Mikä on iso perintö nykyisin?
Työkaveri sai 200 000€ euron perinnön käteen verojen jälkeen ja juhlii. Onko tuo teidän mielestä iso perintö? Jos kk//palkkaksi saa 2500€//kk käteen, niin kyllähän sitä tietty jonkin aikaa saa säästää ja sijoittaa, jotta tuon saa kokoon.
Eiköhän tuo summa ole aika normaalia nykyisin.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan miljoonista, niin se on iso. Oikein sijoitettuna se ei lopu yhden elämän aikana.
Riippuu myös, missä elämänvaiheessa sen perinnön saa.
Jos sen saa nuorena, niin maltilla ja järjellä sen ehtii kasvattaa erittäin isoksikin.
Jos sen sijaan perii vaikkapa omat vanhemmat vasta 70+ -vuotiaana (yllättävän monet ihmiset elävät hyvin pitkäikäisiksi) ei välttämättä ole enää järkeä ruveta miettimään mitään pitkäaikaisia sijoituksia, koska itselläkin vanhuus alkaa kolkutella nurkan takana, eikä toisaalta sitä pääomaakaan ehdi välttämättä kuluttaa ennen kuin on itsekin kalkkiviivoilla.
Suvussani esimerkiksi on yksi yli 100-vuotias henkilö, ja laskin, että jos hän olisi hankkinut lapsia sen ikäisinä kuin useat muut hänen ikäisensä (vähän yli 20-vuotiaana), niin nämä lapsukaisetkin saattaisivat olla nyt jo yli 80-vuotiaita ja mahdollisesti jo itsekin elämässä viimeisiä elinvuosia, jos eivät olisi perineet pitkäikäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo iso suhteutettuna siihen, että puolet perinnön saajista saa alle 20 000 euroa.
Toisaalta suurin osa saa perintöä enemmän kuin kerran, vähintäänkin molemmilta vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on iso perintö. Jos tuon sijoittaa osakkeisiin, saa helposti osinkoja verojen jälkeen keskimäärin 500 euroa joka kuukausi. Vaikuttaa elintasoon aika paljon, jos joka kuukausi on käytettävissä noin paljon ylimääräistä.
Olen itse saanut perintöä isäni kuoltua 6500 euroa. Se on pieni perintö.
Sijoittamalla voi menettää kaiken. Parempi laittaa tuottavimmille tileille korkoa kasvamaan.
Itse sain äidiltä pienen ennakkoperinnön nelikymppisenä (26 000€) Lisäksi auton, 20 0000€.
Ennakkoperinnöllä maksoin pois asuntolainan.
Elämänarvot, viisaus, rehellisyys, uutteruus, terveelliset elämäntavat.
Ne peritään vanhemmilta. Eikä mene senttiäkään veroa!
Vierailija kirjoitti:
200 000€ olis hyvä raha lapsiperheelle. Valtaosa tuollaista summaa ei kuitenkaa saa. Sillä moni kuittaisi lähes koko asuntovelan pois ja kun velka maksettu, niin työssäkäyvälle jää aivan toisella tapaa käyttörahaa tai rahaa sijoittamiseenkin. Perintö pitäisi saada jo viimeistään 50v iässä.
Jos jompi kumpi velkaisen lapsiperheen vanhemmista saisi 200.000€, niin tyhmintä, mitä voisi tehdä, olisi koko perinnön käyttäminen lainan maksuun.
Järkevintä olisi sijoittaa se raha, ja käyttää sijoituksen tuotto lainan ylimääräisiin lyhennyksiin.
Sen jälkeen olisi nopeammin maksettu asunto, perintöpääoma jäljellä ja, ja entistä isompi suvunperintö omille perillisille jätettäväksi.
Se oma perheasunto ei useinkaan pidä arvoaan, mutta vähänkään järkeä käyttäen on mahdollista sijoittaa tuo raha niin, että pääoma vähintäänkin pysyy samana (tulee jopa pientä arvonnousua) ja tuottoakin tulee.

Entä sitten, kun sijoitukset menettävät arvonsa? Sinne meni. Ei se ole automaatti, että tienaat sijoittamalla. Vain sen sijoittaminen, minkä voit ongelmitta tai surutta menettää, on järkevää. Ahneella on paskainen loppu liian usein.
Kaverini peri 19-vuotiaana yksin isoäitinsä omaisuuden, oli ainoa lapsenlapsi.
Esim kerrostalokolmio Tampereen keskustassa ja jonkin verran käteistä.
Olihan se helppo aloittaa yksinasuminen kun ei tarvinnut asua vuokralla eikä hakea asuntolainaa.
Toisilla käy tuuri. Toiset eivät peri koskaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Itse sain äidiltä pienen ennakkoperinnön nelikymppisenä (26 000€) Lisäksi auton, 20 0000€.
Ennakkoperinnöllä maksoin pois asuntolainan.
Kyllä on toisilla "mäihää"...toiset saa vain" rupia perseeseen",köyhää elämää jatkuvasti..no money never..
Juhlii perintöä? Käy tuuri? Pitäisi periä jo alle 50-vuotiaana?
Perintöä saadaan, kun läheinen ihminen kuolee. Se kannattaa muistaa.
Olen perinyt noin 250 000. Sijoitusasunnon ja mökin. Asunnon tuotolla pystyy maksamaan mökin juoksevat kulut, mutta remontteihin se ei riitä. Elämänlaatua tuo toi lisää, mutta en koe olevani mitenkään rikas eikä noilla rahoilla työssäkäyntiä lopeteta. On kumminkin hyvin tavallista omistaa joku mökki eikä tuo ole mikään poikkeuksellinen palatsi.
Turha odottaa perintöjä kovin nuorena. Suurin osa saa perinnön siinä 50-60-vuotiaina jolloin sitä ei edes tarvitse enää. Itse olemme mieheni kansa luoneet omaisuutemme tyhjästä. Itse asiassa olemme varakkaampia kuin vanhempani oli vaikka heillä ollut paremmat edellytykset luoda vielä isompi omaisuus, koska ovat itse saaneet perintöjä, olleet töissä jne. Ovat kuolleet jo joten siitä tiedän heidän omaisuutensa mikä ei sekään ollut pieni. Miehen vanhemmat oli köyhiä eikä pahemmin perintöä jäänyt.

Isovanhemmat voivat testamentata osan perinnöstä myös (aikuisille) lapsenlapsille. Silloin perintöä saa aikaisemmin ja kun perintö jakaantuu useammalle niin kuin perintövero pienenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on iso perintö. Jos tuon sijoittaa osakkeisiin, saa helposti osinkoja verojen jälkeen keskimäärin 500 euroa joka kuukausi. Vaikuttaa elintasoon aika paljon, jos joka kuukausi on käytettävissä noin paljon ylimääräistä.
Olen itse saanut perintöä isäni kuoltua 6500 euroa. Se on pieni perintö.
Sijoittamalla voi menettää kaiken. Parempi laittaa tuottavimmille tileille korkoa kasvamaan.
Todennäköisyys menettää kaikki hyvin hajautetuilla osakesijoituksilla on lähellä nollaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini peri 19-vuotiaana yksin isoäitinsä omaisuuden, oli ainoa lapsenlapsi.
Esim kerrostalokolmio Tampereen keskustassa ja jonkin verran käteistä.
Olihan se helppo aloittaa yksinasuminen kun ei tarvinnut asua vuokralla eikä hakea asuntolainaa.
Toisilla käy tuuri. Toiset eivät peri koskaan mitään.
Tuo ei ole edes tuuria. Omainen antaa jälkeläiselleen, ihan normaalia. "Tuurista" voisi puhua, kun kaverini kummitäti kuoli ja antoi Punavuoren kolmion hänelle, kun oma tyttärensä oli kuollut syöpään. Ikävä taustatarina kyllä.
Monelle perintö on riesa. Se voi koostua 70-luvun mörskästä jota ei saa myytyä. Tai jokin osake itäsuomessa missä juoksee vastikkeet mutta myytyä ei saa millään.
Munsalan kansallispuku superhyper iso perintö
Riippuu paljonko sulla on ennestään.
Jos tilillä on nolla euroa niin kymppitonni on iso raha.
Jos omaisuus on sadoissa tuhansissa niin satatonnia lisää ei paljoa heilauta.
Vierailija kirjoitti:
Turha odottaa perintöjä kovin nuorena. Suurin osa saa perinnön siinä 50-60-vuotiaina jolloin sitä ei edes tarvitse enää. Itse olemme mieheni kansa luoneet omaisuutemme tyhjästä. Itse asiassa olemme varakkaampia kuin vanhempani oli vaikka heillä ollut paremmat edellytykset luoda vielä isompi omaisuus, koska ovat itse saaneet perintöjä, olleet töissä jne. Ovat kuolleet jo joten siitä tiedän heidän omaisuutensa mikä ei sekään ollut pieni. Miehen vanhemmat oli köyhiä eikä pahemmin perintöä jäänyt.
Kuulut siis porukkaan, jota ysärin lama ei kouraissut. Kuulee rivien välistä hyvin.
Minun jälkeeni jättämän perinnön arvo on tällä hetkellä n 600 000 €, ja olen tehnyt sellaisen testamentin että valtio ei saa senttiäkään perintöveroa.
No jos suhteuttaa siihen, että tuolla summalla moni voisi jäädä kymmenen vuotta ennen eläkeikää pois jos työelämästä, niin onhan tuo hyvä summa.