Etäinen vaimo - voiko silti rakastaa

Oletko varma, että olit koskaan rakastunut vaimoosi sellaisena kuin hän oikeasti on? Mitä jos rakastuitkin vain johonkin ideaan hänestä?

Kyllä olen varma. Kyllä hän alkuvuosina käyttäytyi niin, että tunsin itseni rakastetuksi ja arvostetuksi. Oli läheisyyttä, seksiä, kehuja, yhteistä tekemistä, kiinnostusta minun asioihin, sanoi ikävöivänsä jne. Ne vain väheni ja väheni pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus oli AP 1. viesti tälle palstalle, kiitos kaikille viesteistä. Koitan tässä kootusti muutamiin vastata.

 

Seksi korostuu monessa vastauksessa. Sen vähyys ei ole minulle suurin ongelma, onhan olemassa ihmisiä joilla libido on heikompi ja esim. a-seksuaali ei itselleen mitään juurikaan voi.

 

Tiedän olevani rakastunut siihen unelmaan ja potentiaaliin mitä meillä voisi olla. Hän oli unelmieni nainen ja rakastuin palavasti heti. Ensimmäiset vuodet oli ihania.  Huumorintajuinen, luotettava, mukava, ahkera, ystävällinen, hyväkäytöksinen, kaunis ja ns. hyvä ihminen. Hän oli alussa lähes kaikkea sitä mitä halusin (ihan täydellistä ihmistä ei olekaan). 

 

Ei ole ollut mitään yksittäistä dramaattista tapahtumaa, joka olisi vaikuttanut suhteeseen negatiivisesti. Etääntyminen on tapahtunut pikkuhiljaa vaimon puolelta.

 

Eropuheita on ollut viimeisein 3 vuoden aikana. Ja en ole erolla uhkaillut vaan kysynyt, että oletko onnellinen, oletko harkinnut eroa. Kertonut, että minusta tuntuu että eroakin täytyy harkita jos emme saa suhdetta toimimaan paremmin..Turvattomuudesta ei siis ole ollut kyse.

 

Keski-iän kriisiin tämä liittyy sillä tavalla, että vihdoin olen pysähtynyt oikeasti miettimään suhdettamme ja mitä haluan siltä ja elämältä. Tiedostan että parhaat vuodet alkaa olla takana ja olisi aika toimia jos meinaa.

 

Hyviä vaihtoehtoja ei ole, pitäisi valita vähemmän huono. Tilanne aiheuttaa luonnollisesti paljon negatiivisia tunteita. Katkeruutta siitä että olisin ansainnut ja voinut saada paljon enemmän, pettymystä siitä että itsehän olen jäänyt näin pitkäksi aikaa, surua siitä että lapset ja minä kärsii teki miten vaan. Siitä en ole huolissani ettenkö löytäisi uutta kumppania. 

 

Lapsista vielä sen verran että heidän takiaan olen jaksanut ja mikäli eroon päädytään teen kaikkeni, että minimoin haitat lapsille. Tehtiin lapset vasta 15 suhteen jälkeen.  Vaimo halusi niitä ja minusta tuntui, että olen jotenkin velkaa ne, kun niistä oli vuosien varrella puhuttu ja vaimolla alkoi olla ikää sen verran että ei olisi välttämättä ehtinyt enää uudessa suhteessa niitä saada. Kuvittelin, että se korjaisi meidät ja tekisi meistä onnellisen perheen. Silloin ajattelin, että ollaan yhdessä loppuelämä, en olisi muuten lapsia edes tehnyt.

 

Ja kyllä, tiedän että asia ei täällä ratkea ja jokainen vastaa itse elämästään. On kuitenkin mukava saada kommentteja, vaikka tuntemattamia ollaankin ja taustoja ei kunnolla tunnekaan.

 

Ap 

Tuo on tuo klassinen "korjataan huono suhde" tekemällä lapsia. Ei se siitä miksikään korjaannu. Suhde kärsii aina lasten myötä, vaikka ne ovat palkitsevia. Jos seksiä ja läheisyyttä on vähän ennen lasten syntymää, sitä on vieläkin vähemmän lasten jälkeen. 

 

Koetko saavasi suhteesta mitään edes emotionaalisella tasolla? Viettääkö vaimo kanssasi aikaa? Tässä ei ole kyse pelkästä seksin määrästä. Kuulostaa, että vaimo ei edes pidä sinusta ihmisenä, ja kiertelee tätä tosiasiaa.

Koetko saavasi suhteesta mitään edes emotionaalisella tasolla? Viettääkö vaimo kanssasi aikaa? Tässä ei ole kyse pelkästä seksin määrästä. Kuulostaa, että vaimo ei edes pidä sinusta ihmisenä, ja kiertelee tätä tosiasiaa.

Viimeisinä vuosina emotionaatisella tasollakaan en ole ollut tyytyväinen, saanut hyvin vähän. Yhteistä aikaa joskus illalla tv:n ääressä.

Ap, sinä oot miesversio minusta😳😳😳 Ja sinun vaimosi on kuin minun mieheni. Kuulostat unelmakumppanilta, älä koskaan muutu. (Ymmärrän miltä sinusta tuntuu.) 

N40 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n pitää lopettaa tuo uhriutuva asenne. Voinko kuitenkin rakastaa, lässynlää. Ottakaa oma elämä haltuun, ja antakaa myös muille mahdollisuus hyvään. Tässä tapauksessa vaimolle. 

Mitä vaimolta puuttuu? Sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Hän sanoo ettei ole koskaan kaivannut läheisyyttä missään suhteessaan. Sanoo että seksihalut on aina olleet vähäiset. Ei koe olevansa romanttinen. On eroperheestä, jossa oli alkoholia ja väkivaltaa. Perheessä ei halattu eikä keskusteltu. Kertonut ei tunnu luontaiselle puhua tunteistaan tai kehua toista.

Vaimo on aina ollut poikkeuksellinen kaunis ja olisi halutessaan saanut kyllä uuden miehen, mutta haluaa olla kanssani.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n pitää lopettaa tuo uhriutuva asenne. Voinko kuitenkin rakastaa, lässynlää. Ottakaa oma elämä haltuun, ja antakaa myös muille mahdollisuus hyvään. Tässä tapauksessa vaimolle. 

Mitä vaimolta puuttuu? Sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Hän sanoo ettei ole koskaan kaivannut läheisyyttä missään suhteessaan. Sanoo että seksihalut on aina olleet vähäiset. Ei koe olevansa romanttinen. On eroperheestä, jossa oli alkoholia ja väkivaltaa. Perheessä ei halattu eikä keskusteltu. Kertonut ei tunnu luontaiselle puhua tunteistaan tai kehua toista.

Vaimo on aina ollut poikkeuksellinen kaunis ja olisi halutessaan saanut kyllä uuden miehen, mutta haluaa olla kanssani.

 

AP

Kuulostaa jonkin sortin kiintymyssuhdeongelmalta. Sinuna menisin pariterapiaan, ja jos vaimo ei suostu, ero.

Muuten ei tule muuttumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä oot miesversio minusta😳😳😳 Ja sinun vaimosi on kuin minun mieheni. Kuulostat unelmakumppanilta, älä koskaan muutu. (Ymmärrän miltä sinusta tuntuu.) 

 

N40 

Miksi pysytte noissa paskoissa suhteissa, joissa kumppani ei arvosta pätkän vertaa?

Tietysti voit rakastaa häntä. Mutta oletko onnellinen?

Ihmiset on erilaisia. Vaimosi on ollut koko ajan tuollainen. Hän voi silti oikeasti rakastaa sinua.  

Mutta jos tämä tilanne ei sinulle riitä, niin sinun pitää ottaa asia puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että olit koskaan rakastunut vaimoosi sellaisena kuin hän oikeasti on? Mitä jos rakastuitkin vain johonkin ideaan hänestä?

 

Kyllä olen varma. Kyllä hän alkuvuosina käyttäytyi niin, että tunsin itseni rakastetuksi ja arvostetuksi. Oli läheisyyttä, seksiä, kehuja, yhteistä tekemistä, kiinnostusta minun asioihin, sanoi ikävöivänsä jne. Ne vain väheni ja väheni pikkuhiljaa.

Pidemmissä suhteissa yleensä käy noin, suhde arjistuu.

Yksikin kerta kun toinen eroa väläyttää puheissa etäännyttää toisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n pitää lopettaa tuo uhriutuva asenne. Voinko kuitenkin rakastaa, lässynlää. Ottakaa oma elämä haltuun, ja antakaa myös muille mahdollisuus hyvään. Tässä tapauksessa vaimolle. 

Mitä vaimolta puuttuu? Sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Hän sanoo ettei ole koskaan kaivannut läheisyyttä missään suhteessaan. Sanoo että seksihalut on aina olleet vähäiset. Ei koe olevansa romanttinen. On eroperheestä, jossa oli alkoholia ja väkivaltaa. Perheessä ei halattu eikä keskusteltu. Kertonut ei tunnu luontaiselle puhua tunteistaan tai kehua toista.

Vaimo on aina ollut poikkeuksellinen kaunis ja olisi halutessaan saanut kyllä uuden miehen, mutta haluaa olla kanssani.

 

AP

Vaimon tausta selittää hänen käytöksensä.

Onko hän koskaan käynyt terapiassa? 

Miehistä on tullut ihmeellisiä teinityttöjä henkisesti nykyaikana ja vatvoo ihan ihmeellisiä asioita ja kaikki pyörii oman navan ja halujen ympärillä. Kokoajan pitäisi huomioida pikkuprinssiä ettei vaan tule paha olla.  Onko se työttömyys vai liika vapaa-aika, lapsettomuut joka saa asiat pyörimään egon ympärillä? Eihän tuolla linjalla ja ajattelulla edistetä parisuhdetta vaan haetaan tekosyy riitaan tai eroon. Ihan joutavaa vellomista tietoisesti väärillä raiteilla.

Vierailija kirjoitti:

Seksiä vaan kerran kuussa eikä spontaania läheisyyttä. Ja vuodesta toiseen sama tilanne. Eiköhän suurin osa miehistä ja naisista olisi tilanteeseen tyytymätön. Kuvailit tuossa niin täydellistä miestä, että jopa trollin mahdollisuus tuli mieleen. Iso osa naisista ajattelee nyt, että muuta meille...saat pusuja, seksiä ja keskusteluita. Kaikkea sitä, mitä moni nainen on vailla.

Minusta oleellisinta on nyt se, millä tavoin vaimosi tulee vastaan. Ymmärtääkö hän, että tilanne on sulle hankala. Rakastaako hän myös rakkauden teoin? Itse varmaan olisin vaimonasi jo pohtinut avointa suhdetta, kämppissuhdetta, jossa asutaan kotkanpesämallissa tms. ihan sinun hyvinvointisi takia. Rakkaus on myös sitä, että tahtoo toisen parasta ja yrittää löytää kummallekin sopivan kompromissin vaikeissa tilanteissa. Ja siinähän se avainsana tulikin: kompromissi. 

Ymmärtää että tilanne on minulle hankala. On pahoillaan siitä, etten tunne saavani sitä mitä kaipaan. Sanoo ettei tiedä mitä voisi tehdä, kun ne asiat ei tule häneltä luonnostaan (mitkä toisille on normaalia rakkausuhteessa.) Eli ei oikein pysty tulemaan vastaan kun siitä tulee hänelle vaikea olo ja se taas johtaisi siihen ,että vetäytyisi vielä lisää.

Vaimo on sanonut että voin käydä vieraissa kunhan en kerro hänelle. En ole käynyt enkä halua. Olen sanonut, että en saa siitä mitään. En kaipaa seksiä fyysisen olon takia niinkään vaan tunneyhteyden, lähyisyyden ja rakkauden vuoksi.

Kompromissia haetaan mutta aika vähän tuntuu olevan liikkumavaraa vaimon puolella. Olen mielestäni joustanut paljonkin tarpeissani.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia. Vaimosi on ollut koko ajan tuollainen. Hän voi silti oikeasti rakastaa sinua.  

Mutta jos tämä tilanne ei sinulle riitä, niin sinun pitää ottaa asia puheeksi.

Uskon että oikeasti rakastaa minua. Asiasta on puhuttu paljon.

AP

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään tehtävä ei ole antaa myöskään mitään säälimunaa tai -pillua läheisyyttä kerjäävälle puolisolle. Tuossa ei nyt vain oikein mikään toimi. Erotkaa. 

Vaimo ei annakaan säälistä. Kertoo itse että kerran kuussa ovulaation aikaan tekee mieli ja silloin hän tekee aloitteen.

AP

Tuo on minusta outoa, ettei hän halua keskustella mistään. Jotkut voivat vaan olla vähemmän taipuvaisia/kykeneviä fyysiseen hellyyteen jne. mutta miksi olisi jonkun kanssa, jonka kanssa juttelu ei yhtään kiinnosta?? Toki kun on pieniä lapsia, niin ei välttämättä jaksa illalla mitään, mutta jos hän ei halunnut keskustella edes ennen lapsia niin sitten on outoa. 

Vierailija kirjoitti:

Voi miesparkaa. 

 

Luultavasti vaimosi vaan on tuollainen. Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä jatkoit suhteessa, missä seksiä on noinkin vähän ja teit vielä lapsia tilanteeseen? 

 

Vaimosi tulot ovat tässä sivuseikka, älä anna sen vaikuttaa eropäätökseesi, vaikka selvästi olet hyvä mies kun ajattelet sitäkin asiaa. Koska kyllähän se lasten tulevaisuuteen vaikuttaa, millään elatustuen määrällä et pysty kompensoimaan sitä, että lasten kodeissa olisi eron jälkeen eri elintasot. 

 

Kerro, tai ainakin kysy itseltäsi, miksi rakastat vaimoasi? Miksi rakastuit häneen? Rakastatko oikeasti tätä todellista vaimoasi, vai vain haavekuvaa? Kuvauksesi perusteella on vaikea nähdä mitään rakastettavaa noin kylmässä ja julmassa ihmisessä -ja julmuuttahan tuollainen tunnekylmyys on. 

 

Se, että vaimo ei suostu pariterapiaan, on minusta ihan riittävä peruste erota. Jos ei tahdo edes yrittää ratkoa ongelmia, tai suostu keskustelemaan niistä, ei selvästikään tahdo suhdetta jatkaa. Ja se, että seksiä on vain kerran kuussa ON ongelma. Se, että ei osoita fyysistä hellyyttä toiselle, ON ongelma. 

 

Kysymys: Osoittaako hän hellyyttä edes lapsillenne? Vai onko heillekin kylmä? 

 

Minä olen itse autistinen nainen ja tarvitsen aivan tolkuttomasti omaa aikaa, ja välillä tunnen suoranaista fyysistä inhoa jos joku, jopa oma mies, istuu ihan vieressä (jos siis en ole saanut tarpeeksi sitä omaa aikaa, en muuten.) Ja SILTI meillä on seksiä 3 kertaa viikossa(koska tykkään seksistä) ollut viimeiset 20 vuotta ja todellakin halaan ja pussaan ja kehun. 

 

Ja jos mies tahtoisi että mennään pariterapiaan, suostuisin, KOSKA JOS RAKASTAA TOISTA TAHTOO SEN OLEVAN ONNELLINEN. 

 

Jos minäkin kykenen tuohon ja muijasi ei, naisessasi on jotain vähän helvetin pahasti vialla. 

 

N47

Jäin ja tein lapsia koska rakastin vaimoani ja uskoin että hän rakastaa minua.

Nyt olen kyseenalaistanut itsekin mitä hänessä rakastan ja miten hän osoittaa rakkauttaan. Aiemmin kirjoitin, että ehkä haaveilen edelleen siitä alkuhuumasta mitä oli ja meillä on edelleen monet asiat hyvin (arvot, luottamus, huumori, arki sujuu yms).

Kyllä hän lapsiamme rakastaa ja osoittaa heille hellyyttä.

Ap, suostuisiko vaimosi avoimeen suhteeseen? Että saisit rakkautta ja hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta muualta, kun vaimoltasi ei heru? Jos siis tahdot lasten takia olla suhteessa, mikä on täysin ymmärrettävää ja kertoo sinusta pelkkää hyvää. 

Suostuisi, itse ehdotti. Ei tunnu ratkaisulta, mutta ehkä sittenkin pitäisi kokeilla jos löytyisi oikea tyyppi jonka kanssa saisi emotionaalisestikin jotain

Narsismiin erikoistunut lyhytterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja Annika Saralahti kertoi Iltalehden Narsisti-podcastissa, millaista on seurustella narsistisen kumppanin kanssa.

– Narsistinen kumppani tuo sellaisia piirteitä itsessään näkyville toiselle ja vastaamaan toisen tarpeisiin, että syntyy vaikutelma täydellisestä suhteesta, joka natsaa arvoja ja kiinnostuksen kohteita myöten, Saralahti kertoi.

Narsistiselle suhteelle on ominaista vauhdikas, yltiöromanttinen ja täydelliseltä tuntunut alku. Ennen pitkää ihanuuden rinnalle tulee mukaan myös kylmältä tuntuvaa, laiminlyövää, väheksyvää tai muuten ikävää käytöstä. Vaikka sen luulisi karkottavan ihmisen, kumppani jääkin koukkuun odottaessaan hyvän palaavan takaisin.

– Suhteessa syntyy illuusio sielunkumppanuudesta ja kemioista, mutta sitten alkaa paljastua jotakin, mikä ei ollut totta. Kulissit voivat olla ulospäin niin kunnossa, että näitä asioita ei voi havaita ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimosi on au  tis t i

Voi olla myös pahasti introvertti.

Ei välttämättä kumpikaan. Ap sanoi, että vaimolla oli turvaton lapsuus. Se pelkästään riittää selittämään tämän käytöksen.