Lue keskustelun säännöt.
Etäinen vaimo - voiko silti rakastaa
11.08.2026 |
Takana 20+ vuotta vaimon kanssa. Olen kaivannut suhteelta paljon enemmän suurimman osan ajasta, mutta jäänyt silti suhteeseen, koska rakastan puolisoani. Miten kohtalotoverit ovat asiaa käsitelleet? En usko että vaimon käytös muuttuu enää tässä vaiheessa. Minua kiinnostaa onko oma ajatusmaailmanne muuttunut ajan myötä niin, niin että olette tyytyväisiä ja onnellisia, vaikka rakkaus tuntuu yksipuoliselta? Vaimo on tyytyväinen suhteeseen ja minuun ja eikä kaipaa enempää. Murheeni ovat siis:
- En saa läheisyyttä. Ei spontaania pusua, halia tai kosketusta juuri koskaan. Minä kyllä annan niitä lähes päivittäin. Välillä kääntää poskea kun kuitan suudella. Ollaan tästä keskusteltu ja läheisyys ei kuulemma ole tapana.
- Seksiä vain kerran kuussa. Hän on tyytyväinen seksiimme ja laukeaa useimmiten.Vika ei kuulemma ole minussa, hän ei vain halua useammin. Seksiä on ollut yhtä harvoin toisesta vuodesta alkaen kun alkuhuuma hävisi. Minua on usein kehuttu komeaksi, huolehdin itsestäni ja olen urheilullinen, joten fyysisestä olemuksesta se ei ole kiinni.
- En saa kehuja tai positiivista palautetta. Minä kyllä kehun ja imartelen häntä usein ja tunnustan rakkauttani. Jos sanon rakastavani, niin usein hän vastaa "olet rakas."
- Mitään romanttistakaan hän ei ole 20 vuoteen tehnyt. Ei kuulemma ole romanttinen.
- Itse tykkään keskustella syvällisiä ja näitäkin asioita on paljon ruodittu. Hän ei pidä näistä keskusteluista ja kokee ne asioiden vatvomiseksi ja raskaiksi.
- Olen aina tehnyt osana kotitöistä ja huomioinut puolisoani. Hänkin on sen sanonut.
- Kumpikaan ei ole pettänyt ja toisia on kunnioitettu aina.
- Vaimon käytös on ollut suurinpiirtein koko suhteen ajan samaa. Eli kyseessä ei ole mikään tilapäinen häiriö tai ruuhkavuodet. Hän olisi itsekin voinut erota, jos ei rakastaisi minua, mutta jostain syystä ollaan yhdessä vuodessa toiseen, vaikka suhde on lähempänä kämppiksiä kuin parisuhdetta.
- Parisuhdeterapiaan hän ei ole halukas
- Minä olen vuosien varrella puhunut erosta useita kertoja, mutta mikään ei ole muuttunut
- Teen self help harjoituksia että itsetuntoni pysyisi kasassa ja pysyisin positiivisena ja pyrin kehittymään ihmisenä edelleen.
Tiedän että tapoja rakastaa on monia, mutta minusta tuntuu, että en saa vastarakkautta. Eroaminen olisi ollut helppoa ensimmäiset 15 vuotta, kun meillä ei ollut lapsia eikä yhteistä lainaa. Nyt on kaksi alle 8v lasta niin kynnys erota on vielä korkeampi. Minä tienaan hyvin ja hän on pienituloinen, joten hänen puolelta taloudellinen vaikutus olisi isompi, mutta en usko että hän rahan takia on kanssani.
Järki sanoo, että olisi fiksumpaa päästää irti, mutta sydän ei pysty.
M40+
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap uhkailee erolla ja ihmettelee, kun toinen on etääntynyt :D
Ja kuka on päättänyt, että pussailu ja halailu on "normaali" tapa osoittaa rakkautta? Hollywood vai? Itse hihkuisin onnesta, jos puoliso osoittaisi tunteita jalkoja hieromalla.
22 vuotta odotin ennen kuin erosta puhuin. Olisi siinä vaimollakin ollut aikaa reagoida joten ei turvattomuus mitään muuttanut. Kysyin hiljattain kokeeko suhteen turvattomaksi kun eron olen ottanut puheeksi niin ei koe, vaan sanoi ymmärtävänsä.
Ei pelkkä läheisyyden puute vaan kaikki ns normaalit rakkauden osoitukset puuttuu. Mutta varpaiden hieronta on hänen tapa, minusta sitä voisi tehdä kämppiksellekin.
Kettuako siinä odotat.
Hiuksista kiinni ja pihalle mokoma varpaiden hieroskelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jossain määrin sama täälläkin suunnassa. Ihmisillä on vaan eri tapoja "rakastaa". En olisi turhan huolissani. Homma jatkuu vaikka lapsetkin jo lentäneet pesästä. T: mies60v.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.
Ei mennyt ihan nappiin. Siat ovat siistejä ja älykkäitä. Kyseisistä ominaisuuksista ei parisuhteessa ainakaan haittaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Se on jossain määrin sama täälläkin suunnassa. Ihmisillä on vaan eri tapoja "rakastaa". En olisi turhan huolissani. Homma jatkuu vaikka lapsetkin jo lentäneet pesästä. T: mies60v.
Niin, "rakastaa" on lainausmerkeissä.
Eli ei vaan osata/jakseta/viitsitä lähteä täysin kuolleesta liitosta.
Oma isoäitini sanoi isoisän arkulla, että vaikeaa ja ikävää oli koko liitto. 63 vuotta ehtivät olla naimisissa. Mitä elämän hukkaan heittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.
Ei mennyt ihan nappiin. Siat ovat siistejä ja älykkäitä. Kyseisistä ominaisuuksista ei parisuhteessa ainakaan haittaa ole.
Ei ne ainakaan ihmisiin verrattuna kovin siistejä tai älykkäitä ole.
Paska siellä sikolätissä haisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.
Ei mennyt ihan nappiin. Siat ovat siistejä ja älykkäitä. Kyseisistä ominaisuuksista ei parisuhteessa ainakaan haittaa ole.
Ja kyse oli tuosta ihmistyypistä, joka taivuttaa käsitteitä ja todellisuutta ajan hetken ja tilanteen mukaan omaan pahantahtoiseen agendaan sopivaksi.
Hei ap
Mä voin tulla heittämään sen muijan pellolle puolestasi. Pidetään viikko hauskaa lasten kanssa ja tehdään esim. jotain hyvää ruokaa. Järkkään sulle tinder-treffit tai escortin bonuksena.
Juodaan pullo hyvää single maltia.
Teen kaikki kotityöt ja kaupassa asioinnit ja muut. T. M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että aloittajalla on perhe ja vastuu perheestä. On hyvin itsekästä suunnitella eroa tosiasiassa hyvästä ja tasapainoisesta perheestä, koska itsellä on toisenlaisia tarpeita. Niitä olisi kannattanut miettiä ennen lasten hankkimista. Olet vastuussa omille lapsillesi siitä, että heillä on tasapainoinen ja turvallinen lapsuus. Täysin eri asia olisi, jos vaimo ryyppäisi, huutaisi tai olisi perhe-elämää epävakauttava tekijä. Nyt hän on aikuinen tasapainoinen ihminen, joka käy eri intohimon tasoilla, kuin mies. Aika pieni vika, kun kyseessä on perhe.
Omia intohimoja voi tyydyttää vaikka kivan harrastuksen parissa. Tai opetella iloitsemaan siitä, mitä on.
Kaverisuhde lapsia sisältävässä avioliitossa on ihan ok. Kun on lapsia, niin vastuu lapsista ja heidän kodista menee edelle. Näin minä ajattelen. Se, että isi ei saa haleja ja pusuja toivomaansa määrä, tai peitto ei heilu viisi kertaa viikossa, ei vaikuta lasten perhe-elämän tasapainoon millään tavalla. Se vaikuttaa, kun isi löytää uuden naisen ja katoaa romantiikan aallokkoon, eikä aikaa lapsille enää ole tai uusi kumppani ei lapsia hyväksy.
Vaimon kanssa voi kokeilla nukkua eri makuuhuoneissa. Joskus se synnyttää intohimon, kun toinen ei ole koko ajan kyljessä kiinni. Se, että toinen koko ajan luo kaipaavia silmäyksiä on ahdistavaa, jos itse ei ole siinä mielentilassa. Kaverisuhteista voi myös nauttia. Ei se ole ollenkaan huono suhde, vaikka täällä tuntuu päivittäinen parittelu olevan suhteen pääasiallinen merkki. Ei se niin ole.
”Miksi sitten olen jatkanut suhteessa?”
Koska suhde on ollut riittävän hyvä jatkamiseen. Jokaisella on oma raja mihin tyytyy ja minulla sen rajan ali ei ole menty. Koska rakkaus on ollut molemminpuolista. Vaimo ei ole koskaan minulle mitään pahaa tehnyt (esim. pettänyt, ollut henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen jne). On vain jättänyt tekemättä niitä asioita mitä olen kaivannut ja mitä pidetään normaaleina romanttisessa suhteessa. En ole koskaan kärsimään joutunut. Suhteesta on puuttunut asioita joita kaipaan tunteakseni itseni rakastetuksi, hyväksytyksi, arvostetuksi,halutuksi, onnelliseksi mutta olen siihen jo tottunut. Olen tavallista herkempi, romanttisempi, tunteellisempi ja varmaan myös yliajattelija sekä itsetuntokin kärsinyt em. syistä, Se tietenkin pahentaa ongelmaa minun pääni sisällä.
Koska vaimoni ei ole täysin minua ole jättänyt huomioimatta, vaikka aloituksessa saattaa sen kuvan saada. Olen kuitenkin hieman (vaikea sanoa määriä, halin kerran kuussa, kehun kerran kuussa, joskus sanonut rakastavansa, seksiä kerran kuussa jne) saanut kaipaamiani asioita ja sen vuoksi aina ajatellut että voisin joskus saada niitä enemmänkin. Olihan ensimmäisinä vuosina niitä kaikkia enemmän (alkuhuuma, tiedetään). Iso osa ongelmaa on siis minun epärealisiset odotukset,koska vaimolle ne asiat ei ole luontaisia. Eli minun on hyväksyttävä asia ja tavallaan ymmärränkin vaimon lapsuuden huomioiden miksi näin on. Vaimo voisi koittaa terapiaa, avatakseen lukkojaan ja päästäkseen eroon lapsuuden traumoistaan, jolloin pystyisi tulevaan vähän minua vastaankin.
Jos eroaisin niin tekisin onnettomaksi elämäni tärkeimmät ihmiset eli lapseni ja vaimoni. Ehkä myös itseni.
Jatkamalla suhteessa annan sille mahdollisuuden muuttua onnellisemmaksi ja mikäli niin ei käy niin satutan vain itseäni. Lapset saavat läheisyyttä ja heille kerrotaan joka päivä miten rakkaita ovat ja he halaavat meitä molempia spontaanisti ja kertovat miten ihania ja rakkaita ollaan. Heidän on parempi olla näin kun eri kodeissa.
Itse asiassa viimeisten viikkojen aikana olemme lähentyneet vaimon kanssa uudelleen, kun keskustelimme asioista tosi paljon ja mietimme yhdessä ratkaisuja millä voidaan parantaa suhdetta. (läheisyys on lisääntynyt, on keskusteltu enemmän, ilmapiiri on ollut lämpimämpi yms) Aloituksen kirjoitin jo muutama viikko sitten, mutta julkaisin jostain syystä vasta pari päivää sitten. Mutta suunta on jo oikea.
Menneistä pitää oppia, mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. En myöskään halua käyttää energiaa negativiisiin asioihin vaan manifestoin meille hyvää, keskityn positiivisiin asioihin, tähän hetkeen ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta.
Kiitos monista hyvistä kommenteista ja omakohtaisista kokemuksista. Ap ei enää näin aktiivisesti jaksa/ehdi kommentoida, mutta käyn silloin tällöin päivittämässä kuulumisia.
Toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu ja joku muukin saa siitä joskus lohtua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapoja rakastaa on monia, mutta etäisyys, välttely ja puhumattomuus eivät ole yksi niistä. Mitä sinä rakastat hänessä, hänhän kohtelee sinua huonosti?
Fis s luonne terapialla muutu
Joko hyväksyt tai lähdet koska sitä mitä joku on ri voi muuttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa paljolti tutulta. Meillä ei vaan ole seksiä lainkaan, viimeksi kolme vuotta sitten. Ei mitään läheisyyttä, eikä hellyyttä.
Tuntuu todella raskaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin meillä- mutta toisinpäin!
Mies on se läheisyyskammoinen, torjuva ja minä hellyydenkipeä joka kaipaan kosketusta.
Tasan ei nallekarkit mene elämässä...
Kummallista, että päädytte näiden vastakohtien kanssa yhteen. Sitten vielä jäätte kärvistelemään vuosikymmeniksi.
No kun sitä kuvittelee, että ihmiset olisivat kumminkin pohjimmiltaan samanlaisia. Että kyllä se toinen alkaa koskettaa, avautua ja näyttää rakkauttaan, kunhan kunnolla tutustutaan ja hän alkaa luottaa. Mutta ainakaan oman kokemukseni mukaan niin ei vain yksinkertaisesti ikinä tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa paljolti tutulta. Meillä ei vaan ole seksiä lainkaan, viimeksi kolme vuotta sitten. Ei mitään läheisyyttä, eikä hellyyttä.
Tuntuu todella raskaalta.
Seksi ei ole läheisyyttä. Uskokaa tai älkää, mutta seksi loppuu aina jossain vaiheessa. Viimeistään vanhuuden heikkouteen tai sairauteen. Läheisyyden ja kumppanuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Niiden ei tarvitse loppua. Tämä maailma on vain kääritty sen ympärille, että seksin määrä on laadukkaan parisuhteen mittari. Ei se ole. Pariskunta voi harrastaa seksiä vaikka päivittäin, mutta tosiasiassa suhde on huono ja toinen osapuoli vain suostuu, jotta asiassa päästään taas 24h eteenpäin edes jollain lailla rauhallisissa tunnelmissa. Eikö se ole enemminkin r@iskaus, kuin rakkaudenosoitusta?
Parisuhteen pimeää osastoa on myös se, että kumppanin kanssa pitää olla panemassa juuri ennen tyttöjen/poikien iltaa. Vähän niinkuin merkitä hajullaan ikioma kusitolppa koirien tapaan. Mitä rakkauteen liittyvää siinä on? Rakkaus on vapaaehtoista halua olla kumppani toisen ihmisen kanssa. Kahvinkeittimen voi omistaa, mutta ei kahvinkeittäjää.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että aloittajalla on perhe ja vastuu perheestä. On hyvin itsekästä suunnitella eroa tosiasiassa hyvästä ja tasapainoisesta perheestä, koska itsellä on toisenlaisia tarpeita. Niitä olisi kannattanut miettiä ennen lasten hankkimista. Olet vastuussa omille lapsillesi siitä, että heillä on tasapainoinen ja turvallinen lapsuus. Täysin eri asia olisi, jos vaimo ryyppäisi, huutaisi tai olisi perhe-elämää epävakauttava tekijä. Nyt hän on aikuinen tasapainoinen ihminen, joka käy eri intohimon tasoilla, kuin mies. Aika pieni vika, kun kyseessä on perhe.
Omia intohimoja voi tyydyttää vaikka kivan harrastuksen parissa. Tai opetella iloitsemaan siitä, mitä on.
Kaverisuhde lapsia sisältävässä avioliitossa on ihan ok. Kun on lapsia, niin vastuu lapsista ja heidän kodista menee edelle. Näin minä ajattelen. Se, että isi ei saa haleja ja pusuja toivomaansa määrä, tai peitto ei heilu viisi kertaa viikossa, ei vaikuta lasten perhe-elämän tasapainoon millään tavalla. Se vaikuttaa, kun isi löytää uuden naisen ja katoaa romantiikan aallokkoon, eikä aikaa lapsille enää ole tai uusi kumppani ei lapsia hyväksy.
Vaimon kanssa voi kokeilla nukkua eri makuuhuoneissa. Joskus se synnyttää intohimon, kun toinen ei ole koko ajan kyljessä kiinni. Se, että toinen koko ajan luo kaipaavia silmäyksiä on ahdistavaa, jos itse ei ole siinä mielentilassa. Kaverisuhteista voi myös nauttia. Ei se ole ollenkaan huono suhde, vaikka täällä tuntuu päivittäinen parittelu olevan suhteen pääasiallinen merkki. Ei se niin ole.
Antaisitko vastaavan neuvon, jos sukupuolet toisin päin? Eli parisuhde on riittävän hyvä, jos mies ei ryyppää ja huuda?
Ja mitä lapsiin tulee, vaikuttaa toki, jos toinen vanhemmista lähtee uuden puolison matkaan. Sekin vaikuttaa aika paljon, jos lapset oppivat rakkauden ja parisuhteen mallin, jossa nukutaan eri huoneissa, vanhemmat eivät puhu toisilleen muuten kuin laskuista ja kurahousuista, ei ole haleja, pusuja tai välittämistä.
Ja kun aika kuluu, tuppaa se kuollut liittokin repeilemään riitelyksi jos/kun keski-iän kriisi tulee kolkuttelemaan, että tässäkö se elämä nyt oli? Välttelevän puolison kanssa, joka ei edes pidä minusta, saati sitten rakasta.
Olisi mielenkiintoista kuulla jokin perusteltu väite, että miksi pidät kylmän ja rakkaudettoman liiton mallia terveenä lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa paljolti tutulta. Meillä ei vaan ole seksiä lainkaan, viimeksi kolme vuotta sitten. Ei mitään läheisyyttä, eikä hellyyttä.
Tuntuu todella raskaalta.
Seksi ei ole läheisyyttä. Uskokaa tai älkää, mutta seksi loppuu aina jossain vaiheessa. Viimeistään vanhuuden heikkouteen tai sairauteen. Läheisyyden ja kumppanuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Niiden ei tarvitse loppua. Tämä maailma on vain kääritty sen ympärille, että seksin määrä on laadukkaan parisuhteen mittari. Ei se ole. Pariskunta voi harrastaa seksiä vaikka päivittäin, mutta tosiasiassa suhde on huono ja toinen osapuoli vain suostuu, jotta asiassa päästään taas 24h eteenpäin edes jollain lailla rauhallisissa tunnelmissa. Eikö se ole enemminkin r@iskaus, kuin rakkaudenosoitusta?
Parisuhteen pimeää osastoa on myös se, että kumppanin kanssa pitää olla panemassa juuri ennen tyttöjen/poikien iltaa. Vähän niinkuin merkitä hajullaan ikioma kusitolppa koirien tapaan. Mitä rakkauteen liittyvää siinä on? Rakkaus on vapaaehtoista halua olla kumppani toisen ihmisen kanssa. Kahvinkeittimen voi omistaa, mutta ei kahvinkeittäjää.
Se, että läheisyyttä voi olla ilman seksiä ei poista sitä tosiasiaa, että seksi lisää läheisyyttä ja toisin päin. Ap:n suhteessa ei ole kumpaakaan.
Sille ei vaan voi mitään, että seksin määrä ja laatu parisuhteessa ennakoi tilastollisesti suhteen kestoa. Syyt mennä parisuhteeseen ja pysyä siinä ovat useimmille erilaisia kuin kaverisuhteessa.
Jos seksi on toiselle osapuolelle kuvaamasi kaltainen vastentahtoinen suoritus, tuskin seksielämä säilyy vuodesta toiseen kovin aktiivisena. Tuo paneminen ennen illanviettoa kuulostaa enemmän teinien jutuilta kuin aikuisten ihmisten pitkäkestoiselta parisuhteelta. En ainakaan itse ole kuullut moisesta ilmiöstä.
Vierailija kirjoitti:
”Miksi sitten olen jatkanut suhteessa?”
Koska suhde on ollut riittävän hyvä jatkamiseen. Jokaisella on oma raja mihin tyytyy ja minulla sen rajan ali ei ole menty. Koska rakkaus on ollut molemminpuolista. Vaimo ei ole koskaan minulle mitään pahaa tehnyt (esim. pettänyt, ollut henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen jne). On vain jättänyt tekemättä niitä asioita mitä olen kaivannut ja mitä pidetään normaaleina romanttisessa suhteessa. En ole koskaan kärsimään joutunut. Suhteesta on puuttunut asioita joita kaipaan tunteakseni itseni rakastetuksi, hyväksytyksi, arvostetuksi,halutuksi, onnelliseksi mutta olen siihen jo tottunut. Olen tavallista herkempi, romanttisempi, tunteellisempi ja varmaan myös yliajattelija sekä itsetuntokin kärsinyt em. syistä, Se tietenkin pahentaa ongelmaa minun pääni sisällä.
Koska vaimoni ei ole täysin minua ole jättänyt huomioimatta, vaikka aloituksessa saattaa sen kuvan saada. Olen kuitenkin hieman (vaikea sanoa määriä, halin kerran kuussa, kehun kerran kuussa, joskus sanonut rakastavansa, seksiä kerran kuussa jne) saanut kaipaamiani asioita ja sen vuoksi aina ajatellut että voisin joskus saada niitä enemmänkin. Olihan ensimmäisinä vuosina niitä kaikkia enemmän (alkuhuuma, tiedetään). Iso osa ongelmaa on siis minun epärealisiset odotukset,koska vaimolle ne asiat ei ole luontaisia. Eli minun on hyväksyttävä asia ja tavallaan ymmärränkin vaimon lapsuuden huomioiden miksi näin on. Vaimo voisi koittaa terapiaa, avatakseen lukkojaan ja päästäkseen eroon lapsuuden traumoistaan, jolloin pystyisi tulevaan vähän minua vastaankin.
Jos eroaisin niin tekisin onnettomaksi elämäni tärkeimmät ihmiset eli lapseni ja vaimoni. Ehkä myös itseni.
Jatkamalla suhteessa annan sille mahdollisuuden muuttua onnellisemmaksi ja mikäli niin ei käy niin satutan vain itseäni. Lapset saavat läheisyyttä ja heille kerrotaan joka päivä miten rakkaita ovat ja he halaavat meitä molempia spontaanisti ja kertovat miten ihania ja rakkaita ollaan. Heidän on parempi olla näin kun eri kodeissa.
Itse asiassa viimeisten viikkojen aikana olemme lähentyneet vaimon kanssa uudelleen, kun keskustelimme asioista tosi paljon ja mietimme yhdessä ratkaisuja millä voidaan parantaa suhdetta. (läheisyys on lisääntynyt, on keskusteltu enemmän, ilmapiiri on ollut lämpimämpi yms) Aloituksen kirjoitin jo muutama viikko sitten, mutta julkaisin jostain syystä vasta pari päivää sitten. Mutta suunta on jo oikea.
Menneistä pitää oppia, mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. En myöskään halua käyttää energiaa negativiisiin asioihin vaan manifestoin meille hyvää, keskityn positiivisiin asioihin, tähän hetkeen ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta.
Kiitos monista hyvistä kommenteista ja omakohtaisista kokemuksista. Ap ei enää näin aktiivisesti jaksa/ehdi kommentoida, mutta käyn silloin tällöin päivittämässä kuulumisia.
Toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu ja joku muukin saa siitä joskus lohtua.
Ap
Onko vaimo valmis tulemaan vastaan? Mainitsit aikaisemmin, että ei halua muuttaa mitään tai käydä pariterapiassa.
Se ei valitettavasti ole rakkautta, että ei aktiivisesti satuta puolisoaan: "Vaimo ei ole koskaan minulle mitään pahaa tehnyt (esim. pettänyt, ollut henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen jne)".
"En ole koskaan kärsimään joutunut" -No kuulostaa siltä, että kärsit, kun avauduit tännekin aiheesta. On todella yleistä, että avioliitossa siitä henkisesti lähtenyt puoliso ei itse halua ottaa eroa, vaan pikkuhiljaa "tukahduttaa" puolisonsa, jotta ei itse näyttäisi pahikselta tai itsekkäältä.
Sinuna selvittäisin ihan ammattilaisen kanssa, että missä asioissa vaimosi temperamentti/luonne ovat vaan tuollaisia, ja missä asioissa taas ei. Tuo alussa kuvaamasi totaalinen tunnekylmyys ei selity pelkästään matalalla libidolla. Voi olla, että vaimo avautuu terapiassa, että rakkaus loppui jo vuosia sitten, mutta hän jäi suhteeseen vaikka rahan ja vakauden vuoksi. Tai siksi, koska halusi saada lapsia ja elättäjän heille. Jos pelkäät tätä liikaa, et koskaan saa tietää, ja vaimosi välttely ja haluttomuus puhua asiasta kertoo siitä, että hän ei ole täysin rehellinen.
Voi myös olla, että pariterapiassa avautuu jokin mahdollisuus rakentaa nykyinen suhde paremmaksi. Voit kertoa omat tuntemuksesi ammattilaisen läsnäollessa, ja vaimon on pakko vastata. Pahimmassa tapauksessa saat tietää roikkuvasi kuolleessa suhteessa, mutta roikkuisitko siinä mieluummin tietämättäsi?
Tunnistan samoja piirteitä omassa parisuhteessa. Naimisissa vaan kauemmin ja lapset jo muuttaneet pois kotoa.
Ennen lasten muuttoa koin oloni ahdistavammaksi ja epäilin, etten kahdestaan jäädessä enää kestä kauaa tilannetta. Ennen mitään suurempia ratkaisuja päätin alkaa puhumaan vaimoni kanssa. Kuitenkin olimme olleet kauan yhdessä ja rakkauttakin vielä olisi.
Vaimoni ymmärsi tilanteen (oli ymmärtänyt jo aiemmin, ei saanut puhuttua) ja aloimme työstämään suhdetta.
Tuloksena suhde parani. Läheisyyttä on enemmän, seksiäkin. Tokikaan ei vaimoni luonne siitä muuttunut, eikä vaimoni kovinkaan helposti tee aloitteita vieläkään. Mutta minä ymmärrän häntä nyt taas paremmin ja meillä on yhdessä hauskaa. En minä hänestä aio luopua.
Ehkä tässä muistutan, ettäsuhteessa pitää muistaa puhua tunteistaan ja toiveistaan. Noin kai tehdään suhteen alussa ja olisi hyvä uskaltaa tehdä sitä myöhemminkin. Se ei taida tulla kerralla valmiiksi. Jos toinen ei jaksa kuunnella, niin sitten lienee edessä toinen ratkaisu.
Ap:lla näyttäisi olevan talous kunnossa. Mitä unelmiin tulee, suurimmalla osalla ne liittyvät uraan ja ihmissuhteisiin. Jälkimmäisestä se tärkein eli avioliitto ei ole kunnossa.