiinnostunut esim. hevosista, muista eläimistä, kavereiden kanssa kikattelusta, harrastuksistaan, pojista siinä mielessä, että on ensimmäiset ihastumiset, joihin EI kuulu fyysiset kontaktit, vaatteista, lukemisesta jne.
13-vuotias ei ole edes fyysisesti vielä täysin kehittynyt (vaikka olisikin muita nopeammin kehittynyt) ja alkoholi on hänelle täyttä myrkkyä. Nuorema aloitetut yhdynnät taas lisäävät suuresti riskiä kohdunkaulasyöpään. Tätäkö lapsillenne haluatte?
ja eikös se tarkoita vähän sitä, että päästämällä 13-vuotias kännäämään ja naimaan, aikuinen on valmis ottamaan myös riskin tulla isovanhemmaksi? Ei varmaan kaikkien 13-vuotiaiden vanhemmat pidä kunnon ehkäisyvalistusta? vaikka olisikin valistettu, kännissähän ehkäisy lapsilla unohtuu.
omassa nuoruudessani oli tyttöjä, jotka yla-asteella mahtailivat seksijutuilla. samoin heidän seksitaudit olivat kaikkien tiedossa. yäks. eli omalle lapselle tahdon jotain parempaa...
ole juomiskokeiluja niin saa aika paljon mennä. Kotiintulo ajat on ja aikuisten tiedettävä missä on ja puhelimeen vastattava. Jos yökyläilyjä niin sovitaan vanhempien kanssa.
Jos taas nuorella juomiskokeiluja niin menoja valvotaan tarkemmin ja karsitaan.
On niin nuoresta itsestään kiinni, kuinka paljon luottamusta ansaitsee ja vastuuta.
Ja minä en elä ruusunpunaiset laput silmillä. CVanhin lapseni nyt 15v, eikö ole vielä juokiskokeiluja eikä pojat kiinnosta. Harrastukset vie kaiken vapaa-ajan vielä.
Seksiä en enää kieltäisi tämän iläiseltä jos olisi vaki poikaystävä ja ehkäsystä huolehdittais yhdessä. Juomista en kuitenkaan hyväksyisi. Vapaus rajoitettais minimiin.
Meillä nuori tietää hyvin miten pitää toimia et hänellä oikeuksia.
Jos oma nuoreni nyt jäisi kiinni juomisesta, menisimme lastikseen juttelemaan.
16 vuotiaalle jo voisin katsoa pikkusen läpi sormien juomiskokeilun mutta en missään nimessä 13 vuotiaan!
Vinkiksi annan, muista haistaa hengitystä ja ennenkun päästät sinne diskoon niin muista tarkistaa kaikkien reput, sieltä saattaa löytyä muutakin kun puuteria.. =) Muovipullot eivät kilise ja lasipullot voi sujauttaa sukan sisään niin ei kilinä kuulu. varsinkin jos jengi on tulomatkalla kovinkin hiljaa niin kannattaa kaikki puhalluttaa alkomittarilla.. :D
Niin ja ehdottomasti älä vie lastasi diskoon ennenkun se alkaa virallisesti ettei lapsesi kerkiä juomaan pihalla muutamaa sidua ennen sisäänkäyntiä. Varmuudeksi kannattaa kyllä odottaa pihalla kiikareitten kanssa koko diskon ajan ettei lapsi karkaa tupakalle/siiderille kesken biletyksen. =) Ainiin, mut hitto siellä diskossa voi olla joku joka on päässyt äidiltään sen verran karkuun että on saanut vietyä diskoon repun jossa on sidukkaa, sitä voikin sitten aina hörppiä vessareissulla. pullon voi piilottaa vessanpöntön taakse tai roskikseen niin ei valvojat sitä sieltä löydä. Jos lapsi kovin haisee sisulle kun hänet diskosta noudat niin kannattaa varmuudeksi vaan puhalluttaa.. :)
Missä on sitten se sinun ja lapsesi välinen luottamus? Miksi sinun pitää kieltää nuorta käymästä kaupungilla, diskoissa tai kaverillaan yökylässä? Mikset luota lapseesi? Varmaan aika ahdingossa elää tälläiset nuoret.
Rajat on hyvä olla ja kotiintuloa ajat, mutta mitä se nyt auttaa jos oikeasti kieltää lapseltaan kaiken?
Minulla oli harrastuksia, olin kiinnostanut eläimistä ja kavereista jne. 10-14vuotiaana. Hmm, mutta mitähän siellä heppatalleilla tapahtuikaan!? :D Eipä ollut kenenkään äidillä hajuakaan mitä siellä hevostenhoidon ja ratsastusten välissä tehtiin! *huokaus* Voi niitä aikoja. Ensirakkaus jäi sinne heppatalleille ja siellä koettu ensisuudelma... =)
En päässyt discoihin, en kotibileisiin, en kaupungille yömyöhään. Meillä oli tiukat ja selvät rajat. Tupakointia, alkoholin käyttöä ja seksisuhteita EI hyväksytty ja se tehtiin selväksi. Ensimmäinen alkoholikokeiluni oli lähes 18-vuotiaana ja neitsyyteni menetin monen kuukauden surustelun jälkeen selvin päin pojalle, jonka kanssa olinkin sitten yli kolme vuotta. Oli myös eka poikaystäväni.
Koen saaneeni hyvät eväät maailmaan, vaikka aikoinaan välillä harmitti, kun muut saivat tehdä " mitä halusivat" . Joku on mennyt silloin vikaan, jos lapsi yrittää kaikin keinoin tehdä pahaa vanhempiensa selän takana. Vanhempien tehtävänä on suojella lasta ja tehdä selväksi mikä on sallittua ja mikä ei.
Vierailija:
antaa miesten maata itsensä
Hihi miten vekkuli ilmaisu :DDDD
En mä vann 13-vuotiaana antanut miesten maata itseäni... vaan olin ite niitten äijien kimpussa :O jos niitä teinejä nyt äijiksi voi sanoa :)))
ja joskus on ollut ihan tavallista (ja joissakin maissa nytkin) että ollaan jo perheenäitejä 13-vuotiaana. Että hohhoijaa vaan.
Suurimmalla osalla lapsista/nuorista se ei ole kiinni siitä miten on kasvatettu, vaan millaisten kavereiden kanssa liikkuu.
Ei kannata olla noin ehdoton, vaan kasvaa ihan aikuiseksi. Siitä on jatkossa murkun kanssa hyötyä.
T: nuorten psyk. polin sh
Vierailija:
Jos lapsi on rakkaudella kasvatettu ja rajat asetettu, 12-13-vuotias on vielä kiinnostunut esim. hevosista, muista eläimistä, kavereiden kanssa kikattelusta, harrastuksistaan, pojista siinä mielessä, että on ensimmäiset ihastumiset, joihin EI kuulu fyysiset kontaktit, vaatteista, lukemisesta jne.
13-vuotias ei ole edes fyysisesti vielä täysin kehittynyt (vaikka olisikin muita nopeammin kehittynyt) ja alkoholi on hänelle täyttä myrkkyä. Nuorema aloitetut yhdynnät taas lisäävät suuresti riskiä kohdunkaulasyöpään. Tätäkö lapsillenne haluatte?
...rakastavalla ja välittävällä kodilla nuoren aikuistuvan ihmisen elämässä.
Oletko niin paatunut ja pessimistinen, että väität täällä ihan pokalla, että ihan sama mitä niille nuorillenne teette, niin ne ryyppäävät ja huoraavat kuitenkin. Eihän se pidä paikkaansa. Olet ihan väärässä asemassa, jos olet todella tuota mieltä!
Vanhempien olisi varmaan hyvä tietää vähän ketkä nämä lapsen kaverit ovat ja millaisista kodeista he tulevat. Usein on nimittäin niinkin, että ns hyvän kodin lapsi ajautuu ns väärään seuraan ja tutustuu sitä kautta päihteisiin. Teinit ovat vaikutuksille alttiita ja porukassa tyhmyys tiivistyy muutenkin.
Siitä sitten yläasteelle ja lähes joka viikonloppu otettiin jotain, ei nyt aina örvelletty. Tupakkaa tuli poltettua päivittäin. Vanhempani olivat aika suvaitsevaisia mutta eivät tietenkään tienneet kaikista jutuista. Mitään hirveää ei koskaan tapahtunut, olisi toki voinut. Kaikki on mahdollista. Kun ikää tuli 18 vuotta niin juomiseni väheni huomattavasti, loppui lähes kokonaan. Nykyisin olen ollut absolutisti vuosia. Tupakkaa en enää polttanut kun ikää tuli 17 vuotta. Neitsyyden menetin 17 vuotiaana ja ihan selvinpäin oltiin kummatkin. Ollaan muuten vieläkin yhdessä ja avioliittoa on takana useita vuosia ja yksi lapsikin löytyy :) Ei minusta tullut mitään juoppoa, narkkaria yms. vaikka aikasin alotinkin kaupungilla pyörimiset! Minut on kasvatettu hyvin. Tiesin aina että mikä on väärin, en tehnyt mitään älytöntä, edes humalassa. En kokeillut koskaan huumeita, piristeitä yms. vain siideriä, viinejä lipitettiin hyvien kavereiden kanssa. Muuten, näistä kavereista on myös tullut " jotain" . Yksi on yliopistossa opettamassa, yksi on lakimies, yksi lääkäri jne. Että ei meistä kenestäkään tullut mitään luusereita taikka juoppoja!
Minulla oli ja on edelleenkin yksi hyvä lapsuudenystävä. Heillä oli tarkat rajat lastenkasvatuksessa ja vaatteet mm. nuuhkittiin jne. Mutta mitä hyötyä siitä kaikesta kyttäämisestä ja komentamisesta oli??? Ei kyllä yhtään mitään! Sekä hän että veljensä olivat tosi kovia tekemään " pahaa" . Aloittivat tosi nuorina harrastaa seksiä. Olivat välillä poliisin kanssa tekemisissä, kokeilivat huumeita jne. No, nyt kun ikää on enemmän niin ovat kyllä ihan ns. normaaleja mutta paljon kyllä kokeneita... Sen vain huomasin että mitä enemmän heille annettiin sääntöjä ja aresteja jne. niin sitä enemmän nämä nuoret pistivät vastaan ja uhmassaan menivät tekemään tyhmyyksiä :( Kyllä minuakin on pistetty ojennukseen mutta koskaan ei ole kytätty jokaista tekemistä ja kotiin ei ole tarvinnut tulla yhdeksältä. Olen kyllä aina ilmoittanut että missä olen ja kenen kanssa ja se on riittänyt vanhemmilleni.
...nuoret, joiden kotona riitti se, että kertoi vain kenen kanssa on ja missä on, käyttivät tätä tilannetta niin kympillä hyödykseen. Keksivät kaikkia mielikuvitusystäviä ja jopa paikkoja, joita ei ollut oikeasti olemassakaan. Meno oli aivan karmeata. Jotkut jatkavat samalla tyylillä edelleen...
Mä jouduin aina tarkasti kertomaan kavereideni perhetaustat. Pääsin reissuun vain hyvin tunnettujen (siis vanhempieni taholta) perheiden nuorten kanssa. Enkä päässyt mihinkään epämääräisiin paikkoihin vaan kaikki piti olla tarkasti ennakolta suunniteltua ja aikatauluista piti pitää kiinni. Kyllä alkoholia kokeiltiin ja tupakkaakin, mutta överiksi ei voinut vetää, kun tiettyyn kellonaikaan piti olla taas freesinä. Hyvä systeemi.
Nuoruuteni oli todella turvallinen ja tasapainoinen.
Jos asenne on valmiiksi se, että ei " Maijaa" voi estää tekemästä mitä " Maija" tahtoo, vaikka kuinka yrittäisi varjella, niin silloin henkilö kyllä on aivan väärässä ammatissa!
Todella surullisia osa näistä kommenteista täällä. Nähdään tavallisena ja jopa huvittavana asiana lasten alkoholin käyttö ja seksisuhteet. Toisessa ketjussa kirjoitin asiasta kouluterkkarin roolissa. Aiemmin toimin ala- ja yläasteen terveydenhoitajana. Järjestään kaikki ne nuoret tytöt, jotka aloittivat seksin huomattavasti vanhempien poikaystäviensä kanssa, olivat rikkinäisistä kodeista, missä vanhemman/vanhempien oma elämänhallinta oli todella kateissa. Nämä nuoret tytöt kävivät luonani puhumassa, kertoivat itsetuhoajatuksistaan, raskauden pelostaan, viiltelivät itseään jne. Koulunkäynti luisui kuin lehmän häntä. Miesystävien myötä kuvaan tuli erittäin runsas alkoholin käyttö. Useat tytöt sanoivat, etteivät vanhemmat välitä.
Tavallisissa, lapsistaan välittävissä perheissä tällaisia ongelmia ei juuri ollut. Lapset saivat olla lapsia, iloisia, viattomia ja huolettomia ja he olivat sitä vielä yläasteellakin.
Ap
on riksi aloittaa juominen ja seksi hyvin nuorena. En ymmärrä tätä keskustelua, eikö meillä muka ole vanhempina nimenomaan velvollisuus yrittää suojella lapsiamme vahingoittumiselta? Vaikkei ole varma että onnistuisi, voi kuitenkin yrittää.
..minua muuten huolestuttaa teiniraskauden sijasta vielä enemmän teinien mahdolliset hiv-tartunnat, kun ehkäisi unohtuu.
" Tavallisissa, lapsistaan välittävissä perheissä tällaisia ongelmia ei juuri ollut. Lapset saivat olla lapsia, iloisia, viattomia ja huolettomia ja he olivat sitä vielä yläasteellakin.
Ap"
Ihanko totta? Että meinaat ettei minusta ole välitetty ja että minun ja ystävieni perheet olivat jotenkin " huonoja" . No, ei todellakaan olleet! Ei ollut eronneita (jos nyt mitään merkkaa) eikä alkoholisteja jne. Ei se kuule aina mene niin että jos vanhemmat on jotain ongelmatapauksia niin sitä mukaa heidän lapsetkin on!!!! Tai että jos nuori juo ja liikkuu iltaisin kaupungilla niin silloin hänen vanhempansa ovat jotain dokuja... Pelkään kyllä pahoin että sinun lapsesi tulee vielä murkkuiässä tekemään jotain todella ikävää, juuri tuon asenteesi takia.
hyvämaineisella asuinalueella Helsingissä :-) Ja ei todellakaan ollut vanhempien tai kasvatuksen puutteen vika.
Tietyissä piireissä ihan yleistä, mutta jos lapsella on hänestä välittävät, rakastavat vanhemmat, niin he puuttuvat oitis tälläiseen käytökseen.
Omasta nuoruudestani muistan, että luokallamme oli joukko tyttöjä jotka alkoivat yläasteella 13 vuotiaana alkoholinkäytön ja seksisuhteet. Yhteistä heille oli, että tulivat alemman sosiaaliluokan perheistä, asuinalueelta jossa on paljon työttömiä ja monet heistä olivat yh-äitien lapsia. Osalla jäi jo peruskoulukin kesken tai tuli tuplattua luokkia. Myöhemmin kun on kuullut heidän kuulumisiaan yhteisiltä tutuilta, niin ei kovin hyvin ole mennyt... koulut jäänneet kesken nuorena syystä tai toisesta, viina maistunut edelleen hyvin, miehet vaihtuu, on lapsia sille ja tälle ja tolle... eli samalla tiellä ovat edelleen.
Jos oma lapseni alkaisi tuossa iässä juomaan tai harrastamaan seksiä, nii puuttuisin asiana kovalla kädellä. Tosin ajatus tuntuu todella utopiselta, koska meillä lapset ovat saanneet olla lapsia.
En usko, että ne, jotka käskevät ottamaan laput pois silmiltä, hyväksyy 12-13-vuotiaiden juomisen ja seksin.
Totuus nyt kuitenkin on, että lapsi keksii kyllä keinot miten päästä juomaan tai sekstaamaan, jos vain haluaa (esim. karkaa yöllä kotonta, kun omat vanhemmat nukkuu tai menee kaverilleen yökylään, vaikka todellisuudessa ei menekkään).